Mato-onkireissun sivusaalis

Toukokuu on yleensä särkikalojen onginnan parasta aikaa. Kalat ovat aktiivisia ja kylmän veden kalat myös maultaan parhaita. Suuntasin Pielisjoen varteen ongelle paikkaan, josta olen jo aikaisemmassa blogissani kertonut salakanonginnasta.
Harmikseni haaveilemallani onkipaikalla istuskeli nuorisoa. Eivät kalastelleet, kunhan istuivat vedenäärellä. "No ongin vähän ylempää"- tuumin itsekseni ja lompsin muutaman metrin päähän nuorista..
Laitoin 12 koon koukkuun pari kärpäsen toukkaa ja viskasin onkilaitteen Jokeen. Muutama sekunti ja koho painui pinnan alle. Mutta nyt kiinni ei ollut salakka. Näin heti, että onkeen nappasi kirjolohi.
Haaviakaan en ollut rantaan varannut, mutta onneksi tällä kertaa puolisoni oli mukana. Huutelin hänelle, että toisi haavin rantaan autosta. Pidin kirreä 6 metrin vavalla virrassa ja muutaman minuutin jälkeen se olikin valmis haavittavaksi.  Nappasin kirjolohen rannalle ja kävelin se haavissa autolle päin nuorisoporukan ohitse. Ohi mennessä vielä sanoin, että johan tuota kotiin joutaakin. Olinhan ollut ongella varmaan alle 5 minuuttia. Nuoret kertoivat  kovasti kalastelleensa juuri tästä, mutta valittelivat etteivät ole oikein mitään saaneet. No toivottavasti innostuvat kuitenkin taas kalastelemaankin, kun näkivät,  että kalojakin joesta voi saada.

Pielisjoen mato-ongittu kirjolohi. Nätti yksilö, evät ovat ehjät ja teräväkärkiset. Usein altaassa kasvatettujen kalojen evät ovat pyöristyneet ja kuluneet, joka latistavat kalastuksen tunnelmaa. Ne kertovat kalan ahtaista kasvuolosuhteista. Pitempään virrassa ollessaan nuo vauriot kuitenkin korjaantuvat.

Mutta mikä sai minut kirjoittaman tästä aiheesta blogia? Ennen kaikkea  kirjolohi, joka herättää paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Kirjolohihan on Tyynenmeren lohikaloja, joka poikkeuksia lukuun ottamatta ei lisäänny suomessa. Se on tuotu tänne alun perin kasvatettavaksi ruokakalaksi ja sitä se on edelleenkin mitä suuremmissa määrin. Näitä ovat kaupasta saatavat "broilerit",  jotka on optimoidulla ravinnolla saatu kasvamaan nopeasti teuraskuntoon. Maku ei tietenkään ole luonnonkalan veroinen, mutta yksi tapa tuottaa proteiinipitoista ja ihan maukastakin  ravintoa ihmisille.
Järviin, jokiin ja lampiin sitä istutetaan kalastajien iloksi, niin tai harmiksi. Riippuu keneltä sitä kysyy. Itse en ole koskaan ollut mitenkään intohimoinen kirjolohen kalastaja. Muistan, kun sain ensimmäiset kirjolohet Ruunaalta, miten pikkupoikana olin niistä innoissani. Olivathan ne kovassa virrassa kovia taistelijoita. Silloin Ruunalla tuli jonkin verran käytyä ja saatua ennen kaikkea taimenia.  Täytyy sanoa, että juuri kirjolohen takia paikasta meni minun kohdallani mielenkiinto.  Se vain tuntui jotenkin tylsältä, että tankkiauto tulee joenvarteen laskemaan kaloja jokeen sen takia että minä saan jallittaa niitä virvelillä. Samoinhan se auto tuo suurimman osan taimenistakin. Mutta kun kirjolohi  ei sinne luonnostaan kuulu. Siinä on hieman samaa  kuin jos metsästäjien iloksi istutettaisiin metsään broilereita, koska metsäkanalintukannat ovat vähäiset.

Mutta eihän asia tietenkään ihan noin yksinkertainen ole, kuin mitä itse typeryspäissäni olen ajatellut. Aika iso-osa meidän kalasaaliista on tällä hetkellä istutusten tulosta. Olisihan se hienoa pyytää pelkästään luonnonkalaa ja tuntea kuinka  minä puoliksi villi-ihminen  voisin elää pelkillä luonnon antimilla, kalastaa, metsästää, sienestää, marjastaa....mutta tämä idylli menee sirpaleiksi viimeistään, kun näkee tankkiauton laskevan pyyntikokoista kalaa pyydettäväksi, joskus suljetullekin alueelle.
Mutta näinhän se on toimittava, että lohikaloja riittää pyydettäväksi. Ja syyt ovat ihmisestä johtuvia, vesien rakentamisen ja muun vesistön pilaamisen myötä luontainen lisääntyminen on suurimmassa osassa vesistöjämme häiriintynyt niin, ettei luonnonkalaa ole tarjolla monessakaan paikkaa.
Koska lisääntyminen ei onnistu,  istutetaan  vesiimme luontaisesti esiintyviä kaloja, kuten meilläpäin taimenta ja järvilohta. Näiden lisääntymismahdollisuudet on pitkälti pilattu vesivoimalla ja muuten vesistöjä pilaamalla. Ja kun luonnossa ei poikastuotantoa enää ole, koitta ihmiset korvata näiden kalojen esiintymisen istuttamalla kasvatettuja poikasia vesistöihin. Poikasistutusten tulokset eivät kuitenkaan ole kovinkaan hyviä. Ja pyyntikokoisten lohien ja taimenten istuttaminen olisi taas kallista. Siinä ainakin joitakin syitä, miksi moneen paikkaan istutetaan juuri kirjolohta.

Kirjolohi kun ei lisäänny meillä luonnossa, niin siitä ei sen takia muodostu ekosysteemille isompaa uhkaa, toisinkuin esimerkiksi puronieriästä tai harmaanieriästä, joista lisääntyvinä vieraslajeina on tullut ongelma useassa paikkaa pohjolassa. Vesistöt, joissa taimen ja lohi kutevat luonnostaan, kirjolohen istuttamisesta voi olla haittaa. Olen kuullut väitettävän, että kirjolohi olisi agressiivisempi kotoisia lajeja kohtaan ja veisi näin niiltä  elintilaa ravintokilpailussa, tiedä sitten pitääkö paikkaansa. Toinen seikka mitä olen kuullut liittyy kirren kutupuuhiin. Vaikka se ei lisäänny meillä, se tekee kutukuoppia samoille sorakoille minne meidänkin lohikalat. Kirjolohen kutu ajoittuu keväälle, jolloin se voi omia kutukuoppia kaivaessaan tehdä tuhoja vaikkapa taimenen kehittyville mätimunille. Ehkäpä tämäkin mahdollista varsinkin,  jos vesistöjen kutusorakot ovat käyneet kovin pieniksi.
Kirjolohi  voisi toimia myös kalatautien ja loisten levittäjänä ja olla näin uhka kotoisille lajeillemme. Suomessa mitään ongelmaa tämän suhteen ei ole tainnut olla, eikä toivottavasti tule.  Muitakin syitä varmasti voi olla, ja aina kun vieraslajia istutetaan, tulisi selvittää, onko sen istuttaminen kyseiseen vesistönosaan järkevää. Monessa paikkaa kirjolohen istuttaminen on kuitenkin varmasti harmitonta.

Kirjolohen istuttamisessa on myös puolensa. Luonnon kaloista ei yksinkertaisesti vaan riitä elämyksiä meille kaikille aktiiviharrastajille. Harvalla meillä on etuoikeutta kalastaa luonnonlohikaloja suomesta ja monessa paikassa se ei ole edes järkevää. On järkevämpää kalastaa istutettavaa vieraslajia kuin kohdistaa kalastus uhanalaisiin lajeihin. Istutuskustannukset ovat myös edullisemmat verrattuna vaikkapa pyyntikokoisen taimenen istutukseen, joka taas näky suoraan lupahinnoissa. Kirjolohet antavat niitä kalastuselämyksiä ja toimivat varmasti innoittajana monen nuoren kalastusharrastuksen alkutaipaleella. Ja ruoka-kalanakin tuo luonnonvedessä pidemmän aikaa elänyt kirjolohi on paljon maittavampi kuin lähikaupan kassilohi.

Käsitykseni on muuttunut suopeampaan suuntaan kirjolohen suhteen. Sen istuttamista tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Tietenkin harkinnan mukaan, missä kaikissa vesissä sitä haluamme olevan. Itselle kirjolohi ei ole niin tavoittelemisen arvoinen kala, että sen mukaan valitsisin kalastuspaikkani. Ellen sitten lähde kalaan sen kotiseuduille, Alaskaan, Kanadaan tai vaikka Kamsatkaan. Enkä usko, että kirjolohi voi olla millään tapaa matkailun vetonaula missään kotimaassamme. Sen sijaan vaikka hauki kotoisena lajina voi sitä olla ja se voi houkutella oikein kohdennettuna turisteja tänne kaukaakin. Mutta paikallisille vapaa-ajankalastajille kirjolohi antaa kalastuselämyksiä lähellä kotia ympäri suomen.

Itse pyrin kalastelamaan suomessa kullekin vesistölle tyypillisiä kaloja, mitä ne missäkin sitten ovatkin. Niitä kaloja, jotka lisääntyy luontaisesti vaikka niistäkin varsinkin kuhaa on tuettu merkittävästi istutuksin. Silloin tällöin kotoisia kaloja pyytäessä koukkuun iskee kuitenkin tuo kirjolohi. Ja kyllä ne tärpit ovat kalan alkuperästä huolimatta sykähdyttäviä ja piristäviä hetkiä. Sitä ei voi kiistää.

Isompi kokoinen säyne on kotoisia alkuperäislajejamme. Sitä esiintyy lähes kokomaassa ja se lisääntyy luonnostaan. Vavanpäässä se on kova taistelija, urheilukalastajan unelmakaloja siis. Ruokakalanakin mitä maittavin, kun tietää mitä tekee. Kuvan 1,3 kiloinen napsahti mato-onkeen Pyhäselältä toukokuussa 2017.

Joka tapauksessa, on kirjolohen kalastuksessa suomessa paljon tekaistun kalastuksen makua. Jos miettii, että alienit katsoisivat maapallolle ulkoavaruudesta isolla kaukoputkella, niin kyllä ne varmasti hämmästelisivät tätäkin touhua. Lypsetään ja hedelmöitetään kirjolohen mäti, kasvatetaan niistä poikasia. Poikaset kasvatetaan altaissa pyyntikokoisiksi ja viedään autolla aidatulle kalastusalueelle "vapauteen", josta niitä sitten yritetään pyydystää takaisin. Ei kuullosta tolokun hommalta....Ei voi kuin haaveilla, että meidän kalat lisääntyisivät luonnossa niin hyvin, kuin ne ovat joskus lisääntyneet ja istutuksia ei tarvittaisi. Asian eteen olisi vielä jotain tehtävissä. Luonnontilaan ei enää päästä, mutta aina voidaan mennä parempaan suuntaan.

Maukas kala on kirjolohikin, varsinkin luonnon vedessä pidempään elänyt. Tähänkin piti vähän paistaa haukea kaveriksi. Keskellä raakaa suikaloitua , kevyesti suolattua kirjolohta italialaisella Kren- piparjuuritahnalla maustettuna. Lisukkeena etikkaista tuorekurkkua.

Rupikonnia

Kalareissun ei tarvitse aina olla saaliin puolesta hyvä. Oikeastaan olen varmaan kasvanut siihen kokemuksen kautta. Kun saalista ei kummoisesti yleensä tule, on hullun revittävä riemu muualta. Ja kun tuolla luonnossa kulkee silmät ja korvat auki, niin kokemista riittää. Se kaikki mitä luonnossa ollessa havannoi, tuntee, kokee, näkee, niistä muodostuu koko kalastuksen kokonaisuus.


2017 kevät saapui suomeen myöhään. Tai ainakin myöhempään mihin viimevuosina olemme tottuneet. Nuoruudessa käytiin kyllä joinakin vuosina  pilkillä pitkälti toukokuun puolella. Nyt näitä vuosia vaan ei ole ollut ainakaan kymmeneen vuoteen. Talvi on lyhentynyt molemmista päistä. Jos ennen pääsi aloittamaan katkeamattoman pilkkikauden marraskuussa, saa nyt vielä vuodenvaihteessakin kulkea varovaisesti järvenjäällä. Tänäkin vuonna uutenavuotena ei voinut suositella jäille menoa vielä kenellekään. Itse kävin rantojen tuntumassa kairailemassa muutamia reikiä kuivapuku päällä. Keväällä taas pilkkikausi on viimevuodet loppunut hyvissä ajoin huhtikuun puolella. Mutta tämä vuosi oli poikkeus, itse päätin pilkkikauden vappuaattoon.


21.5. olin kuitenkin jo menossa ongelle, eräälle pikkulammelle. Edellisenä päivänä olin saanut viestiä, että Lieksan suunnalla pienemmillä vesillä oli vielä pilkkimiehen kantavat jäät. Minun onkipaikkani oli kuitenkin Joensuun korkeudella, mutta metsäteitä ajellessa monessa paikkaa oli lunta ja olipa yksi varjoisa lampi isolta osin vielä jäässä.


Vedet olivat siis kylmiä vielä. Se ei välttämättä tiedä hyvää kalojen aktiivisuudelle. Mielessäni olivat särjet, jotka tässä karussa lammessa ovat melkoisen kookkaita. Kasailin ongen ja aloin onkia. Kevät päivä oli aurinkoinen ja lämmin, kalat vaan loistivat poissaolollaan. Se sijaan rannan tuntumasta kuuluin rupikonnien ääntelyä. Aikani sitä kuuntelin ja lopulta laitoin ongen kasaan. Olkoon särjet rauhassa, voinhan viettää aikani muiden konnien seurassa.

Pinnan alla auringossa lekottelua

"Mitähän tuo ukko oikein meinaa?"

Rupikonnia oli siis tulleet kudulle. Napsin aluksi niistä kuvia järkkärillä, rupikonnista pinnalla ja vähän pinnan allakin. Rupikonna on niin peloton kaveri, että päätin  kuvailla niitä hieman vedenalta käsin action kameralla. Rupikonna ui, rupikonna pohjassa, rupikonna pinnalla. Nämä otukset saivat ajantajun hämärtymään ja viihdyin vain ottamalla kuvia niistä. Konnat eivät pahemmin kamerasta häiriintyneet. Kamera on kutakuinkin niiden kokoinen ja yksikin konnaherra ilmeisesti luuli kameraa tyttökonnaksi, koska se kiipesi kameran päälle ja takertui siihen kiinni. Valitettavasti nämä kuvat ei onnistuneet, koska kamera oli niin lähellä.

Tämän lammikon Herra.

Uintiesitys

Välivedessä lillumista

Pois lähtiessä kuulin vielä läheisestä ojasta sammakoiden kurnutusta. Koitin saada nekin kuvattua, mutta nämä veijarit olivat paljon arempia kuin sukulaisensa. Ojaa lähestyessä ne sukelsivat välittömästi, kaivautuivat pohjaan ja pysyttelivät siellä. No sammakoiden, viitasammakoiden, vesi- ja rupiliskojen vuoro tulee sitten toisella kertaa, ajattelin ja lähdin lompsuttelemaan autolle.


Eli jälleen kerran onnistunut kalareissu ilman ensimmäistäkään kontaktia kalaan. Saalista kuitenkin tuli, reilu 300 kuvaa rupikonnista :)