Finnmark 2018 - Komagelva ja loppureissu

Toisen päivän olin varannut Komagelvalle. 24 h luvan saa klo 18-18:00, joten ennen luvan alkua ehdin vielä puuhata muuta. Aamulla latasin kamerat, kirjotin tätä  päiväkirjaa ja kävin merenrannassa käppäilemässä. Puoleltapäivin ajelin Vardøn keskustaan syömään. Kylä oli noin 10 km päässä majapaikastani ja sinne pääsee noin 3 km pitkän merenalta kulkevan tunnelin kautta. Vardø on noin kahden tuhannen asukkaan taajama. Nämä pikkutaajamat ovat Norjassa kuitenkin ihailtavan eläväisiä. Tässäkin pikkukylässä on kauppoja, useita ravintoloita, huoltoasemia, museoita, autokauppa mutta ennen kaikkea hienot maisemat. Vardø  eli suomeksi Vuoreija on suomalaisten siirtolaisten kansoittamaa aluetta. Suomalaisia nimiä täällä ei  ole, koska Norjan valtio joskus muinoin "pakotti" lainsäädännöllä muuttamaan maassa asuvien nimet norjalaisiksi, että maahan sai jäädä.

Vardøn kalasataman rakennuksia

Vuoreijan taloja. Kylässä on valtaosin siistejä hyväkuntoisia rakennuksia, mutta nämä oli paljon kuvauksellisempia

Vardø mantereeltapäin nähtynä.

Lähdin kuitenkin tutkiskelemaan, löytyisikö kylästä vielä suomalaista ruokakulttuuria. Aivan keskustan tuntumasta löytyikin ruokapaikka, joka mainosti isolla mainoslakanalla selvällä suomenkielellä. Valitsin sen lounaspaikakseni. Tutustuin ruokalistaan ja se oli kyllä hyvin perisuomalainen, mihin meilläkin on totuttu. Listalta löytyi suomalaisten suosikkeja,  mm hampurilaisia ja kebappia. Niitähän meilläkin on joka paikassa, eli täällä selvästi elettiin suomalaisen makumaailman ajanhermolla. Itse en kuitenkaan purilaisille taaskaan innostunut, vaan söin perinteistä currykanaa. Syötyäni vatsani täyteen, lähdin ajamaan kaupan kautta kohti lohijokea.

Keskustaa satamasta katsottuna

Lounaspaikka

Joelle

Komagelva on noin 30 km pitkä joki, joka laskee mereen noin 50 km Vardöstä etelään. Jokeen nousee lohen lisäksi meritaimenta ja merirautua. Joessa saa kalastaa vain perholla, joissa niissäkin on tarkat rajoitukset.

Olin käynyt Komagelvalla noin 15 vuotta sitten viimeksi. Siitä kerrasta jäi niin hyvät muistot, että tänne oli nyt palattava. Ensimmäisellä kerralla saalista ei tullut. Yhden lohen silloin karkuutin ja lohien määrä joessa oli tehnyt minuun vaikutuksen. Lohia hyppi joka puolella. Kokonaan ilmaan hyppääviä lohia näin silloin joessa kymmeniä, osan hypätessä aivan lähellä joessa kahlatessani. 

Alue oli kuitenkin ensimmäisestä käyntikerrastani muuttunut. Joen ympäristöön on noussut muutamia kymmeniä mökkejä, joita mielestäni ei aiemmalla reissullani ollut. Mökit sijaitsevat onneksi kuitenkin suht kaukana joesta, 100 m - 2 km jokiuomasta. Niitä voisi joskus kerta koittaa googlettaakin, jos niistä jollekin reissulle saisi tukikohdankin vuokraamalla.

Joen lähellä saa pitää varansa. Kuvan kihut ja lapintiirat tekevät hyökkäyksiuä varomattomien kalamiesten kimppuun, jos kulkee liian lähellä niiden pesiä. Myös kiirunapoikueita näkyi useita.

Tässä odottelin luvan alkua

Tienvieressä jokisuussa on kahvila ja asuntovaunualue. Kahvila on päivittäin auki klo 12:00-19:00. Lohiluvat saa ostettua kahvilasta, tarvittaessa myös desinfiointi onnistuu täällä. Vuorokauden lohilupa  maksaa 500 nok (noin 50 euroa) ja lisäksi pitää maksaa 200 nok pantti. 200 nok saa takaisin, kun palauttaa kalastuksen lopetettuaan saalis-ilmoituksen.

Olin lupaostoksilla kolmen maissa ja lähdin saman tien etsimään joelta paikkaa, josta aloittaisin kalastamisen ja kuvaamisen. Kuvata voisin jo ennen lupa-ajan alkamista, mutta kalastamaan pystyisin vasta klo 18:00 alkaen. Suunnittelin, että laitan kameroita veteen vasta, kun näen lohien hyppyjä.

Päivä oli lämmin, lämpötilaa en katsonut, mutta varmasti se oli yli 20 C. Aloitin joen tutkimisen sen pohjoispuolelta, jonne meni pieniä teitä. Tiet olivat todella huonokuntoisia. Niillä oli isoja kiviä ja monttuja. Välillä renkaiden tekemät urat olivat syviä. Tavallisella henkilöautolla näitä teitä pitkin ei pääse, omassa autossa on hieman enempi maavaraa, mutta kyllä silläkin ajaminen näillä pikkuteillä välillä hirvitti. Teitä pitkin pääsi joen pohjoispuolella useita kilometrejä ja liikkuminen oli hidasta. Useassa kohtaa ei uskaltanut ajaa juuri kävelyvauhtia kovempaa. Lopulta tie meni niin huonoon kuntoon, etten enää uskaltanut autollani jatkaa. Jätin auton parkkiin klo 16 jälkeen ja aloin pakkaamaan varusteita.

Keskiyön aurinko joella

Tosisen päivän aamu. Näin lähelle jokea autolla pääsee.

Ensimmäiselle jokietapille varustauduin sandaaleissa, shortseissa ja t-paidassa. Ilma oli lämmin ja tuuli piti huolen, ettei ötökätkään häirinneet. Istuin joenpenkalla ja odotin. Odotin että lohet hyppisivät niin kuin viimeksi käydessäni. Odotin. Ei hyppineet. Hyvinkin mahdollista että hellekeli oli vienyt lohilta kovimmat hyppimishalut. Joki on suurimmalta osalta kahluusyvyinen ja sen vesi lämpenee nopeasti. Mahdollisesti lohet möllöttivät paikallaan joen syvimmissä ja viileimmissä montuissa.

Lopulta en enää malttanut vain odotella vaan laitoin ensimmäisen kameran veteen. Aikaa kalastuksen alkuun oli vielä puolisen tuntia. Vastarannalle ilmaantui joku toinen kalastaja. Viimein kello tuli 18 ja pääsin vispaamaan perhoa ja shortseissa kahlaamaan viilentävään veteen.

Kalastelin valitsemaltani jokipätkältä 1,5 tunnin ajan. Saaliiksi tuli useita pieniä taimenia ja smoltteja. Isommat kalat eivät antaneet itsestään merkkiäkään. Ehkä ne illalla aktivoituvat tässäkin, mutta päätin silti lähteä katsomaan vielä joen toista puolta.

Siirryin joen eteläpuolella tunturiin kulkeville pikkuteille. Tällä puolella tiet olivat paljon paremmassa kunnossa. Täällä uskaltaisi ajaa autolla kuin autolla. Ajoin tietä niin kauas kuin sitä pääsi, ehkä noin 8 km. Aurinko oli hieman jo laskenut, joten täällä puin päälleni kahluuhousut, lähinnä mahdollisten itikoiden varalta.

Täällä tienpäässä oli useita telttoja. Aluella telttojen pystyttäminen 100 metriä lähemmäksi jokiuomaa on kielletty. Hyvä niin. Näin kukaan ei voi ”varata” teltoillaan rantoja vaan kaikki on kalastajien käytössä. En nähnyt kuitenkaan joella kuin kaksi kalamista koiran kanssa. Kävelin kalastajien ohi ylävirtaan noin  200 metriä ja asettelin kameran pohjaan.

Turpasauna lähellä

Laitettuani kameran joen syvimpään uomaan siirryin kalastamaan kamerasta katsottuna noin 100 metriä ylemmäksi. Näin kuinka ohittamani kaksi kalamiestä lähtivät tulemaan minua kohti. Toinen kulki joen rannalla ja toinen kahlasi kovaa vauhtia minua kohti keskellä jokea. Ihan kuin varmistaisivat etten pääse lähtemään karkuun. Sadanmetrin päässä joessa kahlaava huusi minulle jotain norjaksi. Vastasin etten ymmärrä, jonka jälkeen hän esitti kysymyksen englanniksi.

” Mitä vi***a laitoit jokeen”, kysyi kalastaja tiukalla äänen sävyllä. Vastasin, että laitoin oluen jäähtymään, kun luulin hänen tarkoittavan veteen laittamaani I olut tölkkiä. Mutta hän ei tarkoittanut sitä, vaan halusi tietää mitä olin laittanut narulla joen pohjaan. Sillon tajusin, että hän tarkoitti kameraani.  Kerroin, että siellä on kamera, kuvaan lohia. Norski oli edelleen epäileväinen joten sanoin,  että minäpä näytän. Kävelin repulleni ja näytin vastaavaa kamerajalustaa, jonka olin laittanut jokeen. Nyt Norjalainen alkoi jo uskoa minua. Hän kertoi ettei ole mikään kalastuksen valvoja, mutta tämä on hänen kotijoki ja hän haluaa huolehtia siitä. He olivat katsoneet touhujani kiikareilla parinsadan metrin päästä, ja luulleet että laitan jokeen verkkoa. Siltähän se varmasti kauempaa katsottuna ensimmäisenä näyttää. Vedän narua jokeen ja kamerajalusta näyttää painolta. Kaveri pyyteli anteeksi, mutta sanoin että mitä suotta. Hyvä kun pidätte joella liikkuvia silmällä. Sain vielä kutsun heidän teltalle juomaan olutta, mutta tällä kertaa jouduin siitä kieltäytymään autooni vedoten.

Jälkeenpäin mietin, miten olisi käynyt jos olisin leikilläni ensin sanonut heille, että laitoin verkon jokeen. Olisiko läppää ehtinyt enää korjata vai olisiko saman tien sattunut leukaan? No, sitä en saa koskaan tietää.

Kalastelin yli puolen yön, auroinko ei laskenut. Ilta hieman viileni ja myös lohet aktivoituivat näyttäytymään. Ne  nousivat montuista matalaan veteen. Useassa kohtaa näin joessa seistessäni, kuinka ne uivat matalassa jättäen peräänsä vanan. Välillä evä kulki vedenpinnalla, kun ne risteilivät pitkin jokea. Perhosta ne ei olleet kiinnostuneita. Viimein yksi lohi hyppäsikin noin 3 metrin päässä ilmaan. Se oli reissun ainut näkemäni hyppylohi.

Pakkasin kamppeet ja painuin majapaikkaani yöpuulle. Aamulla pakkailin auton, maksoin velkani talon isännälle ja palasin vielä joelle. Toisesta päivästä oli tulossa tukalan kuuma, jo aamupäivällä lämpöä oli 27 astetta. Kahlailin viilentävässä joessa shortseissani taas. Löysin upean poolin, jossa lohia varmasti oli, mutta siimanpäähän niitä sieltä en saanut. Helle oli minulle liikaa. Olin lähtenyt aktiivilomalle, jossa on tarkoitus liikkua, kantaa reppua, olla perholiivi ja kumihousut jalassa. Tunturissa josta ei löydy mistään varjoisaa paikkaa. + 25 C olisin vielä kestänyt, mutta mittari kipusi 32 C. Ei tällaisessa säässä oikeasti jaksa liikkua. Pakkasin kamat autoon ja lähdin ajamaan kohti Neideniä. Ajomatkan ajan saisin nauttia auton ilmastoinnista ja ehkäpä lämpötila hieman helpottaisi sillävälin.

Majapaikkani. Tuossa vihreässä mökissä majoituin.

Majapaikan edustalla  näin meriharakan.

Joelta jokisuussa on upea hiekkaranta. Meriveden lämpötila oli noin 14 C. Olisi tuonne pulikoimaan mahtunut.

Saavuin Neideniin neljän jälkeen ja ja helvetillinen kuumuus oli vain pahentunut. Tuuli ei nimittäin enää vilvoittanut. Koitin kuvata lohia Neidenistä kalaportaiden alta, mutta kuumuus sai minut voimaan pahoin. En jaksanut kuvata kuin 20 minuuttia, olin ihan märkä hiestä. EI minun keli, lähdin ajamaan pois. Olin miettinyt, jos ottaisin mökin Neidenistä jokikuvauksen tukikohdaksi, mutta ei tällä kelillä sillä tee mitään. Leirintäaluemökit on yksiä helvetin pätsejä tässä säässä. Joutaa lähtemään hellettä karkuun etelää kohti. Päivän ajomatkaksi  (Kiber-Neiden-Saariselkä) tuli noin 500 km ja ilta ysin maissa saavuin Saariselälle. Matkalla varasin sieltä pikku huoneiston ja pääsin saunomaan. Reissu alkoi olla takanapäin hieman etuajassa. Lyhyt pisto Norjaan. Luulin, että pääsen sinne hellettä pakoon, mutta nyt helle ajoi minut sieltä pois.

Yhteenveto

Yksin tehtynä tämä reissu vastasi odotuksia. Nautin todella paljon omasta seurastani. Isompia riitoja matkan aikana ei ollut oman itseni kanssa kuin kerran, kun Komagelvalta lähtiessäni riitelin ajatusteni kanssa siitä, että  jäädäkkö vai lähteä. Lisäksi väittelin tiukkaan sävyyn muutaman kerran navigaattorin kanssa ja keskustelin henkeviä sirin kanssa. Mutta nautin kyllä jokaisesta hetkestä, jonka sain maastossa viettää.

Kilometrejä matkalla tuli yhteensä noin 2 800 km. Pitkät ajot sopii minulle ihan hyvin. Ekan päivän 1 100 km oli reissun pisin ajopäivä. Se meni ihan mukavasti, mutta pidempää ajoa ei kyllä olisi enää jaksanut.

Autoon olin pakannut hieman liikaa tavaraa. Olin ottanut mukaan paljon välineitä, joita saatan tarvita. Autoon ei lisäkseni olisi mahtunut ketään muuta, apukuskinpaikkakin oli täynnä. Mukana oli mm 6 kalastusvapaa, joista käytin kahta. Käytössäni oli vain UL- vapa ja toinen perhovapa. Kaikki merivavat jäivät käyttämättä, samoin merivieheet.

Mukana oli myös savustin ja loimutuslauta. En ottanut itselleni saalista. Teltassa nukkumista varten mukana oli kunnon patja, jota ei ollut tarkoituskaan kantaa maastossa, vaan pystyttää teltta lähelle autoa ja nauttia kunnon yöunista. No yhden yön nukuin teltassa, ei noilla helteillä teltassa voi nukkuakaan.

Kalastettua reissussa jonkin verran tuli, vaikkakin kuvaaminen vei enemmän aikaa. Merellä käydessä kuvasin. Kuski kalasteli samalla ja yhden turskan kelasin ylös apuna, kun kahdessa vavassa oli tärppi samaan aikaan. Tunturijärvellä heittelin lippaa muutaman tunnin aikana, siellä vesi olikin mukavan viileää. Komagelvalla perhostelin ja muutamia pikkukaloja tuli saaliksi. Suurimmat noin 30 cm. Helle teki kalat luultavasti passiivisiksi. Ja kun lämpötila nousi ihan tulikuumaksi, niin oli kalastus järkevämpää lohienkin takia lopettaa kokonaan ja lähteä ajamaan kotia kohti.

Kotimajoitus oli ihan ok. Ehkä hieman kiusallinen, mutta en käynyt siellä muuta kuin nukkumassa. Majoitus ja venekyyti merelle oli hämmästyttävän edullinen. Kaksi yötä ja yli kolmen tunnin kalastelu merellä maksoivat yhteensä 1500 NOK (150 euroa). Venekyyti kuskin kanssa maksoin siis vain 50 euroa. En ole koskaan saanut tuollaista palvelua tai edes pelkkää venettä noin halvalla. Ei kyllä tuon palvelun tarjoaja siinä tuntipalkoille pääse. Norja on halpa maa.

Nyt on vielä katsomatta, millaista saalista sain kameroilla vai sainko mitään. Uskon että muistikorttien läpikäyminen kestää paripäivää, eli reissuni jatkuu niiden merkeissä edelleen. Jos saalista on tullut, lisäilen niistä materiaalia vielä tänne sivuille.