Rupikonnia

Kalareissun ei tarvitse aina olla saaliin puolesta hyvä. Oikeastaan olen varmaan kasvanut siihen kokemuksen kautta. Kun saalista ei kummoisesti yleensä tule, on hullun revittävä riemu muualta. Ja kun tuolla luonnossa kulkee silmät ja korvat auki, niin kokemista riittää. Se kaikki mitä luonnossa ollessa havannoi, tuntee, kokee, näkee, niistä muodostuu koko kalastuksen kokonaisuus.


2017 kevät saapui suomeen myöhään. Tai ainakin myöhempään mihin viimevuosina olemme tottuneet. Nuoruudessa käytiin kyllä joinakin vuosina  pilkillä pitkälti toukokuun puolella. Nyt näitä vuosia vaan ei ole ollut ainakaan kymmeneen vuoteen. Talvi on lyhentynyt molemmista päistä. Jos ennen pääsi aloittamaan katkeamattoman pilkkikauden marraskuussa, saa nyt vielä vuodenvaihteessakin kulkea varovaisesti järvenjäällä. Tänäkin vuonna uutenavuotena ei voinut suositella jäille menoa vielä kenellekään. Itse kävin rantojen tuntumassa kairailemassa muutamia reikiä kuivapuku päällä. Keväällä taas pilkkikausi on viimevuodet loppunut hyvissä ajoin huhtikuun puolella. Mutta tämä vuosi oli poikkeus, itse päätin pilkkikauden vappuaattoon.


21.5. olin kuitenkin jo menossa ongelle, eräälle pikkulammelle. Edellisenä päivänä olin saanut viestiä, että Lieksan suunnalla pienemmillä vesillä oli vielä pilkkimiehen kantavat jäät. Minun onkipaikkani oli kuitenkin Joensuun korkeudella, mutta metsäteitä ajellessa monessa paikkaa oli lunta ja olipa yksi varjoisa lampi isolta osin vielä jäässä.


Vedet olivat siis kylmiä vielä. Se ei välttämättä tiedä hyvää kalojen aktiivisuudelle. Mielessäni olivat särjet, jotka tässä karussa lammessa ovat melkoisen kookkaita. Kasailin ongen ja aloin onkia. Kevät päivä oli aurinkoinen ja lämmin, kalat vaan loistivat poissaolollaan. Se sijaan rannan tuntumasta kuuluin rupikonnien ääntelyä. Aikani sitä kuuntelin ja lopulta laitoin ongen kasaan. Olkoon särjet rauhassa, voinhan viettää aikani muiden konnien seurassa.

Pinnan alla auringossa lekottelua

"Mitähän tuo ukko oikein meinaa?"

Rupikonnia oli siis tulleet kudulle. Napsin aluksi niistä kuvia järkkärillä, rupikonnista pinnalla ja vähän pinnan allakin. Rupikonna on niin peloton kaveri, että päätin  kuvailla niitä hieman vedenalta käsin action kameralla. Rupikonna ui, rupikonna pohjassa, rupikonna pinnalla. Nämä otukset saivat ajantajun hämärtymään ja viihdyin vain ottamalla kuvia niistä. Konnat eivät pahemmin kamerasta häiriintyneet. Kamera on kutakuinkin niiden kokoinen ja yksikin konnaherra ilmeisesti luuli kameraa tyttökonnaksi, koska se kiipesi kameran päälle ja takertui siihen kiinni. Valitettavasti nämä kuvat ei onnistuneet, koska kamera oli niin lähellä.

Tämän lammikon Herra.

Uintiesitys

Välivedessä lillumista

Pois lähtiessä kuulin vielä läheisestä ojasta sammakoiden kurnutusta. Koitin saada nekin kuvattua, mutta nämä veijarit olivat paljon arempia kuin sukulaisensa. Ojaa lähestyessä ne sukelsivat välittömästi, kaivautuivat pohjaan ja pysyttelivät siellä. No sammakoiden, viitasammakoiden, vesi- ja rupiliskojen vuoro tulee sitten toisella kertaa, ajattelin ja lähdin lompsuttelemaan autolle.


Eli jälleen kerran onnistunut kalareissu ilman ensimmäistäkään kontaktia kalaan. Saalista kuitenkin tuli, reilu 300 kuvaa rupikonnista :)