Mato-onkireissun sivusaalis

Toukokuu on yleensä särkikalojen onginnan parasta aikaa. Kalat ovat aktiivisia ja kylmän veden kalat myös maultaan parhaita. Suuntasin Pielisjoen varteen ongelle paikkaan, josta olen jo aikaisemmassa blogissani kertonut salakanonginnasta.
Harmikseni haaveilemallani onkipaikalla istuskeli nuorisoa. Eivät kalastelleet, kunhan istuivat vedenäärellä. "No ongin vähän ylempää"- tuumin itsekseni ja lompsin muutaman metrin päähän nuorista..
Laitoin 12 koon koukkuun pari kärpäsen toukkaa ja viskasin onkilaitteen Jokeen. Muutama sekunti ja koho painui pinnan alle. Mutta nyt kiinni ei ollut salakka. Näin heti, että onkeen nappasi kirjolohi.
Haaviakaan en ollut rantaan varannut, mutta onneksi tällä kertaa puolisoni oli mukana. Huutelin hänelle, että toisi haavin rantaan autosta. Pidin kirreä 6 metrin vavalla virrassa ja muutaman minuutin jälkeen se olikin valmis haavittavaksi.  Nappasin kirjolohen rannalle ja kävelin se haavissa autolle päin nuorisoporukan ohitse. Ohi mennessä vielä sanoin, että johan tuota kotiin joutaakin. Olinhan ollut ongella varmaan alle 5 minuuttia. Nuoret kertoivat  kovasti kalastelleensa juuri tästä, mutta valittelivat etteivät ole oikein mitään saaneet. No toivottavasti innostuvat kuitenkin taas kalastelemaankin, kun näkivät,  että kalojakin joesta voi saada.

Pielisjoen mato-ongittu kirjolohi. Nätti yksilö, evät ovat ehjät ja teräväkärkiset. Usein altaassa kasvatettujen kalojen evät ovat pyöristyneet ja kuluneet, joka latistavat kalastuksen tunnelmaa. Ne kertovat kalan ahtaista kasvuolosuhteista. Pitempään virrassa ollessaan nuo vauriot kuitenkin korjaantuvat.

Mutta mikä sai minut kirjoittaman tästä aiheesta blogia? Ennen kaikkea  kirjolohi, joka herättää paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Kirjolohihan on Tyynenmeren lohikaloja, joka poikkeuksia lukuun ottamatta ei lisäänny suomessa. Se on tuotu tänne alun perin kasvatettavaksi ruokakalaksi ja sitä se on edelleenkin mitä suuremmissa määrin. Näitä ovat kaupasta saatavat "broilerit",  jotka on optimoidulla ravinnolla saatu kasvamaan nopeasti teuraskuntoon. Maku ei tietenkään ole luonnonkalan veroinen, mutta yksi tapa tuottaa proteiinipitoista ja ihan maukastakin  ravintoa ihmisille.
Järviin, jokiin ja lampiin sitä istutetaan kalastajien iloksi, niin tai harmiksi. Riippuu keneltä sitä kysyy. Itse en ole koskaan ollut mitenkään intohimoinen kirjolohen kalastaja. Muistan, kun sain ensimmäiset kirjolohet Ruunaalta, miten pikkupoikana olin niistä innoissani. Olivathan ne kovassa virrassa kovia taistelijoita. Silloin Ruunalla tuli jonkin verran käytyä ja saatua ennen kaikkea taimenia.  Täytyy sanoa, että juuri kirjolohen takia paikasta meni minun kohdallani mielenkiinto.  Se vain tuntui jotenkin tylsältä, että tankkiauto tulee joenvarteen laskemaan kaloja jokeen sen takia että minä saan jallittaa niitä virvelillä. Samoinhan se auto tuo suurimman osan taimenistakin. Mutta kun kirjolohi  ei sinne luonnostaan kuulu. Siinä on hieman samaa  kuin jos metsästäjien iloksi istutettaisiin metsään broilereita, koska metsäkanalintukannat ovat vähäiset.

Mutta eihän asia tietenkään ihan noin yksinkertainen ole, kuin mitä itse typeryspäissäni olen ajatellut. Aika iso-osa meidän kalasaaliista on tällä hetkellä istutusten tulosta. Olisihan se hienoa pyytää pelkästään luonnonkalaa ja tuntea kuinka  minä puoliksi villi-ihminen  voisin elää pelkillä luonnon antimilla, kalastaa, metsästää, sienestää, marjastaa....mutta tämä idylli menee sirpaleiksi viimeistään, kun näkee tankkiauton laskevan pyyntikokoista kalaa pyydettäväksi, joskus suljetullekin alueelle.
Mutta näinhän se on toimittava, että lohikaloja riittää pyydettäväksi. Ja syyt ovat ihmisestä johtuvia, vesien rakentamisen ja muun vesistön pilaamisen myötä luontainen lisääntyminen on suurimmassa osassa vesistöjämme häiriintynyt niin, ettei luonnonkalaa ole tarjolla monessakaan paikkaa.
Koska lisääntyminen ei onnistu,  istutetaan  vesiimme luontaisesti esiintyviä kaloja, kuten meilläpäin taimenta ja järvilohta. Näiden lisääntymismahdollisuudet on pitkälti pilattu vesivoimalla ja muuten vesistöjä pilaamalla. Ja kun luonnossa ei poikastuotantoa enää ole, koitta ihmiset korvata näiden kalojen esiintymisen istuttamalla kasvatettuja poikasia vesistöihin. Poikasistutusten tulokset eivät kuitenkaan ole kovinkaan hyviä. Ja pyyntikokoisten lohien ja taimenten istuttaminen olisi taas kallista. Siinä ainakin joitakin syitä, miksi moneen paikkaan istutetaan juuri kirjolohta.

Kirjolohi kun ei lisäänny meillä luonnossa, niin siitä ei sen takia muodostu ekosysteemille isompaa uhkaa, toisinkuin esimerkiksi puronieriästä tai harmaanieriästä, joista lisääntyvinä vieraslajeina on tullut ongelma useassa paikkaa pohjolassa. Vesistöt, joissa taimen ja lohi kutevat luonnostaan, kirjolohen istuttamisesta voi olla haittaa. Olen kuullut väitettävän, että kirjolohi olisi agressiivisempi kotoisia lajeja kohtaan ja veisi näin niiltä  elintilaa ravintokilpailussa, tiedä sitten pitääkö paikkaansa. Toinen seikka mitä olen kuullut liittyy kirren kutupuuhiin. Vaikka se ei lisäänny meillä, se tekee kutukuoppia samoille sorakoille minne meidänkin lohikalat. Kirjolohen kutu ajoittuu keväälle, jolloin se voi omia kutukuoppia kaivaessaan tehdä tuhoja vaikkapa taimenen kehittyville mätimunille. Ehkäpä tämäkin mahdollista varsinkin,  jos vesistöjen kutusorakot ovat käyneet kovin pieniksi.
Kirjolohi  voisi toimia myös kalatautien ja loisten levittäjänä ja olla näin uhka kotoisille lajeillemme. Suomessa mitään ongelmaa tämän suhteen ei ole tainnut olla, eikä toivottavasti tule.  Muitakin syitä varmasti voi olla, ja aina kun vieraslajia istutetaan, tulisi selvittää, onko sen istuttaminen kyseiseen vesistönosaan järkevää. Monessa paikkaa kirjolohen istuttaminen on kuitenkin varmasti harmitonta.

Kirjolohen istuttamisessa on myös puolensa. Luonnon kaloista ei yksinkertaisesti vaan riitä elämyksiä meille kaikille aktiiviharrastajille. Harvalla meillä on etuoikeutta kalastaa luonnonlohikaloja suomesta ja monessa paikassa se ei ole edes järkevää. On järkevämpää kalastaa istutettavaa vieraslajia kuin kohdistaa kalastus uhanalaisiin lajeihin. Istutuskustannukset ovat myös edullisemmat verrattuna vaikkapa pyyntikokoisen taimenen istutukseen, joka taas näky suoraan lupahinnoissa. Kirjolohet antavat niitä kalastuselämyksiä ja toimivat varmasti innoittajana monen nuoren kalastusharrastuksen alkutaipaleella. Ja ruoka-kalanakin tuo luonnonvedessä pidemmän aikaa elänyt kirjolohi on paljon maittavampi kuin lähikaupan kassilohi.

Käsitykseni on muuttunut suopeampaan suuntaan kirjolohen suhteen. Sen istuttamista tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Tietenkin harkinnan mukaan, missä kaikissa vesissä sitä haluamme olevan. Itselle kirjolohi ei ole niin tavoittelemisen arvoinen kala, että sen mukaan valitsisin kalastuspaikkani. Ellen sitten lähde kalaan sen kotiseuduille, Alaskaan, Kanadaan tai vaikka Kamsatkaan. Enkä usko, että kirjolohi voi olla millään tapaa matkailun vetonaula missään kotimaassamme. Sen sijaan vaikka hauki kotoisena lajina voi sitä olla ja se voi houkutella oikein kohdennettuna turisteja tänne kaukaakin. Mutta paikallisille vapaa-ajankalastajille kirjolohi antaa kalastuselämyksiä lähellä kotia ympäri suomen.

Itse pyrin kalastelamaan suomessa kullekin vesistölle tyypillisiä kaloja, mitä ne missäkin sitten ovatkin. Niitä kaloja, jotka lisääntyy luontaisesti vaikka niistäkin varsinkin kuhaa on tuettu merkittävästi istutuksin. Silloin tällöin kotoisia kaloja pyytäessä koukkuun iskee kuitenkin tuo kirjolohi. Ja kyllä ne tärpit ovat kalan alkuperästä huolimatta sykähdyttäviä ja piristäviä hetkiä. Sitä ei voi kiistää.

Isompi kokoinen säyne on kotoisia alkuperäislajejamme. Sitä esiintyy lähes kokomaassa ja se lisääntyy luonnostaan. Vavanpäässä se on kova taistelija, urheilukalastajan unelmakaloja siis. Ruokakalanakin mitä maittavin, kun tietää mitä tekee. Kuvan 1,3 kiloinen napsahti mato-onkeen Pyhäselältä toukokuussa 2017.

Joka tapauksessa, on kirjolohen kalastuksessa suomessa paljon tekaistun kalastuksen makua. Jos miettii, että alienit katsoisivat maapallolle ulkoavaruudesta isolla kaukoputkella, niin kyllä ne varmasti hämmästelisivät tätäkin touhua. Lypsetään ja hedelmöitetään kirjolohen mäti, kasvatetaan niistä poikasia. Poikaset kasvatetaan altaissa pyyntikokoisiksi ja viedään autolla aidatulle kalastusalueelle "vapauteen", josta niitä sitten yritetään pyydystää takaisin. Ei kuullosta tolokun hommalta....Ei voi kuin haaveilla, että meidän kalat lisääntyisivät luonnossa niin hyvin, kuin ne ovat joskus lisääntyneet ja istutuksia ei tarvittaisi. Asian eteen olisi vielä jotain tehtävissä. Luonnontilaan ei enää päästä, mutta aina voidaan mennä parempaan suuntaan.

Maukas kala on kirjolohikin, varsinkin luonnon vedessä pidempään elänyt. Tähänkin piti vähän paistaa haukea kaveriksi. Keskellä raakaa suikaloitua , kevyesti suolattua kirjolohta italialaisella Kren- piparjuuritahnalla maustettuna. Lisukkeena etikkaista tuorekurkkua.