Kuhan grillasin

Lämpiminä päivinä ei ole hirvinnyt mennä järvelle. Mittari lähentelee 30 astetta ja vesilläkin on minulle liian tukala. Mieluummin makaan viilennetyssä huoneessa tekemättä yhtään mitään. Illan saapuessa voi sitten herätä henkiin. Pari tuntia ennen auringon laskua on sopivan viileää ja jos hyvin käy, kuhakin syönnillään.

Ja sen verran kuha on tänäkesänä syönyt, että niitä ruuaksi asti on saanut pyytää. Alla ohjetta kesägrilliin:

KUHA
1 noin 45 cm kuha fileinä
1 dl sitruunamehua
3 dl rypsiöljyä
tuoretta timjamia, mustapippirirouhetta
- sekoita marinaadiainekset
- leikkaa fileet kahtia ja kaada marinoinbtiliemi päälle
- anna marinoitua yön yli jääkaapissa
- valita enin öljy pois ja grillaa miedolla lämmöllä molemmin puolin
ripottele grillatessa suola päälle

Lisäkkeet:
kanttarelleja
porkkanaa
kevätsipulia
- paistellan pannulla, suolaa ja pippuria niskaan

Piparjuuritahna
Pala piparjuurta raastettuna
2 tl ranskankermaa

Itsepyydetyn kalan kilohinta

Tiedotusvälineissä  oli taas kirvonnut keskustelut lohen kilohinnasta. Kummasta jää enemmän euroja yhteiskunnalle, jos lohen pyytää ammattikalastaja vai jos se tuotteistetaan matkailutuotteeksi? Mielestäni tässä ei ole mitään epäselvää, matkailun tulot ovat moninkertaiset.  Kalastusmatkailussa kohde laji (tässätapauksessa lohi)  määrittää matkakohteen ja rahaa kuluu matkustamiseen, palveluihin, ruokaan ja tietenkin myös itse kalastukseen. Alueellisesti tällä voisi olla suomessa nykyistä huomattavasti suurempi merkitys.

Valitettavasti harvassa paikassa,  varsinkin lohikalojen tilanne on sillä tasolla, että niistä voitaisiin tehdä matkailun vetonaulaa. Usein yhdeksi syylliseksi huonoista kalakannoista on nostettu ammattikalastajat, usein syyttä. Kaikki suomalaiset eivät kalasta harrastuksena ja kaikilla on oikeus saada ravinnokseen kotimaista tuoretta kalaa. Kalastus on kohdistettava kestäviin kalakantoihin ja menetelmiin, joissa sivusaaliina saatavien uhanalaisten kalojen saanti on minimoitu. Ammattikalastajistakin iso osa osaa toimia vastuullisesti. Minulla on ollut kunnia olla useaan otteeseen sisävesillä vastuullisten ammattikalastajien matkassa talvinuotalla sekä verkoilla ja homma on toiminut hyvin.


Kuinka kalakannoista hyötyä enemmän matkailun kautta? Jos kalakannat saataisiin autettua hyvälle tasolle ja vesistöt muutettua takaisin lisääntymiskelpoisiksi, olisi kalastusmatkailusta mahdollista tehdä suomeen merkittävä pisnes.  Suomi on hyvin tavoitettava maa kalastuksesta kiinnostuneille. Jos vapavälinein pyydetyn lohen kilohinnaksi matkailutuloina saataisiin vaikkapa 500 euroa, olisi se melkoisen paljon enemmän, kuin ruuaksi pyydetyn lohen hinta. Jos lohi vielä lisääntyisi luontaisesti, eikä sen istuttamisiin tarvisisi käyttää euroja. Kalastusmatkailusta olisi mahdollista kasvattaa nykyistä miljoonia isompi bisnes ympäri suomen. Pahiten työttömyydestä kärsiville alueille, itä- ja pohjoissuomeen kalastusmatkailun kehittämiseen kannattaisi erityisesti satsata. Näillä alueilla on myös monet entiset padotut lohijoet.

Kalastusmatkailua ei kannata keskittää pelkästään lohikalakantoihin, ei varsinkaan tilanteessa jossa kalakannat eivät kestä kalastusta.  Monet kalastusmatkailijat ovat kiinnostuneita hauen  kalastuksesta suomessa. Haukea meillä riittää ja kalastuskohteita on tuhansia. Itse törmäsin muutama vuosi sitten ruotsin lapissa ranskalaisiin hauenperhokalastajiin, jotka olivat tulleen pyytämään nimenomaan haukea. Mukanaan heillä oli viikonajan kalastusopas, joka kuljetti heitä hotellilta päiväreissuille eri hauenkalastuspaikkoihin. Uskoisin että näin hauenkin kilohintaa saataisiin tuotteistettuna kasvatettua satoihin euroihin, kun ammattikalastaja saa siitä nykyään pari euroa / kilo, myyntihinta kaupassa kuluttajalle on siinä 12-15 euroa / filekilo.

Televisiokeskustelussa heinäkuussa oli vapaa-ajankalastajien puolesta esitetty, että lohen kilohinta voisi vapaa-ajan kalastajien kohdalla olla 2000 euron luokkaa.  Maa-ja metsätalousministeriön edustaja arvoi kilohinnan pysyvän suurinpiirtein samana, kuin ammattikalastajillakin, eli noin kymmenessä eurossa. Itse ajattelin selvittää omalta kohdaltani, paljonko punalihainen minulle maksaa. En selvitä lohen hintaa, vaan raudun ja taimenen,  joita lähden pyytämään pohjois-suomeen. Hintaan lasken kaikki kulut, joita  reissun aikana syntyy ja joista euroja matkanvarrelle jätän. Jokaisen huoltoasemalta ostetun kahvikupinkin lasken hintaan mukaan, koska taimen ja rautu ovat minut tälle matkalle ohjanneet, muutoin oisin nauttinut kahvini jossain muualla. Hinta ei anna vastausta, paljonko kalan hinnaksi keskimäärin vapaa-ajan kalastuksessa tulee. Uskon, että hintani muodostuu keskimääräistä halvemmaksi, koska emme käytä opaspalveluja emmekä yövy tasokkaissa lomakohteissa. Tosin, edullisemminkin reissun voisi tehdä.

Reissuun lähdemme perheelläni, eli 2 aikuista ja 1 lapsi.

AJO POHJOISEEN
 Reissuun lähtö Joensuusta,  ajo Kainuun kautta kohti Rovaniemeä. Jo Kainuussa mielen valtaa haikeus. Ylitämme ensimmäiset vanhat merilohen kutujoet. Matkan varrelle pohjoisempaa näitä tulee vielä useita, mutta kaikki on tuhottu. Mikä valtava luonnonvara suomessa onkaan ollut vielä 1900 luvun puolessa välissä. Lohijokia siellä täällä. Suomessa on ollut 35 lohijokea, nykyään lohijoiksi voidaan laskea enää neljä. Se vetää väkisinkin mielen haikeaksi. Mikä vetonaula lohi olisikaan, jos se saataisiin palautettua edes puoleen entisistä joista!

Pakosta vaan miettii,  kuinka kosket valjastaneet yritykset voivat toimia niin itsekkäästi ja suhtautua muuhun kuin omaan etuunsa niin välinpitämättömästi. Vähät luontoarvoista, vähät lajien kuolemista, kunhan saadaan turbiineihin ja tehtaisiin vettä!  Rahaa on patorakennelmiin, tekoaltaisiin, mutta ei pieneen sivuuomaan tai kalaportaisiin, joista kalat pääsisivät liikkumaan. Luontoarvoa ei kunnoiteta, annetaan ennemmin kaksikymmentätuhatta vuotta joessa eläneiden lajien kuolla sukupuuttoon.....näin on jo valitettavan monessa joessa käynyt. Ehkä tilanne on muuttumassa ja  ja useampi lohijoki palautetaan vielä kalojen vaellusreitiksi. Esimerkiksi Kemijoen patojen ohitustiet toisivat lohen moneen jokeen ympäri Lappia ja näissä joissa on vapaita koskia lohen kutupuuhiin.....

Mutta kalan kilohinnastahan minä olin höpöttämässä..... loppuillasta saavuimme Tankavaaraan, taakse oli jäänyt noin 800 km. Majoituimme kullanhuuhdontapaikkojen läheisyyteen leirintäalueelle, saunoimme ja nukuimme makoisat yöunet. Aamulla testasimme vielä kullanhuuhdontaa. Tämäkin olisi jäänyt tekemättä jos emme olisi lähteneet kalojen perään pohjoiseen.

Ekan leiripaikan poro

Kullanhuuhdontaa. Jotain hippuja sieltä löytyi, kultakuume ei iskenyt.

IVALOJOKI
Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa kohti Ivaloa ja Ivalojokea. Ivalojoen rantatörmältä olimme varanneet kolmeksi päiväksi pienen mökin, jota pidimme tukikohtanamme. Ivalojokeen nousee isoakin taimenta ja lisäksi joessa on vahva harjuskanta. Suositummat kalastuskohteet olivat mökiltämme jonkin matka ylävirtaan ja niitä hallinnoi Metsähallitus. Mökkimme sijaitsi Törmäsen osakaskunnan alueella ja sinne saimme luvat pienten tiedustelujen jälkeen paikallisen osakaskunnan jäseneltä. Näillä alueilla kalaturistit kalastavat vähemmän....

Maisema mökin törmältä Ivalo-joelle

Mökin kohdalla joki oli rauhallisesti virtaava. Muutama kilometri mökistä ylöspäin  sijaitsivat ensimmäiset kosket. Kalaa näytti olevan  jo mökinkin kohdalla, mutta ensimmäisenä iltana suuntasin koskelle. Koskelta saaliiksi tuli lukematon määrä  pieniä harjuksia ja taimenia. Yhtään mitallista en tavoittanut eikä niitstä tullut edes havaintoja. Hieno koski jokatapauksessa.

Koskella

Toisena päivänä suunnattiin lähialueen pienvesille, lammille ja järville,  joilla riittää lapin läänilupa. Lapin lääniluvallahan saa kalastaa suurimmassa osassa järviä ja lampia, kaikki virtavedet ovat erillislupa-alueita.

Aloiimme kalastuksen Pasasjärvestä. Saaliina 1 alamittainen rautu. Päiväaikaan kala ei tuntunut olevan innokkaalla ottituulella. Jokatapauksessa komea järvi, joka varmasti kätki syvyyksiinsä paljon lohikalaa. Tänne voisi palata toisenkin kerran. Järven yläpuolella oli Pasaslompolot, jossa kävimme kahvinkeitossa. Kalat näyttäytyivät tyyntyvässä illassa, mutta vieheisiin ne eivät ottaneet. Jotakin isompaa jalokalaa pinnassa kuitenkin näytti käyvän.

 Pasasjärven ympäristössä oli paljon siirtolohkareita.

Kahvinkeitossa Pasaslompoloilla.

Heitin muun perheen mökille ja palasin vielä lompololle, nyt toiselle puolelle lompoloa. Täällä ranta olikin matalampi, eikö lämpimänä kesänä ehkä niin hyvä jalokalalle. Ensimmäisellä heitolla kuitenkin heti tärppi ja karkuutus. Jotenkin tutuntuntuinen, ettei vaan olisi hauki? Toinen hetto ja taas tärppi, mutta ei tarttumista. Viimein kala tarttuikin ja sain sen ylös ja haukihan se! Irrottelin hauen lipastani ja laskin hyvävoimaisena takaisin syömään pikkutaimenia.....

Lähdin pois matalasta rannasta ja kokeilin matkalta vielä pari muuta lomparetta. Kauniita paikkoja, kalat vaan olivat kateissa joten palasin puoliltaöin mökille.

Mökillä saapastelin vielä Ivalojoen rantaan ja heittelin perhoa kohtuu hyvin tuloksin. Alkuun joka heitolla oli harjus kiinni. Suurin osa pieniä, mutta muutama mitallinenkin, joten seuraavalle päivälle saatiin kalaruokatarpeet.....mutta ei vielä punalihaista.

Viimeinen päivä Ivalojoen mökillä. Aurinkoista ja kuumaa, päivä meni makoillessa ja rannalla palloa potkiessa.Illan olin päättänyt kalastaa mökin kohdalla. Saaliiksi illan aikana tuli muutamia harjuksia ja puoliltaöin lopetin kalastuksen. Alkoi vuorokauden mittainen viikoittainen rauhoitusaika.

Voissa paistettuaharria, puikulaperunaa ja rieskoja.

NITSIIN
Pääkohteena oli Inarinjärven kupeessa oleva Nitsijärvi. Järvellä saa kalastaa yhdellä vavalla hankittuaan lääniluvan. Inarista ostin lisäksi yhden lisävapaluvan 10 e vuorokausihintaan.

Nitsijärvellä majoituimme leirintäauemökkiin. Vuokrattavia leirintäaluemökkejä paikassa oli vain kolme, varsin rauhallinen paikka siis. Tullessamme kaksi muuta mökkiä olivat varattuja, toisessa mökissä oli uistelijoita Oulusta ja toisessa jo parinkymmenen vuoden ajan Nitsissä käynyt konkari perheineen. Kalan syönti oli kuulemma ollut heikkoa, lieneekö syynä ollut helteiset kelit.

Ensimmäinen ilta uisteltiin lähialueella, saaliina uistellessa alamittainen taimen ja perhostellessa pari pikku harjusta.

Toisena päivänä pistäydyttiin päivällä Norjan puolella. Tavoitteena oli saaada kuningasrapuja, joita joskus 10 v sitten sieltä narrattiin. Nitsistä sain mukaani palan kalaverkkoa, josta tein rapupyydyksen virveliin. Verkkohässäkkä kalasyötillä höystettynä merenpohjaan ja odottelenmaan rapuja........mutta ei onnistunut tämäkään homma. Pari rapua kyllä sotki itsensä verkkoon, mutta ne karkasivat nostettaessa. Sen sijaan verkkoon sotkeutui kolme kampelaa, jotka olisivat olleet hyviä savukaloja......mutta tälläkertaa ne saivat jatkaa kasvua. Savupönttään oli tavoitteena saada taimenta tai rautua.

Maukas kampela sai jatkaa elämäänsä jäämeressä

Illaksi takaisin Nitsille josta uistellen muutamia mittaharjuksia ja alamittaisia taimenia.

Lounaalla Nitsijärven saaressa.

Viimeisen päivän illaksi vuokrasin mökiltä veneen 15 hv moottorilla, tavoitteena päästä katsomaan järveä myös hieman kauempaa. Venesatamassa juteltiin muiden kanssa vielä heikosta kalansyönnistä. Siika oli  verkkoon jo liikkuneet, mutta Nitsin siiat eivät kuulemma ota uistimeen....

Ajelin veneellä muutaman kilometrin päähän ison selän edustalle ja aloitin  uistelun salmesta kohti syviä vesiä. Selempänä oli Taimensaaret nimiset luodot, joiden kupeesta uistelin ja niillä kohdin vapa  taipui ensimmäisen kerran. Kelasin kalaa venettäkohti ja jo muutaman metrin päästä arvuuttelin itsekseni, että sehän taitaa olla siika. Varovasti kelasin kalan veneen vierelle ja koppasin haaviin. Vai ei Nitsin siika syö uistinta !

Uistelin noin tunnin matkan selän toisella puolella oleville saarille, matkan aikana sain ja vapautin yhden noin 40 cm taimenen. Rantauduin ja heittelin saarissa.....ei saalista. Lähdin uistelemaan takaisin päin.

Merikortista olin merkannut uistelukohteekseni jyrkän penkan saarien välissä, jonka kohdalla vapa taipuikin. Kelasin kalan veneen vierelle ja totesin sen jo veteen rauduksi. "Ainakin lähellä mittakalaa näyttää olevan", ajattelin ja saman aikaan toisen vavan jarru rääkäisi. Otin raudun haaviin ja annoin toisen toisen kelan rauhassa antaa löysiä sen päässä olevalle kalalle. Mittasin raudun ja olihan se juuri mitallinen eli 45 cm.

Viimein pääsin toiseen vapaan käsiksi. Terhakka taistelija osoittautui veneen vierellä taimeneksi  ja lähellä mittaa näyttäisi olevan tämänkin.. Haaviin ja veneeseen, mittaus........47 cm, alamitta Inarissa on 50. Viipymättä laskin täpläkyljen  takaisin veteen ja jatkoin  uistelua.

Kyseistä ottipaikkaa olisi voinut jäädä kalastelemaan enemmänkjn, mutta jatkoin kotirantaa kohti. Matkalta mukaan tuli vielä yksi 40 cmharjus, jonka jälkeen hurautin veneellä vesisateessa leiripaikallemme.

Kolme lajia laillisen mittaisia lohikaloja yhdellä reissulla. Neljännenkin lajin mitta oli kolmesta sentistä kiinni!


Perkasin kalat ja laitoin savustumaan. Mieli olisi tehnyt vielä yrittämään taimenta, olihan noita tuolla ja vielä söivätkin, mutta järki puhui toista. Miksi lähteä kalaa kiusaamaan, onhan minulla tuossa ruokakalat. ja seuraavana päivänä on ajettava taas 500 km.  Ei viitsisi pyytää kaloja ja antaa niiden pilaantua autossa.. Niinpä saunoin ja katselin haikeana järvelle jonne olisi tehnyt mieli mennä....

Kaloja ei tule ottaa yli oman tarpeen.  Itse en tunne olevani ns C&R- kalastaja, se vaan ei ole minun juttu, vaikka suurimman osan kaloistani vapautankin. Pääsääntöisesti tavoitteenani on tavalla tai toisella hyödyntää tavoittelemani kalat, jos hyödynnettävää on riittävästi niin lopetan kalastuksen. Varsinkin lämpimän veden aikaan iso osa isommista vapautettavista kaloista menehtyy, joten mielestäni oli viisaampaa itse pysytellä saunan lämmössä ja palata järvelle toisella kertaa kun kaloille on  tarvetta.  Tämä on minun filosofiaani kalastukseen liittyen, en tarkoita kritiikiksi C&R kalastajille. Moni vastuullinen C&R kalastaja ei lämpimän veden aikaan lähdekkään tavoittelemaan lohikaloja.

 Kolmen lohikalan suora, rautu, harjus, siika....

Kolmikko savustettuna.

Saunomista, kolmen savukalan illallinen, viiniä ja aamulla kohti etelää.

Kotimatkalla olimme vielä pariyötä Kuusamossa, josta saaliiksi ahvenia.

Niin, ja paljonko se kalan kilohinta olikaan? Reissussa meitä oli siis koko perhe, eli 2 aikuista ja yksi lapsi. Kaiki kalastivat, minä eniten. Matkan kustannukset alla, jotka huomioitava kalan kilohintaa laskettaessa::
- polttoaineet 280 e (2711 km )
- kalastusvälineet 130 e ( Ivalossa hyvä kalastusliike ennen keskustaa! )
- päivittäistavarat 560 €
- ravintola-, grilli ja huoltoasemaruokailut 115e
- majoitukset ( 8 yötä), venevuokra 525 e
-  palvelut ( kullanhuuhdonta ja kylpylä) 60 e
- kartat 35 e
- kalaluvat 68 e
YHTEENSÄ 1773 euroa

Raudun paino oli 760 g. Eli kilohinnaksi pyöreälle kalalle tulee 2332,89 euroa. Kaupasta en tuolla hinnalla ostaisi, mutta näin saalistettuna hintansa arvoinen yksilö! Koska vaan uusiksi silläkin riskillä, että jää ilman saalista.

Niin, kannattaisko laittaa ne joet kuntoon, jos tällaisia höpelöitä löytyy useampiakin?

Pakkasesta evästä tyhjänpyytäjälle

Kesälomaa oli vietetty jo reilu kolmeviikkoa. Viikonlopun jälkeen olisi taas työviikko edessä, mutta sen jälkeen loma jatkuisi vielä ja suuntana lappi. Nyt kuitenkin viimeisen lomaviikonlauantai illan ajatteln viettää Pyhäselällä. Ajelin venesatamaan, keli oli hieman tuulinen mutta lämmin. Etelätuuli puhalti noin 4m/s. Ajelin veneellä napaluodon taakse, tavoitteena lähinnä kuhat. Reilu tunti uistelua, eikä pienintäkään havaintoa kaloista. Liekkö loman päättyminenkin vaikuttanut asiaan, mutta en jaksanut uistella pidempään. Nostin vavat ja ajelin rantaan.

Sunnuntaille oli kuitenkin ruokaa tehtävä. Onneksi pakkasessa oli vielä haukea, jota otin sulamaan seuraavaa päivää varten. Arki läheni ja oli aika tehdä hyvää perus arkiruokaa. Makaronilaatikon ohje on varmasti kaikille tuttu. Laitetaan se kuitenkin tähän.



Makaronilaatikko
500 g hauen jauhelihaa
1 sipuli
Mustapippuria, suolaa
Oreganoa tai basilikaa
300 g makarooneja
5dl maitoa
2 munaa
100 g emmental juustoraastetta

Valmistus perinteisen liha-makaronilaatikon.tapaan. Ensin jauha hauki kertaalleen, lisää kuumalle pannulle, jossa rasvaa. Paista hetki ja lisää hienonnettu sipuli. Paista vielä hetki ja mausta. Keitä samaan aikaan 300 g makarooneja ja yhdistä valutetut makaronit jauhehauen kanssa. Sekoita munamaito ja  yhdistä kaikki uunivuoassa. Kypsennä 200 C uunissa eka puolisen tuntia, lisää juustoraaste ja jatka kysytystä vielä 30 minuuttia.

Helvetillisen kokoinen säyne!

Tuulinen ilta sotki taas suunnitelmat lähteä järvelle. Pärjäähän siellä myräkälläkin, mutta mukavuuden haluisena  laineiden keikutettavaksi ei nyt tehnyt mieli. Mutta kalaan oli päästävä. Sää oli ollut pari päivää lähellä hellelukemia, tainnut välillä ylittaakkin ne, joten ilma tuntui sopivalta säynekeliltä.

Säyne on yleinen saaliskala ympäri suomen. Talvella sitä tulee satunnaisesti pilkillä ja kesällä pikkusäyneitä tulee monesti särkien onginnan yhteydessä. Säyne kasvaa kuitenkin verrattain isoksi ja isompi säyne onkin mukava taistelija vavan päässä. Yli puolen kilon säyneet ottavat mielellään jo uistimeen ja perhoon.

Mutta mistä tavoitella näitä hieman kookkaampia yksilöitä? Pikkusäyneitä tuntuu olevan rehevissä lahdissa ja varmasti siellä uiskentelee myös niitä isompia. Virtapaikat, joet ja joskus pienemmätkin purot ovat myös hyviä isomman säyneen tavoittamispaikkoja. Itse olen parhaiten tavoittanut isompia säyneitä kauniina hellepäivinä ja hellepäivien iltoina järvistä kalliorannoilta ja karikoiden päältä. En tiedä tykkääkö säyne ottaa aurinkoa, mutta joskus karikkoja tarkkaillessa niiden päällä saattaa nähdä useita punaeväisiä kirkkaita köllyköitä lepäilemässä tai uimassa pienellä alueella edestakaisin kuin ruokaa etsien.

Niinpä päätin lähteä eräälle pienelle kirkasvetiselle järvelle, tai paremminkin lammelle tähän Joensuun lähelle, jossa tiesin säyneitä olevan hyvin. Keli oli vielä puoliaurinkoinen, tuuli kuljetteli pilviä taivaalla, mutta lammella tuuli ei juurikaan näkynyt. Lammenrantaa kohti kävellessä näin kuinka joku liike rikkoi vedenpinnan. Olisiko se sorsanpoikanen, koitin tihrustaa silmilläni saamatta selvää. Kävelin kohdetta lähemmäksi ja vedenpinnan rikkoja osoittautui säyneen seläksi. Ja itseasiassa niitä oli monta! Kirkkaassa vedessä, noin 30 cm syvyydessä näki hyvin, kuinka säyneparvi uiskenteli rantamatalikossa ruokaa etsien. Koitin mennä vielä lähemmäksi kaloja perhovapani kanssa, mutta matalassa uiskentelevat kalat ovat arkoja ja minut havaitessaan ne katsovat näkyvistäni. Kiersin lahdukkaa ja näin samanlaisia parveja siellätäällä.. Kalaa oli matalikolla paljon, perhoheittopaikat vaan olivat vähissä, jos ei veteen mennyt. Ja veteen menemällä olisi karkottanut kalat.

Kahlasin sen verran mitä vuotavat kahluuhousuni antoivat myöten ja jäin seisomaan paikalleni. Annoin ympäristön rauhoittua. Hetken päästä alkoi näkymään pintaelämää kaislikoiden laidoilla. Kun parvi liikkui matalassa kasvillisuuden seassa ,  sen kulkemista pystyi hyvin seuraamaan kasvien liikkeistä. Aivan matalaan mennessään säyneet tekivät veteen monta vanaa, kun selkäevää jäi pinnalle.

Yksi parvi näytti tulevan heittoetäisyyden päähän ja viskasin perhoni keskelle sitä. Samantien säyne oli kiinni ja rimpuili perhovapanipäässä hetken. Muut säyneet säikähtivät taistelevan lajitoverinsa perhoon tarttumista, loiskauttivat samaan aikaan vettä ilmaan ja pakenivat paikalta. Tämä säynekään ei pysynyt kiinni ja nyt parvi oli jälleen karannut.

Hetki odottelua ja taas havaitsin parvin heittoetäisyyden päässä. Tälläkertaa harvassa heinikossa. Heitin perhon parvin eteen ja taas, säyne oli kiinni samantien. Nostin perhovavan ylös, ja koitin ohjailla siimaa niin ettei se sotkeutuisi heiniin. Säyne tappeli voimakkaasti, mutta antautui lopulta haaviini. Ei se ollut suuren suuri, mutta päätin ottaa kalan kuitenkin mukaan ja selvitellä kotona, olisiko tämän veden kesäsäyne hyvä ruokakalaksi.

Haasteelliseksi tässä paikassa kalastuksen teki heinikko. Säyneet tuntuivat viihtyvän heinikossa, löysivät ilmeisesti sieltä ruokaa. Välillä perhon sai heinikossa säyneen eteen ja jonkun säyneen sain näin ylöskin. Usein perho tarttui heinikkoon kiinni ja sitä irti riuhtoessa parvi vaihtoi aina paikkaa.

Olin nähnyt vedessä huomattavasti isompiakin säyneitä, joten jatkoin perhoamista samaan tyyliin. Saaliiksi sain vielä kolme noin puolen kilon kalaa, jotka varovasti laskin takaisin omiensa seuraan. Lopulta perho jäi kiininni vesikasveihin, tapsi katkesi ja päätin lähteä kotiin. Sitä isoa pitää palata jallittamaan joku toinen ilta.



Tässä yksi rantaan lähestyminen.Valitettavasti kuvassa ei näy kalat, mutta tuikeista voi päätellä että kaloja on useita.Yksi iskee perhoonhoon ja irtoaa, jolloin perho lentää puuhun ja jääkin sinne.

Ja tässä yksi saamistani säyneistä. Valitettavasti nämä videon kuvakulmat eivät ole oikein kohdistettuja, kalan vapautuksessakin koitin näyttää kalaa kameralle, mutta kun ei osaa niin ei se näy..... 

Saalista

Kotona punnitsin säyneen ja yllätys oli melkoisen suuri, koska  kala olikin suorastaan helvetillisen hyvän kokoinen. Painoa kalalla nimittäin oli 666 g.

Säynettä kalastetaan yllättävän vähän. Se olisi loistava urheilukalastuksen kohde, onhan se yleinen koko maassa ja lisääntyy luonnossa merkittävissä määrin edelleen. Lisäksi se on kova taistelija ja sitä voi kalastaa nätissä helteisessäkin kesäsäässä. Kalastusksessa, jossa kalat näkee ennen niiden iskua on myös oma jännityksensä. Kaiken lisäksi se on vielä erinomaisen makuinen, joskin pienenä ruotoinen. Mutta kaloissahan on ruotoja, muuten ne ei pysyisi kasassa.

Ennenvanhaan säyne on ollut tärkeä ruokakala suomalaisille. Ainakin itäsuomessa sitä on syöty paljon ja kuulopuheiden mukaan se on ollut hyvin yleinen ja pidetty graavikala. Koska pienet säyneet ovat ruotoisia,  lähempänä kiloa olevat soveltuvat esimerkiksi filekaloiksi oikein hyvin. Jos kalat haluaa ruodotomiksi, kannattaa selkäliha leikata fileruuista pois ja käyttää selkä esim kalapulliin jauhettuna. Graavatessa voi käyttää myös pelkän ruodottoman osan fileestä, tai jos suolaa koko fileen, niin siivuttaa sen viistosti päähän päin. Näin ruodot katkeavat pienemmiksi eikä ne ainakaan minua häiritse syödessä.




SÄYNEEN KÄSITTELY

Suomustus särkikalojen tapaan on helppoa. Esim tiskialtaassa voiveitsellä pyyhkimällä.
Fileeraus normaaliin tapaan, kalan halkaisu, evien ja kylkiruotojen irroittaminen. Yläosan ruodot voi siis ottaa kuvan mallin mukaan pois ja ruoto osan vaikka pakastaa ja käyttää myöhemmin jauhettuna. Näin ruotojen määrä vähenee, kokonaan ruodoton säyne ei vielä tällaisenakaan ole.

Säynefileet, toisesta ruoto-osa poistettu.

File on kauniin punainen, suolattaessa punainen väri korostuu entisestään. Joskus luonnon taimen ei ole tätä punertavampi. Maku erinomainen. Kylmänveden säyne on maultaan poikkeuksetta hyvä. Parhaimman makuiset kesäsäyneet tulevat karuista ja kirkkaista vesistä. Humuspitoisissa ja rehevissä vesissä on riskinä että säyneeseen tulee särkikaloille tyypillinen mudan maku, jolloin niitä ei kehtaa ruuaksi laittaa.

GRAAVISÄYNETTÄ JA UUSIA PERUNOITA

Graavisäyne
1 kg säynefileitä
1 dl karkeaa merisuolaa
1 tl sokeria / file
mustapippurirouhetta, maustepippurirouhetta
- annetaan suolautua kylmässä yön yli. Eikä sitten mitään painoja päälle, suojaa kuivumiselta.
- huuhtaistaan nopeasti suolat pois fileen päältä.
- siivutetaan. Jos ruoto-osa mukana niin siivuta viistosti pyrstöstä pään suuntaan

Suolaamisen oppii ajan kanssa. 1-1,5 kg kokoisen kalan fileisiin  merisuolaa tarttuu pintaan sopiva määrä kun fileen painaa lihapuoli edellä karkeaan merisuolaan ja nostaa pois. Ylimääräinen suola ei fileeseen tartu. Ohuempien fileiden osalta suolaa tulee käyttää vähempi tai suolausaikaa tulee lyhentää. Sopiva yönyli suolausprosentti on noin 10%, eli kilolle noin 90g (noin desi) karkeaa merisuolaa. Kaikki suola ei yön yli suolauksessa imeydy, vaan osa huuhdellaan pois. Särkikaloista ei voi saada lapamatoa, eli kevytkin suolaus riittää.

Jos kalaa ei käytä heti suolautumisen jälkeen, kannattaa suola poistaa kalan pinnalta ja jättää jääkaappiin odottamaan käyttöä. Suolautumiseen vaikuttaa muutkin asiat, kuten aika. Mitä kylmempi, sitä hitaanpaa suolaantuminen on. Mutta ei mennä vaikeisiin asioihin, 10% suolaus ja 10-12 tuntia jääkaapissa noin +6 C= hyvä. Suolan voi vielä tarkistaa maistamalla ja jatkaa suolausaikaa jos se ei omastamielestä ole riittävä. Nämä ohjeet siis graavisuolaukseen.

Graavisäyne-cremefraiche
200 g graavisäynettä
1 rkl ruohosipulia
1 rkl tilliä
2-3 rkl ranskankermaa

Hienonna säyne pieniksi kuutioiksi, hienonna tilli ja ruohosipuli.Kun hienontaa filee, menevät jääneet ruodot niin pieniksi palasiksi, ettei niitä enää syödessä huomaa. Ruodottomasta kohdasta filettä voi leikata siivujakin koristeeksi.
Lisää ranskankermaa sen verran että saat massasta tasaisen ja se pysyy kasassa.
Tarjoa vaikkapa  uusien perunoiden lisukkeena tai levitteenä ruisleivälle.
Ja on muuten taas helppoa ja hyvää,  oikeesti!

Kauden evästä heinäkuussa

Eka uistelupäivä Pyhäselällä

Pidän venettäni Pyhäselän rannassa, mutta tänä kesänä en ollut vielä ehtinyt kalaan kotijärvelle. Nyt tuli tyyni hellepäivä, enkä malttanut odottaa iltaa, vaan ampaisin järvelle puoliltapäivin ahventen kiilto silmissäni. Suuntasin kohti Pyhäsaarta ja sen lähettyvillä olevaa karikkoa. Uistelin matkalla parituntia ja helteestä huolimatta hauki tuntui olevan syönillään. Veneessä kävi useampikin kappale haukia, jotka pääsivät vapauteen, nyt olin etsimässä ahventa ja kuhaa.

Järvi oli lähes tyyni. Pysäytin veneen karikon laidalle ja annoin sen kulkea pikkuhiljaa kivikon yli.Tyynessä säässä näki hyvin miten kala oli kivien päällä ja väleissä. Pientä ahventa ja säyneitä näkyi selvästi veneeseen asti. Virvelissä oli tarjolla pientä lippaa johon lähes joka heitolla tarttuikin raitapaita.

Annoin tullen viedä veneen matalikon yli 3 kertaa, suurimman osan kaloista nakkelin takaisin, mutta muutaman vajaan parisatasen ahvenen otin kyytiin. Yksi säynekin kävi uistinta ravistamassa, mutta ei tullut veneeseen asti. Olisiko syy ollut kylmän alkukesän ja edelleen viileän veden, sillä kalat olivat todella matalassa, alle metrin vedessä. Koitin jigiä, ei mitään, koitin syvemmällä pohjaonkea, ei mitään. Mutta lipalla kivien päältä ja aina nappasi.

Seisovassa ilmassa ja  helteessä virvelöiti ei ole minun kropalle sopivaa hommaa, joten lähdin uistelemaan Tuiskavan kautta kotiin. Saaliiksi tuli vielä yksi mittakuha, jonka jälkeen helteen uuvuttamana suuntasin satamaan päin. Kyllä näistä taas on pariksi päiviksi syötävää.


Fileerasin kalat, laitoin ruodot ja nahkat valmistumaan kalaliemeksi. Kalaleintä kannattaa tehdä kotona itse, melko helppoa ja herkullista eikä tarvitse käyttää kaupan kuutioita. Samalla tulee hyödynnettyä kalat kokonaan. Kalaliemiä kannattaa kokeilemalla tehdä erillaisia, eri kasviksilla niihin saa vaihtelevuutta ja makuja. Perinteisiin kalaruokiin sopii liemeksi perusliemi, jonka ohje alla. Mutta jos haluaa tehdä vaikkapa erimakuisia kastikkeita liemipohjasta, niin kannatta ainakin maustepippuri jättää liemestä pois ja maustaa tulevia kastikkeita sitten valmistusvaiheessa haluamansalaisiksi. Puolen litran pakastusrasiat on sopivia eriä pakkaseen säilöttäville liemille.

Liemeen käytän ruodot ja nahkat. Päät jätän käyttämättä, mutta nekin voi käyttää mikäli poistat kidukset.

Peruskalaliemi:
1 kuhan ruodot ja nahka (noin kilon kuha)
10 ahvenen ruodot ja nahkat (100-200g ahvenia)
2 keltasipulia
nippu kevätsipulia
laakerinlehti
10 maustepippuria
10 valkopippuria
tillinoksia
sitruunaa
vettä niin että muut aineet juuri ja juuri peittyvät

Koko hoitoa keitellään puolisen tuntia, jonka jälkeen se siivilöidään. Keittämisen alkuvaiheessa kannataa kuoria vahto pois. Siivilöity liemi on sellaisenaan käyttövalmista, joihinkin ruokiin se on syytä kirkastaa, kirkastamisjuhlista ohjetta tuonnempana.

Itse keitin lientä kastiketta varten sekä seuraavan päivän ahven-kuhanuudelikeittoon

Kuhat ja ahvenet valmiina maustamista ja leivitystä varten. Liemiainekset kattilassa lähdössä kiehumaan.

Yksinkertainen paistettu kuha ja ahven on hyvää ja niitä varmaan jokainen näitä kalastava on joskus tehnyt. Alla kuitenkin lyhyt selostus asiasta.

PAISTETUT AHVEN JA KUHAFILEET
Mausta filepalat suolalla ja pippurilla. Leivitä ruisjauhoissa. Kuumenna pannu ja lisää pannulle voi. Lisää leivitetyt kalapalat kuumalle pannulle ja miedonna hellan lämpöä hieman. Paista kauniin ruskeiksi molemmin puolin.

Lisukkeeksi tein "kevyen ja notkean" sitruunavoikastikkeen:
2 dl jäähtyvää kalalientä
1 sitruunan mehu
200g voita
- voi vatkataan jäähtyvään liemeen nokareina

 

Paistettua ahventa ja kuhaa + sitruuna-voikastike ja sitruuna-oliiviöljyä. Eipä se muuta kaipaa, no palan ruisleipää ehkä. Ai että lihottavaa tuommoinen voi kastike? Ei sitä monta tippaa tarvitse annokseen laittaa.

 

Ahven-kuha-nuudelisoppa

 

Keitot on ehdottomasti suosikkiruokaani. Perinteinen suomalainen kermainen kalakeitto maistuu, mutta tykkään tehdä keittoja erillaisiin liemiin, monilla eri mauilla. Niitä ohjeita on varmasti näille sivuille tulossa pikkuhiljaa. Tälläkertaa työpäivän päälle oli nälkä ja ruoka piti saada nopeasti valmiiksi. Nuudelisoppa kypsyy siinä missä mikropitsa lämpenee, siksi valintana oli nuudelikeitto. Kasviksina sitä mitä jääkaapista löytyi.

 

Ainekset:

300g ahvenfile

200g kuhafile

1 rkl rypsiöljyä

1 kevätsipuli suikaleina
100g valkokaalia suikaleina

1 porkkana suikaleina

50g kesäkurpitsaa suikaleina

pikku pala (5 g) tuoretta inkivääriä

1,5 litraa kuha-ahvenlientä

1 dl makeaa chilikastiketta

½ dl osterikastiketta / itämaista kalakastiketta (hätätapaukssa sillilientä)

½ dl valkoviinietikkaa

1,5 dl hienonnettuja nuudeleita

 

- Suikaloi kasvikset. Lisää öljy kuumaan kattilaan ja freesaa kasviksia kovasssa lämmössä hetki.

- Lisää kalaliemi, lisää raastettu inkivääri, maustekastikkeet ja etikka. Maista, jos vaatii tulisuutta lisää chilisoosia, jos suolaa, osterikastiketta ja jos happamuutta niin tilkka etikkaa.

- Kuumenna kiehuvaksi ja lisää kädessä murskaamasi nuudelit. Kiehauta.

- Heti perään lisää kalafileet reilun kokoisina paloina.

Anna hautua kannen alla ilman keittämistä 10 minuuttia ja eiku syömään.

 

 

 

Takaisin uisteluhommiin

Viimein tuuli näytti tyyntymisen merkkejä ja suuntasin saaren kupeelle pohjaongelle. Toiveena saada komeita ahvenen köriläitä. Ajoin noin 50 metrin päähän rannasta, johon kaiku piirsi penkan reunan. Tässä on takuulla hyvä ahven paikka. Heiluttelin pilkkivapaa ja tuntui aivan kuin joku olisi seurannut minua. Vilkaisu rantaan ja siellähän se möllötti. Hirvi oli tullut seuraamaan touhujani. Minun läsnäolosta se ei välittänyt, katsoi toimintaani hämmentyneen näköisenä, mutta rauhallisena. Ahvenista ei kuulunut mitään, joten lähdin uistelemaan, hirven jäädessä katsomaan veneen perään.

Kunnon kameralla saisi hirvistäkin hienoja kuvia. Kännykällä otettunakin saa selvän kun utelias hirvi tulee riittävän lähelle.

 

Uistimeenkaan ei purrut mikään, järvi oli muuttunut hiljaiseksi pitkän pohjoistuulen jäljiltä. Seuraavina päivinä tuli vielä muutama mitallinen kuha, pikkuhauki ja ahven ja sitten oli aika lähteä  ajelemaan takaisin Joensuuhun.

 

 Jonakin nättinä päivänä syötiin savukuhapasta. Tuorepastaa, savukuhaa, tilliä, sipulia, basilikaa, tomaatteja, kermaa ja juustoa.

 

Kotimatkalla kelikin parani lämpimäksi ja tyyneksi. Päivän parhaana saaliina oli  8 kanadanhanhen parvi saaren kupeessa, jotka nekin laskivat aika lähelle, kännykkäkuvaaminen ei kuitenkaan onnistunut (eivät ole tässä kuvassa).

Tuulisia päiviä, kalastusta rannalta

Haukikeikan jälkeen kalaa oli sen verran riittävästi, että oli aikaa perheen kanssa tutustua muihin kohteisiin. Patikoida vaarojen päällä ja retkeillä ilman suurempia kalastussuunnitelmia. Kelikin muuttui tuuliseksi ja lämpötila painui alle + 10 C, joten järven selälle ei tehnyt mielikään.

Pari päivää ilman kalastusta ja veri alkoi vetämään taas tositoimiin. Tuuli oli edelleen kova ja päätin käydä tutkimassa muutamia lähialueen puroja, jos niistä jotain perholle löytyisi. Pielisen ja Höytiäisen  altaisiin laskee muutamia pieniä jokia ja puroja, joissa uskoisi olevan potentiaalia lohikaloillekkin. Ei ehkä siinä määrin, että ne tuottaisivat merkittävästi järviin poikasia, mutta kenties niissä voi olla tai voisi olla paikalliset pienet populaatiot. En tiedä onko niitä kartoitettu tai olisiko niihin edes järkevää tehdä hoitotoimenpitetä, päätin kuitenkin testata mitä kalaa niistä nousisi.

Kävin lyhyesti testaamassa pari pikkujokea tai ojaa. Toisesta pääsi hyppäämällä yli ja toinenkin oli hyvin ylitettävissä kumppareilla. Nättejä pikkuvesiä molemmat, joissa voisi kuvitella olevan muutakin kalaa kuin särkiä, ahventa ja haukea. Liotin perhoa molemmissa virtapaikoissa ja saaliiksi tuli särkeä ja seipiä. Muutaman särjen otin matkaan evääksi, tällä kertaa en itselle vaan koiralle. Testasin mitä koira tykkäisi leivinuunissa kuivatetuista särjistä, ja kyllähän nuo kelpasivat.

Sää ei kalastukseen ollut omasta mielestä paras mahdollinen. Kova pohjoistuuli ja muutama aste lämmintä. Nättejä paikkoja tuli kuitenkin nähtyä.

Tuuliset kelit jatkuivat seuraavanakin päivänä. Jatkoin perhokokeilujani suojaisilta rannoilta Pieliseltä. Tyynen rajasta perholla tuli kivasti seipiä ja pari ensimmäistä järviharjustanikin. Toinen 30 cm ja toinen mitallinen 35 cm. Molemmat pääsivät tälläkertaa väkäsettömästä perhokoukusta takaisin kasvamaan.

Alla kuvia kyseisiltä päiviltä.

 Särkisaalista

 

 Kuivatut särjet maistuvat koiralle.

Kuva Räsävaaralta Kolille päin.

 

 Metsäpuro.

Harjus ennen vapautusta

Haukitärppejä Pielisellä

Saunan jälkeen söimme iltapalaksi savukuha-sipuili leipiä ja kävimme yöpuulle. Kuhaa jäi vielä aamupalalle, jonka jälkeen oli aika lähteä koittamaan kalastusonnea Hatunselälle. Päivä oli aurinkoinen, suhteellisen tyyni ja päätin pyörähtää läheiset saaret ympäri, koska niiden kupeessa näytti olevan kivasti pohjan muotoja.

Saaren kupeella vapa taipui ensimmäisen kerran. Pienen väsyttelyn jälkeen veneeseen nousi reissun ensimmäinen hauki. Vaaka näytti painoksi 3,98 kg. Hyvän kokoinen hauki tuumin itsekseni ja viskasin hauen jäiden sekaan, joita vielä oli jäljellä. Uistimet takaisin veteen ja vajaan kymmenen minuutin kuluttua vapa taipui jälleen. Nyt painoa oli enemmän ja väsytelläkin kalaa sai hetken aikaa. Veneen vierelle kalan saatuani totesin sen hieman ensimmäistä isommaksi haueksi. Ensimmäinen haaviamisyritys, kala ei ollut vielä halukas tulemaan kyytiin, vaan otti vielä siimaa kelalta. Pumppasin kalan uudestaan veneen viereen ja se alkoi näyttämään minulle väsyksissään jo kylkeään. Sain hauen napattua veneeseen ja vasta haavissa totesin sen olevan reilusti isompi kuin ensimmäinen. Jos kala olisi karannut niin näin isoksi en olisi sitä arvioinut.

Hetken mietittyäni otanko kalan syötäväksi vai vapautanko, päätin tarjota sille pappia. Nykyään puhutaan paljon isojen kalojen vapauttamisen puolesta ja monesti se onkin järkevää ja tilanteen ollessa suotuisa, teen niin itsekkin mielelläni. Parivuotta sitten olin Islannissa pyytämässä nieriää. Lupia tiedustellessani en saanut selville alamittoja ja kyselinkin niitä sitten mökkinaapuriltani. Kalastava naapuri neuvoi mieluummin laskemaan isot kalat takaisin ja syömään pienet. Ihan järkevää varmasti.

 Elävän ison hauen nielussa olevan uistimen irrottaminen on  monesti haasteellista ja  irrottaminen tuntui turvallisemmalta, kun sain lopetettua hauen potkimisen. Pari kertaa koukku on huolimattomuuttani uponnut minulle käteen ja ei ole miellyttävä kokemus olla koukku sormessa varsinkaan jos uistimessa potkii useamman kilon kala.

Ison kalan perimä varmasti parempi kuin pikkuhaukien, joten vahvoja haukiyksilöitä on tämäkin hauki tänä keväänä maailmaan saattanut. Monessa paikkaa suomessa haukikannat voivat kuitenkin hyvin ja en näe syntinä ottaa isompikin kala saaliiksi, mikäli sen aikoo hyötykäyttää. Ja puheet isojen kalojen epäkelpoisuudesta ruokakalaksi ovat mielestäni kyseenalaisia, minulle ovat ainakin maittaneet monessa muodossa oikein hyvin. Joissakin vesistöissä tosin raskasmetallipitoisuudet saattavat nousta isoissa kaloissa suuriksi, eikä niitä siksi ole järkevää käyttää ravinnoksi.

Toinen saamani hauki painoi reilun 8 kg ja pituutta oli 112 cm. Nyt oli kalaa kyydissä riittävästi ja käänsin veneen keulan takaisin kohti mökkisatamaa. Kotimatkan vielä uistelin ja veneessä kävi yksi mitallinen kuha sekä alamittainen järvilohi. Molemmat pääsivät elinvoimaisina takaisin veteen veneen ulkopuolella irrotettuina.

Kotisatamassa vedin kalat fileeksi ja tiedossa oli muutamaksi päiväksi haukiruokia. Hauki on vähärasvaisena kalana erittäin monikäyttöinen ja siitä tulen ohjeita jakamaan täällä varmasti jatkossakin aika ajoin. Näitä haukia paistettiin, tehtiin haukitäytteisiä sultsinoita, valmistettiin kalapullia currysoosissa ja muutaman fileepalan laitoin kuivamaankin. Lisäksi muutama pussi fileittä jäi vielä pakkaseen. Valmistetuista aterioista muutama kuva alla.

Murekekalana hauki on yksi parhaista ellei se paras. Riittää, kun vetää hauen fileiksi ennen jauhamista, y-ruodot jäävät kyllä lihamyllyyn. Pihveihin, kalapulliin, kastikkeisiin voi hauen jauhaa kertaalleen. Jos tekee vaikkapa terriiniä niin murekkeesta kannattaa tehdä hienojakoisempaa ja työntää kala lihamyllyn läpi 2-3 kertaa.

Monesti haukimurekkeista keskustellessani olen törmännyt kalamurekkeen valmistajiin, jotka lisäävät sekaan sian jauhelihaa. Mikäs siinä, mutta ei minun juttuni. En näe mitään syytä miksi kalamassaan pitäisi lisätä lihaa? Se ei paranna makua, ei rakennetta merkittävästi ja eettisestikin katsottuna lihan kulutusta voitaisiin koittaa länsimaissa laskea. Tykkään syödä kalan kalana tämän ruuan kohdalla, kuten myös muissa kalaruuissa esimerkiksi vaikkapa kalakukossa.

Jos possun, broilerin tai hauen jauhelihaa maistaa maustamatta pelkän paistamisen jälkeen, niin ne kaikki ovat hyvin mauttomia. Maustamalla näistä kaikista saa mitä moninaisimpia ruokia, omasta mielestäni hauesta kuitenkin parhaita.

Massasta voi tehdä sitten vaikkapa pihvejä tai pullia, pullat kypsentää paistamalla tai keittämällä kastikkeeksi sopii esim yrttinen tomaattikastike pastan kera tai vaikkapa currykastike riisin kera. Alla nyt näistä kaloista tekemäni haukipulla ohje, jota oli sitten tarjolla mökillä vieraillemmekin.

Ainesuhteet noin määriä, ei punnittuja. Tärkeää on jättää massa napakaksi, jotta pullien muotoileminen onnistuu.
Pullat:
1 kg jauhettua haukea
1 muna
1 dl kermaa
1 rkl maizenaa
suolaa, pippuria

Jauhettu hauki jäähdytetään huolella. jääkaapissa. Sekoitetaan kylmät raaka-aineet tasaiseksi massaksi. Kylmämassa on paremmin käsiteltävissä ja valmiista pullista tulee parempia. Pullia muotoillessakin kannattaa massaa säilyttää jääkaapissa ja ottaa sieltä pikkuerissä käsiin pyöriteltäviksi.   Muotoillaan pullia uunipellille. Kypsennetään hetki uunissa, jonka jälkeen paistetaan paistinpannulla voissa kauniin ruskeiksi.

Punainencurry soosi (voi tehdä yhtähyvin vihreästä currystä)
½ litraa kalalientä
1 rkl maizenaa
1-2 rkl punaista currytahtaa (kuinka vahvaa haluaa)
1 dl kookoskermaa
- liemeksi sopisi myös kookosmaito, mutta eipä tuota ollut jääkaapissa.
- tarjotaan itämaisen riisin kera

Haukisaalis

Ruiskuoren sisässä paistettuja haukilastuja, suolakurkkua, kurkkua, sipulia, tomaattia, tilliä ja majoneesia

 Haukipyttäri

Haukipullat ja currysoosi

Akvaario. Osa haukifileestä pääsi vielä kapakalaksi. Katsotaan onnistuuko heinäkuussa.

Särkisalaattia ja marinadeja

Aiemmin kertomiani seläkkeitä voikin sitten käyttää fileiden tapaan. Leivittää ja paistaa, friteerata, hiillostaa tai valmistaa puolisäilykkeitä ns. kalamarinadeja. Tuon kertaisesta särkisaaliista päätin valmistaa marinadeja, joita hyvän säilyvyytensä vuoksi voi nauttia sitten pitkin vuotta sekä salaattia, koska olihan särjen makuun päästävä heti.

Salaattiin päätin hiillostaa särjet, joka kotioloissa tapahtuu seuraavasti:
Osta tehokas liesituuletin. Kuivaa seläkkeet talouspaperilla. Laita paistinpannu hellalle ja anna kuumentua rauhassa. Ripottele kuivalle pannulle ruokasuolaa ja aseta seläkkeitä suolan päälle lihapuoli alaspäin. Anna kypsyä sen aikaa, että lihaan tulee hiillostuneen kalan pinta ja käännä. Hiillosta hetki myös nahkapuolelta.

Hellalla hiillostaessa käryä tulee jonkinverran-helevetisti, riippuen siitä kuinka hyvä tuuletus keittiössä on. Myös hiillostettava määrä kannattaa pitää pienenä, isolle seurueelle en hiillostamaan kaloja näin lähtisi.

Hiillostuksen jälkeen kalat saavat jäähtyä rauhassa. Tässä välissä ehtii valmistaa muun salaatin. Ja mitäs minulta tähän salaattiin jääkaapista löytyikään:
Salaattisekoitusta
Etikassa marinoituja sipuleita, keitettyä porkkanaa, keitettyjä munia, tomaattia, maustamatonta jugurttia, johon tilliä, sokeria lisäämällä tein kastikkeen.

Särjestä valmistuu maukkaita kalamarinadeja, joita kannattaa tehdä vaikka kesäävarten uusien perunoiden kaveriksi. Huolella tehty marinadi säilyy helposti 8 kk kylmässä kunhan kalat pysyvät mausteliemen alla. Marinadeihin voi toki käyttää muitakin kaloja kuten perinteisetsi käytettyä silakkaa, särkikaloja, muikkufilettä, siikafilettä. Alla olevat marinointiajat on tehty särjelle, joka kypsyy etikkaliemessä nopeasti, 2-3 päivässä.

Ainesuhteet ovat liemien ja kalojen osalta tärkeitä. Tuotteen kypsyminen ja säilyvyys perustuu riittävään happamuustasoon, joka noudattamalla alla olevia ohjeita  tulee riittäväksi.  Kypsymisajat ovat ohjeellisia, kalat ovat kypsiä, kun etikka on kypsentänyt kalan kauttaaltaan vaalealihaiseksi. Paksummilla isommilla kaloilla kypsyminen luonnollisestikin kestää pidempään.

KYPSYTYSLIEMI
1,250 kg vettä
100 g suolaa
650 g väkiviinaetikkaa

Kypsymään 1 osa lientä 2 osaa kalaa (seläkkeitä)


Kypsytysliemessä kypsyttämisen jälkeen kalat valutetaan huolella siivilässä kylmässä. Parin tunnin valutus riittää. Ja tästäpä eteenpäin mielikuvitus ja makuasiat ovat vain rajana millaisia makuelämyksiä kaloistaan haluaa tehdä. Alla on pari perusreseptiä, joihin kukin voi improvisoida sitten eri makuaineita, kuten pippureita, sipuleita, yrttejä jne jne. Tuoreet raaka-aineet, kuten yrtit ja kasvikset kannattaa höyryttää ennen marinadiin lisäämistä, jos tuotetta on tarkoitus säilyttää kuukausia.

PERUS KIRKAS MARINONTILIEMI
½ litraa vettä
½ kg sokeria
50 g suolaa
1,5 dl väkiviinaetikkaa

- makuaineina esim pippurit, sipuli, punasipuli, porkkana, sinapinsiemen, laakeri, valkosipuli, yrtit, katajanmarja, punaviini ja näiden eri yhdistelmät. Ryöpätyt kasvikset ja makuaineet voi lisätä purkkiin, valkosipulista voi halutessaan vain kiehauttaa maun irti liemen valmistuksen alkuvaiheessa.
- marinointisuhde 1/3 osa lientä 2/3 osaa happokypsytettyä kalaa

BALSAMI-SIPULILIEMI
½ litraa kirkasta marinointilientä
½ litraa balsami-viinietikkaa
100 g sipulia (esim keltasipuli, salottisipuli, valkosipuli, punasipuli)
tuoreyrttejä (esim persilja, timjami)

Suikaloi sipulit ja ryöppää vedessä. Lisää yrtit ja kiehauta nekin.
Jäähdytä sipulit ja yrtit.
Yhdistä liemen ainekset sipulien ja yrttien kanssa.
Lado puhtaisiin purkkeihin suhteessa 2/3 osaa kalaa 1/3 osaa lientä

DRESSING
500g kirkasta marinointilientä
300g sinappia
2,25 dl rypsiöljyä
½ dl sokeria
1/4 dl omenaviinietikkaa
½ tl sipulijauhetta
1 rkl maizenaa
2 tl kuivattua tilliä
mustapippuri, väriksi kurkumaa
- sekoita ainekset öljyä lukuunottamatta
- lisää öljy sekaan ohuena nauhana kokoajan sekoittaen, että saat muodostumaan emulsion
- purkkiin 1 osa kastiketta, 1 osa happokypsytettyä kalaa

Itse suosin säilytyksessä kirkkaita liemiä. Tehdessäsi valkosipulikalaa ja jos haluat sen vaaleaan majoneesikastikkeeseen, niin suosittelen kirkkaassa liemessä olevan kalan ja majoneesikastikkeen yhdistämistä pari päivää ennen tarjoilua. Silloinse ehtii maustua hyvin. Kalan voi valmistaa suoraan majoneesiinkin, mutta silloin on käytettävä säilyvyyden saamiseksi muota säilöntäaineita.

Maustemarinaadiin yhdistämisen jälkeen kala on valmista, mutta se maustuu ja maku paranee parin viikon ajan. Eli kannattaa malttaa antaa maun tasaantua ainakin tuo pari viikkoa.

Alla kuvat kypsytysliemessä olevista seläkkeistä, muutamasta marinaadi vaihtoehdosta ja jatkojalostettu hyydyke valkosipuli särjestä.

 Särkiseläkkeet kypsytysliemessä

 

 Muutama mausteliemi

 

Taustalla alkupalaksi tehtyjä valkosipulisärki hyydykkeitä, pääruokana kuhaseljankaa. Pilikkikauden päätöksen ateria.

Loman alkajaisiksi Pieliselle

Kesäloma alkoi viikkoa ennen juhannusta ja perinteisesti juhannus oli tarkoitus viettää mökillä Pielisellä. Tällä kertaa olimme vuokranneet perheen kanssa mökin kahdeksi viikoksi Hatunselän puolelta, josta olisi hyvä tehdä kalastuksen näkökulmasta täsmäiskuja lähialueille.  Usko kalantuloon oli kova, ainakin minä uhosin perheelleni, että tuon kahden viikonaikana syötäisiin kalaa ja kaupasta ostettaisiin lähinnä lisukkeita.

Ensimmäiset kerrat Pielisen ja Joensuun väli, aina Viekijärvelle saakka tuli kuljettua pikkupoikana isän kanssa jo 80-luvulla. Sen jälkeen se onkin kuulunut lähes jokakesäiseen ohjelmaan. Matka lähtee siis Pyhäselältä ja kulkee Pielisjokea, entistä saimaanlohen lisääntymisjokea pitkin Pieliselle. Aika matkaan kului 80 luvulla 5 hv moottorilla pari päivää, nyt Pielinen saavutetaan noin 3-4 tunnissa, jos matkalle ei jää kalastelemaan.

Ensimmäinen sulku on Joensuun koskien kohdalla. Tätä nykyä on kuljettava kanavan kautta, koska siltaremonttien vuoksi toista väylää, joka menee kosken läpi, ei voi ajaa. Tämän Joensuun kosken jälkeen koko matkalla ei oikeastaan ainuttakaan koskea ja joka kerta se saa minut surulliseksi.

Saimaanlohen pääkutupaikkana iät ja ajat toiminut Pielisjoki on  aika perusteellisesti raiskattu. Kosket on rakennettu, jokiuoma ruopattu. Takaisin entiseen loistoonsa sitä ei saa. Vain vanhoista kirjoista, kuten Pielisjoen Lohensoutajat, voimme lukea mitä elämyksiä joki onkaan ennen vanhaan tuottanut. Isoja harjuksia,  taimenta ja mikä on ollut merkityksellisintä, komeita saimaanlohia. Lopullinen kuolinisku karjalan maakuntakalan kutupaikolle tehtiin vasta 70-luvulla, kun vuosikymmenen vaihteessa rakennettiin alimmainen pato ja Kuurnan voimalaitos.

Jokea pitkin ajellessa näkee yhä vanhoja kosken rantoja. Jo ennen joen rakentamista monia koskia kiertämään on rakennettu kanavia, jotta liikkuminen jokea pitkin on mahdollistunut. Kanavat ovat paikoillaan vieläkin.

Mutta onko niin, ettei tälle entiselle lohijoelle ole enää mitään tehtävissä? Sitä olen monesti ajellessani miettinyt. Pielisjoen yläpuolella Alakoitajoella on tehty kunnostustöitä, ja Alakoitajoenkin joenrakentamisesta huolimatta lohella on siellä nyt lisääntymismahdollisuudet. Kunhan lohet vain pääsisivät Pielisjoen patojen ohi.....

Pielisjoen koskia ei ole luultavasti palautettavissa. Ehkä joku Utrankosi voisi olla mahdollinen palauttaa, jos Utran kanavaan rakennettaisiin sulut ja vesi ohjattaisiin vanhaan koskiuomaan. Utrasta ylöspäin mentäessä  koskia ei kovasta virrasta huolimatta todennäköisesti Pielisjokeen enää saada. Tärkeää olisikin saada mahdollisimman pian ohitustiet patojen yli, että kaloille mahdollistuisi nousu Alakoitajoen kutupaikoille. Tällä hetkellähän kaloja kuljetetaan emokalapyynnin yhteydessä autolla Alakoitajokeen. Hyvä sekin, että luonnon lisääntymistä näin saadaan tapahtumaan, mutta  lohiportaiden avulla lohet nousisivat sinne itsestään ja asustaisivat koko Pielisjoen matkalla. Eikähän emokaloja pyytämällä kuljetettavaksi saada kaikkia nousuhaluisia kaloja,  eikä niiden kuskaaminen ole pitkässä juoksussa taloudellistakaan.

Miettinyt olen myös, onko kaikki Pielisjoekeen laskevat purot ja ojat mahdollisia kutupaikkoja ainakin taimenelle? Taimenhan kutee lohta vähempivirtaisissa vesissäkin. Kuusojassa taimenta onkin, mutta varsinaiseen kutukäyttöön vaelluskalojen osalta sekin pääsisi vasta portaiden rakentamisen jälkeen. Onko Jukajoki vielä kunnostettavissa? Karttaa tutkimalla muutama muukin pikkujoki on silmään pistänyt. Olisiko niissä vielä potentiaalia?

Ja onpa mieleen tullut myös vanhat, kosket ohittaneiden kanavien uusi hyötykäyttö. Nythän niitä ei enää liikennöintitarkoituksiin tarvita,  kun pääuoma on ruopattu. Kanavissa kuitenkin virtaa vesi voimakkaasti....voisiko niistä kunnostaa kutupaikkoja? Tehdä kanavista luonnon jokien kaltaisia virta ja koskipaikkoja? Museovirastolla voi tähän olla oma kantansa ja muutenkin voi olla kuolleena syntynyt ajatus, mutta näitä sitä on Pielisjoella ajaessa miettinyt.

Kalastuksen olen viimevuosina jättänyt joella vähille, ei siellä tippalinssissä kehtaa pitkään seilata.

 

 Näitä patoja  on Pielisjoella kaksi, Kuurna valmistunut 1971, putousta 7 metriä sekä Kaltimo joka rakennettu aiemmin ja putousta siinä 10 metriä.

 

Sulussa.

 

 

 Vanhoja Kuurnankosken rantoja. Kallion takana toisella puolella on vanha Kuurnan kanava.

 

 

 Yksi monista kanavista, jotka rakennettu kiertämään koskia.

 

Pielisjoki jäi taakse. Reilun neljän tunnin veneilyn jälkeen aloitin uistelun Pielisellä Kolin edustalta. Tästä olen monena vuotena ruokakaloja saanut. Uistelun pääsin aloittamaan tyynessä säässä,  mutta pari tuntia uisteltuani tuuli alkoi yltyä, joten nostin vieheet ja ajelin mökille. Kyydissä kuitenkin pari mittakuhaa, joten loman alkajaisillaksi oli heti kalaruokaa tarjolla.



Salakkaa toukokuussa

Toukokuussa jäiden lähdettyä ja vesien hieman lämmettyä alkaa salakka sesonki. Mielestäni se on hieman ennen särkien syönnin huippua. Salakkaa nousee monesta paikkaa tuolloin mato-ongella yhtenään, varsinkin virtapaikoista, kuten jokisuistoista ja itse joesta. Sekaan sattuu välillä myös yllätyskaloja, lähinnä seipiä, säynettä ja sorvaa.

Hyvällä salakansyönnillä kaloja nostaa rannalle useita kymmeniä. Tämä onkin nykyään varsin suosittua, kun uistelijat käyttävät salakoita täkyraksien syötteinä. Salakat pakkaseen ja kesällä uistelukäyttöön. Mutta kylmän veden salakka on erinomainen ruokakala  myös ihmiselle. Pienellä vaivannäöllä siitä saa muikkuakin maittavampaa ruokaa. Olen varma, että salakalle olisi kysyntää myös ravintoloissa, jos sitä vain olisi jostakin saatavilla. Ja hinta, se saisi olla moninkertainen erikoisuutensa vuoksi muikkuun verrattuna.

Me ongimme salakoita Pielisjoesta. Parin tunnin onginta antoi puoliämpärillistä reilun kymmenen sentin kalaa. Lisäksi ongin koukkukoolla 24 pieniä neulasalakoita. Niitäkin tuli jatkuvalla syötöllä, mutta silti onkiminen oli hidasta. 10 salakkaa ei paina vielä 10 grammaa....Halusin kuitenkin testata, soveltuisiko pikku salakka neulamuikun tapaan suolattavaksi. Jos näitä neulasalakoita haluaisi jalostaa enemmän, olisi niiden pyyntivälineenä varmasti lippo parempi, pikkusalakoita kun oli joessa ihan huttunaan..

Pikkusalakat siis suolasin 10% merisuolaan perkaamisen jälkeen. Hidasta hommaa. Isommat salakat suolasin, savustin, purkitin ja autoklaavasin öljyn kera. Vertailun vuoksi laitoin samaan autoklaavierään  myös savumuikkuja öljyssä. Salakat olivat muikkuja selvästi maukkaampia, omasta ja myös sokkona maistatettujen mielestä.

Autoklaavissa valmistaminen antaa  paljon mahdollisuuksia pikkukalojen jalostukseen. Purkissa saa särkikalojen ja ahventenkin ruodot pehmitettyä. Harvalla on kuitenkaan kotona hyvää painekeittolaitteistoa ja purkinsulkijaa. Monia kotiharrastajia tässäkin on, joiden toivon selvittävän tarkkaan kuinka pitkän lämpökäsittelyn kalapurkit vaativat, ollakseen täyssäilykkeitä.

Salakka-annos. Neulasalakoita, savusalakoita valkosipulisärki salaatilla, punasipulia ja porkkanaa.

Pieniä on salakat pieninä.

Särkihommissa ennen vesien lämpenemistä

Särki kalat yleisesti ottaen on vähän hyödynnettyjä  niin kalastuksen kuin kalaruokienkin rintamalla. Aivan turhaan. Niin kalastuksessa kuin ruuan valmistuksessa niitä voitaisiin hyödyntää paljon nykyistä paremmin.

Yleisin saaliskala on itse särki. Tämä vaalea lihainen ja erittäin hyvänmakuinen kala kannattaa pyytää viileän veden aikaan niin kuin valtaosa muistakin särkikaloista. Lämpimän veden särki ottaa helposti vedestä virhemakua, jota ei saa valmistamalla peitettyä. Tämä ns mudanmaku on epämiellyttävä ja varmasti osaltaan huonontanut särkikalojen mainetta ruokakaloina. Vesistökohtaisia eroja voi olla, mutta itse varmistan onnistumisen sillä, että käytän ruuaksi vain kylmän veden särkiä.

Talvella jään alta pyydettynä särki voittaa monen mielestä maultaan ahvenen ja isoja särkiä pilkkiessä pilkkirepun painokin kasvaa nopeasti. Parhaat saaliit tulevat kuitenkin jäiden lähdön jälkeen, jolloin suurimmalla osalla särkikaloista alkavat kutupuuhat. Tuolloin niitä saa helposti mato-ongella  rehevien lahtien edustoilta.

Särkikaloista ainakin  salakan, lahnan, pasurin, säyneen, mudun ja seipin osalta palaan asiaan ruokien merkeissä hyvinkin pian.  Aloitetaan kuitenkin tutustumalla ensin särkeen.

Niinhän siinä kävi helmikuussa. Isoa ahventa lähdin selälle pyytämään ja saaren penkkaan jäin matkalla liottamaan pilkkiä. Avanto alkoi antamaan hyvän kokoista särkeä, joten ahvenet saivat jäädä

 

SELÄKKEET

Särkien perkaaminen on isoilla särjillä  nopeaa. Toki syötävää saa myös pikkusärjistä, mutta 80-100g kaloista seläkkeiden tekeminen on joutuisampaa. Mikäli särjistä haluaa ottaa vain seläkkeet tarpeen ei niitä tarvitse avata. Suomustus käy helposti tiskialtaassa kevyesti voi veitsellä pyyhkäisemällä. Paljon siistimpää ja joutuisampaa kuin esimerkiksi ahvenen suomustus. Suomustuksen jälkeen särjet huuhdellaan kylmällä vedellä ja seläke irroitetaan terävällä fileerausveitsellä. Seläke leikataan kylkiviivan kohdatta irti, muutaman harjoituskappaleen jälkeen tämäkin alkaa sujua nopeasti. Perinteistä kalan fileiksi laittamista en särjen kohdalla suosittele, koska ainakin pienikokoisilla särjillä liha kylkiruotojen alla on hyvin ohut ja näin tehtäessä fileoinnista jää lähinnä työnteon riemu.

Särkiseläkkeet odottamassa jatkotoimenpiteitä