Hauki lumaconi

Tuli joskus aikoja sitten ostettua reissusta lumaconi pastaa. Siellä se on kuivakaapissa odottanut sopivaa hetkeä ateriaa varten. No sitä hetkeä ei odottamalla koskaan tullut, se piti tehdä. Selailin hieman netistä millaisia lumaconi ohjeita siellä oli. En löytänyt yhtään sellaista jota odotin sieltä löytäväni, joten päätin lähteä valmistamaan sitä omalla tavallani.

Lumaconi on isokokoinen ontto pasta. Löytämissäni ohjeissa ne keitettiin kypsäksi suolalla maustetussa vedessä ja tarjottiin sitten jonkin kastikkeen kera. En halunnut niitä niin valmistaa. Yksinään keitety lumaconit menettivät keitettäessä mielestäni myös rakenteensa, eivätkä olleet littanina ainakaan kuvissa hauskan näköisiä. Löysin myös lihatäytteisiä lumaconi ohjeita. Ne olivat lähempänä mitä hain, mutta minä halusin täyttää pastat kalalla.

Joten eikun kokeilemaan, ensin oli kuitenkin saalistettava täyte.

Hauen pyyntiin Viekijoelle

Viekijoki virtaa tummavetisenä Lieksan ja Nurmeksen välissä. Sen vedet laskevat Viekijärveen ja siitä edelleen Halin- ja Viensuunjokien kautta Pieliseen. Joen pituutta ei liene selvittänyt kukaan, kartalta nopeasti vilkaistuna sen voisi olettaa olevan parinkymmenen kilometrin pituinen. Joki on kuitenkin poikkeuksellisen mutkikas, kun virta on syönyt hiekkamaastoon sen tiheään kiemurtelevaksi. Jos mutkat vetää suoraksi on sen pituus vähintäänkin useita kymmeniä kilometrejä. Joenuoma myös elää ja virta syö siihen uusia uomia. Joki ei joka vuosi ole välttämättä hiekkamaastostaan samanlainen kuin kartasta voisi olettaa. Uusia uomia syntyy ja vanhat mutkat jäävät umpilammiksi. Viekijoki on erämaamainen joki, niiltä osin missä hakkuut eivät ole ylettyneet rantaan saakka. Sen yli on kaatunut runsaasti puita, kun virta on saanut rantaan aikaan sortumisia. Sen rannoilla pidempään kulkiessa ei voi välttyä törmäämästä karhun jättämiin merkkeihin, tassunjälkiin, raavittuihin puihin tai ulostekasoihin. Viekijoessa on ollut oma taimenkantansa. Sinne on mahdollisesti noussut myös vaellussiika. Ainakin kolmanneksi alimman kosken nimi, Siikakoski antaa näin olettaa. Nytkin taimenen löytyminen joesta on mahdollista, joskin hyvin epätodennäköistä. Kanta on olemattoman pieni, ellei jo hävinnyt kokonaan. Ja jos sieltä sattuu taimenen löytämään, on se pienikokoista joessa asustavaa kantaa. Pääkalalajeina joessa esiintyy hauki, ahven ja seipi. Myös pikkunahkiaista joessa on paikoin runsaasti alkukesästä. Emonahkiaiset kuitenkin kuolevat kutupuuhien jälkeen pois, eikä nahkiaisia alkukesän jälkeen joessa enää näe.

Tässä alkuun hieman videota millainen joki Viekijoki on. Videon kuvasin kesäkuussa parissa kohtaa jokea. Pettymys oli suuri, kun näiden upeiden koskien kohdalta metsät oli paikkapaikoin hakattu rantaan saakka. Vielä vuosi sitten molemmin puolin jokea oli näilläkin paikoilla metsää. Toivottavasti hakkuut ei vaikuta tulevaisuudessa veden ekosysteemiin.

Eka video kalastuksesta Viekijoella kesäkuulta

Hauen kalastus Uramon koskilla

Suuntasin lumaconi mielessä Viekijoelle Uramon koskille. Uramonkoskia taitaa olla peräkkäin yhteensä neljä. Koskien välissä on rauhallisia pieniä suvantoja, hiekkasaaria ja jyrkkiä harjurantoja. Tosikaunis paikka ilman alimman kosken hakkuita. Nämä paikat soveltuu erinomaisesti hauen perhokalastukseen. Hauet ovat pääasiassa kokoluokkaa 1-3 kg, isompiakin vonkaleita varmasti uiskentelee koskien alla olevissa syvissä montuissa. Ruokakalaksi kuitenkin tuollaiset 1-3 kilon kalat ovat mitä parhaita. Isommat näissä vesissä onkin hyvä laskea takaisin pitämään joen hyvän kokoisen haukikannan perimää kunnossa.

Nyt en ollut liikkeellä perhovälineillä, vaan ihan UL välineillä lippaa heitellen. Aloittelin joen tutkimisen alimman Uramonkosken alta, jossa on laajan suvannon alalaidalla on hiekkasaari, josta joki jatkaa matkaansa taas voimakkaammin virtaavana. Kuljin mahdollisimman hiljaa ja varovasti hiekkadyynin alapäähän kameroiden kanssa, mielessä oli tavoittaa jotain kuvattavaa joesta. Tässäkohtaa metsästä kuului voimakas tuhahdus. Hetken mietin mikä se mahtoi olla. Joku selvästikin haistoi minut pusikon takaa. Hento hengityksen sisäänpäin veto ja voimakkaampi tuhahdus. Enpä ole ennen moista kuullut. Koitin kurkkia metsään, mutta en mennyt lähempää katsomaan. Mitään muita ääniä sieltä ei kuulunut. Mieleen ei tullut muuta kuin karhu, tai tietysti voi se olla ihminenkin, mutta tuskin se olisi sinne jäänyt piileskelemään, ellei sitten ollut salakalastaja. Niitä täällä tuskin on.

Jätin tuhisijan rauhaan ja siirryin alimman kosken kautta autolle, josta jatkoin edelleen ylimmälle Uramonkoskelle kalastelemaan ja tulille. Ylimmällä Uramonkoskella on Viekin Erämiesten laavu ja tulipaikka.

Laitoin tulet valmiiksi ja Viekijärvestä pyydetyt ahvenet valmistumaan tulille. Sitten menin pommittamaan kosken niskaa ja kosken yläpäätä lipalla. Hetken heiteltyäni saaliina oli yksi 2,5-3 kg hauki, joka sai luvan olla lumaconieni pääraaka-aine. Alla video kalastuksesta kosken niskalla.

Toinen video heinäkuun alusta

Ja kolmas video loppikesältä jossa enemmän tunnelmia myös pinnan alta

Hauki Lumaconi

fileet 2,5 kg hauesta jauhettuna

1 kananmuna

1,5 dl kermaa

1 rkl hakattua kaprista

2 kevätsipulin vartta

mustapippuria

suolaa

n 250 g lumaconi pastaa

3 dl tomaattimurskaa

1 dl appelsiinimehua

4 valkosipulinkynttä

tuoretta basilikaa

parmesaania

Sekoitetaan haukimassan ainekset. Massa saa jäädä aika paksuksi, että se kestää lumaconien sisällä.

Täytetään lumaconipastat haukimassalla. 

Kuumennetaan pastan keitin vesi hymyileväksi, eli juuri ja juuri kiehuvaksi.

Nostellaan pastat suolalla maustettuun keitinveteen. Pastojen tulee peittyö. 

Kansi päälle ja keitetään kypsäksi.

Samalla kun pasta kypsyy, valmistellaan kastike.

Freesataan pikaisesti tilkassa öljyä hienonnetut valkosipulit. 

Lisätään  tomaattimurska ja mehu, kuumennetaan, soseutetaan.

Lisätään lopuksi basilikat.

Ja sitten syömään, eli tarjotaan lumaconit kastikkeen ja parmesaanin kanssa.

Hyvin kesti haukimassa makaronien sisällä ja makaronit myös kypsyi nopsaan, kun vaan huolehti että ne on keitinveden alla. Nyt kun toisessa satsissa nestettä oli hieman jo haihtunut, niin muutama lumaconi jäi pienestä kohtaa aavistuksen liian kovaksi. Vettä vaan reilummin keittovaiheeseen.

Lumaconit täytettynä

Lähdössä kypsymään.

Finnmark 2018 - videot

Kameralla kalastaessa reissutkin jatkuu pidempään. Meri ja tunturimaisemissa sekä niiden tunnelmissa saa jatkaa matkaansa vielä kotiin palattuaan. Mitä reissuilta tuli saaliiksi, selviää vasta kun kaikki kuvamateriaali on käyty läpi. Tämän reissun materiaalien läpikäynti kesti kolme päivää.  Ja vaikka siinä on oma  vaivansa, on se kuitenkin innostavaa ja mielenkiintoista.

Mitään sykähdyttäviä videoita reissusta ei syntynyt. Muutamia mielestäni loisto kuvia kylläkin. Vaikka mitään unohtumattoman hienoja videoita siis ei ole luvassa, niin paljon näistä on silti oppimista. Siksi ne onkin syytä käydä läpi tähän ainakin itselle, että jatkossa onnituisi tekemään entistä parempaa vedenalaiskuvaa.


Meri

Meren haasteellisuus oli tiedossa. Merivedet on niitä vesiä, joissa treenaamaan on päässyt vähiten. Tämä taisi olla kolmas reissu merelle kuvaamisharrastuksen parissa. Ja treeniä tarvitaan lisää. Niin paljon se poikkeaa kirkkaiden sisävesien kuvauksista.

Sää oli tuulen puolesta loistava. Meri oli lähes peilityyni. Se luonnollisestikin helpottaa videon tekoa, kun keinuminen ei tee kameraan liikettä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Se on hieman kaksijakoinen juttu. Toisaalta aurinkoisella kelillä valoa riittää myös syvemmälle. Toisaalta kirkas aurinko aiheuttaa valoitukseen ongelmia, sumentaa kuvaa tullessaan väärästä suunnasta ja valon taittumisen ennakointi on itselle ainakin vaikeaa.

Kuvattiin noin 10-25 metrin syvyyksistä. Valoa riitti kyllä aina tuonne 25 metriin saakka, sen puute ei ollut ongelma. Niin kirkkaita nämä vedet on. Mutta kun meressä mennään tuonne 5-10 metriin ja siitä syvemmälle, taittaa vesi tulevan valon sellaiseksi, että kuvista häviää värit. Kaikki näyttää tasaisesti saman väriseltä. Luultavasti kirkas aurinkoinen keli vielä pahensi tätä ongelmaa. Kaikki näytti vihreältä massalta ja suurimmalla osalla kuvamateriaalista ei tehnyt yhtään mitään. Siitä oli vaikea erottaa mitään.

Kameran telineenä käytin Aquacamdiver telinettä, jonka saa narulla laskettua haluttuun syvyyteen

Ratkaisuksi tähän on kameroihin laitettavat erilaiset suodattimet, jotka korjaa valon taittumista. Niitä on erinlaisia eri syvyyksiin, erilaisiin vesiin ja olosuhteisiin. Kai se on niitäkin vaan opeteltava käyttämään, joitakin itseltä jo löytyy. Mutta osaako valita oikean filtterin oikeisiin olosuhteisiin on eri asia.

Videolle laitoin musiikinkin, koska äänimaailma oli niin vaihteleva. Pahoittelut siitä.

Omana toiveena oli kuvata matalasta tavoitellen merikissaa ja pallasta. Charterini oli kuitenkin syvänmeren kalastaja, tottunut pyytämään turskaa ja seitä. Eikä hänellä tuntunut olevat tietoa kissa ja pallaspaikoista. Lähellä oli kuitenkin matalampaa kallio ja kivikkorantaa josta toivoin kissaa etsittävän, simpukoita siellä olisi kissoille varmasti. Mutta kuski ei uskaltautunut ajamaan riittävän lähelle rantaa ajaa. Veneen alle jäi aina vähintään 20 metriä vettä. Itse olisin kuskina lähtenyt 5 metristä liikkeelle. Mutta onhan noilla jyrkillä kaliorannoilla riskinsäkin liikkua matalassa.

Loivalla hiekkarannalla päästiin sentään vähän matalampaan, noin 10 metriin. Täältä toivoin löytäväni kampeloita, jopa pallasta. Ja yksi lätyskä kuviin saatiinkin, ilmeisesti nuori pikkupallas.

Rautujärvi

Ekana päivänä kävin myös rautujärvellä. Täällä piti käydä jo jäiden aikaan, jolloin raudun tavoittaminen voisi olla jopa helpompaa, mutta se jäi viime keväältä tekemättä.

Oletin, että rautujen kuvaan saaminen rannalta käsin olisi hankalaa ja oletus osoittautui oikeaksi. Nieriää oli järvessä kyllä paljon, ne pintoivat lämpimässä kesäillassa paljon, mutta pääosin melko kaukana rannasta. Uistinkaan ei aivan sinne saakka lentänyt. Matalammat rantavedet olivat varmasti lämmenneet jo yli raudun sietokyvyn ja ne mieluummin uiskentelivat syvemmän vedenpäällä noin 100 metriä rannasta.

Valitsin liikumispuoleksi järvestä rannan, jossa oli joki, toivoen että rautuja olisi rannempana happirikkaammassa jokisuussa. Joesta tulisi järveen myös kylmempää vettä. Valitettavasti joki suu oli kuitenkin muiden kalastajien puolesta miehitetty. Toiselta puolelta järveä olisi ehkä löytynyt syvempääkin rantaa, mutta en alkanut sykyilemään vaan kuvasin siltä puolelta minkä olin valinnut.

Kolmipiikkejä rannassa oli runsaasti. Uteliaita kaloja, niistä muutama tuli kokoajan katsomaan kameraa ja peittämään näkymän. Vaikka toista tuntia niitä kuvasin, niin aina joku oli kameran edessä niin ettei mielestäni kunnon kuvia edes tullut.

Vein kamerat kahlaamalla niin kauas kuin kahlaamalla pääsin. Telineenä oli pohjateline, Aquacambase. Eli ne olivat noin metrin syvyisessä vedessä. Jos ne olisi saatu 2-3 metrin veteen, uskon että raudut olisi löytyneet. No löytyi ne nytkin, pari isompaa rautua menee kolmipiikkien taustalla videolla, mutta kameran lähellä ne eivät käy näyttäytymässä. Kuvista kalan kuitenkin jo tunnistaa rauduksi.

Lisäksi kuvasin järveen laskevassa purossa pieniä rautuja, joita puro suorastaan kuhisi.

Majapaikan isäntä sanoi, että järveen ei tarvinnut kalastuslupaa. Siinä oli niin paljon kääpiöitynyttä  kalaa, että se oli vapautettu kalastusluvasta siinä toivossa, että kalastajat pyytäisivät pikkurautua pois ja kalat pääsisivät kasvamaan isommiksi. Mietin, että syököhän se iso rautu pieniä lajitovereitaan? Jos syö, niin tehokkaampaa voisi olla rauhoittaa isot raudut ja antaa niiden hoitaa harvennus?

Jälkimmäisessä videossa näkyy pidempää videota paremmin, kuinka herkkiä kalat ovat säikkymään rannalla tapahtuvaa liikettä. Ensin pikkunieriät uiskentelevat purossa rauhassa. Kun rannalla liikkuva kalastaja alkaa lähestyä niitä, menevät ne ensin tiiviiseen parveen, alkavat liikua levottamasti ja lopulta sykyilevät ympäri joen penkkaa. Tuon nähtyään ymmärtää miksi joenrantaan on syytä hiipiä.

Järveltä poislähtiessä kuvasin vielä ajomatkan maisemia. Huonokuntoiselta pikkutieltä en kuvannut, sinä piti keskittyä ajamiseen, mutta "päätien" mutkia ja kivisiä maisemia alla ikuistettuna.

Lohet pysyivät lähes kokonaan piilossa

Jokielämää kuvasin Komagelvalla ja lyhyesti Neidenillä. Täälläkin kirkas aurinko heikensi näkyvyyttä, mutta muutamia hyviä kuvia kaloista sentään tuli. Joilla oli sama ongelma kuin järvellä. Sää oli niin lämmin, että isommat kalat lymysivät jokien syvimmissä montuissa. Uskon kyllä, että paikansin lohien lymymontut. Niihin en kameran kanssa vaan ylettynyt. Yöllä ne ehkä nousivat niistä matalampaan, mutta vaikka silloin olisi kameroissa virtaa ollutkin, oli virta kuvaajasta jo loppunut.

Jatkoa ajatellen. Jos haluaa varmemmin saada lohet kuviin, voisi aikaisempi kesä olla parempi. Kun vedet todennäköisesti ei ole vielä näin lämpimät. Ja tarvitaan siihen aina hieman sitä tuuriakin.

Taimenia ja smoltteja kuvissa näkyi paljon. Etenkin kuvat niistä onnistuivat hyvin.

Neidenillä pysähdyin noin 20 minuutin kuvauksee levähdyspaikalle, jossa Neiden menee isona koskena tien ali. Tiesin, että siinä on takuuvarmasti lohia lepäämässä kovien kuohujen alla olevissa montuissa. Mutta eihän niihin monttuihin tässäkään päässyt käsiksi. Koitin niitä lähestyä kahlaamalla, mutta rohkeus ei riittänyt mennä ihan montun reunalle. Jos siinä liukastuu koskeen, niin ei tarvitse enää itse kotiin ajella. Jätin kameraan ylemmäs. Kamera ei kuvaa monttuun vaan montun yli. Pari isoa lohta siinä käy näyttäytymässä, mutta hieman kaukana.

Muutenkaan en tykkää kuvata kovassa koskessa. Kameran saa kyllä Aquacambase telineellä pysymään kivien välissä kovissakin kuohuissa, mutta ilmakuplat heikentävät näkyvyyttä ratkaisevasti. Varsinkin auringon kanssa näkyvyys menee kirkkaassakin vedessä olemattomaksi.

Tässä oli reissun videot. Kuvia olen lisäillyt pääasiassa instagramtililleni; aquacamtools.

Finnmark 2018 - Komagelva ja loppureissu

Toisen päivän olin varannut Komagelvalle. 24 h luvan saa klo 18-18:00, joten ennen luvan alkua ehdin vielä puuhata muuta. Aamulla latasin kamerat, kirjotin tätä  päiväkirjaa ja kävin merenrannassa käppäilemässä. Puoleltapäivin ajelin Vardøn keskustaan syömään. Kylä oli noin 10 km päässä majapaikastani ja sinne pääsee noin 3 km pitkän merenalta kulkevan tunnelin kautta. Vardø on noin kahden tuhannen asukkaan taajama. Nämä pikkutaajamat ovat Norjassa kuitenkin ihailtavan eläväisiä. Tässäkin pikkukylässä on kauppoja, useita ravintoloita, huoltoasemia, museoita, autokauppa mutta ennen kaikkea hienot maisemat. Vardø  eli suomeksi Vuoreija on suomalaisten siirtolaisten kansoittamaa aluetta. Suomalaisia nimiä täällä ei  ole, koska Norjan valtio joskus muinoin "pakotti" lainsäädännöllä muuttamaan maassa asuvien nimet norjalaisiksi, että maahan sai jäädä.

Vardøn kalasataman rakennuksia

Vuoreijan taloja. Kylässä on valtaosin siistejä hyväkuntoisia rakennuksia, mutta nämä oli paljon kuvauksellisempia

Vardø mantereeltapäin nähtynä.

Lähdin kuitenkin tutkiskelemaan, löytyisikö kylästä vielä suomalaista ruokakulttuuria. Aivan keskustan tuntumasta löytyikin ruokapaikka, joka mainosti isolla mainoslakanalla selvällä suomenkielellä. Valitsin sen lounaspaikakseni. Tutustuin ruokalistaan ja se oli kyllä hyvin perisuomalainen, mihin meilläkin on totuttu. Listalta löytyi suomalaisten suosikkeja,  mm hampurilaisia ja kebappia. Niitähän meilläkin on joka paikassa, eli täällä selvästi elettiin suomalaisen makumaailman ajanhermolla. Itse en kuitenkaan purilaisille taaskaan innostunut, vaan söin perinteistä currykanaa. Syötyäni vatsani täyteen, lähdin ajamaan kaupan kautta kohti lohijokea.

Keskustaa satamasta katsottuna

Lounaspaikka

Joelle

Komagelva on noin 30 km pitkä joki, joka laskee mereen noin 50 km Vardöstä etelään. Jokeen nousee lohen lisäksi meritaimenta ja merirautua. Joessa saa kalastaa vain perholla, joissa niissäkin on tarkat rajoitukset.

Olin käynyt Komagelvalla noin 15 vuotta sitten viimeksi. Siitä kerrasta jäi niin hyvät muistot, että tänne oli nyt palattava. Ensimmäisellä kerralla saalista ei tullut. Yhden lohen silloin karkuutin ja lohien määrä joessa oli tehnyt minuun vaikutuksen. Lohia hyppi joka puolella. Kokonaan ilmaan hyppääviä lohia näin silloin joessa kymmeniä, osan hypätessä aivan lähellä joessa kahlatessani. 

Alue oli kuitenkin ensimmäisestä käyntikerrastani muuttunut. Joen ympäristöön on noussut muutamia kymmeniä mökkejä, joita mielestäni ei aiemmalla reissullani ollut. Mökit sijaitsevat onneksi kuitenkin suht kaukana joesta, 100 m - 2 km jokiuomasta. Niitä voisi joskus kerta koittaa googlettaakin, jos niistä jollekin reissulle saisi tukikohdankin vuokraamalla.

Joen lähellä saa pitää varansa. Kuvan kihut ja lapintiirat tekevät hyökkäyksiuä varomattomien kalamiesten kimppuun, jos kulkee liian lähellä niiden pesiä. Myös kiirunapoikueita näkyi useita.

Tässä odottelin luvan alkua

Tienvieressä jokisuussa on kahvila ja asuntovaunualue. Kahvila on päivittäin auki klo 12:00-19:00. Lohiluvat saa ostettua kahvilasta, tarvittaessa myös desinfiointi onnistuu täällä. Vuorokauden lohilupa  maksaa 500 nok (noin 50 euroa) ja lisäksi pitää maksaa 200 nok pantti. 200 nok saa takaisin, kun palauttaa kalastuksen lopetettuaan saalis-ilmoituksen.

Olin lupaostoksilla kolmen maissa ja lähdin saman tien etsimään joelta paikkaa, josta aloittaisin kalastamisen ja kuvaamisen. Kuvata voisin jo ennen lupa-ajan alkamista, mutta kalastamaan pystyisin vasta klo 18:00 alkaen. Suunnittelin, että laitan kameroita veteen vasta, kun näen lohien hyppyjä.

Päivä oli lämmin, lämpötilaa en katsonut, mutta varmasti se oli yli 20 C. Aloitin joen tutkimisen sen pohjoispuolelta, jonne meni pieniä teitä. Tiet olivat todella huonokuntoisia. Niillä oli isoja kiviä ja monttuja. Välillä renkaiden tekemät urat olivat syviä. Tavallisella henkilöautolla näitä teitä pitkin ei pääse, omassa autossa on hieman enempi maavaraa, mutta kyllä silläkin ajaminen näillä pikkuteillä välillä hirvitti. Teitä pitkin pääsi joen pohjoispuolella useita kilometrejä ja liikkuminen oli hidasta. Useassa kohtaa ei uskaltanut ajaa juuri kävelyvauhtia kovempaa. Lopulta tie meni niin huonoon kuntoon, etten enää uskaltanut autollani jatkaa. Jätin auton parkkiin klo 16 jälkeen ja aloin pakkaamaan varusteita.

Keskiyön aurinko joella

Tosisen päivän aamu. Näin lähelle jokea autolla pääsee.

Ensimmäiselle jokietapille varustauduin sandaaleissa, shortseissa ja t-paidassa. Ilma oli lämmin ja tuuli piti huolen, ettei ötökätkään häirinneet. Istuin joenpenkalla ja odotin. Odotin että lohet hyppisivät niin kuin viimeksi käydessäni. Odotin. Ei hyppineet. Hyvinkin mahdollista että hellekeli oli vienyt lohilta kovimmat hyppimishalut. Joki on suurimmalta osalta kahluusyvyinen ja sen vesi lämpenee nopeasti. Mahdollisesti lohet möllöttivät paikallaan joen syvimmissä ja viileimmissä montuissa.

Lopulta en enää malttanut vain odotella vaan laitoin ensimmäisen kameran veteen. Aikaa kalastuksen alkuun oli vielä puolisen tuntia. Vastarannalle ilmaantui joku toinen kalastaja. Viimein kello tuli 18 ja pääsin vispaamaan perhoa ja shortseissa kahlaamaan viilentävään veteen.

Kalastelin valitsemaltani jokipätkältä 1,5 tunnin ajan. Saaliiksi tuli useita pieniä taimenia ja smoltteja. Isommat kalat eivät antaneet itsestään merkkiäkään. Ehkä ne illalla aktivoituvat tässäkin, mutta päätin silti lähteä katsomaan vielä joen toista puolta.

Siirryin joen eteläpuolella tunturiin kulkeville pikkuteille. Tällä puolella tiet olivat paljon paremmassa kunnossa. Täällä uskaltaisi ajaa autolla kuin autolla. Ajoin tietä niin kauas kuin sitä pääsi, ehkä noin 8 km. Aurinko oli hieman jo laskenut, joten täällä puin päälleni kahluuhousut, lähinnä mahdollisten itikoiden varalta.

Täällä tienpäässä oli useita telttoja. Aluella telttojen pystyttäminen 100 metriä lähemmäksi jokiuomaa on kielletty. Hyvä niin. Näin kukaan ei voi ”varata” teltoillaan rantoja vaan kaikki on kalastajien käytössä. En nähnyt kuitenkaan joella kuin kaksi kalamista koiran kanssa. Kävelin kalastajien ohi ylävirtaan noin  200 metriä ja asettelin kameran pohjaan.

Turpasauna lähellä

Laitettuani kameran joen syvimpään uomaan siirryin kalastamaan kamerasta katsottuna noin 100 metriä ylemmäksi. Näin kuinka ohittamani kaksi kalamiestä lähtivät tulemaan minua kohti. Toinen kulki joen rannalla ja toinen kahlasi kovaa vauhtia minua kohti keskellä jokea. Ihan kuin varmistaisivat etten pääse lähtemään karkuun. Sadanmetrin päässä joessa kahlaava huusi minulle jotain norjaksi. Vastasin etten ymmärrä, jonka jälkeen hän esitti kysymyksen englanniksi.

” Mitä vi***a laitoit jokeen”, kysyi kalastaja tiukalla äänen sävyllä. Vastasin, että laitoin oluen jäähtymään, kun luulin hänen tarkoittavan veteen laittamaani I olut tölkkiä. Mutta hän ei tarkoittanut sitä, vaan halusi tietää mitä olin laittanut narulla joen pohjaan. Sillon tajusin, että hän tarkoitti kameraani.  Kerroin, että siellä on kamera, kuvaan lohia. Norski oli edelleen epäileväinen joten sanoin,  että minäpä näytän. Kävelin repulleni ja näytin vastaavaa kamerajalustaa, jonka olin laittanut jokeen. Nyt Norjalainen alkoi jo uskoa minua. Hän kertoi ettei ole mikään kalastuksen valvoja, mutta tämä on hänen kotijoki ja hän haluaa huolehtia siitä. He olivat katsoneet touhujani kiikareilla parinsadan metrin päästä, ja luulleet että laitan jokeen verkkoa. Siltähän se varmasti kauempaa katsottuna ensimmäisenä näyttää. Vedän narua jokeen ja kamerajalusta näyttää painolta. Kaveri pyyteli anteeksi, mutta sanoin että mitä suotta. Hyvä kun pidätte joella liikkuvia silmällä. Sain vielä kutsun heidän teltalle juomaan olutta, mutta tällä kertaa jouduin siitä kieltäytymään autooni vedoten.

Jälkeenpäin mietin, miten olisi käynyt jos olisin leikilläni ensin sanonut heille, että laitoin verkon jokeen. Olisiko läppää ehtinyt enää korjata vai olisiko saman tien sattunut leukaan? No, sitä en saa koskaan tietää.

Kalastelin yli puolen yön, auroinko ei laskenut. Ilta hieman viileni ja myös lohet aktivoituivat näyttäytymään. Ne  nousivat montuista matalaan veteen. Useassa kohtaa näin joessa seistessäni, kuinka ne uivat matalassa jättäen peräänsä vanan. Välillä evä kulki vedenpinnalla, kun ne risteilivät pitkin jokea. Perhosta ne ei olleet kiinnostuneita. Viimein yksi lohi hyppäsikin noin 3 metrin päässä ilmaan. Se oli reissun ainut näkemäni hyppylohi.

Pakkasin kamppeet ja painuin majapaikkaani yöpuulle. Aamulla pakkailin auton, maksoin velkani talon isännälle ja palasin vielä joelle. Toisesta päivästä oli tulossa tukalan kuuma, jo aamupäivällä lämpöä oli 27 astetta. Kahlailin viilentävässä joessa shortseissani taas. Löysin upean poolin, jossa lohia varmasti oli, mutta siimanpäähän niitä sieltä en saanut. Helle oli minulle liikaa. Olin lähtenyt aktiivilomalle, jossa on tarkoitus liikkua, kantaa reppua, olla perholiivi ja kumihousut jalassa. Tunturissa josta ei löydy mistään varjoisaa paikkaa. + 25 C olisin vielä kestänyt, mutta mittari kipusi 32 C. Ei tällaisessa säässä oikeasti jaksa liikkua. Pakkasin kamat autoon ja lähdin ajamaan kohti Neideniä. Ajomatkan ajan saisin nauttia auton ilmastoinnista ja ehkäpä lämpötila hieman helpottaisi sillävälin.

Majapaikkani. Tuossa vihreässä mökissä majoituin.

Majapaikan edustalla  näin meriharakan.

Joelta jokisuussa on upea hiekkaranta. Meriveden lämpötila oli noin 14 C. Olisi tuonne pulikoimaan mahtunut.

Saavuin Neideniin neljän jälkeen ja ja helvetillinen kuumuus oli vain pahentunut. Tuuli ei nimittäin enää vilvoittanut. Koitin kuvata lohia Neidenistä kalaportaiden alta, mutta kuumuus sai minut voimaan pahoin. En jaksanut kuvata kuin 20 minuuttia, olin ihan märkä hiestä. EI minun keli, lähdin ajamaan pois. Olin miettinyt, jos ottaisin mökin Neidenistä jokikuvauksen tukikohdaksi, mutta ei tällä kelillä sillä tee mitään. Leirintäaluemökit on yksiä helvetin pätsejä tässä säässä. Joutaa lähtemään hellettä karkuun etelää kohti. Päivän ajomatkaksi  (Kiber-Neiden-Saariselkä) tuli noin 500 km ja ilta ysin maissa saavuin Saariselälle. Matkalla varasin sieltä pikku huoneiston ja pääsin saunomaan. Reissu alkoi olla takanapäin hieman etuajassa. Lyhyt pisto Norjaan. Luulin, että pääsen sinne hellettä pakoon, mutta nyt helle ajoi minut sieltä pois.

Yhteenveto

Yksin tehtynä tämä reissu vastasi odotuksia. Nautin todella paljon omasta seurastani. Isompia riitoja matkan aikana ei ollut oman itseni kanssa kuin kerran, kun Komagelvalta lähtiessäni riitelin ajatusteni kanssa siitä, että  jäädäkkö vai lähteä. Lisäksi väittelin tiukkaan sävyyn muutaman kerran navigaattorin kanssa ja keskustelin henkeviä sirin kanssa. Mutta nautin kyllä jokaisesta hetkestä, jonka sain maastossa viettää.

Kilometrejä matkalla tuli yhteensä noin 2 800 km. Pitkät ajot sopii minulle ihan hyvin. Ekan päivän 1 100 km oli reissun pisin ajopäivä. Se meni ihan mukavasti, mutta pidempää ajoa ei kyllä olisi enää jaksanut.

Autoon olin pakannut hieman liikaa tavaraa. Olin ottanut mukaan paljon välineitä, joita saatan tarvita. Autoon ei lisäkseni olisi mahtunut ketään muuta, apukuskinpaikkakin oli täynnä. Mukana oli mm 6 kalastusvapaa, joista käytin kahta. Käytössäni oli vain UL- vapa ja toinen perhovapa. Kaikki merivavat jäivät käyttämättä, samoin merivieheet.

Mukana oli myös savustin ja loimutuslauta. En ottanut itselleni saalista. Teltassa nukkumista varten mukana oli kunnon patja, jota ei ollut tarkoituskaan kantaa maastossa, vaan pystyttää teltta lähelle autoa ja nauttia kunnon yöunista. No yhden yön nukuin teltassa, ei noilla helteillä teltassa voi nukkuakaan.

Kalastettua reissussa jonkin verran tuli, vaikkakin kuvaaminen vei enemmän aikaa. Merellä käydessä kuvasin. Kuski kalasteli samalla ja yhden turskan kelasin ylös apuna, kun kahdessa vavassa oli tärppi samaan aikaan. Tunturijärvellä heittelin lippaa muutaman tunnin aikana, siellä vesi olikin mukavan viileää. Komagelvalla perhostelin ja muutamia pikkukaloja tuli saaliksi. Suurimmat noin 30 cm. Helle teki kalat luultavasti passiivisiksi. Ja kun lämpötila nousi ihan tulikuumaksi, niin oli kalastus järkevämpää lohienkin takia lopettaa kokonaan ja lähteä ajamaan kotia kohti.

Kotimajoitus oli ihan ok. Ehkä hieman kiusallinen, mutta en käynyt siellä muuta kuin nukkumassa. Majoitus ja venekyyti merelle oli hämmästyttävän edullinen. Kaksi yötä ja yli kolmen tunnin kalastelu merellä maksoivat yhteensä 1500 NOK (150 euroa). Venekyyti kuskin kanssa maksoin siis vain 50 euroa. En ole koskaan saanut tuollaista palvelua tai edes pelkkää venettä noin halvalla. Ei kyllä tuon palvelun tarjoaja siinä tuntipalkoille pääse. Norja on halpa maa.

Nyt on vielä katsomatta, millaista saalista sain kameroilla vai sainko mitään. Uskon että muistikorttien läpikäyminen kestää paripäivää, eli reissuni jatkuu niiden merkeissä edelleen. Jos saalista on tullut, lisäilen niistä materiaalia vielä tänne sivuille.

Finnmark 2018 - ensimmäinen täysi päivä

Ekalle päivälle matkaa tuli 1 150 km. Navigaattorin mukaan jäin lopullisesta määränpäästä vielä 150 km päähän. Mutta tässä on hyvä yöpyä. Ensimmäisen päivän matka kulki Kajaanin kautta Rovaniemelle, josta nousin raiskatun Kemijoen rantoja Sodankylän yläpuolelle saakka ja siitä edelleen kauniiseen Inariin. Inarissa olin iltapäivällä. Inarista matkaa perille on vielä kutakuinkin saman verran kuin Joensuusta Helsinkiin, joten päätin ajaa vielä lähemmäs kohdetta. Näin olisin ajoissa tiistaina lähellä pelipaikkoja. Yöksi saavuinkin Barentsinmeren rantaan johon pystytin teltan, hieman kalastelin, söin yöpalan ja aloin unille.

Ekan yön leiri. Telttaa ei jaksanut hyvin kauaksi autosta kantaa.

Ilta "tulilla" makkaran paistossa ennen unia.

Matkalla olin yrittänyt desinfioida kalastusvälineitä Norjaa varten Inarissa. Desinfiointipisteen pitäjä kuitenkin kertoi, että Suomesta tuotu desinfiointitodistus ei Norjassa kelpaa. Pitää siis etsiä illalla vielä densinfiointipiste rajan toiselta puolelta. 

Norjan puolella desinfiointii tarvitsisin mahdollisesti Norjan kruunuja ja niitähän en ollut vielä vaihtanut. Ensimmäistä pankkiautomaattia ei ole ennen ekaa yöpaikkaani, joten neljäs pysäytys oli tehtävä Nuorgamissa ja vaihdoin rahat ruokakaupan kassalla.  Tästä jatkoin matkaa Tanaan, josta löyty leirintäalue. Sieltä varmaan saa desinfioinnin ajattelin, kulkeehan lohijoki vieressä.

Ja niin saikin. Norjassa olen desinfioinut kalastusvälineet monta kertaa. Desinfiointeja on ollu monenlaisia, hutaistuja ja todella huolella tehtyjä. Esim viimekesänä kaikki kalastusvälineet upotettiin desinfiointiaineeseen ja kellosta katsottiin riittävä aika. Nyt olikin taas vuorossa toinen ääripää.

Desinfioija kysyi, onko kalastusvälineeni kuivat. Sanoin että on ja hän kirjoitti todistuksen ja veloitti 50 NOK. Ei edes tarkoistanut kalastusvälineitä. Ja jos näille ei suomalainen desinfiointi todistus kelpaa ni jo on perkele!

Kalastusvälineeni oli kuivat. Suurta osaa ei ole käytetty vuoteen ja jigivapaakin käytin viimeksi Pyhäselässä viikko sitten. Mutta silti. Näinkö Norjassa estetään lohiloisen leviäminen!

Ajelin desinfiointipaikasta vielä noin 30 km ja pistin leirin pystyyn tunturin rinteeseen. Perille leiripaikkaan vei huonokuntoinen sivutie, jota ajelin  päätieltä reilun kilometrin matkan. Teltan pystytin merenpuolelle, jossa tuuli piti ison osan ötököistä loitolla. Tunturien puolella noin kilometrin päässä oli järvi, josta olin alustavasti ajatellut kalastavani rautuja. No into ei enää yli 1000 km jälkeen ollut kova kalastukseen. Muutaman heiton kävin heittämässä, palasin iltapalalle ja aloin nukkumaan.

Aamulla herätys tuli klo 4:00 kun autrinko alkoi lämmittää telttaa. Kävin vielä järvellä, ei saalista ja jatkoin matkaa kohti Kiberiä.

FINNMARK

Alue jonne tulin kuuluu Norjan Finnamarkkiin eli manner norjan pohjoisimkpaan maakuntaan. Nimi tarkoittaa jotain matsäsuomalaisten aluetta. Suomalaiset saapuivat tälle alueelle Lapista ”siirtolaisina” tai nälkäpakolaisina joskus 1800 luvun alussa. He asuttivat useita alueita Finnmarkin alueelta ja elättivät itseään pääasiassa kalastamalla. Kansanryhmää nimitetään kveeneiksi ja sillä on norjassa virallinen vähemmistöasema. Monet paikannimerkin ovat suomalaisia, vaikka ne ovat kääntyneet myös norjaksi. Kautakeino, Kirkkoniemi (Kirkenes), Vesisaari (Vadsö), Vuoreija (Vardö) jne. Toisin kuin pohjois-ruotsissa, näillä alueilla ei niin hyvin enää suomenkielellä pärjää, kieli on vaihtunut ajankulussa Norjaan. Poikkeuksiakin on, kuten Pykeija, jossa suomenkieli kuulemma on säilynyt.

Alueella on useita lohijokia ja sisämassa toinen toistaan parempia jokia ja järviä. Luonto vaihtelee tunturi ja metsämaisemasta todella karuun kivikkomaastoon. Oma matkani kohdistuu alueelle, jossa pensaskasvustotkin alkavat olla harvassa karun ilmanalan vuoksi. Seutu on karua ja karuudessaan erityisen kaunista.

Finnmarkin maisemia. Vuoret täällä eivät ole niin jylhiä kuin etelemmässä Norjassa tai vaikka Tromsan alueella. Muistuttavat enemmän suomen tunturimaisemia.

Välillä maasto on todella karua niin sisämaassa kuin rannalla. Kivisessä maastossa ei ole paljoa edes jäkälää.

Sisävesikaloista täällä ei esiinny juuri muuta kuin nieriää, kymmenpiikkiä ja ehkä mutuja. Taimenta ja harjusta hieman etelämpänä. Merikaloja on laaja kirjo, toisin niitäkin lajimääräisestä vähemmän kuin etelämmässä, vaikkapa Lofooteilla. Tällä lueella esiintyy myös ympäristöogelmaksi asti muodostunutta kuningasrapua, joka on tulokaslajina päässyt valtaamaan isoja alueita merenpohjaa.

Nyt olin aikaisin liikkeellä., Kaupat, huoltoasemat ei olleet auki vaan jouduin vähän odottamaan niiden aukeamista. Mitä tekisin, olin majapaikkaan ilmoittanut saapuvani vasta 15:00 ja nyt kello ei ollut vielä seitsemää. Odottelin kauppojen aukeamisen saakka ja jatkoin kohti Kiberiä ( suomeksi Kiiperi)

Ajelin majapaikkaan ja ilokseni sainkin huoneeni heti käyttöön. Majapaikan olin löytänyt netistä,  kun etsin merisafareja. Olin tiedustellut safarin järjestäjältä huoneita alueelta ja hän ilmoitti, että hänellä on huone vapaana. Nyt yllätys oli suuri, kun tajusin, että majoituinkin hänen kotonaan. No pääseehän täällä suihkuun ja nukkumaan, kokemus tämäkin. 

Päivä oli tyyni ja kuuma, päästiin lähtemään merelle samantien. Ajeltiin ympäri merta ja kuvailin pääasiassa 20-30 metrin syvyyksistä. Puran kuvaukset vasta kotona ja lisäilen kuvat sitten näiden juttujen loppuun. Mutta pikaisesti vilkaistuna näytti, ettei kuvista paljoa saa selvää. Valo kyllä riittää, mutta valo taittaa näkymän niin sumuiseksi, ettei kuvista oikein saa selvää. Oppia tämäkin, pitäisi käyttää suodattimia. Tai mennä kuvailemaan pilvisellä säällä. Kokemus ehkä opettaa.

Kuva majapaikkani pihalta. Meri oli tyyni ja päivä helteinen.

Huoneen valloitettuani lähdettiin merelle. Videot ja  kuvat veden alta  tulee kotiin palattuani, jos sieltä löytyy jotain julkaisukelpoista

Kuvailtiin ja kalasteltiin muutama tunti. Saaliiksi tuli seitä ja turskaa. Meri oli tyyni ja helteinen. Palattiin satamaan ja painuin pikku palasen jälkeen päiväunille

Aikaisin kun lähtee liikkeelle, niin ehtii tehdä kaksikin retkeä päivässä. Tunnin päiväunien jälkeen jatkoin matkaa tunnin ajomatkan päässä olevalle rautujärvelle. Reitti kulkee läpi kuumaisen kivimaaston. Välillä on taloja, joissa on luonnon tekemiä kivipuutarhoja ja lopulta alue muuttuu asumattomaksi. Viimeinen tieosuus lähemmäksi järveä on huono, välillä eteneminen on noin 5 km tunnissa.  Auton sai jätettyä tienpäähän, josta järvelle oli matkaa noin 30 minuutin kävely.  Heti järven päästä olisi voinut kalastella, mutta kävelin järven puoleenväliin toisen 30 minuttia. Siinä lampeen laski joki. Pettymyksekseni Norjalaiset olivat miehittäneet jokisuun. Jäin näköetäisyydelle kalastelemaan mutta eivät he liikahtaneet siitä koko illan aikana.

Valtatiekin täällä on kapea, mutkainen ja kivien ympäröimä.

                                             

Rautujärvi näkyy jo. Järven nimi oli Syltevikvatnet. Kuviin ainakin taltioitui rautuja ja piikkejä. Se lisäilen kotiin palattuani kun olen käynyt kaiken materiaalin läpi.

Minulla oli hankittuna Finnmarkin sisävesikalastuslupa, mutta tälle järvelle sitä ei kuulemma tarvitse. Järvessä on ylitiheä rautukanta, jota olisi hyvä harventaa, että kalat kasvaisivat isommiksi. Näin kertoi majoittajani. No uiskenteli seassa isojakin, edellisenä päivänä suomalaisretkeilijät olivat saaneet paikasta parikin yli kilon nieriää.

Pintaelämää oli hyvin. Laitoin kameratkin veteen ja kalastelin.  Yksi hyvän kokoinen rautu oli hetken kiinni, mutta pääsi karkuun. Pari tuntia kalasteltuani lähdin valumaan takaisin autolle. Matkalta sain pari pikkurautua. Ehkä kalastusaikaa olisi kannattanut käyttää moneen muuhun paikkaan eikä odottaa jokisuun vapautumista. Kamerann taltioitui kuitenkin rautuja ja piikkejä, kotona sitten lopullisesti näkee, sainko kunnon saalista vai en.

Majapaikassa olin yhden aikaan yöllä, unille. Seuraavana päivänä olisi vuorossa lohijoki. Päätin olla vielä toisen yön kotimajoituksessa. Hintaa tällä on alle 450 NOK eli noin 50 e / yö. Lohijoki Komagelva kulkee lyhyen ajomatkan päässä. Ja kyllä tähän yällä väsyneenä on näppärä ajella nukkumaan.

Finnmark 2018 - lähtötunnelmissa

On 16.7.2018 klo 4:50. Istun aamukahvilla. Nämä aikaiset aamut on tulleet tänä kesänä jo tavaksi. Mutta nyt tässä aamussa on erityistä sähköä. Olen lähdössä kohti pohjoista.

Pohjosen tundravetää puoleensa minua joka kesä. Viimekesänä käytiin pohjoisessa ensin kaverin kanssa ja sitten perheen kanssa. Sama on toistunut joka vuosi jollakin kokoonpanolla. Ja silti siinä on joka kerta oma malttamaton odotuksen fiilis. Mutta nyt se on ihan erityinen. Nyt lähden ensimmäistä kertaa yksikseni.

Kaikki sai alkunsa viimeviikolla, kun sain omasta mielestäni loisto idean. Lähdettäisiin perheen kanssa Norjaan! Kenenkään muun mielestä se ei ollut niin loistelias idea kuin minusta. ”Mene yksinäsi” oli vastaus, joka ei ollut tarkoitettu mitenkään tylyksi vastaukseksi. Kyllä meiltä muutkin siellä viihtyy ja tykkäävät käydä, mutta nyt ei ollut oikea hetki.

Hetken yksin lähtemistä mietittyäni olin antanut kiehtovalle ajatukselle vallan. Yksin itseni kanssa,  tutkimusmatkalla pohjoiseen ja omaan itseen. Kyllä. Tällä kertaa en edes halua muita mukaani.

Arvoin matkaa muutaman kohteen välillä. Päädyin lähtemään Komagelvan ympäristöön Barentsin meren rannalle. Olen käynyt siellä noin 20 vuotta sitten ja nyt haluan käydä taas. Kohteessa on lohijoen lisäksi rautujärviä ja tietenkin tuo kirkas Barentsinmeri. Jos vaikka saisin toteutettua yhden kalastuspäivän merelle, yhden joelle ja yhden järvelle. Lisäksi kun reissun pituuteen lisää matkapäivät, niin reissulla alkaa olla pituutta about viikko. Houkuttelevaa. Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Tavoitteena reissulla on saada kuvattua vesiluontoa ja kalastaa merellä ja perhostella mantereella. Mutta tavoitteet saa muuttua jos siltä tuntuu. Mukaan on pakattu teltta, vaikka yövyn todennäköisesti pääosin  sisätiloissa. Tiedustelin jo Kibergistä venettä merelle ja samalle aikaa varailin sieltä yösijaksi huoneen retkeilymajasta. Jos tuulet ovat suotuisat niin merelle pitäisi päästä heti tiistaina.

Nyt ollaan vielä kotona. Kohta aamukahvi on juotu ja starttaan auton. Alustava suunnitelma reissuun on tehty, mutta kun yksin lähden niin minulla on vapaus tehdä ihan mitä lystää. Voin eka päivän ajaa kellon ympäri pysähtymättä perille saakka.  Tai voin jäädä halutessani Suomen puolelle perhostelemaan harreja. Jos haluankin jäädä Kajaanissa terassille viikoksi, voin tehdä sen. Katsotaan mitä mieleen tulee.

Päivittelen tätä blogia jatko-osilla reissun aikana jos huvittaa. Jos ei huvita niin olen päivittämättä. Mutta nyt kahvi on juotu ja seikkailu voi alkaa.

Aamuaurinko Vehkalahdessa.

Calgary - Vancouver Island 2018

Vietettiin pari viikkoa kesäkuussa 2018 Kanadassa. Meno oli Amsterdamin kautta Calgaryyn, jossa olimme kolme yötä ja josta jatkettiin matkaa lentäen Vancouveriin. Kalastusvälineitäkin kuljettelin vähän matkatavaroissani, vaikka jo mukaan pakkaamani vapaputken jätinkin viimehetken päätöksellä kotiin. Syy päätökseen oli se, että jokien paras lohiaika ei ollut tähän aikaan vuodesta eikä takuuta jokikalastukseen ollut. Siksi pelkästä vapaputkesta matkatavarana 160 euron summa tuntui isolta, jos niillä ei olisi paikanpäällä käyttöä. Sensijaan kuvausvälineitä varasin mukaan ja sovin etukäteen yhden luonto-oppaan kanssa päiväretkesä joelle. Etukäteen sovitusti hän piti täysin varmana, että steelheadit nousevat jo jokiin ja pääsemme kuvaamaan niitä.

Ekat kolmepäivää siis vietettiin Calgaryssä kaupunkia ja lähiympäristöä ihmetellen. Calgaryn alue on preeriaa jossa maasto kumpuilee ja näkyvyyttä riittää. Itse kaupunki on 1,2 miljoonan asukkaan kaupunki, joka kasvaa Kanadan kaupungeista tällä hetkellä nopeiten.

Kaupungin läpi virtaa Bow River, upea virta, joka saa alkunsa Kalliovuorillta. Se laskee Calgaryn läpi, on kokonaispituudenltaa liki 600 km. Alempana Bow River yhdistyy Nelson Riveriin joka taas laskee Hudsonin lahteen. Muitakin jokia näihin mahtaviin virtoihin yhtyy ja niiden yhteispituus onkin reilut 2500 kilometriä.

Bow River on Calgaryn miljoonakaupungissa säilytetty mukavasti luonnontilaisen oloisena. Se virtaa pääasiassa puistojen ympäröimänä syvässä joenuomassa. Siitä ei ole tehty kaupunginkohdalla luonnotonta ränniä, niinkuin meillä monesti kaupungeissa on tapana. Korkeat joentörmät vähentää tulvariskiä, mutta joki myös tulvii ajoittain kaduille ja on aiheuttanut Calgaryssä myös mittavia tuhoja, viimeksi vuonna 2013, jolloin jouduttiin tulvien tieltä evakoimaan 75 000 ihmistä.

Bow Riveristä ja sen sivujoista kalastetaan ainakin taimenta. Suosituimpia perhokohteita löytyy ylempää Kalliovuorten alueelta, mutta näkyi kaupunginkin alueella joku perhokalastaja.

Kävimme yhtenä päivänä noin tunnin ajomatkan päässä olevassa Canmoressa. Canmore sijaitsee saman Bow Riverin varrella Kalliovuorten katveessa. Nätti pikkukapupunki, jonka ympäristössä olisi kiva viettää aikaa pidempäänkin ja tutustua alueen luontoon. Koko Kalliovuorten alueella tutkittavaa riittäisi hyvin yhdeksi ainakin ihmiselämäksi.

Lyhyt video Calgarystä

ja toinen Canmoresta.

Vancouver

Muutaman päivän Calgaryssä oleilun jälkeen lennettiin mantereen länsilaidalle Vancouveriin. Välimatkaa Calgaryllä ja Vancouverilla on noin 1000 km ja lento kestää reilun tunnin. Jos aikaa olisi enempi, voisi matkan taittaa myös autolla, jolloin näkisi maan tasosta valtaisat Kalliovuoret.

Vancouverin virallinen asukasluku on noin 600 000 asukasta.  Kaupunkiin on kuitenkin kasvanut kiinni naapuri "kunnat" ja koko Suur-Vancouverin alueella asustaa ihmisiä noin 2,2 miljoonaa. Ja enemmän se suurkaupungin oloinen onkin kuin Calgary. 

Vancouverissa vietettiin yksi yö. Yön nukuttuamme vuokrattiin kaupungista auto ja suunnattiin kohti Vancouverin saarta. Saarelle pääsee parista kohtaa lähteviltä lautoilla. Lautoilla siirtymiseen kannattaa varata aikaa, mekin jonotettiin mennessä lauttaan reilu 4 tuntia yli 30 asteen helteessä. Samalla myös päätettiin, että poistutaan saarelta  päivää suunniteltua aikaisemmin varmistaaksemme ehtimisen paluulennolle. 

Lauttamatka kestää saarelle noin 2 tuntia. Lautalta löytyy useita ravintoloita ja nätillä kelillä kannelta on hyvä katsella maisemia. Näyttäytyipä menomatkalla yksi valaskin matkustajien iloksi.

Vancouver - Vancouver Island

Vancouver Island

Vancouverin saarella on pituutta 460 km ja leveyttä 50-150 km. Saari on erityisesti luontomatkailijoiden suosiossa, mutta mitään erämaatunnelmaa sinne saapuessa ei heti kohtaa. Saarella asustaa 750 000 ihmistä ja turisteja lienee aina toinen mokoma. Asukkaista noin puolet asuu pääkaupungisssa Victoriassa. Saaren itärannikolla kulkee moottoritiet, joita pitkin paikasta toiseen pääsee siirtymään joutuisasti. Itärannikko on melko tiheään asutettua. Saaren poikkimenevät tiet sensijaan ovat hitaampia. Vuoristosta ja laajoilta metsäalueilta löytää myös luonnonrauhaa. Lähialueen saaret voisivat olla myös tutustumisen arvoisia ja syrjäisiä  kohteita.

Me saavuttiin lautalla Nanaimoon, josta matkaa majapaikkaamme oli noin 30 km. Majapaikasta tehtiin päiväretkiä eripuolille saarta lähes joka päivä. Vain juhannusaattona rauhoituttiin hotellin alueelle.

Alueen metsät olivat pysäyttävä näky.  Kun meillä kotisuomessa on tottunut, että metsät on maksimissaan ihmisiän ikäisiä, niin täällä metsissä eleli jopa 800 vuotta vanhoja puita. Metsät olivat saaneet olla luonnontilassa  puiden elinajan (mitä nyt kaatuneita puita oli kulkuväylien kohdalta katkottu) ja näissä vanhoissa metsissä olikin aivan omanlainen vaikuttava tunnelmansa. Puut olivat myös massiivisen kokoisia, tuplasti pidempiä kuin mihin itse on tottunut ja ympäruysmitaltaan monin kertaisia.

Puu metsäpolun varrella. Ympärillä muutama kaatunut puu, jotka on sahattu kulkureittien tieltä mutta jätetty kuitenkin jatkamaan kiertoaan metsän pohjalle.

Metsikköä ja pikkuinen kanto

Joet

Haaveissa oli kuvata lohia alueen joissa. Tiedossa oli, ettei kyseinen aika olisi lohien nousin kannalta paras mahdollinen, mutta ainahan niistä jotain kuvattavaa löytyy. Koska Vancouverin saarella asustaa ihmisiä melkoisen paljon ja turisteja pyörii toinen mokoma, voisi kuvitella, että myös lohijoet ovat täynnä kalamiehiä. Näin tuskin pääsee kuitenkaan käymään edes kovimman sesongin aikaan kaupunkien lähialueita lukuunottamatta, koska lohijokia saarella on liki 150 kpl ja osa kohteista vaikeasti tavoitettavissa. Eli on paikkoja mistä valita. Kalasto joissa on huomattavasti monipuolisempi kuin Atlantiin laskevilla lohijoilla. Jokiin vaeltaa tyynenmeren lohia, joita on  viisi erinlaista, punalohi, koiralohi, hopealohi, kyttyrälohi ja kuningaslohi. Lisäksi niihin nousee merestä vaeltava kirjolohi, steelhead. Joissa elää myös omat jalokalakantansa, taimenet, kirjolohet ja nieriät. Osassa jokia siimanpäähän voi tavoitella myös useampi satakilopiseksi kasvavia sampia. Eli koettavaa riittää kalastajille. Paras lohisesonki joilla  on elo-lokakuussa. Sitä ennen lohia pyydetään pääasiassa mereltä uistelemalla

Olin siis varannut kalastusoppaan palveluja varmistaakseni nopean pääsyn hyville kalojen kuvauspaikoille. Majapaikastamme otin yhteyttä oppaaseen, joka ilmoittikin ettei ole löytänyt vielä steelheadeja, joita oli pitänyt 100% varmana. Vedet olivat joissa vähissä eikä nousukaloja vielä ollut. No tyhjän opastuksesta ei viitsi maksaa, joten lähdettiin käymään muutamalla joella omin päin. Pieniä lohenpoikasia löytyi ja muutama isompikin kala kameralle pyörähti. Mutta mitään massanousua ei ollut vielä käynnissä. Kaloista kuvaa alempana.

Merikohteet

Luontomatkailijoille on tarjolla monenlaista merisafaria ympäri saarta. Chartereilla pääsee katsomaan valaita, hylkeitä, merileijonia, lintuja tai kalastelemaan. Chartereiden tarjoajia on varmaankin satoja. Koska jokiopastus peruuntui, aloin kyselemään mahdollisuutta päästä merelle kuvaamaan vedenalaista maailmaa. Olin yhteydessä pelkästään Campbell Riverin ja Uclueletin kalastussafareita tarjoaviin chartereihin, joita löysin jo pari kymmentä. Safarien hinnat olivat alkaen 3 tunnista ja 500 Kanadan dollarista (350 euroa) ylöspäin. Viimetingassa varattuna pääosa chartereista tuntui olevan varattuja. Lohen uistelu mereltä oli kiivaimmillaan ja charttereilla oli kova kysyntä. Tuli mieleen, että olisipa meillä suomessakin lohijoet siinä kunnossa missä ne vielä 100 vuotta sitten olivat. Niiden ympärille olisi voinut rakentaa aivan vastaavaa matkailubisnestä....

Sain kuitenkin varattua yhden charterin toiselta puolelta saarta Uclueletistä reissun toiseksi viimeiselle päivälle. Matkaa sinne majapaikastamme ei ollut kuin 150 km, mutta vuoristotiestä johtuen ajoaikaa oli noin kolmisen tuntia. Reitti on  näkemisen arvoinen, sillä autolla pääsee ylittämään korkean vuoriston jyrkkiä ja mutkaisia teitä. Tien vierellä kulkee ainakin pari eri lohijokea. Lohen nousukin oli alkanut ja se myös näkyi, kun alkuperäisasukkaat pyysivät verkoilla lohia joesta ja möivät niitä lukuisissa kohdissa tien varrella. Pysähdyimme yhden sillan kohdalle josta koitin hetken kuvata  lohia. Sillalta näki missä kohti lohhet pyörivät ja koitin viedä kamerat niiden lähelle. Virtauksesta ja syvyydestä johtuen en kuitenkaan päässyt ihan parhaalle paikalle vaan jouduin jättämään kamerat ylemmäs. Muutama lohi näkyy siinä hieman kauempaa, mutta aivan lähelle en tuolla lyhyellä pysähdykellä kohdettani päässyt. Ja aikaa ei ollut kuvata tällä kertaa enempää, koska chartteri oli varattu eikä se voinut odottaa.

Alussa Campbell River ja lopussa pätkä joelta, jonne hetkeksi pysähdyttiin matkalla meriretkelle. Lopun kalat ilmeisesti hopealohia.

 Valkopäämerikotkia oli enemmän kuin lokkeja. Kotkat hakivat myös kalojen perkeitä aivan veneiden vierestä.

 Ihan kovimman kuohun alle ei kameraa päässyt laittamaan ja lohet jäi vähän kauaksi kamerasta.

Pikku lohi

Uclueletin satamasta lähdettiin Tyynelle merelle. Heti sataman alkupäässä venettä seurailivat hylkeet, ne olivat selvästi tottuneet saamaan herkkupaloja veneistä. Päivä oli hieman tuulinen, noin 7 m / s, joten ihan avomerelle ei lähdetty, Veneen keinuminen näkyisi heti kuvauksissa. 

Chartteri tarjosi ennenkaikkea kalastuspalveluja ja niinpä mekin aloitettiin lohen uistelulla. Uisteltiin noin puolituntia, jonka jälkeen pyysin, että jospa alettaisiin kuvaamaan. Kuvailimme saaren suojassa pienellä alueella aikamme, kuviin tuli lähinnä rockfish nimistä turskakalaa. Kuvatessamme ympärillä pyörivät uistelijat saivat ihan veneemme vierestä useammankin lohen.

Videolla ravut on kuvattu rantavedessä ja kalat 10-15 metrissä. Valo kirkkaissa vesissä riittää hyvin melkoisen syvälle ilman apuvaloja.

Rokkikala

 Naapuri vene nappasi lohen.

Nälkäinen veneen seuraaja

Koko reissu oli vasta pintaraapaisu Vancouver Islandin tarjoamiin mahdollisuuksiin. Tännekin tekisi mieli palata ja ehkäpä joskus elo-syyskuussa, jolloin pääsisi vielä enemmän ihmettelemään lohennousua. Myös merellä käynti tyynemmällä kelillä olisi ollut elämys, koska kauempaa olisi voinut tavoittaa kattavammin merikaloja ja valaita. Ehkäpä toisella kertaa sitten.

Paluumatkalle löhdettiin siis päivää aikaisemmin ja yövyttiin vielä lentokentän lähellä. Siitä alkoikin maraton matkustusmatka Pariisin kautta Helsinkiin josta edelleen junalla Joensuuhun. Ehkä liian pitkä huikonen yhteen kyytiin kun matkustustunteja tuli yhteenpötköön yli 24 h.