Frittihauki (gluteeniton)

Kalastus on jäänyt syksyn aikana olemattomiin. Kesällä herännyt vedenalainen kuvaaminen on vienyt mukanaan. Vesien ääärellä on tullut käytyä, mutta mukaan ei ole enää tahtonut mahtua kalastusvälineitä. Ja kun kuvaamassa on niin eipä aika kalastamiseen riittäisikään. Samoja onnistumisen elämyksiä kaloista saa kuvaamallakin, mutta kalanmakuun kuvista ei pääse.

Sen verran mukaansa tempaavaa kuvaaminen on ollut, että siihen on tullut kehitettyä kolmea erillaista telinettä. Sopivia kun ei maailman markkinoilta ole löytynyt vaikka kuinka on etsinyt. Ja koska tarjonta on ollut heikkoa, niin kohtapa noita voi olla myytäväksikin asti, jos kysyntää on. Ensimmäisen myyntivalmiin prototyypin pitäisi valmistua tässä lokakuussa. Katsotaan johtaako se sitten ihan tuotantoon saakka.

No nyt edellisestä kalareissusta oli kulunut jo parikuukautta, jos viimeviikkoista puolentunnin jigitystä ei lasketa. Niin kauaa en ole varmaan koskaan ollut kalastamatta, tai korkeintaan joskus ihan ensimmäisinä elinvuosinani. Viimeksi kalastelin elokuun ekalla viikolla Saimaalla. Pyhäselällä, jossa venepaikkani on, olin viimeksi käynyt uistelemassa toukokuussa. Kovin on vähiin jäänyt kalareissut.

Nyt sää oli mitä leppoisin. Pilvinen, pientä tihkusadetta, mutta tuulta ei nimeksikään. Suuntasin veneellä napaluodon suuntaan, jossa aloitin uistelun.

Kaikuluotain piirsi kaloja 6-7 metriin. Laitoin takilalla yhden uistimen sinne ja muissa vavoissa pidin syvännevaappuja. Ne tosin  eivät ilman paikoitusta kuin muutamaan metriin. Hetken uisteltuani tuli takilaan ensimmäinen tärppi. Kelasin vieheen ylös ja sen mukana tuli pikkuinen alamittainen kuha. Näitäköhön ne tuolla kaikuluotaimessa ovat? Olisiko joukossa isopmpaa? Hetken pyörin penkassa 7-8 metrin verdessä, mutta mitallista kuhaa sieltä ei tullut. Kiersin veneellä vielä yhden matalikon kautta, josta mukaan sain syvännevaappuun napanneen parikilopisen hauen. No päästäänpä pitkästä aikaa hauen makuun.

Hauenkalastuksessakin yksikoukkuinen viehe on näppärä peli. Yksikoukkuinen viehe ei sotkeudu haaviin ja kalasta irroittaminenkin on joutuisaa. Jos kalan vapauttaa, ei yksikoukkuinen viehe myöskään vahingoita kalaa niin herkkään kuin kolmihaarakoukku. Suosittelen.

Kotona fileroin hauen ruodottomaksi. Ruotopalat vakumoin myöhempää käyttöä varten ja laitoin pakkaseen. Ruofottoman osan suikaloin marinointia ja friteerausta varten. Alla friteeratun hauen ohje. Voi tehdä yhtähyvin venhäjauhoista jos ei ole gluteenittomia jauhoja.

Friteerattu hauki 

Marinadi:

1 kpl parinkilon hauki ruodottomaksi fileroituna

1 dl sitruunan mehu

tilkka oliiviöljyä

suolaa, mustapippuria

Frittitaikina:

2,5 dl maitoa

2 mukaa + 1 keltuainen

1,5 dl gluteeniton jauhoseos (Sunnuntai)

1 vaahdotettu valkuainen

suolaa

Kalojen leivitykseen maissijauhoja

Rypisöljyä friteeraukseen noin 5 dl. 

Paprikakastike

½ keltainen paprika

½ punainen paprika

pala purjoa

½ dl maizenaa

2 dl kalalientä

1 dl kuohukermaa

suola, pippuri, persilja

• Suikaloi hauki ja laita marinoitumaan muiden marinadin aineosien kanssa jääkaappiin pariksi tunniksi. Kääntele välillä.
• Yhdistä maito, munat ja jauhoseos frittitaikinaan. Anna turvota. Vaahdota valkuainen ja lisää se taikinaan juuri ennen käyttöä.
• Valmista tässä välissä kastike, suikaloi kasvikset, freesaa niitä hetki ja lisää kalaliemi. Suurusta maizenalla. Lisää kerma ja keitä tasaiseksi. Mausta. 
• Vaahdota valkuainen ja lisää taikinaan
• Leivitä marinoituneet haukifilepalat maissijauhoissa, kääntele sen jälkeen frittitaikinassa ja nosta 180 C öljyyn kypsymään.
• Kun kalat ovat kauniin ruskeita, nosta reikäkauhalla lävikköön valumaan.
• Tarjoile välittömästä, kuohkea frittitaikina ei parane vitkuttelemalla.

Friteerattu hauki ja paprikakastike.

Rauhallinen syysilta Pyhäselällä 23.9.2017

Korvasieniä ja särkeä

Tässä yhtenä iltana nälissäni pengoin jääkaappia ja pakastinta. Ruokaostoksilla käynti oli jäänyt päivällä väliin ja oli valmistettava jotakin mitä kaapeista löytyy. Ja onneksi seiltä löytyikin kerrassaan mainioita raaka-aineita. Pakkasessa oli kevätjäiltä pilkttyjen särkien seläkkeitä. Alun perin sniistä oli tarkoitus tehdä maustekalaa, mutta se oli vaan jäänyt. Lisäksi pakkasessa oli keväältä myös korvasieni.

Jääkaapin tyhjennyksessä löytyi vielä pala halloumia ja turkkilaista jugurttia, eli johan näistä iltapala syntyy.

Korvasieniä ja särkeä

1 sipuli

200 g korvasieniä

oliiviöljyä

400 g särjen seläkkeitä

vehnäjauhoja / gluteeniton jauhoseos

pala Halloum-juustoa

voita

timjamia

mustapippuria

suolaa

Kastike:

1 dl Turkkilaista jugurttia

hienonnettua sipulia

suolakurkkua

- Hakataan korvasienet hienoksi ja heitetään kuumalle pannulle jossa oliiviöljyä.
- Hienonnetaan sipuli ja laitetaan sekaan.
- freesataan rauhassa, sienistä saa enin kosteus haihtua. Nostetaan freesatut sienet syrjään.
- Maustetaan särkiseläkkeet suolalla ja pippurilla, leivitetään.
-  Kuumennetaan voi pannulla ja lisätään leivitetyt särjet. Paloitellaan Halloumi ja lisätään se sekä sieni, sipuliseos takaisin pannulle.
- Käännellään varovasti kunnes kaikki saaneet kauniin värin.
- Maustetaan.
- Tehdään jugurtista, sipulista ja maustekurkusta vielä kastike.

Kameralla kalastamista

Kesän kalareissu oli takanapäin. Olin palannut pohjois-ruotsista muutama päivä sitten. Reissu oli taas kerran onnistunut taimenen ja harjuksen sisävesikalastusreissu. Siitä retkestä tarkemmin seuramme blogissa:

lesnannaputtajat.blogspot.fi

Lomaa oli kuitenkin vielä jäljellä ja pohjoiseen teki mieli niin minulla kuin myös muulla perheellä. Ruotsikin olisi napannut, mutta koska olin sieltä juuri palannut, päätimme suunnata Norjaan. Yhden yön olimme matkalla suomenpuolella ja toisena päivänä jatkoimme kohti Lyngeniä. Kalastuskohteita en tähän etukäteen katsonut. Norjassa merta riittää ja myös sisävesikohteita, näin ainakin kokemuksesta kuvittelin. Tällä reissulla  minua kiinnosti erityisesti kalojen kuvaaminen.
Saavuttiin toisen päivän iltana Skiboteniin, jossa majoituttiin aivan kylän tuntumassa olevalle leirintäalueelle mökkiin. Mökki oli tasokas niin kuin Norjassa yleensä. Leirintäalueen vierestä kulkee Skibotn-joki, entinen ja kai nykyinenkin lohijoki, miten sen nyt ottaa. Kalastus siinä kuitenkin on nyt kielletty. Kalastuskielto johtuu lohiloisesta, joka on koetellut kovin useita lohijokia Norjassa. Ja ihmisen takiahan se jokiin on levinnyt. Alkunsa loinen, eli gyrodactylus salaris lienee saanut Ruotsin lohista, joita on tuotu Norjaan kasvatettavaksi. Ruotsalaiset ja suomalaiset Itämeren lohet ovat vastustuskykyisiä kyseiselle loiselle, mutta Atlantin lohelle loinen on tappava. Tällä hetkellä loinen on pilannut useita lohijokia Tromssan maakunnan alueella. Se voi tuhota vielä monet norjalaisista lohijoista. Lohen viljely vuonoissa on hyvä kasvualusta loiselle ja uhka luonnonlohelle. Samainen loinen uhkaa siis myös suomen puolelle nousevaa Näätämön ja Tenon lohta. Tässä yksi syy olla ostamatta ja näin tukematta norjalaista kasvatettua lohta. Skibotnjokeen loinen tuli 90-luvulla. Tuolloin joen lohet myrkytettiin kuoliaaksi ensimmäisen kerran loisen leviämisen estämiseksi. Nyt kesällä 2015 joki on myrkytetty kolmannen kerran ja tämänhetkisellä rauhoituksella ilmeisesti odotetaan, että lohi taas palaisi jokeen. Toivon mukaan puhtaana. Nyt loisten kanssa on tapeltu kuitenkin jo 30 vuotta ja jokaisen myrkytyksen jälkeen myös loinen on palannut,  joten ei hyvältä näytä.
Loisesta johtuen kaikki kalastusvälineet, melontavälineet ym on norjaan tultaessa desinfioitava. Näin on ollut jo kauan, koska loinen voi kulkeutua myös suomesta veteen kosketuksissa olleissa välineissä Norjan lohijokiin. Joskus aikaisemmilla Norjan reissuilla desinfiointi on vaikuttanut vain rahastukselta. Muistan vuosia sitten, kuinka Kautakeinossa sain desinfiointitodistuksen kun paikallinen desinfioija hiukan suihkautteli desinfiointiainetta kalastusvälineitteni suuntaan. Tällä kertaa desinfiointi tehtiin asiallisesti. Kaikki kalastusvälineeni, kumpparit, haavit ym upotettiin desinfiointiaineeseen ja kellosta otettiin aikaa, että desinfiointi on riittävä. Aineessa liotettiin kalastusvälineitäni noin vartin verran. Desinfioinnin jälkeen välineet tulee vielä pestä huolella.

Uistimia ja perhoja desinfioitumassa. Myös kahluusaappaat, haavit, kelat ym on desinfioitava.

MERIKALASTUSTA
Skibottenista ajelimme Lyngenin, Koppangen nimiseen paikkaan, josta meille oli loppureissuksi majoituspaikka. Majapaikka oli käytännössä merenpäällä ja majapaikasta sai vuokrattua myös veneitä kalastusta varten.Norjassa on tullut käytyä aikaisempina vuosina kalalla niin sisämaassa kuin merellä lukuisia kertoja. Merikalastukseen innostuin eniten 2000 luvun ensimmäisellä kymmenyksellä. Merellä kalastaessa tapahtumia on mahdollista saada paljon ja ilman saalista ei voi jäädä, ellei sitten tavoittele jotain aivan erityistä. 
Sittemmin oma innostukseni Norjan merikalastuskohteita kohtaan on hiipunut. Kivaa se on edelleen niin kuin kalastus aina, mutta pahin polte tähän hommaan on hävinnyt ja suurin mielenkiinto omalla kohdallani on sisävesissä. Mutta ymmärrän kyllä täysin, että toisia merikalastus vetää puoleensa voimakkaimmin. Onhan siellä mahdollisuus ihan eri kokoluokan kaloihin kuin järvissä ja joissa..Majoituttuamme painelin innoissani heittelemään rantaan. Seitä tuli joka heitolla, pientä mutta seitä kumminkin. Ja jatkuvaan kalantuloon, siihen todellakin turtuu. 15 minuutin jälkeen kovin into pikkusein väsytykseen oli hävinnyt ja aloin virittelemään kameraa kalojen kuvaamista varten.
Miksi merikalastus ei enää sytytä niin kuin sisävesikalastus? Siihen ei varmasti yksiselitteistä vastausta ole. Jostain syystä vaan pidän enemmän jälkimmäisestä. En tavoittele harrastuksessani ennätyskaloja kovin aktiivisesti. Tietysti ison kalan saaminen on aina sykähdyttävä kokemus, mutta nautin pienten kalojen narraamisesta yhtälailla.  Pääasiassa pyydän kalaa syödäkseni, vapautan kalat joita en tarvitse. Mutta varsinkin sein osalta vapauttaminen on aika usein kyseenalaista, koska melko usein seit ovat kiinni uistimessa kyljestään ja silmistään. Osaa merikaloista tavoitellaan syvältä, vähintäänkin useamman kymmenen metrin syvyydestä painavilla juksilla. Näistäkin kaloista osa on vapautettava jo siitä syystä, että ne voivat olla alamittaisia. Paine tekee syvältä tuleville kaloille vaurioita, joista ne eivät enää selviä. Syvältä tulevalla kalalla on usein silmät pullistuneet ja sisäelimet suussa, kun sen saa pintaan. Syvältä kalastaminen ei sovi saalistaan arvostavalle. En tiedä millaista paineen vaihtelua merikalat sietävät. Sisävesissä olen kuulut suositeltavan, ettei takilalla pyydettäisi yli 10 metrin syvyyksistä. Mereltä voi pyytää myös matalasta, monet tavoiteltavista kalalajeista elävät myös matalikoilla. Matalikot kannattaa kartoittaa kartalta, niitä ei kovin tiheässä ole. Paikkapaikoin voi aivan rannantuntumassakin olla vielä 200 metriä vettä.Tällä reissulla kalastelimme ruokakalat rannalta käsin. Lisäksi kalastelimme yhtenä päivää muutaman tunnin  matalikkoja veneestä käsin, mutta vapautimme kaikki kalat. Venevuokra oli muuten kohtuullinen. Vene oli käytössämme noin 5 tuntia ja hintaa sille jäi 70 euroa, sisältäen bensat. Veneretkillä keskityin enemmän kuvaamiseen. Ajelin lintujen perässä ja kuvailin tapahtumia pinnan alta. Vene oli merikelpoinen reilu 5 m Buster 60 hv koneella, vanhalla plotterilla ja kaiulla varustettuna. Kaikuluotaimeksi olisin kuvaamisen kannalta kaivannut hieman parempaa versioita, mutta pääsihän tuolla kuvaamisvälineitä testaamaan.

Pyöriäisiä pyöri kyllä lähellä, mutta veden alta niitä en tällä kertaa päässyt kuvamaan

Lunneja uiskenteli merellä paljon

Kotkia kallionjyrkänteillä ja lentelemässä näkyi useita.

Merikotka veneen vierellä

SISÄVESIKALASTUS LYNGENILLÄ

Varasin Norjaan mukaan myös sisävesikalastusvälineet, desinfioin ne ja ostin Norjan valtion kalastuskortin. Kalastuskortin voi muuten maksaa netissä osoitteessa:

fiskeravgift.miljodirektoratet.no
Lupa pitää ostaa vuodeksi, valittavina on lupa itselle tai perheelle. Kyseinen lupa on valtion kalastuskortti, joka ei oikeuta kalastamaan vielä missään, mutta joka on oltava maksettuna ennen muiden lupien hankkimista. Lohijoille on  omat jokikohtaiset luvat ja muihin sisävesiin sitten isompia alueellisia lupia. Tromsasta Lyngenseidenistä kyselimme alueellisten sisävesilupien perään postista ja turisti-infosta. Kummassakaan niistä ei tiedetty mitään. Tämä johtunee siitä, että sisävesiä on täällä vähän ja valtaosa kalastajista tulee tänne merikalaan. Merikalastukseen lupia ei tarvita. Jos haluaa Norjaan sisävesikalastamaan, niin oman kokemukseni pohjalta suosittelen enemmin Finnmarkia.
Kyseltiin myös paikallisilta sisävesikalastuspaikoista. Lähivuorilla oli kolme lampea, joissa kolmessa kuulemma oli hyvin taimenta ja yhdessä rautua. Paikallisen mukaan niihin ei tarvinnut kuin valtion kortin. Hän painotti myös, että jos joku näkee meidät siellä kalalla, niin ei saa kertoa että kuulimme paikoista häneltä…..no en siis mennyt sinne, jäi epäilyttämään paikan luvallisuus.
Suosittu sisävesikohde alueella on  Jægervatnet niminen järvi, josta laskee lyhyt joki mereen. Se sijaitsi  Lyngenin niemen toisella puolella, noin tunnin ajomatkan päässä. Ajelimme sinne yhtenä päivänä tarkoituksena kalastaa lohta ja erityisesti merinieriää. Pysähdyttiin kalapaikalle, jossa koski ja virtaosuutta on ehkä 200 metriä. Kalastajia siinä oli parikymmentä ja kalaa näytti tulevan. 10 minuutin pysähtymisen aikana sain nähdä kuinka yksi perhomies tuli rannasta pois 4 merinieriä kanssa ja kuinka yksi väsytteli merinieriän. Paikka ei kuitenkaan ollut minua varten. Liikaa väkeä yhdelle pienelle virtapätkälle, joten sisävesikalastus sai tällä reissulla jäädä.

 KALOJEN KUVAAMINEN

Kaloja olen kuvannut jonkin verran ja kokoajan innostunut siitä enemmän. Nyt tämän reissun jälkeen innostus on kasvanut edelleen.Välineistä en tässä vaiheessa anna ohjeita, koska ne kehittyy nyt joka viikko. Kokoajan tulee mieleen paranneltavaa. Tältäkin reissulta jäi paljon kehittämis-ideoita, joilla saan kuvausta vakaammaksi ja paremmin ohjattavaksi. Neuvojen aika tulee siis ehkä myöhemmin, niin aloittelija tässä vielä on.
Kuvailua tein laitureilta, veneestä, ja jokisuistoista. Ja täytyy sanoa, että itselle kuvaamisessa on paljon samaa kuin kalastuksessa. Jos kuviin onnistuu kaloja saamaan, niin ne tuntuvat ihan täysin saaliilta. Mitään yksikertaisen helppoa kalojen saaminen kuviin ei aina ole. Samaa siinäkin kuin kalastuksesta, kohdekalan saamiseen kuviin täytyy käyttää aikaa. Sei ja turska nyt löytyi helposti monesta paikkaa, niin kuin ne löytyvät siimankin päähän. Turskat vaikuttivat jopa uteliailta kameraa kohtaan. Näiden lisäksi koitin kuvata merikissaa, joka tällä kertaa ei tullut kameran eteen. Siitä jää siis haastetta ensikertaan. Myös pyöriäisiä koitin kuvata useaan otteeseen. Joskus aiemmilla reissuilla ne ovat tulleet ihan veneen viereen. Olisi hienoa saada niistä kuvaa pinnan alta. Kaukana ne eivät olleet nytkään, lähimmillään noin 5 metrin päässä, mutta silloin kamera oli minulla kädessä, eikä vedessä niin kuin sen olisi pitänyt olla.
Viimeisenä päivänä kävin kuvaamassa yhtä jokisuistoa. Joensuisto oli matalaa hietikkoa, joten ajattelin sen olevan hyvä paikka kampelan kuvaamiselle. Kuvasin jokisuistoa parin kilometrin alueelta siltä täältä. Ja saalista tuli. Kävin kuvausmateriaalin läpi vasta kotiin palattuani ja mikä onnistumisen tunne tulikaan, kun kameran ohi ui komean kokoinen kampela. Kampelalajia siitä ei voi tunnistaa, mutta selkeä kampela joka tapauksessa. Kuvaaja voi saada saalista vielä vesiltä kotiin palattuaankin!
Samoja onnistumisen kokemuksia kuin kalastuksessa  voi saada myös kameran kanssa. Tämä kalastusmuoto sopii varmasti niillekin, ketkä miettivät kalastuksen eettisyyttä ja kaloille kalastuksen aiheuttamia kärsimyksiä. Tulevaisuuden eettisiä kalastusmuotoja?
Alla videokuvaa pinnan alta.

Mato-onkireissun sivusaalis

Toukokuu on yleensä särkikalojen onginnan parasta aikaa. Kalat ovat aktiivisia ja kylmän veden kalat myös maultaan parhaita. Suuntasin Pielisjoen varteen ongelle paikkaan, josta olen jo aikaisemmassa blogissani kertonut salakanonginnasta.
Harmikseni haaveilemallani onkipaikalla istuskeli nuorisoa. Eivät kalastelleet, kunhan istuivat vedenäärellä. "No ongin vähän ylempää"- tuumin itsekseni ja lompsin muutaman metrin päähän nuorista..
Laitoin 12 koon koukkuun pari kärpäsen toukkaa ja viskasin onkilaitteen Jokeen. Muutama sekunti ja koho painui pinnan alle. Mutta nyt kiinni ei ollut salakka. Näin heti, että onkeen nappasi kirjolohi.
Haaviakaan en ollut rantaan varannut, mutta onneksi tällä kertaa puolisoni oli mukana. Huutelin hänelle, että toisi haavin rantaan autosta. Pidin kirreä 6 metrin vavalla virrassa ja muutaman minuutin jälkeen se olikin valmis haavittavaksi.  Nappasin kirjolohen rannalle ja kävelin se haavissa autolle päin nuorisoporukan ohitse. Ohi mennessä vielä sanoin, että johan tuota kotiin joutaakin. Olinhan ollut ongella varmaan alle 5 minuuttia. Nuoret kertoivat  kovasti kalastelleensa juuri tästä, mutta valittelivat etteivät ole oikein mitään saaneet. No toivottavasti innostuvat kuitenkin taas kalastelemaankin, kun näkivät,  että kalojakin joesta voi saada.

Pielisjoen mato-ongittu kirjolohi. Nätti yksilö, evät ovat ehjät ja teräväkärkiset. Usein altaassa kasvatettujen kalojen evät ovat pyöristyneet ja kuluneet, joka latistavat kalastuksen tunnelmaa. Ne kertovat kalan ahtaista kasvuolosuhteista. Pitempään virrassa ollessaan nuo vauriot kuitenkin korjaantuvat.

Mutta mikä sai minut kirjoittaman tästä aiheesta blogia? Ennen kaikkea  kirjolohi, joka herättää paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Kirjolohihan on Tyynenmeren lohikaloja, joka poikkeuksia lukuun ottamatta ei lisäänny suomessa. Se on tuotu tänne alun perin kasvatettavaksi ruokakalaksi ja sitä se on edelleenkin mitä suuremmissa määrin. Näitä ovat kaupasta saatavat "broilerit",  jotka on optimoidulla ravinnolla saatu kasvamaan nopeasti teuraskuntoon. Maku ei tietenkään ole luonnonkalan veroinen, mutta yksi tapa tuottaa proteiinipitoista ja ihan maukastakin  ravintoa ihmisille.
Järviin, jokiin ja lampiin sitä istutetaan kalastajien iloksi, niin tai harmiksi. Riippuu keneltä sitä kysyy. Itse en ole koskaan ollut mitenkään intohimoinen kirjolohen kalastaja. Muistan, kun sain ensimmäiset kirjolohet Ruunaalta, miten pikkupoikana olin niistä innoissani. Olivathan ne kovassa virrassa kovia taistelijoita. Silloin Ruunalla tuli jonkin verran käytyä ja saatua ennen kaikkea taimenia.  Täytyy sanoa, että juuri kirjolohen takia paikasta meni minun kohdallani mielenkiinto.  Se vain tuntui jotenkin tylsältä, että tankkiauto tulee joenvarteen laskemaan kaloja jokeen sen takia että minä saan jallittaa niitä virvelillä. Samoinhan se auto tuo suurimman osan taimenistakin. Mutta kun kirjolohi  ei sinne luonnostaan kuulu. Siinä on hieman samaa  kuin jos metsästäjien iloksi istutettaisiin metsään broilereita, koska metsäkanalintukannat ovat vähäiset.

Mutta eihän asia tietenkään ihan noin yksinkertainen ole, kuin mitä itse typeryspäissäni olen ajatellut. Aika iso-osa meidän kalasaaliista on tällä hetkellä istutusten tulosta. Olisihan se hienoa pyytää pelkästään luonnonkalaa ja tuntea kuinka  minä puoliksi villi-ihminen  voisin elää pelkillä luonnon antimilla, kalastaa, metsästää, sienestää, marjastaa....mutta tämä idylli menee sirpaleiksi viimeistään, kun näkee tankkiauton laskevan pyyntikokoista kalaa pyydettäväksi, joskus suljetullekin alueelle.
Mutta näinhän se on toimittava, että lohikaloja riittää pyydettäväksi. Ja syyt ovat ihmisestä johtuvia, vesien rakentamisen ja muun vesistön pilaamisen myötä luontainen lisääntyminen on suurimmassa osassa vesistöjämme häiriintynyt niin, ettei luonnonkalaa ole tarjolla monessakaan paikkaa.
Koska lisääntyminen ei onnistu,  istutetaan  vesiimme luontaisesti esiintyviä kaloja, kuten meilläpäin taimenta ja järvilohta. Näiden lisääntymismahdollisuudet on pitkälti pilattu vesivoimalla ja muuten vesistöjä pilaamalla. Ja kun luonnossa ei poikastuotantoa enää ole, koitta ihmiset korvata näiden kalojen esiintymisen istuttamalla kasvatettuja poikasia vesistöihin. Poikasistutusten tulokset eivät kuitenkaan ole kovinkaan hyviä. Ja pyyntikokoisten lohien ja taimenten istuttaminen olisi taas kallista. Siinä ainakin joitakin syitä, miksi moneen paikkaan istutetaan juuri kirjolohta.

Kirjolohi kun ei lisäänny meillä luonnossa, niin siitä ei sen takia muodostu ekosysteemille isompaa uhkaa, toisinkuin esimerkiksi puronieriästä tai harmaanieriästä, joista lisääntyvinä vieraslajeina on tullut ongelma useassa paikkaa pohjolassa. Vesistöt, joissa taimen ja lohi kutevat luonnostaan, kirjolohen istuttamisesta voi olla haittaa. Olen kuullut väitettävän, että kirjolohi olisi agressiivisempi kotoisia lajeja kohtaan ja veisi näin niiltä  elintilaa ravintokilpailussa, tiedä sitten pitääkö paikkaansa. Toinen seikka mitä olen kuullut liittyy kirren kutupuuhiin. Vaikka se ei lisäänny meillä, se tekee kutukuoppia samoille sorakoille minne meidänkin lohikalat. Kirjolohen kutu ajoittuu keväälle, jolloin se voi omia kutukuoppia kaivaessaan tehdä tuhoja vaikkapa taimenen kehittyville mätimunille. Ehkäpä tämäkin mahdollista varsinkin,  jos vesistöjen kutusorakot ovat käyneet kovin pieniksi.
Kirjolohi  voisi toimia myös kalatautien ja loisten levittäjänä ja olla näin uhka kotoisille lajeillemme. Suomessa mitään ongelmaa tämän suhteen ei ole tainnut olla, eikä toivottavasti tule.  Muitakin syitä varmasti voi olla, ja aina kun vieraslajia istutetaan, tulisi selvittää, onko sen istuttaminen kyseiseen vesistönosaan järkevää. Monessa paikkaa kirjolohen istuttaminen on kuitenkin varmasti harmitonta.

Kirjolohen istuttamisessa on myös puolensa. Luonnon kaloista ei yksinkertaisesti vaan riitä elämyksiä meille kaikille aktiiviharrastajille. Harvalla meillä on etuoikeutta kalastaa luonnonlohikaloja suomesta ja monessa paikassa se ei ole edes järkevää. On järkevämpää kalastaa istutettavaa vieraslajia kuin kohdistaa kalastus uhanalaisiin lajeihin. Istutuskustannukset ovat myös edullisemmat verrattuna vaikkapa pyyntikokoisen taimenen istutukseen, joka taas näky suoraan lupahinnoissa. Kirjolohet antavat niitä kalastuselämyksiä ja toimivat varmasti innoittajana monen nuoren kalastusharrastuksen alkutaipaleella. Ja ruoka-kalanakin tuo luonnonvedessä pidemmän aikaa elänyt kirjolohi on paljon maittavampi kuin lähikaupan kassilohi.

Käsitykseni on muuttunut suopeampaan suuntaan kirjolohen suhteen. Sen istuttamista tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Tietenkin harkinnan mukaan, missä kaikissa vesissä sitä haluamme olevan. Itselle kirjolohi ei ole niin tavoittelemisen arvoinen kala, että sen mukaan valitsisin kalastuspaikkani. Ellen sitten lähde kalaan sen kotiseuduille, Alaskaan, Kanadaan tai vaikka Kamsatkaan. Enkä usko, että kirjolohi voi olla millään tapaa matkailun vetonaula missään kotimaassamme. Sen sijaan vaikka hauki kotoisena lajina voi sitä olla ja se voi houkutella oikein kohdennettuna turisteja tänne kaukaakin. Mutta paikallisille vapaa-ajankalastajille kirjolohi antaa kalastuselämyksiä lähellä kotia ympäri suomen.

Itse pyrin kalastelamaan suomessa kullekin vesistölle tyypillisiä kaloja, mitä ne missäkin sitten ovatkin. Niitä kaloja, jotka lisääntyy luontaisesti vaikka niistäkin varsinkin kuhaa on tuettu merkittävästi istutuksin. Silloin tällöin kotoisia kaloja pyytäessä koukkuun iskee kuitenkin tuo kirjolohi. Ja kyllä ne tärpit ovat kalan alkuperästä huolimatta sykähdyttäviä ja piristäviä hetkiä. Sitä ei voi kiistää.

Isompi kokoinen säyne on kotoisia alkuperäislajejamme. Sitä esiintyy lähes kokomaassa ja se lisääntyy luonnostaan. Vavanpäässä se on kova taistelija, urheilukalastajan unelmakaloja siis. Ruokakalanakin mitä maittavin, kun tietää mitä tekee. Kuvan 1,3 kiloinen napsahti mato-onkeen Pyhäselältä toukokuussa 2017.

Joka tapauksessa, on kirjolohen kalastuksessa suomessa paljon tekaistun kalastuksen makua. Jos miettii, että alienit katsoisivat maapallolle ulkoavaruudesta isolla kaukoputkella, niin kyllä ne varmasti hämmästelisivät tätäkin touhua. Lypsetään ja hedelmöitetään kirjolohen mäti, kasvatetaan niistä poikasia. Poikaset kasvatetaan altaissa pyyntikokoisiksi ja viedään autolla aidatulle kalastusalueelle "vapauteen", josta niitä sitten yritetään pyydystää takaisin. Ei kuullosta tolokun hommalta....Ei voi kuin haaveilla, että meidän kalat lisääntyisivät luonnossa niin hyvin, kuin ne ovat joskus lisääntyneet ja istutuksia ei tarvittaisi. Asian eteen olisi vielä jotain tehtävissä. Luonnontilaan ei enää päästä, mutta aina voidaan mennä parempaan suuntaan.

Maukas kala on kirjolohikin, varsinkin luonnon vedessä pidempään elänyt. Tähänkin piti vähän paistaa haukea kaveriksi. Keskellä raakaa suikaloitua , kevyesti suolattua kirjolohta italialaisella Kren- piparjuuritahnalla maustettuna. Lisukkeena etikkaista tuorekurkkua.

Rupikonnia

Kalareissun ei tarvitse aina olla saaliin puolesta hyvä. Oikeastaan olen varmaan kasvanut siihen kokemuksen kautta. Kun saalista ei kummoisesti yleensä tule, on hullun revittävä riemu muualta. Ja kun tuolla luonnossa kulkee silmät ja korvat auki, niin kokemista riittää. Se kaikki mitä luonnossa ollessa havannoi, tuntee, kokee, näkee, niistä muodostuu koko kalastuksen kokonaisuus.


2017 kevät saapui suomeen myöhään. Tai ainakin myöhempään mihin viimevuosina olemme tottuneet. Nuoruudessa käytiin kyllä joinakin vuosina  pilkillä pitkälti toukokuun puolella. Nyt näitä vuosia vaan ei ole ollut ainakaan kymmeneen vuoteen. Talvi on lyhentynyt molemmista päistä. Jos ennen pääsi aloittamaan katkeamattoman pilkkikauden marraskuussa, saa nyt vielä vuodenvaihteessakin kulkea varovaisesti järvenjäällä. Tänäkin vuonna uutenavuotena ei voinut suositella jäille menoa vielä kenellekään. Itse kävin rantojen tuntumassa kairailemassa muutamia reikiä kuivapuku päällä. Keväällä taas pilkkikausi on viimevuodet loppunut hyvissä ajoin huhtikuun puolella. Mutta tämä vuosi oli poikkeus, itse päätin pilkkikauden vappuaattoon.


21.5. olin kuitenkin jo menossa ongelle, eräälle pikkulammelle. Edellisenä päivänä olin saanut viestiä, että Lieksan suunnalla pienemmillä vesillä oli vielä pilkkimiehen kantavat jäät. Minun onkipaikkani oli kuitenkin Joensuun korkeudella, mutta metsäteitä ajellessa monessa paikkaa oli lunta ja olipa yksi varjoisa lampi isolta osin vielä jäässä.


Vedet olivat siis kylmiä vielä. Se ei välttämättä tiedä hyvää kalojen aktiivisuudelle. Mielessäni olivat särjet, jotka tässä karussa lammessa ovat melkoisen kookkaita. Kasailin ongen ja aloin onkia. Kevät päivä oli aurinkoinen ja lämmin, kalat vaan loistivat poissaolollaan. Se sijaan rannan tuntumasta kuuluin rupikonnien ääntelyä. Aikani sitä kuuntelin ja lopulta laitoin ongen kasaan. Olkoon särjet rauhassa, voinhan viettää aikani muiden konnien seurassa.

Pinnan alla auringossa lekottelua

"Mitähän tuo ukko oikein meinaa?"

Rupikonnia oli siis tulleet kudulle. Napsin aluksi niistä kuvia järkkärillä, rupikonnista pinnalla ja vähän pinnan allakin. Rupikonna on niin peloton kaveri, että päätin  kuvailla niitä hieman vedenalta käsin action kameralla. Rupikonna ui, rupikonna pohjassa, rupikonna pinnalla. Nämä otukset saivat ajantajun hämärtymään ja viihdyin vain ottamalla kuvia niistä. Konnat eivät pahemmin kamerasta häiriintyneet. Kamera on kutakuinkin niiden kokoinen ja yksikin konnaherra ilmeisesti luuli kameraa tyttökonnaksi, koska se kiipesi kameran päälle ja takertui siihen kiinni. Valitettavasti nämä kuvat ei onnistuneet, koska kamera oli niin lähellä.

Tämän lammikon Herra.

Uintiesitys

Välivedessä lillumista

Pois lähtiessä kuulin vielä läheisestä ojasta sammakoiden kurnutusta. Koitin saada nekin kuvattua, mutta nämä veijarit olivat paljon arempia kuin sukulaisensa. Ojaa lähestyessä ne sukelsivat välittömästi, kaivautuivat pohjaan ja pysyttelivät siellä. No sammakoiden, viitasammakoiden, vesi- ja rupiliskojen vuoro tulee sitten toisella kertaa, ajattelin ja lähdin lompsuttelemaan autolle.


Eli jälleen kerran onnistunut kalareissu ilman ensimmäistäkään kontaktia kalaan. Saalista kuitenkin tuli, reilu 300 kuvaa rupikonnista :)

Vappukalaksi särkeä

Kerrankin pilkkikelit jatkuu meidänkin korkeuksilla niin pitkään kuin vanhoina hyvinä aikoina. Nyt näyttää siltä, että vielä vappunakin päästään pilkille. Viimeviikonloppuna tuli käytyä särkiä pilkkimässä Onkamolta ja Pyhäselältä. Onkamolla jotkut hurjat ajoivat vielä autolla ja kun vappuun on viikko, niin tuskin nuo jäät ihan kelvottomiksi ehtii mennä, etteikö ne pilikkimiestä kantaisi.

Pilkillä tarkenee. Pyhäselkä 22.4.2017

Kala oli viikonloppuna syönnillään. Särjet otin talteen ja perkasin jo jäällä. Onkamolta saatuihin särkiin otin hiilloksella jo väriä ja jatkoin niiden ruuaksi valmistusta sitten kotona.

Särkiä avannon laidalla
 

Ja samat perattuna

Osaan särjistä otin makua jo pilkkireissulla nuotiolla.

Aikaisemmassa blogissa on ohjeita marinoiduista särkien seläkkeistä. Ne sopisivat vappupöytään myös mainiosti. Nytkin isoimmista särjistä irroittelin seläkkeen ja laitoin pakkaseen. Kunhan seläkkeitä on riittävästi, laitan ne marinoitumaan.
Suurin osa särjistä oli semmoista 50-80 g painoisia. Ne suomustin, suolistin, napsin saksilla evät ja pään pois ja paloittelin vielä haarukkapaloiksi. Alla olevilla ohjeilla valmistin sitten öljysärkeä, jogurtti-tilli särkeä ja tomaattisärkeä. Kypsennys kotioloissa tapahtuu sähköuunissa tai leivinuunin jälkilämmöllä. Pienien särkien hauduttaminen niin, että ruoto pehmenee kunnolla vie uunissa aikaa ja siihen kannattaa varata aikaa riittävästi. Tämän kokoisilla särjillä haudutus vie 5-6 tuntia 120 asteessa. Itse särkien lämpötila kun ei liemessä nouse normaali ilmanpaineessa kuitenkaan yli 100 asteen. Jos olisi käytössä autoklaavi tai painekeittokaappi, saisi kypsytysajan laskettua 1-2 tuntiin.

Nämä reseptit toimii varmasti myöskin purkkikalalle. Itse en uunissa tehtyjä täyssäilykkeitä suosittele säilytettäväksi kovin pitkään, koska lämpökäsittely ei ole riittävä. Eli nämä eväät voidaan tehdä sellaisissa erissä, jotka tulee kohtuullisessa ajassa syötyä.

Hiilisärkiä öljyssä
200 g särkipaloja
suolaa
70 g öljyä

Paloittele peratut kalat haarukkapaloiksi ja hiillosta kevyesti nuotiolla. Nuotiolta saa hyvän hiillostetun kalan maun lisäksi napakoitettua särkeä niin, että se on öljyssä rakenteeltaan kiinteämpi.
Laita kalat pieneen uunivuokaan, lisää suola ja rypsiöljy ja hauduta uunissa kannella peitettynä 120 C 5-6 tuntia.

Särkeä jogurtti-tillikastikkeessa
300 g särkipaloja
2 dl vettä
2 dl valkoviinietikkaa
valkopippuri, maustepippuri
1 sipuli
1 pieni porkkana
suolaa
1,5 dl 10% jogurttia (turkkilainen / kreikkalainen)
tuoretta tilliä

Laita särjet öljyttyyn uunivuokaan, ripottele päälle suolaa.
Lisää etikka ja vesi sekä mausteet. Peitä vuoka kannella ja hauduta uunissa 4 tuntia. Lisää sipulisuikaleet ja porkkanapalat ja hauduta vielä tunti.
Ota 5 tunnin jälkeen vuoka uunista ja kaada ota liemi erilleen. Yhdistä liemi ja jogurtti. Hienonna sekaan tilliä. Kaada kastike särkien päälle.
Laita uuniin ilman kantta vielä 30 minuutiksi.

Tomaattisärki
300 g särkiä
70 g tomaattipyre
2,5 dl vesi
1 hienonnettu sipuli
suola, maustepippuri, valkopippuri, 1 tl sokeri

Asettele särkipalat voideltuun uunivuokaan. Mausta suolalla. Lisää kokonaiset pippurit ja hienonnettu sipuli.
Sekoita tomaattipyre, vesi ja sokeri. Kaada kalojen päälle. Laita kansi vuoan päälle.
Hauduta uunissa miedossa lämmössä noin 120 C 5-6 tuntia.

Uuniin menossa.

Särkeä tilli-jugurttikastikkeessa

 

Tomaattisäret

Öljyssä kypsytetyt nuotiosärjet

Mätirisotto

Kevään edetessä ahven saaliit paranee pilkkireissuilla.  Ahventen mätipussit ovat suurimmillaan ja usein mäti menee muiden perkuujätteiden kanssa jätteisiin. Olen joskus putsannut mätiä ja koittanut nautiskella sitä ahvenen ja mateen mädin tyyliin suolattuna sipulin ja smetanan kera. Ei toimi. Maku on mielestäni liian voimakas.

Keittoihin olen tässä aiemmissa ohjeissa mätiä laittanut. Nyt olin paistamassa saaliiksi saamiani ahvenia ja särkiä. Peratessa en raaskinut heittää isoja mätipusseja pois vaan päätin laittaa ne lisukkeeksi tekemäni risoton sekaan. ja toimii, antaa risottoon kivasti lisää makua ja ravintoarvoa.

Aterian ainekset

Ahvenen mätirisotto
1 hienonnettu sipuli
1 varsisellerin varsi
oliiviöljyä
6 dl kalalientä
3 dl risottoriisiä
1 dl kuivaa valkoviiniä
suola, valkopippuri
50g voita
4 ahvenen mätipussit ( parisatasia ahvenia)
tuoretta timjamia

Kuumenna kalaliemi pienessä kattilassa erikseen.
Kuumenna oliiviöljy kattilassa, freesaa sipuli- ja varsisellerikuutiot siinä hetki. Lisää riisi ja kuullota myös riisi.
Lisää valkoviini.
Lisää kiehuvaa kalalientä riisin sekaan kauhalla pienissä erissä. Annan liemen aina imeytä riisiin ja lisää uusi satsi kunnes kaikki kaikki neste on lisätty. Ensimmäisen liemen lisäyksen yhteydessä lisää myös mädit. Viillä mätipussi auki ja kaavi lusikalla mädit keitoksen sekaan. Lisää mausteet.
Lopuksi lisää sekaan timjamit. Joku tykkäisi laittaa risoton sekaan parmesaania, mutta nyt enen peitä mätiä parmesaanin maulla.
Tarjoa risotto heti paistettujen kalojen lisukkeena. Tässä annoksessa oli perunajauhoilla leivitettyjä ahvenfileitä ja särkiseläkkeitä.


Risottoa, ahventa, särkeä ja paistettua pinaattia.

Pilkkisaaliista kalakeittoa

Taas tavallinen pilkkiviikonloppu. Ei kovin kummoista kalasaalista. Toisaalta hyvään kalaruokaan ei mitään Pietarin kalansaalista tarvitsekaan. Aika pienelläkin saalismäärällä saa kattilallisen maukasta kalakeittoa, kun käyttää makua antamassa reilusti kasviksia, eikä käytä ruuan valmistuksessa kovin isoa kattilaa.

Tuolta kauniista aurinkoisesta kevätkelistä tuli saaliiksi muutama paremman kokoinen ahven ja lisäksi pikkuahventa sekä särkiä. Isoimmista kaloista ei olisi yksistään tullut kuin äkäiseksi, joten  otin kaikki kalat käsittelyyn.

Railoja on tänä talvena taas Pyhäselällä monessa kohtaa. Tämä vielä kokoluokaltaan vaatimattomimmasta päästä.

Kirkkaana päivänä Pyhäselällä kulkiessa tuntee itsensä naparetkeilijäksi. Vastarantaa ei näy kun utu hävittää näkyvyyden.

Evästauolla saaressa.

Isommat ahvenet, joita oli 3 kpl, laittelin fileksi. Ruodot keittoaineksiksi. Isommista särjistä vetäsin suomut ja seläkeet irti, ja ruodot näistäkin liemiaineksiksi. Pienemmät ahvenet ja särjet  suolistin, huuhtaisin ja laitoin liemiaineksiksi. Makuahan noista pikkukaloista liemeen tulee kivasti. Eikä ole iso vaiva suolistaa ja napsia saksella pää pois. Suomustaakkaan ei tarvitse.

Kattilaan siis kalat, maustepippureita, valkopippureita, tillin varsia ja antaa kiehua vähintään puolituntia.Tämän jälkeen siivilöinti. Jos seassa on yhtään isompaa kalaa, niin ruodoista voi irrotella vielä lihoja keittotarpeiksi. Näistä pikkukaloista ei ollut irroteltavaa, mutta fileahventen selkäruodosta lähti vielä hyvät lihapalat keiton aineiksi.

Itse soppaan varasin nyt paljon kasviksia, kun kalaa ei ollut ruhtinaallisesti. Mutta kasviksista saadaan liemeen myös paljon makua.

oliiviöljyä
2 salottisipulia
1 keltasipuli
½ purjo
1 iso porkkana
1 iso peruna
1 lehtisellerin varsi
2 tomaattia
½ sitruunaa
1 suolakurkku
½ tillinippu
½ ruohosipulinippu
3 ahvenen fileet (ahvenet 200-300 g)
2 ahvenen mätipussit
6 särjen seläkkeet

Majoneesia

Hienonnetaan sipulit ja freesataan tilkassa öljyä. Lisätään kuutioidut porkkanat, varsisellerikuutiot ja kuutioitu peruna. Freesataan vielä hetki.
Lisätään kuutioidut tomaatit ja juuri keitetty särki-ahvenliemi. Kiehautetaan ja lisätään paloitellut kalat sekä suolakurkkukuutiot. Raaputtele ahventen mätipusseista mädit irti kalvoista ja lisää soppaan.
Keitellään pienellä tulella puolisen tuntia.
Lisää ja tarkista suola. Purista sekaan puolikkaan sitruunan mehu ja tarvittaessa valkopippuria. Lopuksi hienonna sekaan reilusti tilliä ruohosipulia.
Lisukkeeksi kaipasin lautaselle ranskankermaa tai smetanaa. Niitä ei kuitenkaan sattunut jääkaapissa olemaan niin käytin majoneesia. Hyvin pelasi sekin, antoi kivasti kirpeyttä soppaan.

Tästä sitä vaan vaatimattomasta pilkkisaaliista syötiin perheen kanssa kaksi ateriaa Ja useemmanki kerran olis maistunut, sen verran hyvää oli. Mutta jos lisää haluaa niin se on taas uhrattava aikaansa pilkkimiseen.

Löytääkö särki tiensä lautaselle?

Uutisten mukaan kotimaiset särkikalat ovat viimeinkin löytämässä tietään tavallisten ihmisten ruokapöytiin. Hyviä tuloksia on saatu hankkeiden avulla aikaan ainakin saaristomerellä ja asian tiimoilta on uutta hanketta  käynnistetty myös pohjois-savossa. Kuten tässä blogissanikin useassa kohtaa olen todennut, ovat särkikalat ruokakaloina monikäyttöisiä ja erinomaisen makuisia. Ne ovat olleet täysin aliarvostettuja ruokakaloja vuosikymmenten ajan ja tästä syystä uutisointi särkien hyötykäytöstä on tuntunut erityisen hyvältä.

Asia ei ole kuitenkaan uusi. Särkiä on yritetty saada kuluttajille vuosikymmenien ajan. On ollut hoitokalastus-, jalostus ja markkinointihankkeita, ennen Eu:n rahoituksiakin ja niiden tukemana. Aina homma vaan on tyssännyt johonkin. Usein ehkä juuri ihmisten asenteisiin.

Nyt asiassa on mielestäni lähdetty oikein liikkeelle, kun kaloja lukemani mukaan on  tarjoiltu koulujen ruokailuissa. Ennen jalosteiden viemistä kouluruokailuun on tuotekehitystä  täytynyt tehdä huolella, jotta koululaiset ottavat ruuan heti omakseen. Lapsissa on tulevaisuus, niin tässäkin asiassa. Kun vanhempien jäärien päätä ei saa millään  käännettyä särkikalojen erinomaisuudessa,  niin vakuutetaan ensin lapset. Lapsilla ei ole päähän pinttyneitä ennakkoluuloja, joita me vanhemmat valitettavasti kannamme mukanamme ja jotka ohjaavat kulutustottumuksiamme. Ehkäpä koulujen ruokailun avulla  saadaan tulevaisuuden kuluttajat ostamaan särkeä myös vähittäiskaupasta, viimeistään siinä vaiheessa, kun nykykoululaiset  10 vuoden päästä käyvät itse ruokaostoksilla.

Uutisoinnin pohjalta tilanne näyttää siis hyvältä. Toivon ja uskon, että tästä se lähtee. Pikkuhiljaa, ei kertarysäyksellä. Maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana ja särkikalojen arvostuksessa maailma muuttuu positiiviseen suuntaan. Matkalla on kuitenkin monta sudenkuoppaa, jotka toivottavasti on vanhoista särkien hyödyntämisyrityksistä nyt opittu. 



Asenteet särkeä kohtaan ovat syvällä. Särkikaloista puhutaan roskakaloina. Ruotoinen ja p****n makuinen kala. Moni tuomitsee kalan pelkän mielikuvan perusteella, vaikka ei ole sitä koskaan maistanutkaan. Asennemuutos lähtee meistä jokaisesta. Koko roskakalatermi olisi syytä hylätä. Emmehän me puhu roskavihanneksistakaan. Mikään elävä olento ei ole roska.

Se, joka kalasta tykkää, mutta väittää särkikalojen olevan huonoja ruokakaloja, voisi katsoa peiliin. Kyllähän parhaistakin raaka-aineista saa huonon aterian, kyse on paljon osaamisesta. Ja vielä enemmän asenteesta ja tietämättömyydestä. Kuinka särkeä tulee valmistaa ja käsitellä ja milloin se on parhaimmillaan? Asioista on otettava selvää, niin kuin raaka-aineiden kohdalla aina. Pitää tietää miten laittaa, miten käsitellä.  Jos ei osaa valmistusta, on helppo syyttää raaka-ainetta vaika vika olisi itsessä. Tieto on tärkeässä asemassa kumottaessa ennakkoluuloja.

´Särkien pyynti on myös ympäristöteko.Ylitiheät särkikalakannat rehevöittävät ja pilaavat vesiämme. Nämä vesistöjen kuormittajat olisi syytä pyytää tehokkain keinoin pois vesistä ja teettää eläinrehuksi tai lannoitteeksi.´Tällaista mielikuvaa viljellessä ei samainen raaka-aine tunnu ehkä kovin houkuttelevalta omalla ruokalautasella. Asiassa on totta se, että särkikalat nopeuttavat rehevöitymistä. Mutta kyllä tässäkin se pääsyyllinen löytyy rannalta, eli ihminen. Ihmisen vaikutuksesta rehevöityminen on useassa vesistössä saatu aikaan. Teollisuus, maatalous, hajakuormitus, metsätalous kuormittavat merkittävästi vesistöjä. Ihmiset ovat vaikuttaneet vesien virtaamiin rakentamalla vesiä ja asuinalueita. Näiden vaikutuksesta vesistöjen rehevöityminen on saatu hyvään vauhtiin. Rehevöityminen suosii särkikaloja, jotka taas omalta osaltaan kiihdyttävät rehevöitymistä. On hyvä, että särkiä pyydetään pois rehevistä vesistöistä myös rehevöitymisen vähentämiseksi. Tällä voidaan hidastaa rehevöitymistä. Mutta vielä tärkeämpää olisi puuttua rehevöitymisen käynnistäneisiin tekijöihin.

Vuosia sitten olin mukana yrityksessä, jonka kautta teimme kalatuotteita järvikaloista vähittäismyyntiin ja ravintoloille. Tuolloinkin särkikaloille olisi ollut kysyntää ja ihan kelpohintaan. Ongelmana oli se, ettei sisävesistä löytynyt särkikalojen ammattimaisia pyytäjiä niin, että tuotteen saatavuus olisi ollut varmaa. Miksi pyytäjiä ei löytynyt? Ongelmana varmastikin oli särkikaloista saatava hinta ja toisaalta tuolloinen kysynnän epäsäännöllisyys. En tiedä mitä hintaa särjestä nykyään maksetaan, mutta tuolloin pyöreä särki oli kilohinnaltaan kalastajalle noin 50 sentin arvoinen. Kuhan ja muikun pyytäminen lienee ollut siis jonkin verran kannattavampaa. Oleellista kalastajan toimeentulon kannalta  ei kuitenkaan oleyksin kalan kilohinta, vaan että keskimääräisestä saalismäärästä saadaan riittävä korvaus. Eli paljonko päivittäisestä saaliista jää keskimäärin viivan alle.

Särkeä ja särkikaloja yleensäkin on saanut edullisesti erilaisten hoitokalastushankkeiden kautta.  Hankkeiden päätavoitteena on ollut nimenomaan tiettyjen vesistöjen särkipopulaation pienentäminen ja sitä kautta vähentää vesistön rehevöitymistä. Saadut saaliit ovat olleet uskomattoman suuria. Saalista on hyödynnetty ruokakalan lisäksi mm eläinrehuksi. Ainakin jossain vaiheessa hankkeista saadut saaliit mielestäni vääristivät myös särkikalojen arvostusta ja markkina-arvoa. Kun hankkeet rahoittivat hoitokalastuksen, särki lähti pyynnistä eteenpäin pilkkahintaan, jopa ilmaiseksi. Ehkäpä hankkeiden byrokratia  jopa esti mahdollisuuden myydä hankerahoituksella pyydettyä kalaa? Tätä en osaa sanoa varmaksi. Joka tapauksessa tämä opetti ihmisiä siihen, että särki on arvoton kala. Sitähän saa ilmaiseksi.  Jos ihmisravinnoksi jalostettava raaka-aine saadaan jalostukseen ilmaiseksi hankkeen avulla, niin mistä raaka-ainetta saadaan hankkeen päätyttyä? Kun hanke loppuu ja kalastajan pitäisi saada siitä palkkansakin,  voiko raaka-aine muuttua yllättäen maksulliseksi? Miten kuluttaja reagoi jalostusketjun toisessa päässä, kun tuotteen hinta nousee? Ja mikä on ihmisten arvostus raaka-aineeseen, jota on aika-ajoin saatavilla ilmaiseksikin? Alla yksi linkki esimerkkiin Tuusulanjärveltä, josta uutisoitiin lehdessä 2015.

http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/243325-ilmaista-kalaa-suoraan-tuusulanjarvesta

Särkeä saadaan isoja määriä nuotalla, mutta hinnan tulisi olla sellainen, että myös katiska ja rysäpyynti olisivat kannattavia. Nuottaa ei voi käyttää joka paikassa, joten ns hoitopyynti olisi laajempaa, kun menetelmiä olisi käytössä useita. Särkien pyynnissä saalis koostuu eri särkikalojen lisäksi myös petokaloista. Jos tarkoituksena on ruuan lisäksi pitää huolta vesistöistä, olisi tärkeää että petokalat laskettaisiin pyynnissä takaisin. Ne ovat luonnon oma tapa pitää särkikalakantoja kurissa. Mutta sivusaaliina saaduista petokaloista taidetaan saada parempi hinta ja ne lähtevät myyntiin myös. Luonnon itsensä ei anneta huolehtia särkikalakannoista.

Hinta on siis yksi, joka vaikuttaa  kalan arvostukseen. Jos raaka-aine on halpaa tai ilmaista, ei tuotetta arvosteta. Hinnan on oltava kohderyhmälle sopiva, että se kaupallisessa mielessä toimii. Eli se ei saa olla liian kallis. Esimerkiksi koulujen ja kuntien keittiöissä ruoka-annosten hinnat ovat todella alhaiset. Niin alhaiset, että kotimaisella kalalla on vaikea päästä näille markkinoille. Särkikaloille on kuitenkin ilmeisesti kehitetty tuotantoprosesseja, joissa hinta pysyy vielä kohtuullisena. Näin ainakin uutisoinnin perusteella....

Kalan hinta muodostuu kalastajalle tulevasta hinnasta, jalostajalle ja jakelijalle tulevasta hinnasta sekä kaupalle ja ravintolalle tulevasta hinnasta. Tunnetusti työ on suomessa kallista.  Kalastajan tulee saaliillaan rahoittaa kalastusvälineet kuten nuotat, katiskat, veneet, moottorikelkat sekä mahdollisesti kalojen alkukäsittelytilat.Ja vielä palkkakin pitäisi tästä irrota. 50 sentin kilohinnalla se tarkoittaa useiden satojen kilojen suuruista päiväsaalista joka päivä.

Jalostusvaihe suomessa on kallista ja tämä estää pitkälti kalatuotteiden pääsyn kunnallisiin ruokapalveluihin. Kaikissa jalostusprosesseissa särkikalat on ainakin suolistettava, joka on pitkälti käsityötä. Perkaamiseen on koneita, mutta kalan koon vaihdellessa, niin kuin särkisaaliissa yleensä on, ei koneellinen perkuujälki ole sellaista, etteikö perkuuta tai ainakin viimeistelyä pitäsi vielä käsityönä tehdä. Perkaamisessa kalalta poistetaan sisälmykset, evät ja pää. Särkiä käsin peratessa ei tuntitahti ole kovin suuri. Näin ollen jo  tästä työvaiheesta tulee kaloille paljon kilohintaa. Suuremmat särkikalat, kuten lahnat taas ovat kustannustehokkaampia perata ja näissä voidaan päästä pienempiin työn kilokustannuksiin.

Edullisimmaksi särkikalatuotteeksi tulee kalamassat, joita varten riittää kalojen suolistaminen ja isojen kalojen osalta kalojen halkaisu. Tämän jälkeen kalat syötetään, edelleen käsin,  massakoneeseen. Kaloja ei kuitenkaan tarvitse tässä jalostusmenetelmässä suomustaa, joka vähentää työkuluja. Massa ei ole sama asia kuin jauheliha. Massassa kalasta irroitetaan liha puristamalla kalat eräänlaisen lävikkörummun läpi. Lopputuotetta käytetään kuitenkin samankaltaisiin tuotteisiin kuin kalan jauhelihaa, eli kalapulliin ja pihveihin. Rakenteeltaan se on kuitenkin erilainen.

Saanto massauksessa vaihtelee kalalajeittain. Vähäisen kokemukseni mukaan saanto kalasta on luokkaa 35-40%. Tärkeä massauksessa on, että kala on ehdottoman tuoretta. Massattu, puristettu kala lähtee pilantumaan nopeasti. Näin ollen saalista ei voi juurikaan varastoida etukäteen isompaa tuotantoerää varten.

No hoitokalastuksen saaliit ovat kuitenkin pääsääntöisesti isoja, joten varastointi ongelmaa ei yleisesti ottaen ole. Kalamassaa peratusta käsitellystä kalasta saadaan normilaitteilla kalankoosta riippuen 150-300 kg / h. Vaihe sitoo tuolla määrällä kaksi työntekijää. Tästäpä alkaa massankin kilohinta muodostua, kun siihen lisätään vielä palkkakulujen, vakuutusten ym lisäksi vielä tila-, pakkauskulut ja kate. Ilmeisesti tänäpäivänä massat on saatu kokonaisuutena niin edullisiksi, että niitä on mahdollista hyödyntää kunnallisessa ruokahuollossa. Ja se on todella hieno asia. Lehtien mukaan ensikesäksi myös vähittäismyyntiin on tulossa massasta tehtyjä järvikalatuotteita. Tiriseekö siis suomesuvessa kesällä 2017 lahnapihvit ! Toivottavasti, näin viimeiset uutiset antavat olettaa.

Joskus muinoin muistan tehneeni koe-erää järvikalamassasta. Kalat tulivat hoitokalastushankkeesta ja saalis oli sekalaista särkikalaa. Suurin osa saaliista oli särkeä, mutta seassa oli myös salakkaa, lahnaa, pasuria ja säynettä. Kaikki kalat laitettiin massakoneeseen ja niistä valmistettiin kalapihvejä. Keskustelimme tästä mahdollisesti tuotantoon tulevasta tuotteesta ja sen  kaupallisen pakkauksen aineosaluettelosta terveystarkastajan kanssa. Tuolloin terveystarkastaja oli sitä mieltä, että aineosaluettelosta on käytävä ilmi mitä kaikkia kalalajeja massaan on käytetty ja minkä verran minkäkin kalalajin osuus on. Tämä tuntui tuolloin mahdottomalta. Muutaman tuhannen kilon hoitokalastuserästä olisi tuolla tiedolla siis lajiteltava eri kalalajit erikseen (tyyliin: kalaa 80 % josta särkeä 80 % 5 % sorvaa, 5% salakkaa, 5 % lahnaa, 3 % pasuria 2% säynettä). Tämä  olisi lisännyt massan hintaa työkulujen osalta. Aikaa tästä on jo parikymmentä vuotta, toivottavasti tämä ei ole enää tätä päivää vaan massan voisi myydä särkikalamassana,  jossa yleisesti särkikalan osuus on vaikka 80%.

Massojen lisäksi edullisena särkikalatuotteena on lehtitietojen mukaan kokonaisena kypsennettyä särkeä. Samaan tyyliin kuin purkitetuissa täyssäilyke särjissä, kala pehmitetään ylipaineessa niin, että sen ruodot pehmenevät ravinnoksi kelpaavaan muotoon. Tähän jalostusasteeseen särjet on ensiksi suomustettava, johon on olemassa koneita. Tämän jälkeen perattava ja mahdollisesti vielä paloiteltava. Painohäviö tulee tässä menetelmässä suurimmalta osin kypsennyshävikkinä. Työkustannuksia tulee ehkä hieman enempi kuin massauksessa. Purkkisärkien kilohinta on suuri, koska purkittaminen on työkustannuksiltaan arvokasta.  Kunnallisiin keittiöihin tehtäessä pakkauskoot ovat suurempia kuin säilykepurkkikaloissa, joka on kustannustehokkaampaa. Työnkustannuksia tulee tähänkin merkittävästi, mutta ilmeisesti myös tässä kokonaishinta pystytään pitämään kohtuullisena. Toivottavasti nämäkin tuotteet leviää kokosuomeen sieltä saaristomeren alueelta ja pian !

Aiemmin tässä blogissani olen valmistanut särkiseläkkeitä. Eli irrottanut pyytämistäni särjistä veitsellä selkälihat. Selkälihaa voi käyttää fileen tapaan vaikka paistamiseen, keittoihin, kalamarinadeihin. Tämä työ on hidasta, mutta takuulla kaiken vaivannäön arvoista.

Särkiseläkkeiden teko on kannattavaa kotiolosuhteissa, maku palkitsee. Myyntiin tehtäessä olisi löydettävä kohderyhmä, joka osaa arvostaa tuotetta ja hyväksyy sen korkean hinnan.

Mikäli särkiseläkkeitä tehtäisiin kaupalliseen myyntiin, nousisi sen kilohinta varmasti ainakin kuhafileen tasolle. Kuhan lähtöhinta kalastajalta on merkittävästi kalliimpi, mutta kuhafilettä syntyy tuotannossa ainakin kymmenkertainen määrä särkiseläkkeeseen verrattuna. Uskon kuitenkin, että myös tälle tuotteelle erikoistuotteena olisi kysyntää. Näillä tuotteilla ei tavoitella tuotannossa samoja määriä kuin vaikkapa kalamassoilla. Mutta nämä voisivat olla hienoja gourmee annosten aineosia, tai niiden käyttötarkoitus ja kohderyhmä tulee olla suunniteltu oikeiksi. Asian tiedostava ihmiset osaavat näitä tuotteita arvostaa ja oikea hinta hienosta kalasta lisää sen arvostusta.

Tässä sardelleista kuva tavallisesta italialaisesta ruokakaupasta. Kuva voisi hintansa puolesta olla suomestakin samoista kaloista. Oikealla halvempi pakkausvaihtoehto kuumasaumatussa muovipakkauksessa jossa kilohinta kalalle jää satasen pintaan. Pakkaus halvempi ja pakkaaminen nopeampaa. Vasemmalla tyylikkäämpi lasipurkki, jossa kilohinta 124 euroa (purkista 50% kalaa). Hinta olisi vielä korkeampi jossakin turisteille suunnatussa matkamuistomyymälässä tai lentokentällä. Miksi me suomessa ei uskalleta hinnoitella kalojamme näin? Esim särjestä saa vastaavaa maustekalaa, ohje löytyy aiemmasta blogistani "Särjen käsittelyä elävänäkuvana". Emmekö arvosta riittävästi omia kalojamme vai emmekö arvosta työtämme? Edullisten tuotteiden rinnalle voi tehdä myös arvokkaampia tuotteita vaikkapa kuvan tuotteiden tapaan.

Särkikaloja kannattaisi myydö myös arvokkaina erikoistuotteina. Kohderyhmänä voisivat  toimia ravintolat tai vaikkapa  matkamuistomyymälät, joissa myydään ulkolaisille turisteille paikallisia erikoisuuksia. Määrät olisi pieniä mutta kate kohdallaan. Tuotteet vaativat paljon käsityötä, mutta ne täytyisi voida hinnoitella niiden vaatiman arvokkuuden mukaisesti. Joskus olen ihmetellyt, miksi Italialaiset voivat tehdä sardellista arvokkaita, tyylikkäitä kalajalosteita. Nätisti lasipurkkiin asetellut fileet voivat maksaa kilohinnaltaan lähemmäs 100 euroa. Samaa kalaa saa peltipurkissa edullisesti, mutta tällainen matkamuistopurkki, jossa kalaa on muutamia kymmeniä grammoja, nostaa tuotteen kilohinnan omiin luokkiinsa. Se ei ole määrällisesti iso tuote, mutta katteellisesti hyvä. Kotimaisista särkikaloista vastaaviin erikoisuuksiin tai vaikka ravintola-annosten koristeeksi sopisivat esimerkiksi salakkajalosteet, pikku-pasurit, mutu jne. Ongelmaksi tietysti tulee se, ettei erikoiskaloille ole ammattimaista pyyntiä.

Mutu kypsyy pienen kokonsa vuoksi ruotoineen syötäväksi vähällä vaivalla. Kotona kannattaa kokeilla. Kaupalliseen myyntiin mutua ei pyydetä ja jos pyydettäisiin, olisi selvitettävä pyynnin vaikutus mutukantoihin.

Minipasurit on työläitä perata ja pyytää, mutta toimivat ainakin kotikokilla.

Pienet pasurit sopivat raaka-aineiksi tai koristeluun, niinkuin monet muutkin pienet särkikalat.

SÄRKIEN MAKU
Vieroksutaanko särkikalojen makua?  Moni mökkiläinen on kokeillut särkeä ruokakalana ja todennut sen kelvottomaksi. Eikä syyttä. Kesällä lämpimänveden aikaan, jolloin pääasiassa lomaillessa onkea mökkijärvessä liotamme, särkikalojen liha ottaa vedestä usein virhemakua. Heinäkuisesta, rehevästä humuspitoisesta järvestä pyydetty särki ei takuulla ole mikään hieno makuelämys. Myös muut kalat kärsivät maussaan pitkistä hellejaksoista. Joskus olen ostanut kasvatettua kirjolohta, jossa on ollut erittäin voimakas samainen virhemaku kuin särjissäkin. Särkikaloihin tämä virhemaku tullee kuitenkin useimmin ja helpoiten. Kylmästä vedestä pyydetty särki on aivan erikala maultaan.

Tässä on yksi särkikaloihin liittyvä ongelma. Ensinnäkin virhemakuisia kaloja maistaneet eivät helposti mielipidettään maun suhteen muuta. Mutta ennen kaikea tämä on haaste kalastajille ja jalostajille. Millä varmistetaan, ettei virhemakuisia särkikaloja pääse jalostusprosessiin ja sitä kautta kuluttajan lautaselle saakka. Jos tuotteen laatu vaihtelee niin,  juoskus särkituotteet ovat hyviä ja joskus jäävät syömättä, niin kuluttajat hylkäävät pian koko kalan.

Varmintapa välttää tämä, on pyytää särkikalat kylmänveden aikaan. Tunnen jalostajia, jotka ottavat vain jään alta pyydettyä särkeä virhemaun välttääkseen. Kala on kyllä erinomaista myös jäidenlähdön jälkeen, mutta veden lämmetessä virhemaku tulee monien järviemme särkikaloissa voimakkaasti esille. Kuinka käy, kun vedet lämpiävät keväällä ja särkikalatilausta on tuhansia kiloja jalostusyrityksessä sisällä? Voidaanko välttää kiusaus välittää lämmenneestä vedestä pyydettyt särjet ja tarjota asiakkaalle ei oota?  Jos virhemakuista tavaraa päästetään muutama kerta markkinoille, niin luulenpa, ettei särkikauppa kohta enää käy. On ehdottoman tärkeää, että jokainen lenkki kalantoimituksessa pitää kiinni kalan laadusta, yksikin virhemakuisen kalan toimittaja pilaa koko kalan maineen.

SÄRKIKALAT MAAILMAN RUOKAPULAN PELASTAJINA
Pelastaako särkikalat maailman ruokapulalta ja varmistaa ihmiskunnan proteiinin saannin? Ainakin MTV3 uutisoi, että särkikalat tulevat haastamaan nyhtökauran. Mitä ihmettä? Miksi ruoka-aineiden välille  pitää saada tällaista kilpailua. Haastaako juustot leikkelemakkarat? Entä tomaatti kurkun? Mielestäni vaihtoehtojen kasvu proteiinipitoisten raaka-aineiden valikoimissa ei lisää raaka-aineiden välistä kilpailua. Kun ruokavalio on mahdollista koostaa erilaisista proteiinipitoisista raaka-aineista, niin nämä raaka-aineet tukevat toisiaan. Kuka haluaa syödä nyhtökauraa joka päivä ? Tai särkikalaa? Yhtenä päivänä viikosta  proteiinin tarve voidaan tyydyttää nyhtökauralla, toisena päivänä kalalla. Kolmantena ne voivat olla palkokasvikset ja yhtenä päivänä, jos joku sitä vielä käyttää, niin lihalla. Monipuolisuus on tässä se juttu ja eri vaihtoehdot tukevat tosiaan.


Särkikaloilla voi alueellisesti olla  iso merkitys ihmisen proteiinin lähteenä. Globaalisti se ei tule vaikuttamaan ihmiskunnan ravitsemukseen. Tähän taas nyhtökauralla on mahdollisuus. Meidän runsaat särkikalakannat ehtyvät kyllä hyvin nopeasti, jos niillä aletaan ravitsemaan tulevaisuudessa vaikkapa 2 miljardia ihmistä. Särkikannat eivät maailmaa pelasta,  vaikka tehtäisiin kaikista meidän järvistä reheviä särkikalakasvattamoja.  Ja toivottavasti ei tehdä.


Kun kaikki nämä asiat huomioidaan ja saadaan särki nyt ja jatkossa laadukkaana ja käyttötarkoitukseen oikean hintaisena kuluttajalle, voi särki hyvinkin olla yleinen ruokakala Suomessa hyvinkin pian. Kalaa ainakin on riittävästi, sen maku on mitä maittavin ja särkikaloissa on vaikka kuinka mahdollisuuksia.  Toivottavasti nyt viimein saadaan tämä vähänhyödynnetty raaka-aine  sille kuuluvaan arvostukseen meillä suomessa. Ja meille vapaa-ajankalastajille, me  ollaan etuoikeutetussa asemassa. Harrastuksemme kautta voimme saada näitä herkkuja lautasellemme tuoreena ja tietämällä mistä ne on pyydetty. Ei jätetä särkikaloja jäälle pilkkireissuilla vaan kannetaan ne kotiin ja laitetaan pannulle. Jos et ole koittanut niin  koita. Yllätyt positiivisesti.

Mandariini Hauki

Mandariinit on halpoja uudenvuoden tienoilla. Tarjouksessa olevat mandariinit herätti mielenkiintoni, voisiko noita kokeilla kalan kanssa. Miksipä ei kun sitrushedelmistä sitruunaakin yleisesti laitetaan kalan päälle. Makeuttahan mandariinissa on enempi, mutta myös sitä tuttua kalalle sopivaa hapokkuutta.

Eli laitoin kotona viimeisiä haukifileitä sulamaan ja kävin hakemassa kaupasta pussillisen edullisia mandariineja. Kotiin oli syksyllä tullut hankittua mehulinko, eli irrotin mehun mandariinista mehulingolla.  Mehun saa talteen myös käyttämällä vaikka sitruspuristinta. Mehulingossa sekaan tulee enemmän myös hedelmälihaa, jota kastikkeessa saa olla myös.

Hauki on hyvä siivuttaa hieman kohmeisena, jolloin siivuista saa hyvin ohuita. Siivutus pyrstöstä päänsuuntaan, jolloin fileen ei tarvitse olla ruodotonta. Ruotoja ei kuitenkaan huomaa, koska ruodot leikkautuvat näin päin ohueksi siivuttaessa huomaamattoman pieniksi.

AINEKSET:
6-8 mandariinia ( noin 3 dl mehua)
n 1 rkl maissitärkkelystä
500 g haukifilettä
perunajauhoja
suola, valkopippurijauhe
½ kalaliemikuutio
½ punainen chilipaprika
1 hienonnettu salottisipuli
öljyä

• Freesaa hienonnettu sipuli. Lisää mandariinimehu, liemikuutio ja kiehauta. Suurusta maissitärkkelyksellä.
• Kuutioi chili ja lisää kastikkeen sekaan.
• Mausta haukisiivut suolalla ja pippurilla ja leivitä perunajauhoissa.
• Kuumenna pannu, lisää tilkka öljyä ja leivitetyt haukisiivut.
• Nostele hauet lautaselle tai vadille ja lisää kastiketta haukien päälle. Tarjoa lisäkkeenä vaikkapa jasmin riisiä.

En tiedä onko tällä ruualla mitään perinteitä missään. Voi hyvinkin olla, mutta en ole ennen tähän yhdistelmään törmännyt. Mutta hyvin maistui!

Uudenvuoden ruokana menetteli, kun ei nakkejakaan ollut tarjolla.