Tekstit
lesnannaputtajat.blogspot.fi
Lomaa oli kuitenkin vielä jäljellä ja pohjoiseen teki mieli
niin minulla kuin myös muulla perheellä. Ruotsikin olisi napannut, mutta koska
olin sieltä juuri palannut, päätimme suunnata Norjaan. Yhden yön olimme
matkalla suomenpuolella ja toisena päivänä jatkoimme kohti Lyngeniä. Kalastuskohteita en tähän etukäteen katsonut. Norjassa merta
riittää ja myös sisävesikohteita, näin ainakin kokemuksesta kuvittelin. Tällä reissulla minua kiinnosti erityisesti kalojen
kuvaaminen.
Saavuttiin toisen päivän iltana Skiboteniin, jossa majoituttiin aivan kylän tuntumassa olevalle leirintäalueelle mökkiin. Mökki oli tasokas niin kuin Norjassa yleensä. Leirintäalueen vierestä kulkee Skibotn-joki, entinen ja kai nykyinenkin lohijoki, miten sen nyt ottaa. Kalastus siinä kuitenkin on nyt kielletty. Kalastuskielto johtuu lohiloisesta, joka on koetellut kovin useita lohijokia Norjassa. Ja ihmisen takiahan se jokiin on levinnyt. Alkunsa loinen, eli gyrodactylus salaris lienee saanut Ruotsin lohista, joita on tuotu Norjaan kasvatettavaksi. Ruotsalaiset ja suomalaiset Itämeren lohet ovat vastustuskykyisiä kyseiselle loiselle, mutta Atlantin lohelle loinen on tappava. Tällä hetkellä loinen on pilannut useita lohijokia Tromssan maakunnan alueella. Se voi tuhota vielä monet norjalaisista lohijoista. Lohen viljely vuonoissa on hyvä kasvualusta loiselle ja uhka luonnonlohelle. Samainen loinen uhkaa siis myös suomen puolelle nousevaa Näätämön ja Tenon lohta. Tässä yksi syy olla ostamatta ja näin tukematta norjalaista kasvatettua lohta. Skibotnjokeen loinen tuli 90-luvulla. Tuolloin joen lohet myrkytettiin kuoliaaksi ensimmäisen kerran loisen leviämisen estämiseksi. Nyt kesällä 2015 joki on myrkytetty kolmannen kerran ja tämänhetkisellä rauhoituksella ilmeisesti odotetaan, että lohi taas palaisi jokeen. Toivon mukaan puhtaana. Nyt loisten kanssa on tapeltu kuitenkin jo 30 vuotta ja jokaisen myrkytyksen jälkeen myös loinen on palannut, joten ei hyvältä näytä.
Loisesta johtuen kaikki kalastusvälineet, melontavälineet ym on norjaan tultaessa desinfioitava. Näin on ollut jo kauan, koska loinen voi kulkeutua myös suomesta veteen kosketuksissa olleissa välineissä Norjan lohijokiin. Joskus aikaisemmilla Norjan reissuilla desinfiointi on vaikuttanut vain rahastukselta. Muistan vuosia sitten, kuinka Kautakeinossa sain desinfiointitodistuksen kun paikallinen desinfioija hiukan suihkautteli desinfiointiainetta kalastusvälineitteni suuntaan. Tällä kertaa desinfiointi tehtiin asiallisesti. Kaikki kalastusvälineeni, kumpparit, haavit ym upotettiin desinfiointiaineeseen ja kellosta otettiin aikaa, että desinfiointi on riittävä. Aineessa liotettiin kalastusvälineitäni noin vartin verran. Desinfioinnin jälkeen välineet tulee vielä pestä huolella.
Saavuttiin toisen päivän iltana Skiboteniin, jossa majoituttiin aivan kylän tuntumassa olevalle leirintäalueelle mökkiin. Mökki oli tasokas niin kuin Norjassa yleensä. Leirintäalueen vierestä kulkee Skibotn-joki, entinen ja kai nykyinenkin lohijoki, miten sen nyt ottaa. Kalastus siinä kuitenkin on nyt kielletty. Kalastuskielto johtuu lohiloisesta, joka on koetellut kovin useita lohijokia Norjassa. Ja ihmisen takiahan se jokiin on levinnyt. Alkunsa loinen, eli gyrodactylus salaris lienee saanut Ruotsin lohista, joita on tuotu Norjaan kasvatettavaksi. Ruotsalaiset ja suomalaiset Itämeren lohet ovat vastustuskykyisiä kyseiselle loiselle, mutta Atlantin lohelle loinen on tappava. Tällä hetkellä loinen on pilannut useita lohijokia Tromssan maakunnan alueella. Se voi tuhota vielä monet norjalaisista lohijoista. Lohen viljely vuonoissa on hyvä kasvualusta loiselle ja uhka luonnonlohelle. Samainen loinen uhkaa siis myös suomen puolelle nousevaa Näätämön ja Tenon lohta. Tässä yksi syy olla ostamatta ja näin tukematta norjalaista kasvatettua lohta. Skibotnjokeen loinen tuli 90-luvulla. Tuolloin joen lohet myrkytettiin kuoliaaksi ensimmäisen kerran loisen leviämisen estämiseksi. Nyt kesällä 2015 joki on myrkytetty kolmannen kerran ja tämänhetkisellä rauhoituksella ilmeisesti odotetaan, että lohi taas palaisi jokeen. Toivon mukaan puhtaana. Nyt loisten kanssa on tapeltu kuitenkin jo 30 vuotta ja jokaisen myrkytyksen jälkeen myös loinen on palannut, joten ei hyvältä näytä.
Loisesta johtuen kaikki kalastusvälineet, melontavälineet ym on norjaan tultaessa desinfioitava. Näin on ollut jo kauan, koska loinen voi kulkeutua myös suomesta veteen kosketuksissa olleissa välineissä Norjan lohijokiin. Joskus aikaisemmilla Norjan reissuilla desinfiointi on vaikuttanut vain rahastukselta. Muistan vuosia sitten, kuinka Kautakeinossa sain desinfiointitodistuksen kun paikallinen desinfioija hiukan suihkautteli desinfiointiainetta kalastusvälineitteni suuntaan. Tällä kertaa desinfiointi tehtiin asiallisesti. Kaikki kalastusvälineeni, kumpparit, haavit ym upotettiin desinfiointiaineeseen ja kellosta otettiin aikaa, että desinfiointi on riittävä. Aineessa liotettiin kalastusvälineitäni noin vartin verran. Desinfioinnin jälkeen välineet tulee vielä pestä huolella.
 |
| Uistimia ja perhoja desinfioitumassa. Myös kahluusaappaat, haavit, kelat ym on desinfioitava. |
MERIKALASTUSTA
Skibottenista ajelimme Lyngenin, Koppangen nimiseen paikkaan, josta meille oli loppureissuksi majoituspaikka. Majapaikka oli käytännössä merenpäällä ja majapaikasta sai vuokrattua myös veneitä kalastusta varten.Norjassa on tullut käytyä aikaisempina vuosina kalalla niin sisämaassa kuin merellä lukuisia kertoja. Merikalastukseen innostuin eniten 2000 luvun ensimmäisellä kymmenyksellä. Merellä kalastaessa tapahtumia on mahdollista saada paljon ja ilman saalista ei voi jäädä, ellei sitten tavoittele jotain aivan erityistä.
Sittemmin oma innostukseni Norjan merikalastuskohteita kohtaan on hiipunut. Kivaa se on edelleen niin kuin kalastus aina, mutta pahin polte tähän hommaan on hävinnyt ja suurin mielenkiinto omalla kohdallani on sisävesissä. Mutta ymmärrän kyllä täysin, että toisia merikalastus vetää puoleensa voimakkaimmin. Onhan siellä mahdollisuus ihan eri kokoluokan kaloihin kuin järvissä ja joissa..Majoituttuamme painelin innoissani heittelemään rantaan. Seitä tuli joka heitolla, pientä mutta seitä kumminkin. Ja jatkuvaan kalantuloon, siihen todellakin turtuu. 15 minuutin jälkeen kovin into pikkusein väsytykseen oli hävinnyt ja aloin virittelemään kameraa kalojen kuvaamista varten.
Miksi merikalastus ei enää sytytä niin kuin sisävesikalastus? Siihen ei varmasti yksiselitteistä vastausta ole. Jostain syystä vaan pidän enemmän jälkimmäisestä. En tavoittele harrastuksessani ennätyskaloja kovin aktiivisesti. Tietysti ison kalan saaminen on aina sykähdyttävä kokemus, mutta nautin pienten kalojen narraamisesta yhtälailla. Pääasiassa pyydän kalaa syödäkseni, vapautan kalat joita en tarvitse. Mutta varsinkin sein osalta vapauttaminen on aika usein kyseenalaista, koska melko usein seit ovat kiinni uistimessa kyljestään ja silmistään. Osaa merikaloista tavoitellaan syvältä, vähintäänkin useamman kymmenen metrin syvyydestä painavilla juksilla. Näistäkin kaloista osa on vapautettava jo siitä syystä, että ne voivat olla alamittaisia. Paine tekee syvältä tuleville kaloille vaurioita, joista ne eivät enää selviä. Syvältä tulevalla kalalla on usein silmät pullistuneet ja sisäelimet suussa, kun sen saa pintaan. Syvältä kalastaminen ei sovi saalistaan arvostavalle. En tiedä millaista paineen vaihtelua merikalat sietävät. Sisävesissä olen kuulut suositeltavan, ettei takilalla pyydettäisi yli 10 metrin syvyyksistä. Mereltä voi pyytää myös matalasta, monet tavoiteltavista kalalajeista elävät myös matalikoilla. Matalikot kannattaa kartoittaa kartalta, niitä ei kovin tiheässä ole. Paikkapaikoin voi aivan rannantuntumassakin olla vielä 200 metriä vettä.Tällä reissulla kalastelimme ruokakalat rannalta käsin. Lisäksi kalastelimme yhtenä päivää muutaman tunnin matalikkoja veneestä käsin, mutta vapautimme kaikki kalat. Venevuokra oli muuten kohtuullinen. Vene oli käytössämme noin 5 tuntia ja hintaa sille jäi 70 euroa, sisältäen bensat. Veneretkillä keskityin enemmän kuvaamiseen. Ajelin lintujen perässä ja kuvailin tapahtumia pinnan alta. Vene oli merikelpoinen reilu 5 m Buster 60 hv koneella, vanhalla plotterilla ja kaiulla varustettuna. Kaikuluotaimeksi olisin kuvaamisen kannalta kaivannut hieman parempaa versioita, mutta pääsihän tuolla kuvaamisvälineitä testaamaan.
Skibottenista ajelimme Lyngenin, Koppangen nimiseen paikkaan, josta meille oli loppureissuksi majoituspaikka. Majapaikka oli käytännössä merenpäällä ja majapaikasta sai vuokrattua myös veneitä kalastusta varten.Norjassa on tullut käytyä aikaisempina vuosina kalalla niin sisämaassa kuin merellä lukuisia kertoja. Merikalastukseen innostuin eniten 2000 luvun ensimmäisellä kymmenyksellä. Merellä kalastaessa tapahtumia on mahdollista saada paljon ja ilman saalista ei voi jäädä, ellei sitten tavoittele jotain aivan erityistä.
Sittemmin oma innostukseni Norjan merikalastuskohteita kohtaan on hiipunut. Kivaa se on edelleen niin kuin kalastus aina, mutta pahin polte tähän hommaan on hävinnyt ja suurin mielenkiinto omalla kohdallani on sisävesissä. Mutta ymmärrän kyllä täysin, että toisia merikalastus vetää puoleensa voimakkaimmin. Onhan siellä mahdollisuus ihan eri kokoluokan kaloihin kuin järvissä ja joissa..Majoituttuamme painelin innoissani heittelemään rantaan. Seitä tuli joka heitolla, pientä mutta seitä kumminkin. Ja jatkuvaan kalantuloon, siihen todellakin turtuu. 15 minuutin jälkeen kovin into pikkusein väsytykseen oli hävinnyt ja aloin virittelemään kameraa kalojen kuvaamista varten.
Miksi merikalastus ei enää sytytä niin kuin sisävesikalastus? Siihen ei varmasti yksiselitteistä vastausta ole. Jostain syystä vaan pidän enemmän jälkimmäisestä. En tavoittele harrastuksessani ennätyskaloja kovin aktiivisesti. Tietysti ison kalan saaminen on aina sykähdyttävä kokemus, mutta nautin pienten kalojen narraamisesta yhtälailla. Pääasiassa pyydän kalaa syödäkseni, vapautan kalat joita en tarvitse. Mutta varsinkin sein osalta vapauttaminen on aika usein kyseenalaista, koska melko usein seit ovat kiinni uistimessa kyljestään ja silmistään. Osaa merikaloista tavoitellaan syvältä, vähintäänkin useamman kymmenen metrin syvyydestä painavilla juksilla. Näistäkin kaloista osa on vapautettava jo siitä syystä, että ne voivat olla alamittaisia. Paine tekee syvältä tuleville kaloille vaurioita, joista ne eivät enää selviä. Syvältä tulevalla kalalla on usein silmät pullistuneet ja sisäelimet suussa, kun sen saa pintaan. Syvältä kalastaminen ei sovi saalistaan arvostavalle. En tiedä millaista paineen vaihtelua merikalat sietävät. Sisävesissä olen kuulut suositeltavan, ettei takilalla pyydettäisi yli 10 metrin syvyyksistä. Mereltä voi pyytää myös matalasta, monet tavoiteltavista kalalajeista elävät myös matalikoilla. Matalikot kannattaa kartoittaa kartalta, niitä ei kovin tiheässä ole. Paikkapaikoin voi aivan rannantuntumassakin olla vielä 200 metriä vettä.Tällä reissulla kalastelimme ruokakalat rannalta käsin. Lisäksi kalastelimme yhtenä päivää muutaman tunnin matalikkoja veneestä käsin, mutta vapautimme kaikki kalat. Venevuokra oli muuten kohtuullinen. Vene oli käytössämme noin 5 tuntia ja hintaa sille jäi 70 euroa, sisältäen bensat. Veneretkillä keskityin enemmän kuvaamiseen. Ajelin lintujen perässä ja kuvailin tapahtumia pinnan alta. Vene oli merikelpoinen reilu 5 m Buster 60 hv koneella, vanhalla plotterilla ja kaiulla varustettuna. Kaikuluotaimeksi olisin kuvaamisen kannalta kaivannut hieman parempaa versioita, mutta pääsihän tuolla kuvaamisvälineitä testaamaan.
 |
| Pyöriäisiä pyöri kyllä lähellä, mutta veden alta niitä en tällä kertaa päässyt kuvamaan |
 |
| Lunneja uiskenteli merellä paljon |
 |
| Kotkia kallionjyrkänteillä ja lentelemässä näkyi useita. |
 |
| Merikotka veneen vierellä |
SISÄVESIKALASTUS LYNGENILLÄ
Varasin Norjaan mukaan myös sisävesikalastusvälineet,
desinfioin ne ja ostin Norjan valtion kalastuskortin. Kalastuskortin voi muuten
maksaa netissä osoitteessa:
fiskeravgift.miljodirektoratet.no
Lupa pitää ostaa vuodeksi, valittavina on lupa itselle tai perheelle. Kyseinen lupa on valtion kalastuskortti, joka ei oikeuta kalastamaan vielä missään, mutta joka on oltava maksettuna ennen muiden lupien hankkimista. Lohijoille on omat jokikohtaiset luvat ja muihin sisävesiin sitten isompia alueellisia lupia. Tromsasta Lyngenseidenistä kyselimme alueellisten sisävesilupien perään postista ja turisti-infosta. Kummassakaan niistä ei tiedetty mitään. Tämä johtunee siitä, että sisävesiä on täällä vähän ja valtaosa kalastajista tulee tänne merikalaan. Merikalastukseen lupia ei tarvita. Jos haluaa Norjaan sisävesikalastamaan, niin oman kokemukseni pohjalta suosittelen enemmin Finnmarkia.
Kyseltiin myös paikallisilta sisävesikalastuspaikoista. Lähivuorilla oli kolme lampea, joissa kolmessa kuulemma oli hyvin taimenta ja yhdessä rautua. Paikallisen mukaan niihin ei tarvinnut kuin valtion kortin. Hän painotti myös, että jos joku näkee meidät siellä kalalla, niin ei saa kertoa että kuulimme paikoista häneltä…..no en siis mennyt sinne, jäi epäilyttämään paikan luvallisuus.
Suosittu sisävesikohde alueella on Jægervatnet niminen järvi, josta laskee lyhyt joki mereen. Se sijaitsi Lyngenin niemen toisella puolella, noin tunnin ajomatkan päässä. Ajelimme sinne yhtenä päivänä tarkoituksena kalastaa lohta ja erityisesti merinieriää. Pysähdyttiin kalapaikalle, jossa koski ja virtaosuutta on ehkä 200 metriä. Kalastajia siinä oli parikymmentä ja kalaa näytti tulevan. 10 minuutin pysähtymisen aikana sain nähdä kuinka yksi perhomies tuli rannasta pois 4 merinieriä kanssa ja kuinka yksi väsytteli merinieriän. Paikka ei kuitenkaan ollut minua varten. Liikaa väkeä yhdelle pienelle virtapätkälle, joten sisävesikalastus sai tällä reissulla jäädä.
Lupa pitää ostaa vuodeksi, valittavina on lupa itselle tai perheelle. Kyseinen lupa on valtion kalastuskortti, joka ei oikeuta kalastamaan vielä missään, mutta joka on oltava maksettuna ennen muiden lupien hankkimista. Lohijoille on omat jokikohtaiset luvat ja muihin sisävesiin sitten isompia alueellisia lupia. Tromsasta Lyngenseidenistä kyselimme alueellisten sisävesilupien perään postista ja turisti-infosta. Kummassakaan niistä ei tiedetty mitään. Tämä johtunee siitä, että sisävesiä on täällä vähän ja valtaosa kalastajista tulee tänne merikalaan. Merikalastukseen lupia ei tarvita. Jos haluaa Norjaan sisävesikalastamaan, niin oman kokemukseni pohjalta suosittelen enemmin Finnmarkia.
Kyseltiin myös paikallisilta sisävesikalastuspaikoista. Lähivuorilla oli kolme lampea, joissa kolmessa kuulemma oli hyvin taimenta ja yhdessä rautua. Paikallisen mukaan niihin ei tarvinnut kuin valtion kortin. Hän painotti myös, että jos joku näkee meidät siellä kalalla, niin ei saa kertoa että kuulimme paikoista häneltä…..no en siis mennyt sinne, jäi epäilyttämään paikan luvallisuus.
Suosittu sisävesikohde alueella on Jægervatnet niminen järvi, josta laskee lyhyt joki mereen. Se sijaitsi Lyngenin niemen toisella puolella, noin tunnin ajomatkan päässä. Ajelimme sinne yhtenä päivänä tarkoituksena kalastaa lohta ja erityisesti merinieriää. Pysähdyttiin kalapaikalle, jossa koski ja virtaosuutta on ehkä 200 metriä. Kalastajia siinä oli parikymmentä ja kalaa näytti tulevan. 10 minuutin pysähtymisen aikana sain nähdä kuinka yksi perhomies tuli rannasta pois 4 merinieriä kanssa ja kuinka yksi väsytteli merinieriän. Paikka ei kuitenkaan ollut minua varten. Liikaa väkeä yhdelle pienelle virtapätkälle, joten sisävesikalastus sai tällä reissulla jäädä.
KALOJEN KUVAAMINEN
Kaloja olen kuvannut jonkin verran ja kokoajan innostunut
siitä enemmän. Nyt tämän reissun jälkeen innostus on kasvanut edelleen.Välineistä en tässä vaiheessa anna ohjeita, koska ne kehittyy
nyt joka viikko. Kokoajan tulee mieleen paranneltavaa. Tältäkin reissulta jäi paljon
kehittämis-ideoita, joilla saan kuvausta vakaammaksi ja paremmin ohjattavaksi. Neuvojen aika tulee siis ehkä myöhemmin, niin aloittelija tässä vielä on.
Kuvailua tein laitureilta, veneestä, ja jokisuistoista. Ja täytyy sanoa, että itselle kuvaamisessa on paljon samaa kuin kalastuksessa. Jos kuviin onnistuu kaloja saamaan, niin ne tuntuvat ihan täysin saaliilta. Mitään yksikertaisen helppoa kalojen saaminen kuviin ei aina ole. Samaa siinäkin kuin kalastuksesta, kohdekalan saamiseen kuviin täytyy käyttää aikaa. Sei ja turska nyt löytyi helposti monesta paikkaa, niin kuin ne löytyvät siimankin päähän. Turskat vaikuttivat jopa uteliailta kameraa kohtaan. Näiden lisäksi koitin kuvata merikissaa, joka tällä kertaa ei tullut kameran eteen. Siitä jää siis haastetta ensikertaan. Myös pyöriäisiä koitin kuvata useaan otteeseen. Joskus aiemmilla reissuilla ne ovat tulleet ihan veneen viereen. Olisi hienoa saada niistä kuvaa pinnan alta. Kaukana ne eivät olleet nytkään, lähimmillään noin 5 metrin päässä, mutta silloin kamera oli minulla kädessä, eikä vedessä niin kuin sen olisi pitänyt olla.
Viimeisenä päivänä kävin kuvaamassa yhtä jokisuistoa. Joensuisto oli matalaa hietikkoa, joten ajattelin sen olevan hyvä paikka kampelan kuvaamiselle. Kuvasin jokisuistoa parin kilometrin alueelta siltä täältä. Ja saalista tuli. Kävin kuvausmateriaalin läpi vasta kotiin palattuani ja mikä onnistumisen tunne tulikaan, kun kameran ohi ui komean kokoinen kampela. Kampelalajia siitä ei voi tunnistaa, mutta selkeä kampela joka tapauksessa. Kuvaaja voi saada saalista vielä vesiltä kotiin palattuaankin!
Samoja onnistumisen kokemuksia kuin kalastuksessa voi saada myös kameran kanssa. Tämä kalastusmuoto sopii varmasti niillekin, ketkä miettivät kalastuksen eettisyyttä ja kaloille kalastuksen aiheuttamia kärsimyksiä. Tulevaisuuden eettisiä kalastusmuotoja?
Alla videokuvaa pinnan alta.
Kuvailua tein laitureilta, veneestä, ja jokisuistoista. Ja täytyy sanoa, että itselle kuvaamisessa on paljon samaa kuin kalastuksessa. Jos kuviin onnistuu kaloja saamaan, niin ne tuntuvat ihan täysin saaliilta. Mitään yksikertaisen helppoa kalojen saaminen kuviin ei aina ole. Samaa siinäkin kuin kalastuksesta, kohdekalan saamiseen kuviin täytyy käyttää aikaa. Sei ja turska nyt löytyi helposti monesta paikkaa, niin kuin ne löytyvät siimankin päähän. Turskat vaikuttivat jopa uteliailta kameraa kohtaan. Näiden lisäksi koitin kuvata merikissaa, joka tällä kertaa ei tullut kameran eteen. Siitä jää siis haastetta ensikertaan. Myös pyöriäisiä koitin kuvata useaan otteeseen. Joskus aiemmilla reissuilla ne ovat tulleet ihan veneen viereen. Olisi hienoa saada niistä kuvaa pinnan alta. Kaukana ne eivät olleet nytkään, lähimmillään noin 5 metrin päässä, mutta silloin kamera oli minulla kädessä, eikä vedessä niin kuin sen olisi pitänyt olla.
Viimeisenä päivänä kävin kuvaamassa yhtä jokisuistoa. Joensuisto oli matalaa hietikkoa, joten ajattelin sen olevan hyvä paikka kampelan kuvaamiselle. Kuvasin jokisuistoa parin kilometrin alueelta siltä täältä. Ja saalista tuli. Kävin kuvausmateriaalin läpi vasta kotiin palattuani ja mikä onnistumisen tunne tulikaan, kun kameran ohi ui komean kokoinen kampela. Kampelalajia siitä ei voi tunnistaa, mutta selkeä kampela joka tapauksessa. Kuvaaja voi saada saalista vielä vesiltä kotiin palattuaankin!
Samoja onnistumisen kokemuksia kuin kalastuksessa voi saada myös kameran kanssa. Tämä kalastusmuoto sopii varmasti niillekin, ketkä miettivät kalastuksen eettisyyttä ja kaloille kalastuksen aiheuttamia kärsimyksiä. Tulevaisuuden eettisiä kalastusmuotoja?
Alla videokuvaa pinnan alta.
