Uutisten mukaan kotimaiset särkikalat ovat viimeinkin löytämässä tietään tavallisten ihmisten ruokapöytiin. Hyviä tuloksia on saatu hankkeiden avulla aikaan ainakin saaristomerellä ja asian tiimoilta on uutta hanketta käynnistetty myös pohjois-savossa. Kuten tässä blogissanikin useassa kohtaa olen todennut, ovat särkikalat ruokakaloina monikäyttöisiä ja erinomaisen makuisia. Ne ovat olleet täysin aliarvostettuja ruokakaloja vuosikymmenten ajan ja tästä syystä uutisointi särkien hyötykäytöstä on tuntunut erityisen hyvältä.
Asia ei ole kuitenkaan uusi. Särkiä on yritetty saada kuluttajille vuosikymmenien ajan. On ollut hoitokalastus-, jalostus ja markkinointihankkeita, ennen Eu:n rahoituksiakin ja niiden tukemana. Aina homma vaan on tyssännyt johonkin. Usein ehkä juuri ihmisten asenteisiin.
Nyt asiassa on mielestäni lähdetty oikein liikkeelle, kun kaloja lukemani mukaan on tarjoiltu koulujen ruokailuissa. Ennen jalosteiden viemistä kouluruokailuun on tuotekehitystä täytynyt tehdä huolella, jotta koululaiset ottavat ruuan heti omakseen. Lapsissa on tulevaisuus, niin tässäkin asiassa. Kun vanhempien jäärien päätä ei saa millään käännettyä särkikalojen erinomaisuudessa, niin vakuutetaan ensin lapset. Lapsilla ei ole päähän pinttyneitä ennakkoluuloja, joita me vanhemmat valitettavasti kannamme mukanamme ja jotka ohjaavat kulutustottumuksiamme. Ehkäpä koulujen ruokailun avulla saadaan tulevaisuuden kuluttajat ostamaan särkeä myös vähittäiskaupasta, viimeistään siinä vaiheessa, kun nykykoululaiset 10 vuoden päästä käyvät itse ruokaostoksilla.
Uutisoinnin pohjalta tilanne näyttää siis hyvältä. Toivon ja uskon, että tästä se lähtee. Pikkuhiljaa, ei kertarysäyksellä. Maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana ja särkikalojen arvostuksessa maailma muuttuu positiiviseen suuntaan. Matkalla on kuitenkin monta sudenkuoppaa, jotka toivottavasti on vanhoista särkien hyödyntämisyrityksistä nyt opittu.
Asenteet särkeä kohtaan ovat syvällä. Särkikaloista puhutaan roskakaloina. Ruotoinen ja p****n makuinen kala. Moni tuomitsee kalan pelkän mielikuvan perusteella, vaikka ei ole sitä koskaan maistanutkaan. Asennemuutos lähtee meistä jokaisesta. Koko roskakalatermi olisi syytä hylätä. Emmehän me puhu roskavihanneksistakaan. Mikään elävä olento ei ole roska.
Se, joka kalasta tykkää, mutta väittää särkikalojen olevan huonoja ruokakaloja, voisi katsoa peiliin. Kyllähän parhaistakin raaka-aineista saa huonon aterian, kyse on paljon osaamisesta. Ja vielä enemmän asenteesta ja tietämättömyydestä. Kuinka särkeä tulee valmistaa ja käsitellä ja milloin se on parhaimmillaan? Asioista on otettava selvää, niin kuin raaka-aineiden kohdalla aina. Pitää tietää miten laittaa, miten käsitellä. Jos ei osaa valmistusta, on helppo syyttää raaka-ainetta vaika vika olisi itsessä. Tieto on tärkeässä asemassa kumottaessa ennakkoluuloja.
´Särkien pyynti on myös ympäristöteko.
Ylitiheät särkikalakannat rehevöittävät ja pilaavat vesiämme. Nämä vesistöjen kuormittajat olisi syytä pyytää tehokkain keinoin pois vesistä ja teettää eläinrehuksi tai lannoitteeksi.´Tällaista mielikuvaa viljellessä ei samainen raaka-aine tunnu ehkä kovin houkuttelevalta omalla ruokalautasella. Asiassa on totta se, että särkikalat nopeuttavat rehevöitymistä. Mutta kyllä tässäkin se pääsyyllinen löytyy rannalta, eli ihminen. Ihmisen vaikutuksesta rehevöityminen on useassa vesistössä saatu aikaan. Teollisuus, maatalous, hajakuormitus, metsätalous kuormittavat merkittävästi vesistöjä. Ihmiset ovat vaikuttaneet vesien virtaamiin rakentamalla vesiä ja asuinalueita. Näiden vaikutuksesta vesistöjen rehevöityminen on saatu hyvään vauhtiin. Rehevöityminen suosii särkikaloja, jotka taas omalta osaltaan kiihdyttävät rehevöitymistä. On hyvä, että särkiä pyydetään pois rehevistä vesistöistä myös rehevöitymisen vähentämiseksi. Tällä voidaan hidastaa rehevöitymistä. Mutta vielä tärkeämpää olisi puuttua rehevöitymisen käynnistäneisiin tekijöihin.
Vuosia sitten olin mukana yrityksessä, jonka kautta teimme kalatuotteita järvikaloista vähittäismyyntiin ja ravintoloille. Tuolloinkin särkikaloille olisi ollut kysyntää ja ihan kelpohintaan. Ongelmana oli se, ettei sisävesistä löytynyt särkikalojen ammattimaisia pyytäjiä niin, että tuotteen saatavuus olisi ollut varmaa. Miksi pyytäjiä ei löytynyt? Ongelmana varmastikin oli särkikaloista saatava hinta ja toisaalta tuolloinen kysynnän epäsäännöllisyys. En tiedä mitä hintaa särjestä nykyään maksetaan, mutta tuolloin pyöreä särki oli kilohinnaltaan kalastajalle noin 50 sentin arvoinen. Kuhan ja muikun pyytäminen lienee ollut siis jonkin verran kannattavampaa. Oleellista kalastajan toimeentulon kannalta ei kuitenkaan oleyksin kalan kilohinta, vaan että keskimääräisestä saalismäärästä saadaan riittävä korvaus. Eli paljonko päivittäisestä saaliista jää keskimäärin viivan alle.
Särkeä ja särkikaloja yleensäkin on saanut edullisesti erilaisten hoitokalastushankkeiden kautta. Hankkeiden päätavoitteena on ollut nimenomaan tiettyjen vesistöjen särkipopulaation pienentäminen ja sitä kautta vähentää vesistön rehevöitymistä. Saadut saaliit ovat olleet uskomattoman suuria. Saalista on hyödynnetty ruokakalan lisäksi mm eläinrehuksi. Ainakin jossain vaiheessa hankkeista saadut saaliit mielestäni vääristivät myös särkikalojen arvostusta ja markkina-arvoa. Kun hankkeet rahoittivat hoitokalastuksen, särki lähti pyynnistä eteenpäin pilkkahintaan, jopa ilmaiseksi. Ehkäpä hankkeiden byrokratia jopa esti mahdollisuuden myydä hankerahoituksella pyydettyä kalaa? Tätä en osaa sanoa varmaksi. Joka tapauksessa tämä opetti ihmisiä siihen, että särki on arvoton kala. Sitähän saa ilmaiseksi. Jos ihmisravinnoksi jalostettava raaka-aine saadaan jalostukseen ilmaiseksi hankkeen avulla, niin mistä raaka-ainetta saadaan hankkeen päätyttyä? Kun hanke loppuu ja kalastajan pitäisi saada siitä palkkansakin, voiko raaka-aine muuttua yllättäen maksulliseksi? Miten kuluttaja reagoi jalostusketjun toisessa päässä, kun tuotteen hinta nousee? Ja mikä on ihmisten arvostus raaka-aineeseen, jota on aika-ajoin saatavilla ilmaiseksikin? Alla yksi linkki esimerkkiin Tuusulanjärveltä, josta uutisoitiin lehdessä 2015.
http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/243325-ilmaista-kalaa-suoraan-tuusulanjarvesta
Särkeä saadaan isoja määriä nuotalla, mutta hinnan tulisi olla sellainen, että myös katiska ja rysäpyynti olisivat kannattavia. Nuottaa ei voi käyttää joka paikassa, joten ns hoitopyynti olisi laajempaa, kun menetelmiä olisi käytössä useita. Särkien pyynnissä saalis koostuu eri särkikalojen lisäksi myös petokaloista. Jos tarkoituksena on ruuan lisäksi pitää huolta vesistöistä, olisi tärkeää että petokalat laskettaisiin pyynnissä takaisin. Ne ovat luonnon oma tapa pitää särkikalakantoja kurissa. Mutta sivusaaliina saaduista petokaloista taidetaan saada parempi hinta ja ne lähtevät myyntiin myös. Luonnon itsensä ei anneta huolehtia särkikalakannoista.
Hinta on siis yksi, joka vaikuttaa kalan arvostukseen. Jos raaka-aine on halpaa tai ilmaista, ei tuotetta arvosteta. Hinnan on oltava kohderyhmälle sopiva, että se kaupallisessa mielessä toimii. Eli se ei saa olla liian kallis. Esimerkiksi koulujen ja kuntien keittiöissä ruoka-annosten hinnat ovat todella alhaiset. Niin alhaiset, että kotimaisella kalalla on vaikea päästä näille markkinoille. Särkikaloille on kuitenkin ilmeisesti kehitetty tuotantoprosesseja, joissa hinta pysyy vielä kohtuullisena. Näin ainakin uutisoinnin perusteella....
Kalan hinta muodostuu kalastajalle tulevasta hinnasta, jalostajalle ja jakelijalle tulevasta hinnasta sekä kaupalle ja ravintolalle tulevasta hinnasta. Tunnetusti työ on suomessa kallista. Kalastajan tulee saaliillaan rahoittaa kalastusvälineet kuten nuotat, katiskat, veneet, moottorikelkat sekä mahdollisesti kalojen alkukäsittelytilat.Ja vielä palkkakin pitäisi tästä irrota. 50 sentin kilohinnalla se tarkoittaa useiden satojen kilojen suuruista päiväsaalista joka päivä.
Jalostusvaihe suomessa on kallista ja tämä estää pitkälti kalatuotteiden pääsyn kunnallisiin ruokapalveluihin. Kaikissa jalostusprosesseissa särkikalat on ainakin suolistettava, joka on pitkälti käsityötä. Perkaamiseen on koneita, mutta kalan koon vaihdellessa, niin kuin särkisaaliissa yleensä on, ei koneellinen perkuujälki ole sellaista, etteikö perkuuta tai ainakin viimeistelyä pitäsi vielä käsityönä tehdä. Perkaamisessa kalalta poistetaan sisälmykset, evät ja pää. Särkiä käsin peratessa ei tuntitahti ole kovin suuri. Näin ollen jo tästä työvaiheesta tulee kaloille paljon kilohintaa. Suuremmat särkikalat, kuten lahnat taas ovat kustannustehokkaampia perata ja näissä voidaan päästä pienempiin työn kilokustannuksiin.
Edullisimmaksi särkikalatuotteeksi tulee kalamassat, joita varten riittää kalojen suolistaminen ja isojen kalojen osalta kalojen halkaisu. Tämän jälkeen kalat syötetään, edelleen käsin, massakoneeseen. Kaloja ei kuitenkaan tarvitse tässä jalostusmenetelmässä suomustaa, joka vähentää työkuluja. Massa ei ole sama asia kuin jauheliha. Massassa kalasta irroitetaan liha puristamalla kalat eräänlaisen lävikkörummun läpi. Lopputuotetta käytetään kuitenkin samankaltaisiin tuotteisiin kuin kalan jauhelihaa, eli kalapulliin ja pihveihin. Rakenteeltaan se on kuitenkin erilainen.
Saanto massauksessa vaihtelee kalalajeittain. Vähäisen kokemukseni mukaan saanto kalasta on luokkaa 35-40%. Tärkeä massauksessa on, että kala on ehdottoman tuoretta. Massattu, puristettu kala lähtee pilantumaan nopeasti. Näin ollen saalista ei voi juurikaan varastoida etukäteen isompaa tuotantoerää varten.
No hoitokalastuksen saaliit ovat kuitenkin pääsääntöisesti isoja, joten varastointi ongelmaa ei yleisesti ottaen ole. Kalamassaa peratusta käsitellystä kalasta saadaan normilaitteilla kalankoosta riippuen 150-300 kg / h. Vaihe sitoo tuolla määrällä kaksi työntekijää. Tästäpä alkaa massankin kilohinta muodostua, kun siihen lisätään vielä palkkakulujen, vakuutusten ym lisäksi vielä tila-, pakkauskulut ja kate. Ilmeisesti tänäpäivänä massat on saatu kokonaisuutena niin edullisiksi, että niitä on mahdollista hyödyntää kunnallisessa ruokahuollossa. Ja se on todella hieno asia. Lehtien mukaan ensikesäksi myös vähittäismyyntiin on tulossa massasta tehtyjä järvikalatuotteita. Tiriseekö siis suomesuvessa kesällä 2017 lahnapihvit ! Toivottavasti, näin viimeiset uutiset antavat olettaa.
Joskus muinoin muistan tehneeni koe-erää järvikalamassasta. Kalat tulivat hoitokalastushankkeesta ja saalis oli sekalaista särkikalaa. Suurin osa saaliista oli särkeä, mutta seassa oli myös salakkaa, lahnaa, pasuria ja säynettä. Kaikki kalat laitettiin massakoneeseen ja niistä valmistettiin kalapihvejä. Keskustelimme tästä mahdollisesti tuotantoon tulevasta tuotteesta ja sen kaupallisen pakkauksen aineosaluettelosta terveystarkastajan kanssa. Tuolloin terveystarkastaja oli sitä mieltä, että aineosaluettelosta on käytävä ilmi mitä kaikkia kalalajeja massaan on käytetty ja minkä verran minkäkin kalalajin osuus on. Tämä tuntui tuolloin mahdottomalta. Muutaman tuhannen kilon hoitokalastuserästä olisi tuolla tiedolla siis lajiteltava eri kalalajit erikseen (tyyliin: kalaa 80 % josta särkeä 80 % 5 % sorvaa, 5% salakkaa, 5 % lahnaa, 3 % pasuria 2% säynettä). Tämä olisi lisännyt massan hintaa työkulujen osalta. Aikaa tästä on jo parikymmentä vuotta, toivottavasti tämä ei ole enää tätä päivää vaan massan voisi myydä särkikalamassana, jossa yleisesti särkikalan osuus on vaikka 80%.
Massojen lisäksi edullisena särkikalatuotteena on lehtitietojen mukaan kokonaisena kypsennettyä särkeä. Samaan tyyliin kuin purkitetuissa täyssäilyke särjissä, kala pehmitetään ylipaineessa niin, että sen ruodot pehmenevät ravinnoksi kelpaavaan muotoon. Tähän jalostusasteeseen särjet on ensiksi suomustettava, johon on olemassa koneita. Tämän jälkeen perattava ja mahdollisesti vielä paloiteltava. Painohäviö tulee tässä menetelmässä suurimmalta osin kypsennyshävikkinä. Työkustannuksia tulee ehkä hieman enempi kuin massauksessa. Purkkisärkien kilohinta on suuri, koska purkittaminen on työkustannuksiltaan arvokasta. Kunnallisiin keittiöihin tehtäessä pakkauskoot ovat suurempia kuin säilykepurkkikaloissa, joka on kustannustehokkaampaa. Työnkustannuksia tulee tähänkin merkittävästi, mutta ilmeisesti myös tässä kokonaishinta pystytään pitämään kohtuullisena. Toivottavasti nämäkin tuotteet leviää kokosuomeen sieltä saaristomeren alueelta ja pian !
Aiemmin tässä blogissani olen valmistanut särkiseläkkeitä. Eli irrottanut pyytämistäni särjistä veitsellä selkälihat. Selkälihaa voi käyttää fileen tapaan vaikka paistamiseen, keittoihin, kalamarinadeihin. Tämä työ on hidasta, mutta takuulla kaiken vaivannäön arvoista.
 |
| Särkiseläkkeiden teko on kannattavaa kotiolosuhteissa, maku palkitsee. Myyntiin tehtäessä olisi löydettävä kohderyhmä, joka osaa arvostaa tuotetta ja hyväksyy sen korkean hinnan. |
Mikäli särkiseläkkeitä tehtäisiin kaupalliseen myyntiin, nousisi sen kilohinta varmasti ainakin kuhafileen tasolle. Kuhan lähtöhinta kalastajalta on merkittävästi kalliimpi, mutta kuhafilettä syntyy tuotannossa ainakin kymmenkertainen määrä särkiseläkkeeseen verrattuna. Uskon kuitenkin, että myös tälle tuotteelle erikoistuotteena olisi kysyntää. Näillä tuotteilla ei tavoitella tuotannossa samoja määriä kuin vaikkapa kalamassoilla. Mutta nämä voisivat olla hienoja gourmee annosten aineosia, tai niiden käyttötarkoitus ja kohderyhmä tulee olla suunniteltu oikeiksi. Asian tiedostava ihmiset osaavat näitä tuotteita arvostaa ja oikea hinta hienosta kalasta lisää sen arvostusta.
 |
| Tässä sardelleista kuva tavallisesta italialaisesta ruokakaupasta. Kuva voisi hintansa puolesta olla suomestakin samoista kaloista. Oikealla halvempi pakkausvaihtoehto kuumasaumatussa muovipakkauksessa jossa kilohinta kalalle jää satasen pintaan. Pakkaus halvempi ja pakkaaminen nopeampaa. Vasemmalla tyylikkäämpi lasipurkki, jossa kilohinta 124 euroa (purkista 50% kalaa). Hinta olisi vielä korkeampi jossakin turisteille suunnatussa matkamuistomyymälässä tai lentokentällä. Miksi me suomessa ei uskalleta hinnoitella kalojamme näin? Esim särjestä saa vastaavaa maustekalaa, ohje löytyy aiemmasta blogistani "Särjen käsittelyä elävänäkuvana". Emmekö arvosta riittävästi omia kalojamme vai emmekö arvosta työtämme? Edullisten tuotteiden rinnalle voi tehdä myös arvokkaampia tuotteita vaikkapa kuvan tuotteiden tapaan. |
Särkikaloja kannattaisi myydö myös arvokkaina erikoistuotteina. Kohderyhmänä voisivat toimia ravintolat tai vaikkapa matkamuistomyymälät, joissa myydään ulkolaisille turisteille paikallisia erikoisuuksia. Määrät olisi pieniä mutta kate kohdallaan. Tuotteet vaativat paljon käsityötä, mutta ne täytyisi voida hinnoitella niiden vaatiman arvokkuuden mukaisesti. Joskus olen ihmetellyt, miksi Italialaiset voivat tehdä sardellista arvokkaita, tyylikkäitä kalajalosteita. Nätisti lasipurkkiin asetellut fileet voivat maksaa kilohinnaltaan lähemmäs 100 euroa. Samaa kalaa saa peltipurkissa edullisesti, mutta tällainen matkamuistopurkki, jossa kalaa on muutamia kymmeniä grammoja, nostaa tuotteen kilohinnan omiin luokkiinsa. Se ei ole määrällisesti iso tuote, mutta katteellisesti hyvä. Kotimaisista särkikaloista vastaaviin erikoisuuksiin tai vaikka ravintola-annosten koristeeksi sopisivat esimerkiksi salakkajalosteet, pikku-pasurit, mutu jne. Ongelmaksi tietysti tulee se, ettei erikoiskaloille ole ammattimaista pyyntiä.
 |
| Mutu kypsyy pienen kokonsa vuoksi ruotoineen syötäväksi vähällä vaivalla. Kotona kannattaa kokeilla. Kaupalliseen myyntiin mutua ei pyydetä ja jos pyydettäisiin, olisi selvitettävä pyynnin vaikutus mutukantoihin. |
|
 |
| Minipasurit on työläitä perata ja pyytää, mutta toimivat ainakin kotikokilla. |
 |
| Pienet pasurit sopivat raaka-aineiksi tai koristeluun, niinkuin monet muutkin pienet särkikalat. |
SÄRKIEN MAKU
Vieroksutaanko särkikalojen makua? Moni mökkiläinen on kokeillut särkeä ruokakalana ja todennut sen kelvottomaksi. Eikä syyttä. Kesällä lämpimänveden aikaan, jolloin pääasiassa lomaillessa onkea mökkijärvessä liotamme, särkikalojen liha ottaa vedestä usein virhemakua. Heinäkuisesta, rehevästä humuspitoisesta järvestä pyydetty särki ei takuulla ole mikään hieno makuelämys. Myös muut kalat kärsivät maussaan pitkistä hellejaksoista. Joskus olen ostanut kasvatettua kirjolohta, jossa on ollut erittäin voimakas samainen virhemaku kuin särjissäkin. Särkikaloihin tämä virhemaku tullee kuitenkin useimmin ja helpoiten. Kylmästä vedestä pyydetty särki on aivan erikala maultaan.
Tässä on yksi särkikaloihin liittyvä ongelma. Ensinnäkin virhemakuisia kaloja maistaneet eivät helposti mielipidettään maun suhteen muuta. Mutta ennen kaikea tämä on haaste kalastajille ja jalostajille. Millä varmistetaan, ettei virhemakuisia särkikaloja pääse jalostusprosessiin ja sitä kautta kuluttajan lautaselle saakka. Jos tuotteen laatu vaihtelee niin, juoskus särkituotteet ovat hyviä ja joskus jäävät syömättä, niin kuluttajat hylkäävät pian koko kalan.
Varmintapa välttää tämä, on pyytää särkikalat kylmänveden aikaan. Tunnen jalostajia, jotka ottavat vain jään alta pyydettyä särkeä virhemaun välttääkseen. Kala on kyllä erinomaista myös jäidenlähdön jälkeen, mutta veden lämmetessä virhemaku tulee monien järviemme särkikaloissa voimakkaasti esille. Kuinka käy, kun vedet lämpiävät keväällä ja särkikalatilausta on tuhansia kiloja jalostusyrityksessä sisällä? Voidaanko välttää kiusaus välittää lämmenneestä vedestä pyydettyt särjet ja tarjota asiakkaalle ei oota? Jos virhemakuista tavaraa päästetään muutama kerta markkinoille, niin luulenpa, ettei särkikauppa kohta enää käy. On ehdottoman tärkeää, että jokainen lenkki kalantoimituksessa pitää kiinni kalan laadusta, yksikin virhemakuisen kalan toimittaja pilaa koko kalan maineen.
SÄRKIKALAT MAAILMAN RUOKAPULAN PELASTAJINA
Pelastaako särkikalat maailman ruokapulalta ja varmistaa ihmiskunnan proteiinin saannin? Ainakin MTV3 uutisoi, että särkikalat tulevat haastamaan nyhtökauran. Mitä ihmettä? Miksi ruoka-aineiden välille pitää saada tällaista kilpailua. Haastaako juustot leikkelemakkarat? Entä tomaatti kurkun? Mielestäni vaihtoehtojen kasvu proteiinipitoisten raaka-aineiden valikoimissa ei lisää raaka-aineiden välistä kilpailua. Kun ruokavalio on mahdollista koostaa erilaisista proteiinipitoisista raaka-aineista, niin nämä raaka-aineet tukevat toisiaan. Kuka haluaa syödä nyhtökauraa joka päivä ? Tai särkikalaa? Yhtenä päivänä viikosta proteiinin tarve voidaan tyydyttää nyhtökauralla, toisena päivänä kalalla. Kolmantena ne voivat olla palkokasvikset ja yhtenä päivänä, jos joku sitä vielä käyttää, niin lihalla. Monipuolisuus on tässä se juttu ja eri vaihtoehdot tukevat tosiaan.
Särkikaloilla voi alueellisesti olla iso merkitys ihmisen proteiinin lähteenä. Globaalisti se ei tule vaikuttamaan ihmiskunnan ravitsemukseen. Tähän taas nyhtökauralla on mahdollisuus. Meidän runsaat särkikalakannat ehtyvät kyllä hyvin nopeasti, jos niillä aletaan ravitsemaan tulevaisuudessa vaikkapa 2 miljardia ihmistä. Särkikannat eivät maailmaa pelasta, vaikka tehtäisiin kaikista meidän järvistä reheviä särkikalakasvattamoja. Ja toivottavasti ei tehdä.
Kun kaikki nämä asiat huomioidaan ja saadaan särki nyt ja jatkossa laadukkaana ja käyttötarkoitukseen oikean hintaisena kuluttajalle, voi särki hyvinkin olla yleinen ruokakala Suomessa hyvinkin pian. Kalaa ainakin on riittävästi, sen maku on mitä maittavin ja särkikaloissa on vaikka kuinka mahdollisuuksia. Toivottavasti nyt viimein saadaan tämä vähänhyödynnetty raaka-aine sille kuuluvaan arvostukseen meillä suomessa. Ja meille vapaa-ajankalastajille, me ollaan etuoikeutetussa asemassa. Harrastuksemme kautta voimme saada näitä herkkuja lautasellemme tuoreena ja tietämällä mistä ne on pyydetty. Ei jätetä särkikaloja jäälle pilkkireissuilla vaan kannetaan ne kotiin ja laitetaan pannulle. Jos et ole koittanut niin koita. Yllätyt positiivisesti.
Tekstit
