Toisen päivän olin varannut Komagelvalle. 24 h luvan saa klo 18-18:00, joten ennen luvan alkua ehdin vielä puuhata muuta. Aamulla latasin
kamerat, kirjotin tätä päiväkirjaa ja kävin merenrannassa käppäilemässä.
Puoleltapäivin ajelin Vardøn keskustaan syömään. Kylä oli noin
10 km päässä majapaikastani ja sinne pääsee noin 3 km pitkän merenalta kulkevan
tunnelin kautta. Vardø on noin kahden tuhannen asukkaan taajama. Nämä
pikkutaajamat ovat Norjassa kuitenkin ihailtavan eläväisiä. Tässäkin
pikkukylässä on kauppoja, useita ravintoloita, huoltoasemia, museoita,
autokauppa mutta ennen kaikkea hienot maisemat. Vardø eli suomeksi
Vuoreija on suomalaisten siirtolaisten kansoittamaa aluetta. Suomalaisia nimiä
täällä ei ole, koska Norjan valtio joskus muinoin "pakotti" lainsäädännöllä muuttamaan maassa asuvien nimet norjalaisiksi, että maahan sai jäädä.
|
Vardøn kalasataman rakennuksia |
|
Vuoreijan taloja. Kylässä on valtaosin siistejä hyväkuntoisia rakennuksia, mutta nämä oli paljon kuvauksellisempia |
|
Vardø mantereeltapäin nähtynä. |
Lähdin kuitenkin tutkiskelemaan, löytyisikö kylästä vielä
suomalaista ruokakulttuuria. Aivan keskustan tuntumasta löytyikin ruokapaikka,
joka mainosti isolla mainoslakanalla selvällä suomenkielellä. Valitsin sen
lounaspaikakseni. Tutustuin ruokalistaan ja se oli kyllä hyvin perisuomalainen,
mihin meilläkin on totuttu. Listalta löytyi suomalaisten suosikkeja, mm
hampurilaisia ja kebappia. Niitähän meilläkin on joka paikassa, eli täällä selvästi
elettiin suomalaisen makumaailman ajanhermolla. Itse en kuitenkaan purilaisille
taaskaan innostunut, vaan söin perinteistä currykanaa. Syötyäni vatsani
täyteen, lähdin ajamaan kaupan kautta kohti lohijokea.
|
Keskustaa satamasta katsottuna |
|
Lounaspaikka |
Joelle
Komagelva on noin 30 km pitkä joki, joka laskee mereen noin 50 km
Vardöstä etelään. Jokeen nousee lohen lisäksi meritaimenta ja merirautua.
Joessa saa kalastaa vain perholla, joissa niissäkin on tarkat rajoitukset.
Olin käynyt Komagelvalla noin
15 vuotta sitten viimeksi. Siitä kerrasta jäi niin hyvät muistot, että tänne
oli nyt palattava. Ensimmäisellä kerralla saalista ei tullut. Yhden lohen
silloin karkuutin ja lohien määrä joessa oli tehnyt minuun vaikutuksen. Lohia
hyppi joka puolella. Kokonaan ilmaan hyppääviä lohia näin silloin joessa
kymmeniä, osan hypätessä aivan lähellä joessa kahlatessani.
Alue oli kuitenkin
ensimmäisestä käyntikerrastani muuttunut. Joen ympäristöön on noussut muutamia
kymmeniä mökkejä, joita mielestäni ei aiemmalla reissullani ollut. Mökit
sijaitsevat onneksi kuitenkin suht kaukana joesta, 100 m - 2 km jokiuomasta.
Niitä voisi joskus kerta koittaa googlettaakin, jos niistä jollekin reissulle
saisi tukikohdankin vuokraamalla.
|
Joen lähellä saa pitää varansa. Kuvan kihut ja lapintiirat tekevät hyökkäyksiuä varomattomien kalamiesten kimppuun, jos kulkee liian lähellä niiden pesiä. Myös kiirunapoikueita näkyi useita. |
|
Tässä odottelin luvan alkua |
Tienvieressä jokisuussa on
kahvila ja asuntovaunualue. Kahvila on päivittäin auki klo 12:00-19:00. Lohiluvat
saa ostettua kahvilasta, tarvittaessa myös desinfiointi onnistuu täällä.
Vuorokauden lohilupa maksaa 500 nok
(noin 50 euroa) ja lisäksi pitää maksaa 200 nok pantti. 200 nok saa takaisin,
kun palauttaa kalastuksen lopetettuaan saalis-ilmoituksen.
Olin lupaostoksilla kolmen maissa ja lähdin saman tien etsimään
joelta paikkaa, josta aloittaisin kalastamisen ja kuvaamisen. Kuvata voisin jo
ennen lupa-ajan alkamista, mutta kalastamaan pystyisin vasta klo 18:00 alkaen.
Suunnittelin, että laitan kameroita veteen vasta, kun näen lohien hyppyjä.
Päivä oli lämmin, lämpötilaa en katsonut, mutta varmasti se oli
yli 20 C. Aloitin joen tutkimisen sen pohjoispuolelta, jonne meni pieniä teitä.
Tiet olivat todella huonokuntoisia. Niillä oli isoja kiviä ja monttuja. Välillä
renkaiden tekemät urat olivat syviä. Tavallisella henkilöautolla näitä teitä
pitkin ei pääse, omassa autossa on hieman enempi maavaraa, mutta kyllä silläkin
ajaminen näillä pikkuteillä välillä hirvitti. Teitä pitkin pääsi joen pohjoispuolella
useita kilometrejä ja liikkuminen oli hidasta. Useassa kohtaa ei uskaltanut
ajaa juuri kävelyvauhtia kovempaa. Lopulta tie meni niin huonoon kuntoon, etten
enää uskaltanut autollani jatkaa. Jätin auton parkkiin klo 16 jälkeen ja aloin pakkaamaan
varusteita.
|
Keskiyön aurinko joella |
|
Tosisen päivän aamu. Näin lähelle jokea autolla pääsee. |
Ensimmäiselle jokietapille varustauduin sandaaleissa, shortseissa
ja t-paidassa. Ilma oli lämmin ja tuuli piti huolen, ettei ötökätkään
häirinneet. Istuin joenpenkalla ja odotin. Odotin että lohet hyppisivät niin
kuin viimeksi käydessäni. Odotin. Ei hyppineet. Hyvinkin mahdollista että
hellekeli oli vienyt lohilta kovimmat hyppimishalut. Joki on suurimmalta osalta
kahluusyvyinen ja sen vesi lämpenee nopeasti. Mahdollisesti lohet möllöttivät
paikallaan joen syvimmissä ja viileimmissä montuissa.
Lopulta en enää malttanut vain odotella vaan laitoin ensimmäisen
kameran veteen. Aikaa kalastuksen alkuun oli vielä puolisen tuntia.
Vastarannalle ilmaantui joku toinen kalastaja. Viimein kello tuli 18 ja pääsin
vispaamaan perhoa ja shortseissa kahlaamaan viilentävään veteen.
Kalastelin valitsemaltani jokipätkältä 1,5 tunnin ajan. Saaliiksi
tuli useita pieniä taimenia ja smoltteja. Isommat kalat eivät antaneet itsestään
merkkiäkään. Ehkä ne illalla aktivoituvat tässäkin, mutta päätin silti lähteä
katsomaan vielä joen toista puolta.
Siirryin joen eteläpuolella tunturiin kulkeville pikkuteille.
Tällä puolella tiet olivat paljon paremmassa kunnossa. Täällä uskaltaisi ajaa
autolla kuin autolla. Ajoin tietä niin kauas kuin sitä pääsi, ehkä noin 8 km.
Aurinko oli hieman jo laskenut, joten täällä puin päälleni kahluuhousut, lähinnä
mahdollisten itikoiden varalta.
Täällä tienpäässä oli useita telttoja. Aluella telttojen
pystyttäminen 100 metriä lähemmäksi jokiuomaa on kielletty. Hyvä niin. Näin
kukaan ei voi ”varata” teltoillaan rantoja vaan kaikki on kalastajien käytössä.
En nähnyt kuitenkaan joella kuin kaksi kalamista koiran kanssa. Kävelin
kalastajien ohi ylävirtaan noin 200
metriä ja asettelin kameran pohjaan.
Turpasauna lähellä
Laitettuani kameran joen syvimpään uomaan siirryin kalastamaan kamerasta
katsottuna noin 100 metriä ylemmäksi. Näin kuinka ohittamani kaksi kalamiestä
lähtivät tulemaan minua kohti. Toinen kulki joen rannalla ja toinen kahlasi kovaa
vauhtia minua kohti keskellä jokea. Ihan kuin varmistaisivat etten pääse
lähtemään karkuun. Sadanmetrin päässä joessa kahlaava huusi minulle jotain
norjaksi. Vastasin etten ymmärrä, jonka jälkeen hän esitti kysymyksen englanniksi.
” Mitä vi***a laitoit jokeen”, kysyi kalastaja tiukalla äänen sävyllä.
Vastasin, että laitoin oluen jäähtymään, kun luulin hänen tarkoittavan veteen
laittamaani I olut tölkkiä. Mutta hän ei tarkoittanut sitä, vaan halusi tietää
mitä olin laittanut narulla joen pohjaan. Sillon tajusin, että hän tarkoitti kameraani. Kerroin, että siellä on kamera, kuvaan lohia.
Norski oli edelleen epäileväinen joten sanoin, että minäpä näytän. Kävelin repulleni ja
näytin vastaavaa kamerajalustaa, jonka olin laittanut jokeen. Nyt Norjalainen
alkoi jo uskoa minua. Hän kertoi ettei ole mikään kalastuksen valvoja, mutta
tämä on hänen kotijoki ja hän haluaa huolehtia siitä. He olivat katsoneet
touhujani kiikareilla parinsadan metrin päästä, ja luulleet että laitan jokeen
verkkoa. Siltähän se varmasti kauempaa katsottuna ensimmäisenä näyttää. Vedän
narua jokeen ja kamerajalusta näyttää painolta. Kaveri pyyteli anteeksi, mutta
sanoin että mitä suotta. Hyvä kun pidätte joella liikkuvia silmällä. Sain vielä
kutsun heidän teltalle juomaan olutta, mutta tällä kertaa jouduin siitä kieltäytymään
autooni vedoten.
Jälkeenpäin mietin, miten olisi käynyt jos olisin leikilläni ensin
sanonut heille, että laitoin verkon jokeen. Olisiko läppää ehtinyt enää korjata
vai olisiko saman tien sattunut leukaan? No, sitä en saa koskaan tietää.
Kalastelin yli puolen yön, auroinko ei laskenut. Ilta hieman
viileni ja myös lohet aktivoituivat näyttäytymään. Ne nousivat montuista matalaan veteen. Useassa
kohtaa näin joessa seistessäni, kuinka ne uivat matalassa jättäen peräänsä
vanan. Välillä evä kulki vedenpinnalla, kun ne risteilivät pitkin jokea.
Perhosta ne ei olleet kiinnostuneita. Viimein yksi lohi hyppäsikin noin 3
metrin päässä ilmaan. Se oli reissun ainut näkemäni hyppylohi.
Pakkasin kamppeet ja painuin majapaikkaani yöpuulle. Aamulla
pakkailin auton, maksoin velkani talon isännälle ja palasin vielä joelle. Toisesta päivästä oli
tulossa tukalan kuuma, jo aamupäivällä lämpöä oli 27 astetta. Kahlailin viilentävässä
joessa shortseissani taas. Löysin upean poolin, jossa lohia varmasti oli, mutta
siimanpäähän niitä sieltä en saanut. Helle oli minulle liikaa. Olin lähtenyt
aktiivilomalle, jossa on tarkoitus liikkua, kantaa reppua, olla perholiivi ja
kumihousut jalassa. Tunturissa josta ei löydy mistään varjoisaa paikkaa. + 25 C
olisin vielä kestänyt, mutta mittari kipusi 32 C. Ei tällaisessa säässä
oikeasti jaksa liikkua. Pakkasin kamat autoon ja lähdin ajamaan kohti Neideniä.
Ajomatkan ajan saisin nauttia auton ilmastoinnista ja ehkäpä lämpötila hieman
helpottaisi sillävälin.
|
Majapaikkani. Tuossa vihreässä mökissä majoituin. |
|
Majapaikan edustalla näin meriharakan. |
|
Joelta jokisuussa on upea hiekkaranta. Meriveden lämpötila oli noin 14 C. Olisi tuonne pulikoimaan mahtunut. |
Saavuin Neideniin neljän jälkeen ja ja helvetillinen kuumuus oli
vain pahentunut. Tuuli ei nimittäin enää vilvoittanut. Koitin kuvata lohia Neidenistä
kalaportaiden alta, mutta kuumuus sai minut voimaan pahoin. En jaksanut kuvata
kuin 20 minuuttia, olin ihan märkä hiestä. EI minun keli, lähdin ajamaan pois.
Olin miettinyt, jos ottaisin mökin Neidenistä jokikuvauksen tukikohdaksi, mutta ei tällä kelillä sillä tee
mitään. Leirintäaluemökit on yksiä helvetin pätsejä tässä säässä. Joutaa
lähtemään hellettä karkuun etelää kohti. Päivän ajomatkaksi (Kiber-Neiden-Saariselkä) tuli noin 500 km ja
ilta ysin maissa saavuin Saariselälle. Matkalla varasin sieltä pikku huoneiston
ja pääsin saunomaan. Reissu alkoi olla takanapäin hieman etuajassa. Lyhyt pisto Norjaan. Luulin, että pääsen sinne hellettä pakoon, mutta nyt helle ajoi minut sieltä pois.
Yhteenveto
Yksin tehtynä tämä reissu vastasi odotuksia. Nautin todella paljon
omasta seurastani. Isompia riitoja matkan aikana ei ollut oman itseni kanssa
kuin kerran, kun Komagelvalta lähtiessäni riitelin ajatusteni kanssa siitä,
että jäädäkkö vai lähteä. Lisäksi
väittelin tiukkaan sävyyn muutaman kerran navigaattorin kanssa ja keskustelin henkeviä sirin kanssa. Mutta nautin kyllä jokaisesta hetkestä, jonka sain maastossa viettää.
Kilometrejä matkalla tuli yhteensä noin 2 800 km. Pitkät ajot
sopii minulle ihan hyvin. Ekan päivän 1 100 km oli reissun pisin ajopäivä.
Se meni ihan mukavasti, mutta pidempää ajoa ei kyllä olisi enää jaksanut.
Autoon olin pakannut hieman liikaa tavaraa. Olin ottanut mukaan
paljon välineitä, joita saatan tarvita. Autoon ei lisäkseni olisi mahtunut
ketään muuta, apukuskinpaikkakin oli täynnä. Mukana oli mm 6 kalastusvapaa,
joista käytin kahta. Käytössäni oli vain UL- vapa ja toinen perhovapa. Kaikki
merivavat jäivät käyttämättä, samoin merivieheet.
Mukana oli myös savustin ja loimutuslauta. En ottanut itselleni
saalista. Teltassa nukkumista varten mukana oli kunnon patja, jota ei ollut
tarkoituskaan kantaa maastossa, vaan pystyttää teltta lähelle autoa ja nauttia
kunnon yöunista. No yhden yön nukuin teltassa, ei noilla helteillä teltassa voi
nukkuakaan.
Kalastettua reissussa jonkin verran tuli, vaikkakin kuvaaminen vei enemmän aikaa. Merellä käydessä kuvasin. Kuski kalasteli samalla ja yhden turskan kelasin ylös apuna, kun kahdessa vavassa oli tärppi samaan aikaan. Tunturijärvellä heittelin lippaa muutaman tunnin aikana, siellä vesi olikin mukavan viileää. Komagelvalla perhostelin ja muutamia pikkukaloja tuli saaliksi. Suurimmat noin 30 cm. Helle teki kalat luultavasti passiivisiksi. Ja kun lämpötila nousi ihan tulikuumaksi, niin oli kalastus järkevämpää lohienkin takia lopettaa kokonaan ja lähteä ajamaan kotia kohti.
Kotimajoitus oli ihan ok. Ehkä hieman kiusallinen, mutta en käynyt
siellä muuta kuin nukkumassa. Majoitus ja venekyyti merelle oli hämmästyttävän
edullinen. Kaksi yötä ja yli kolmen tunnin kalastelu merellä maksoivat yhteensä
1500 NOK (150 euroa). Venekyyti kuskin kanssa maksoin siis vain 50 euroa. En
ole koskaan saanut tuollaista palvelua tai edes pelkkää venettä noin halvalla.
Ei kyllä tuon palvelun tarjoaja siinä tuntipalkoille pääse. Norja on halpa maa.
Nyt on vielä katsomatta, millaista saalista sain kameroilla vai
sainko mitään. Uskon että muistikorttien läpikäyminen kestää paripäivää, eli
reissuni jatkuu niiden merkeissä edelleen. Jos saalista on tullut, lisäilen niistä materiaalia vielä tänne sivuille.