Veden alla kuvaamisen alkeet

Olen satunnaisesti kuvannut Gopro-kameralla veden alla muutaman vuoden ajan. Lopullisesti hurahdin kuvaamiseen 2017 kesällä, kun aloin kokeilemaan erilaisia itserakentamiani telineitä. Ne avasivat ihan uuden maailman koko vedenalaiseen kuvaamiseen Alkuun koitin kuvata eri kalalajeja niiden luontaisissa ympäristöissään. Se oli kuitenkin hyvin haastavaa ja samalla huomasin kuinka vedenalta voi kuvailla myös mitä hienompia maisemia.
Kesän aikana harjoittelin kuvaamista Pielisellä, Arjeplogin ja Lyngenin kirkkaissa vesissä sekä Pohjois-Karjalaisissa puuromaisissa vesissä. Tekniikat ja telineet kehittyivät. Opin pikkuhiljaa myös hitusen sitä, kuinka kaloja saa tavoitettua kameralla paremmin.
Eniten olen kuvannut videokuvaa. Videokuvassa mikään hetki ei jää huomaamatta. Videoiden läpikäynti kotona on mielenkiintoista puuhaa.  Usein "saaliin saanti" varmistuu vasta kotona videoita tarkastaessa. Videoiden katselun saa tehtyä ripeämmin, kun selaa videoita vaikkapa tuplanopeudella ja napsii sieltä talteen vain huippuhetket.


Videoista voi ottaa talteen myös still kuvia. Kameran FPS asetukset kannattaa olla melko suurilla mielestäni vähintään 60 FPS. Itse käytän yleensä 120 FPS


SUOMALAISET VEDET
Suomessa vesistöt ovat ojituksista ja muista ihmisen aiheuttamista valumista johtuen pääasiassa ruskeita ja humuspitoisia. Tämä aiheuttaa vedenalaiskuvaukseen omat haasteensa, mutta ei suinkaan tee sitä mahdottomaksi. Vedet ovat kirkkaampia aina tyynien jaksojen aikana sekä kylmän veden aikaan. Keskikesälläkin saa onnistuneita kuvia, kunhan pääsee riittävän lähelle kohdetta. Puolimetriä  kalasta on monesti  maksimietäisyys.

Vappuna kuvattu hauki Liperiläisessä lammessa. Vesi on hyvinkin kirkasta.

Lisäksi meiltä löytyy myös joitain kirkasvetisiä vesistöjä. Olipa vesistö kirkas tai humuspitoinen, on vedenalla yleensä päästävä lähelle kuvauskohdetta. Kaloja kuvatessa tämä on haasteellista ja luo lajiin oman jännityksensä. Kuvaamisesta  saa samanlaista saalistamisen elämyksiä kuin perinteisestäkin kalastuksesta. Perkaamaan pääsee molemmissa; perinteisesti kalastaessa se on suolistusta, kameralla kalastaessa editointia.


VÄLINEET

Vedenalta kuvaamista on harrastettu enemmän  sukelluspiireissä. Sukeltajille onkin markkinoilla erilaisia käsikahvoja ja selfie keppeljä vedenalle. Sukeltamisen lisäksi vedenalta  kuvaamista voi harrastaa myös kahlaamalla sekä rannalta ja veneestä käsin. Myös talvella avannosta kuvaaminen avaa ihan oman maailmansa.

Itse olen käyttänyt neljää erinlaista telineitä; käsi-, pohja-, sukeltavaa- sekä liikkuvaa telinettä. Olipa teline mikä tahansa, varmista aina kamera vielä narukiinnityksellä. Kameroiden muovikiinnitykset voivat murtua kolhuista, joita vedessä tulee pohjakosketuksissa ja muovi voi murtua myös väsyttyään. Eli olipa kamera kiinni pohjatelineessä, kelluvasa telineessä, sukeltavassa telineessä, monopodissa, veneen laidassa, kajakissa, haavissa jne, varmista jos mahdollista,  sen pysyminen mukana vielä narulla.

Kuvauskalustoa

Käsiteline - monopod

Ensimmäisenä käsitelineenä minulla oli  alkuun onkivapa. Silläkin sain kuvia otettua jäänalta ja avovedestä. Huonona puolena siinä oli onkivavan löysyys, hyviä puolia siinä ei ollut oikeastaan mitään.  Tällä hetkellä käytän käsitelineenä jäykkää teleskooppiputkea, jonka pituus on max 3 metriä. Sen  avulla yltää rannalta käsin moniin paikkoihin, eikä sen käyttö vaadi välttämättä kahlaamista, joka usein karkoittaa kalat. Kahlaamisen huonona puolena on myös pohjasta irtoava humus, joka äkkiä sotkee kuvattavan veden näkyvyyden.

Teleskoopin paras materiaalin on hiilikuitu. Se on jämäkkä ja kevyt. Huonona puolena sen hinta. Kolmen metrin kepistä saa maksaa satasia tai jopa yli tonnin, riippuen kuinka moneen osaan sen saa laitettua. Toinen hyvä materiaali on lasikuitu. Se on hieman hiilikuitua raskaampi ja myös usein myös taipuisampi, mutta kuitenkin riittävän tukeva. Lisäksi eri kuitumateriaaleissa on varmasti eroja, tämä kerrottu tässä hyvin yleistäen.

Kolmas mahdollinen materiaali on alumiini. Alumiini on eninten käytetty materiaali kuivalla maalla käytettävien kameroiden telineissä. Myös alumiini on melko kevyttä ja toimii jäykkyytensä puolesta makeissa vesissä.

Hiili- ja lasikuitu soveltuvat niin makeaan kuin suolaiseen veteen. Alumiini ei kestä suolaista vettä, eli sen käyttöä merivedessä ei suositella. Anodisointi parantaa kestävyyttä, mutta tiedusteltuani alumiinikeppejä niiden valmistajilta meressä kuvaamiseen ja he eivät suositelleet sen käyttöä merivedessä edes adonisoituna.

Eli jos kuvaat sekä makeassa että suolaisessa vedessä, valintasi on hiili- tai lasikuitu, jos kuvaat vain makeissa sisävesissä, myös alumiini on hyvä.

Kepillä kuvaaminen on kiinnostavaa. Siinä etsitään aktiivisesti kuvauskohteita. Kuvasta tulee usein hieman huojuvaa, pitkää keppiä on vaikea pitää ihan liikkumattomana. Mitä piudempi keppi, sitä herkemmin se heiluu.  Mutta hauskaa puuhaa kaikin puolin. Alla pelkästään kepillä kuvattua pätkää kun välineenä oli vielä onkivavan pätkä. Myös painotettu onkivavan kärki näkyy osassa kuvista.

Loginojalla kuvatussa pätkässä käytettiin 3 m monopodia. Vaikka purossa oli sateiden takia  pelloilta valunut hyvin sameaa vettä ja näkyvyys lähes nolla, tästä pätkästä näkee kuinka lähelle jo 3 m kepillä pääsee taimenia. Kirkkaamman veden aikaan tämä uusiksi.

Pohjateline- aquacambase

Tiettyjen kalojen kuvaaminen tuntui alkuun vaikealta. Perholla kalaa tuntui olevan välillä puuronaan, eli saalista tuli. Mutta kun kaloja koitti lähestyä kameralla, ei niistä näkynyt kuvissa kuin vilahduksia. Oli muutettava taktiikkaa. Kalastusharrastuksessa on oppinut tunnistamaan kalojen lepo- ja lymypaikkoja niin virtaavista kuin seisovistakin vesistä. Niinpä kehittelin kameratelinettä, jonka voi asettaa pohjaan odottamaan kalojen saapumista paikalle.

Ja näillä konsteilla kaloja alkoikin löytyä enemmän. Esimerkiksi koskessa kameran asettaminen kalojen lepopaikalle tuo kuvattavia kaloja paikalle melko nopeasti kameran laskemisen jälkeen. Telineen avulla kamera on tukevasti kiinni pohjassa ja kestää niin virran pyörteet ja aallokon heilumatta.

Pohjakameroihin on syytä aina kiinnittää naru niiden löytämisen helpottamiseksi ja vetää narun toinen pää rantaan. Itse kuvaan pääasiassa samaan aikaan kolmella kameralla. Kun niitä rannalta käsin laskee kivien väleihin, niin ilman narulla merkkaamista niiden sijaintia ei muista millään. Joskus, jos etäisyyttä kameroilla on enempi,  niin narulla merkatutkin kamerat etsityttää hetken.

Pohjateline on mielestäni antoisin teline. Pohjaa vasten olevalla telineellä saa vakainta kuvaa ja sitä kalat eivät kierrä yhtään. Jos minulla olisi mahdollisuus valita vain yksi teline kuvaamiseeni, valitsisin pohjaan asetettavan aquacambasen.

Tässä pohjatelineestä kuvattua pätkää:

Kelluva teline / aquacamferry

Kelluvateline on suunniteltu pinnan päältä ja pinnan tuntumasta kuvaamiseen. Telineeseen saa halutessaan kytkettyä kaksi kameraa; toisen pinnan päälle ja toisen pinnan alle. Näin voi kuvata kalojen liikkeitä niin pinnan alta kuin päältä ja kalastaessa pintakamera ottaa talteen myös kalastajan liikkeitä.

Tässäkin telineessä minulla on naruvarmistus kameralle. Kameran saa kiinnitettyä kaiken varalta telineen runkoon, siihen on narulla oma paikkansa. Yhtään kiinnikettä ei ole vielä mennyt rikki, mutta olen huoletta laskenut kamerat tässä telineessä kovaankin virtaan ja koskiin. Osumia kiviin on tullut, mutta tappioilta on vielä säästytty. Riskejä pitää ottaa, että saa hienoja kuvia.

Kameralla pääsee ottamaan kuvia mereltä myös rannasta käsin. Tällöin on etsittävä mereltä sopiva kohta, josta rantoihin tulevat aallot vetävät telinettä merelle päin. Näin telineellä pääsee telineellä niin etäs rannasta kuin narua riittää. Itse käytän 100 metrin narukelaa. Huomioi tätä käyttäessäsi, että naru on kelluvaa, ettei se sotkeudu pohjaan. Alla videon pätkä siitä, kuinka telineen voi rannalta laskea aaltojen vietäväksi. Jos aallot heiluttavat telinettä, ei video kuvasta tule kovin nauttittavaa katsottavaa. Sen sijaan voit napsia kuvia vedenalla olevista tapahtumista ja kaloista.

Tässä kuvaa mainitsemastani rannalta uittamisessa aallokossa rannalta käsin.

Sukeltava teline- Aquacamdiver
Aquacamdiver on sukeltava teline, jonka voi laskea vedenalle veneestä, laiturilta, jyrkältä rannalta tai avannosta. Olen kuvannut sillä  Norjassa enimmillään noin 10 metrin syvyydestä. Kirkkaissa vesissä kuvaaminen olisi mahdollista vieläkin syvempää näkyvyyden puolesta, mutta esim Gopro Session 5 kameralle ei luvata vedenpitävyyttä yli kymmeneen metrin syvyyteen. Sen sijaan jos siihen hankkii suojakotelon, on sille vedenpitävyyttä lisää. Perustkotelot ovat vesitiiviitä 30-40 metriin, mallista riippuen, mutta syvmepiinkin vesiin koteloita maailmalta löytyy, jos tarvetta sellaisiin on.

Veneestä käytettäessä on hyvä käyttää kaikuluotainta. Kun on paikantanut kaikuluotaimella kalat, niin kamera on helppo laskea kalojen syvyyteen. Ainakaan Norjassa kalat eivät häiriintyneet kamerasta vaan ennemminkin uteliaina kävivät katsomassa kameraa. Narulla laskettuna kamera rauhallisesti pyörii veden alla ja hakee kuvauskohteita. Syvemmältä kuvattaessa sen suuntaaminen ei usein olekaan tarpeen. Telineen avulla voi ikuistaa vaikkapa vertikaali jiggauksen tärppejä.

Diverin käyttö onnistuu myös talvella avannosta käsin, josta sen voi laskea seuraamaan vaikka pilkkimistä. Muutamaan metriin kameran suuntaaminen onnistuu melko hyvin. Suuntaamista helpottaa jäykkä naru tai kaksi tavallista narua, jotka kiinnitetään eripäihin narukiinnikettä. Näin kahdella narulla laskiessa kameran voi suunnata tarkimmin.  Jos pimeys vaivaa, voi telineeseen lisätä vesitiiviin lampun.

Alla olevassa videossa käytetty sekä kelluvaa telinettä, että sukeltavaa telinettä. Syvemmät kuvaukset kuvattu noin 10 metrissä. Kuvan laatu olisi parempi, jos käytössä olisi ollut suodatin (punainen). Nyt koko maisema on tasaisen vihreä, sellaiseksi merivesi taittaa valon.:

Tässä vähän pidempi, noin 6 min videon pätkä Diverin käytöstä jään alla.

Ja vielä diverin käyttöä pilkkiavannosta Valo on talvella heikko, jos lunta on yhtään jäällä. Lumenlähdettyä valoa riittää, välillä liikaakin.

MUITA APUVÄLINEITÄ

Rannalta kuvauskohdetta etsiessä ovat heijastusta vähentävät polaroid lasit tarpeen. Myös kahluusaappaat ovat tarpeelliset, niiden avulla pääsee usein ratkaisevat metrit lähemmäksi kohdetta. Kahlatessa pohjasta irtoava humus huonontaa usein näkyvyyttä. varsinkin virtavesissä se leviää hetkessä useita metrejä alavirtaan ja seisovassa vedessä taas voi huonontaa näkyvyyden kymmeniksi minuuteiksi. Kahlatessa on myös huomioitava, ettei saa aiheuttaa vahinkoa kaloille tai muulle luonnolle.  VAELLUSKALOJEN KUTUSORAKOILLE EI TULE MENNÄ KAHLAILEMAAN KALOJEN KUTUAIKANA EIKÄ SEN JÄLKEEN ! Tuolloin kuvaaminen on hoidettava rannalta, tai ainakin niin että telineet asetetaan veteen soraikkojen ulkopuolelta. Usein sorakoiden lähelle pääsee isompia kiviä pitkin kävellen tai niille ylettää laskea telineen rannalta. Rannalta telinettä laskiessa voi käyttää apuna myös 3 m monopodia. Muutenkin on luonnollisesti huomioitava kalojen kutupaikat, lintujen pesintä jne.

Tällä videolla näytetään kuinka kameran voi laskea veteen käyttämällä teleskooppi monopodia.

Action kameroihin on saatavilla erilaisia linssejä erilaisiin vesiin ja syvyyksiin. Nämä auttavat kuvan väritasapainossa, eivätkä ole kustannuksiltaan suuria. Linssit parantavat kuvanlaatua, kun osaa valita oikeanlaisen linssin vallitseviin vesi ja valo-olosuhteisiin. Niukalla valolla linssit ovat usein vain haitaksi ja niidenkin käyttö vaatii linssien käyttöön perehtymistä.

Kameroille on saatavilla erilaisia koteloita. Syvällä kuvattaessa on varmistettava kameran vedenpitävyys ja tarvittaessa hankittava sukelluskoteloita, jotka mahdollistaa kuvaamisen syvällä. Vedenpitävät kamerat ovat yleensä vesitiiviitä 10 metriin saakka. Jos kuvaamista tapahtuu tätä syvemmällä, on sukelluskotelo ehdoton valinta. Itse käytän matalassakin vedessä yleensä sukelluskoteloa. Kotelo suojaa kameraa kolhuilta ja kylmän veden aikaan se eristää kameraa ja lisää nöin merkittävästi akun kestoa.

Usein kameroiden peruspaketin mukana tulee muovikehykset, jotka eivät juurikaan suojaa kameraa. Nämä kuoret riittävät ihan hyvin perusrauhalliseen kuvaamiseen vedenalla. Jos kuvaa virtavesissä ja liikkuvalla telineellä, on riskinä että kamera osuu myös pohjaan ja kiviin. Tällöin on syytä käyttää joko syvempiin vesiin tarkoitettua koteloa suojaamaan kameraa tai vahvempaa metallikehikkoa, jota saa lisätarvikkeena.

Lamput mahdollistavat kuvaamisen myös pimeässä ja jäänalla. Vedenalaisissa kuvauksissa voi käyttää led lamppuja, joissa valoteho ei kauas riitä,  mutta lähelle kuvaamiseen se riittää aivan hyvin. Kameralla on joka tapauksessa päästävä lähelle kohdetta, joten valonkaan ei tarvitse näyttää kuin vajaan metrin valokeila. Jos vesi on kovin humuspitoinen, niin kuin meillä Suomessa valitettavan monet vedet ovat, ei valosta ole apua. Ennemminkin haittaa, kun valo heijastuu takaisin jokaisesta humushiukkasesta. Parhaiten valo siis valaisee kirkkaissa vesissä, joissa vielä vaalea ympäristö, esim hiekkapohja.

Tehokkaitakin lamppuja on olemassa, jotka kirkkaissa vesissä valaisevat kauas. Näitä halutessanne löytyy sukellusvarusteliikkeistä, hinta niillä lähtee noin 1 000 eurosta, kun lähelle valaisevat vesitiiviit ledin on vain kympeissä. Kamerassa on hyvä olla myös valon hajoittava lasi. Se vähentää kuvatessa valon "kovuutta" ja poistaa valokeilan selkeät rajat kuvista.

Tärkeä varuste on myös itse kamera. Itse en ole käyttänyt kuin GoPron kameroita, joissa on hyvät ominaisuudet, mutta hintaa myös montaa kilpailijaa enemmän. Uudemmat mallit Goprolla on 10 metriin saakka vesitiiviitä ilman sukelluskoteloa, mutta kotelo kannattaa silti hankkia. Hero Black malleissa on irroitettava akku, joten lisävirtaa saa mukaan kun ottaa vara-akun taskuun. Hero Sessionissa akku on kiinteä, mutta muuten tämäkin kamera on hyvä. Pienen kokonsa ansiosta sopii hyvin virtavesiin, jossa siihen kohdistuu vähemmän virran vastusta.

Muillakin valmistajilla on varmasti hyviä kameroita tarjolla. Ja hinnat huomattavasti huokeampia, noin satasella pääsee kameran omistajaksi. Kuvan resoluutio alkaa monella olla jo 1 K luokkaa, joka riittää ihan varmasti. Tärkeänä pitäisin, että FPS on vähintään 60, mielellään enemmän. Jos kuvaa kameralla, jossa FPS on 30, niin kalojen liikkeet näyttävät videoilla nykiviltä ja kuvaa hidastaessa nykiminen korostuu entisestään.

Kuvien editoinnissa pääsee alkuun vaikka ilmaisohjelmilla. Vaativampaan käyttöön sitten esim PhotoShop. Videokuvauksissa helpoin ja hyväkin väline editointiin alkuun on Ipadissa IMovie. Se on nopea oppia ja simppeli käyttää. Jos vaativampaa käyttöä haluaa, niin maksullisista ohjelmista  Adopen Elements on hyvä työkalu, mutta sen opetteleminen vaatii jo hieman perehtymistä.

Mutta tässäpä alkuun tietoa kuvaamisen aloittamisesta. Lisään tietoa sitä mukaa kun kokemus karttuu. Omia telineitä tulee pikkuhiljaa myyntiin verkkosivuilleni, mutta isompaa varastoa niistä ei ole. Kannattaa tiedustella, koska seuraavia eriä on valmistumassa ja varata omansa.

Yleensä kuvaamisessa tarvitsee eri telineitä. Alla haukikuvaa otettu 3 m monopodilla ja pohjateline aquacambasella....

...ja kesällä 2017 kuvatussa Kuusoja- trailerilla käytettiin monopodia, ferryä ja basea.

Kaikki kalat, muut vesieläimet ja myös vedenalaiset maisemat ovat hyvin kuvauksellisia. Kuvassa yksinäinen särki paistattelee kevätauringossa Jyrinjärvellä Ylämyllyllä.

www.aquacamtools.com

Kuore

Kuore on yksi kevään ensimmäisitä kutukaloista. Osa kuoreista kutee järvessä hieman myöhemmin keväällä, mutta suurina massoina kuoretta tulee sopiviin virtapaikkoihin ja koskiin heti veden lämmittyä riittävästi. Lippoajilta kuulemani tiedon mukaan veden lämmön tulee olla 5-6 astetta, että kuoretta alkaa tulla. Kiivain kutu kestää muutaman päivän, jolloin lippoamalla voi saada hyvinkin suuria saaliita.

Kuore on lohikala, jote meillä arvostetaan kovin vähän. Sisävesissä se on hyvin pienikokoinen ja mitä ilmeisemmin vähäinen arvostus johtuu juutri siitä. Moni mieltää, että sen perkaaminen on suuritöistä. Kuulemani mukaan osa ei edes perkaa näitä pikkukaloja, vaan paistaa ne suolineen ja nauttii se hyvillä mielin. Mahdollisesti suoli onkin tyhjä kutukaloilla, mutta itse en mitään kalaa syö suolineen. Lisäksi kuoreelta on katkaistava pää, sillä sen voimakas tuoksu tulee sen hajurauhasesta joka sijaitsee kalan niskassa. Pää on katkaistava vatsaevien kohdalta, jotta siitä päästään eroon. Tämäkin kuulemalla opittua, mutta pitänee paikkansa.

Joensuussa kuorte nousee massoittain jokeen vapun tienoilla. Ajankohta vaihetelee sen mukaan, missä vaiheessa kevät on. Tänä vuonna kuoretta alkoi nousta Ilosaaresta haavimiehille 9.5. ja sitä jatkunee noin 3-4 päivää. Ja kun kuore nousee,  sitä on helppo haavia mukaan. Tarvitsee vain tiheä havaksisen haavin ja ruokakalat on varmat.

Käytiin lippoamassa kuoretta Ilosaaresta 10.5. jo hyvissä ajoin ennen huippuhetkiä. Parhaiten kaloja saa hämärissä myöhemmin illalla joskus klo 21:00 eteenpäin. Me aloittelimme klo 17 ja äkkiä sankot täyttyi siinäkin.  Otettiin sen verran,  mille oli käyttöä ja lopeteltiin.

Tässä tunnelmia kuoreen pyynnistä


Mitä sitten kuoreella voi tehdä? Ensinnäkin se on mielettömän hieno ruokakala. Sen käsittely ei ole mielestäni työläs siihen nähden miten hieno ruokakala on kyseessä. Jos oman ruuan suurimpia nautintoja on sen ripeys ja nopeus valmistaa, niin kannattaa tyytyä einespitsoihin. Kuoreen perkaaminen ei ole muikun perkaamista kummempaa. Pienikokoisiahan ne ovat, mutta itse perkasin kyllä toistakiloa paistovalmiita kuoreita noin puolessa tunnissa. Ja sitten ei kun pannulle.

Koirille kuivasin perkaamattomia kuoreita miedolla lämmölklä kiertoilmauunissa. Kun antaa niiden kuivua ihan rapeiksi, ne säilyy huoneen lämmössä kuukausia. Ja koirat tykkää. Ja tykkäisin itsekkin. Joskus vuosia sitten perkasin, suolasin ja kuivasin niitä. Oli namia, kun oli olutta kyytipoikana.

Nyt leivitin kuoreet perunajauhoilla ja friteerasin 180 C öljyssä. Perunajauhot ei juuri ota friteerauksessa väriä, mutta kaloista tulee hyviä ja mukavan rapsakoita. Lisukkeeksi voi laittaa jonkun jogutrri tai majoneesikastikkeen vaikkapa.

Lisäksi laitoin pienen satsin kuoreita marinaadiin. Merisuolaa, maustepippuria,  sipulia, tilliä ja 1 sitruunan mehu, antaa marinoitua tunti-pari ja ei kun syömään. Nopea ja pirteä suolakala.

Osa taas lippoo kuoreita syöttikaloiksi. Onhan ne monen petokalankin herkku. Syöttinä käyttämällä niistä tykkää niin ahvenet, kuhat kuin lohikalatkin.

Alla vähän kuvia näistä höpötyksistä.

Peratut kuoreet huuhdeltuina ja valumassa. Kuoreissa olisi myös maukasta mätiä, mutta tälläkertaa en ryhtynyt ottamaan sitä talteen koska se oli jo niin juoksevaa.

Marinadi tekeytymässä. Pari kourallista kuoreita, merisuolaa arviolta 10% kalojen painosta, maustepippuria, sipulia, 1 sitruunan mehu, tilliä. Anna maustua muutama tunti ja syö semmoisenaan tai leivän päällä.

Koirille kuivatut kuoreet.

Kuoreet uppopaistossa

 Frittikuoreet

Gluteenittomat perunaohukaiset

Perunaohukaiset sopii hyvin kalan kaveriksi blinien tapaan tarjottuna ja ovat vieläpä melko vaivattomia tehdä. Alla väsäämäni ohje gluteenittomille perunaohukaisille ja muutama kalalisuke niille.

Ohukaiset

4 keltuaista
2 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
2,5 dl maitoa
suolaa
6 jauhoista perunaa
4 valkuaista
voita paistamiseen

- Sekoita jauhot, keltuaiset ja maito, mausta suolalla. Jätä turpoamaan kylmiöön.
- Kuori ja keitä perunat, paseeraa perunat siivilän läpi ja anna jäähtyä. Lisää jäähtyneet paseerratut perunat taikinaan
- Vatkaa valkuaiset vaahdoksi juuri ennen paistamista. Lisää valmuaisvaahto taikinaan varovasti käännellen. Paista lettupannulla, käytä paistamiseen voita.

Lisukkeet

Mateenmätiä, marinoitua punasipulia ja smetanaa

2 hienonnettua punasipulia
½ dl punaviinietikkaa
1 dl vettä
sinapinsiemeniä
½ tl suolaa
3 rkl sokeria

Mateenmäriä 200 g

2 dl smetanaa

-hienonna sipuli, ryöppää sipuli, lisää suola ja sokeri. Lisää etikka jäähtyvään liemeen ja anna jäähtyä. Hapon avulla punasipulin värit voimistuvat, se saa pirteän maun ja säilyy marinaadissa käyttövalmiina vaikka viikkoja.

Savumuikkumousse
1 prk (400g ) savumuikkuja
2 dl maitoa
3 rkl maissijauhoa

- vaivaa muikut tasaiseksi massaksi tehosekottimella tai käsin kulhossa. Muutaman muikun voi jättää koristeluun ehjiksi.
- sekoita maissijauhot ja maito, kuumenna ja anna suurustua.
- yhdistä hienonnetut muikut ja maissijauhot

Graavisiika
150 g graavattua siikaa
1 rkl hienonnettua tuoretta ruohosipulia
mustapippuria
sitruunan mehua
oliiviöljyä

Sekoita ainekset

Siinä pikku iltapalaa. Lisukkeita piti tehdä muikusta ja siiasta kun mateen mäti ei olisi yksin riittänyt. Pitäs enempi onkia mateita.

Lihat talteen mateesta vaivattomasti

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa blogiini pari tekstiä. Aikaa edellisestä päivityksestä on vierähtänyt jo kuukausia.

Noin kuukausi sitten meillä oli mateen pilkki sesonki parhaimmillaan. Montaa kertaa en pilkillä käynyt, mutta mateen makuun kuitenkin päästiin. Madettahan pidetään perinteisesti keittokalana jossa se onkin hyvä. Mutta sitä kannattaa valmistaa muutenkin, kuten savustamalla, muhentamalla tai vaikka friteeraamalla. Mateen lihat voi ottaa talteen vetämällä kalan fileksi. Se poikeaa hieman perinteisten filekalojen leikkaamisesta ja painohäviötäkin tulee  melko paljon.

Jos tekee mateesta keittoa tai muhennosta, kannattaa made keittää nyljettynä kokonaisena varovasti. Liian voimakas keittäminen tekee lihan irrottamisesta hankalaa, ja ruotoja tahtoo väkisinkin jäädä lihojen sekaan. Kun made keitetään varovasti juuri ja juuri kypsäksi, pysyy se ehjänä ja lihat saa otettua nopeasti ja tarkasti talteen.

Käytännössä se tapahtuu niin, että nyljetty ja perattu made laitetaan kattilaan mausteiden kanssa. Lisätään vettä sen verran että kala juuri ja juuri peittyy. Kuumennetaan neste kiehumispisteeseen, mutta ei kiehuteta madetta vaan otetaan kattila kuumalta levyltä pois kun kiehumispiste on saavutettu. Laitetaan kansi päälle ja annetaan kalan kypsyä jäähtyvässä liemessä. Reilun kilon made kypsyy kannen alla noin 20 minuutissa. Jos keittelee usean kilon mateita, aikaa on lisättävä ja jätettävä levy vaikkapa 1 teholle.

Tämän jälkeen otetaan liemi tarteen, annetaan mateen hieman jäähtyä ja otetaan lihat talteen soppaa tai muhennosta varten.

Made hautumassa kaikessa rauhassa

Varovasti kypsennetyn mateen liha irtoaa ruodoista hyvin ja ruodot pysyvät ehjinä rungossa.

Kasvis-madesoppaan lisätään irroitetut mateen lihat.

Frittihauki (gluteeniton)

Kalastus on jäänyt syksyn aikana olemattomiin. Kesällä herännyt vedenalainen kuvaaminen on vienyt mukanaan. Vesien ääärellä on tullut käytyä, mutta mukaan ei ole enää tahtonut mahtua kalastusvälineitä. Ja kun kuvaamassa on niin eipä aika kalastamiseen riittäisikään. Samoja onnistumisen elämyksiä kaloista saa kuvaamallakin, mutta kalanmakuun kuvista ei pääse.

Sen verran mukaansa tempaavaa kuvaaminen on ollut, että siihen on tullut kehitettyä kolmea erillaista telinettä. Sopivia kun ei maailman markkinoilta ole löytynyt vaikka kuinka on etsinyt. Ja koska tarjonta on ollut heikkoa, niin kohtapa noita voi olla myytäväksikin asti, jos kysyntää on. Ensimmäisen myyntivalmiin prototyypin pitäisi valmistua tässä lokakuussa. Katsotaan johtaako se sitten ihan tuotantoon saakka.

No nyt edellisestä kalareissusta oli kulunut jo parikuukautta, jos viimeviikkoista puolentunnin jigitystä ei lasketa. Niin kauaa en ole varmaan koskaan ollut kalastamatta, tai korkeintaan joskus ihan ensimmäisinä elinvuosinani. Viimeksi kalastelin elokuun ekalla viikolla Saimaalla. Pyhäselällä, jossa venepaikkani on, olin viimeksi käynyt uistelemassa toukokuussa. Kovin on vähiin jäänyt kalareissut.

Nyt sää oli mitä leppoisin. Pilvinen, pientä tihkusadetta, mutta tuulta ei nimeksikään. Suuntasin veneellä napaluodon suuntaan, jossa aloitin uistelun.

Kaikuluotain piirsi kaloja 6-7 metriin. Laitoin takilalla yhden uistimen sinne ja muissa vavoissa pidin syvännevaappuja. Ne tosin  eivät ilman paikoitusta kuin muutamaan metriin. Hetken uisteltuani tuli takilaan ensimmäinen tärppi. Kelasin vieheen ylös ja sen mukana tuli pikkuinen alamittainen kuha. Näitäköhön ne tuolla kaikuluotaimessa ovat? Olisiko joukossa isopmpaa? Hetken pyörin penkassa 7-8 metrin verdessä, mutta mitallista kuhaa sieltä ei tullut. Kiersin veneellä vielä yhden matalikon kautta, josta mukaan sain syvännevaappuun napanneen parikilopisen hauen. No päästäänpä pitkästä aikaa hauen makuun.

Hauenkalastuksessakin yksikoukkuinen viehe on näppärä peli. Yksikoukkuinen viehe ei sotkeudu haaviin ja kalasta irroittaminenkin on joutuisaa. Jos kalan vapauttaa, ei yksikoukkuinen viehe myöskään vahingoita kalaa niin herkkään kuin kolmihaarakoukku. Suosittelen.

Kotona fileroin hauen ruodottomaksi. Ruotopalat vakumoin myöhempää käyttöä varten ja laitoin pakkaseen. Ruofottoman osan suikaloin marinointia ja friteerausta varten. Alla friteeratun hauen ohje. Voi tehdä yhtähyvin venhäjauhoista jos ei ole gluteenittomia jauhoja.

Friteerattu hauki 

Marinadi:

1 kpl parinkilon hauki ruodottomaksi fileroituna

1 dl sitruunan mehu

tilkka oliiviöljyä

suolaa, mustapippuria

Frittitaikina:

2,5 dl maitoa

2 mukaa + 1 keltuainen

1,5 dl gluteeniton jauhoseos (Sunnuntai)

1 vaahdotettu valkuainen

suolaa

Kalojen leivitykseen maissijauhoja

Rypisöljyä friteeraukseen noin 5 dl. 

Paprikakastike

½ keltainen paprika

½ punainen paprika

pala purjoa

½ dl maizenaa

2 dl kalalientä

1 dl kuohukermaa

suola, pippuri, persilja

• Suikaloi hauki ja laita marinoitumaan muiden marinadin aineosien kanssa jääkaappiin pariksi tunniksi. Kääntele välillä.
• Yhdistä maito, munat ja jauhoseos frittitaikinaan. Anna turvota. Vaahdota valkuainen ja lisää se taikinaan juuri ennen käyttöä.
• Valmista tässä välissä kastike, suikaloi kasvikset, freesaa niitä hetki ja lisää kalaliemi. Suurusta maizenalla. Lisää kerma ja keitä tasaiseksi. Mausta. 
• Vaahdota valkuainen ja lisää taikinaan
• Leivitä marinoituneet haukifilepalat maissijauhoissa, kääntele sen jälkeen frittitaikinassa ja nosta 180 C öljyyn kypsymään.
• Kun kalat ovat kauniin ruskeita, nosta reikäkauhalla lävikköön valumaan.
• Tarjoile välittömästä, kuohkea frittitaikina ei parane vitkuttelemalla.

Friteerattu hauki ja paprikakastike.

Rauhallinen syysilta Pyhäselällä 23.9.2017

Korvasieniä ja särkeä

Tässä yhtenä iltana nälissäni pengoin jääkaappia ja pakastinta. Ruokaostoksilla käynti oli jäänyt päivällä väliin ja oli valmistettava jotakin mitä kaapeista löytyy. Ja onneksi seiltä löytyikin kerrassaan mainioita raaka-aineita. Pakkasessa oli kevätjäiltä pilkttyjen särkien seläkkeitä. Alun perin sniistä oli tarkoitus tehdä maustekalaa, mutta se oli vaan jäänyt. Lisäksi pakkasessa oli keväältä myös korvasieni.

Jääkaapin tyhjennyksessä löytyi vielä pala halloumia ja turkkilaista jugurttia, eli johan näistä iltapala syntyy.

Korvasieniä ja särkeä

1 sipuli

200 g korvasieniä

oliiviöljyä

400 g särjen seläkkeitä

vehnäjauhoja / gluteeniton jauhoseos

pala Halloum-juustoa

voita

timjamia

mustapippuria

suolaa

Kastike:

1 dl Turkkilaista jugurttia

hienonnettua sipulia

suolakurkkua

- Hakataan korvasienet hienoksi ja heitetään kuumalle pannulle jossa oliiviöljyä.
- Hienonnetaan sipuli ja laitetaan sekaan.
- freesataan rauhassa, sienistä saa enin kosteus haihtua. Nostetaan freesatut sienet syrjään.
- Maustetaan särkiseläkkeet suolalla ja pippurilla, leivitetään.
-  Kuumennetaan voi pannulla ja lisätään leivitetyt särjet. Paloitellaan Halloumi ja lisätään se sekä sieni, sipuliseos takaisin pannulle.
- Käännellään varovasti kunnes kaikki saaneet kauniin värin.
- Maustetaan.
- Tehdään jugurtista, sipulista ja maustekurkusta vielä kastike.

Kameralla kalastamista

Kesän kalareissu oli takanapäin. Olin palannut pohjois-ruotsista muutama päivä sitten. Reissu oli taas kerran onnistunut taimenen ja harjuksen sisävesikalastusreissu. Siitä retkestä tarkemmin seuramme blogissa:

lesnannaputtajat.blogspot.fi

Lomaa oli kuitenkin vielä jäljellä ja pohjoiseen teki mieli niin minulla kuin myös muulla perheellä. Ruotsikin olisi napannut, mutta koska olin sieltä juuri palannut, päätimme suunnata Norjaan. Yhden yön olimme matkalla suomenpuolella ja toisena päivänä jatkoimme kohti Lyngeniä. Kalastuskohteita en tähän etukäteen katsonut. Norjassa merta riittää ja myös sisävesikohteita, näin ainakin kokemuksesta kuvittelin. Tällä reissulla  minua kiinnosti erityisesti kalojen kuvaaminen.
Saavuttiin toisen päivän iltana Skiboteniin, jossa majoituttiin aivan kylän tuntumassa olevalle leirintäalueelle mökkiin. Mökki oli tasokas niin kuin Norjassa yleensä. Leirintäalueen vierestä kulkee Skibotn-joki, entinen ja kai nykyinenkin lohijoki, miten sen nyt ottaa. Kalastus siinä kuitenkin on nyt kielletty. Kalastuskielto johtuu lohiloisesta, joka on koetellut kovin useita lohijokia Norjassa. Ja ihmisen takiahan se jokiin on levinnyt. Alkunsa loinen, eli gyrodactylus salaris lienee saanut Ruotsin lohista, joita on tuotu Norjaan kasvatettavaksi. Ruotsalaiset ja suomalaiset Itämeren lohet ovat vastustuskykyisiä kyseiselle loiselle, mutta Atlantin lohelle loinen on tappava. Tällä hetkellä loinen on pilannut useita lohijokia Tromssan maakunnan alueella. Se voi tuhota vielä monet norjalaisista lohijoista. Lohen viljely vuonoissa on hyvä kasvualusta loiselle ja uhka luonnonlohelle. Samainen loinen uhkaa siis myös suomen puolelle nousevaa Näätämön ja Tenon lohta. Tässä yksi syy olla ostamatta ja näin tukematta norjalaista kasvatettua lohta. Skibotnjokeen loinen tuli 90-luvulla. Tuolloin joen lohet myrkytettiin kuoliaaksi ensimmäisen kerran loisen leviämisen estämiseksi. Nyt kesällä 2015 joki on myrkytetty kolmannen kerran ja tämänhetkisellä rauhoituksella ilmeisesti odotetaan, että lohi taas palaisi jokeen. Toivon mukaan puhtaana. Nyt loisten kanssa on tapeltu kuitenkin jo 30 vuotta ja jokaisen myrkytyksen jälkeen myös loinen on palannut,  joten ei hyvältä näytä.
Loisesta johtuen kaikki kalastusvälineet, melontavälineet ym on norjaan tultaessa desinfioitava. Näin on ollut jo kauan, koska loinen voi kulkeutua myös suomesta veteen kosketuksissa olleissa välineissä Norjan lohijokiin. Joskus aikaisemmilla Norjan reissuilla desinfiointi on vaikuttanut vain rahastukselta. Muistan vuosia sitten, kuinka Kautakeinossa sain desinfiointitodistuksen kun paikallinen desinfioija hiukan suihkautteli desinfiointiainetta kalastusvälineitteni suuntaan. Tällä kertaa desinfiointi tehtiin asiallisesti. Kaikki kalastusvälineeni, kumpparit, haavit ym upotettiin desinfiointiaineeseen ja kellosta otettiin aikaa, että desinfiointi on riittävä. Aineessa liotettiin kalastusvälineitäni noin vartin verran. Desinfioinnin jälkeen välineet tulee vielä pestä huolella.

Uistimia ja perhoja desinfioitumassa. Myös kahluusaappaat, haavit, kelat ym on desinfioitava.

MERIKALASTUSTA
Skibottenista ajelimme Lyngenin, Koppangen nimiseen paikkaan, josta meille oli loppureissuksi majoituspaikka. Majapaikka oli käytännössä merenpäällä ja majapaikasta sai vuokrattua myös veneitä kalastusta varten.Norjassa on tullut käytyä aikaisempina vuosina kalalla niin sisämaassa kuin merellä lukuisia kertoja. Merikalastukseen innostuin eniten 2000 luvun ensimmäisellä kymmenyksellä. Merellä kalastaessa tapahtumia on mahdollista saada paljon ja ilman saalista ei voi jäädä, ellei sitten tavoittele jotain aivan erityistä. 
Sittemmin oma innostukseni Norjan merikalastuskohteita kohtaan on hiipunut. Kivaa se on edelleen niin kuin kalastus aina, mutta pahin polte tähän hommaan on hävinnyt ja suurin mielenkiinto omalla kohdallani on sisävesissä. Mutta ymmärrän kyllä täysin, että toisia merikalastus vetää puoleensa voimakkaimmin. Onhan siellä mahdollisuus ihan eri kokoluokan kaloihin kuin järvissä ja joissa..Majoituttuamme painelin innoissani heittelemään rantaan. Seitä tuli joka heitolla, pientä mutta seitä kumminkin. Ja jatkuvaan kalantuloon, siihen todellakin turtuu. 15 minuutin jälkeen kovin into pikkusein väsytykseen oli hävinnyt ja aloin virittelemään kameraa kalojen kuvaamista varten.
Miksi merikalastus ei enää sytytä niin kuin sisävesikalastus? Siihen ei varmasti yksiselitteistä vastausta ole. Jostain syystä vaan pidän enemmän jälkimmäisestä. En tavoittele harrastuksessani ennätyskaloja kovin aktiivisesti. Tietysti ison kalan saaminen on aina sykähdyttävä kokemus, mutta nautin pienten kalojen narraamisesta yhtälailla.  Pääasiassa pyydän kalaa syödäkseni, vapautan kalat joita en tarvitse. Mutta varsinkin sein osalta vapauttaminen on aika usein kyseenalaista, koska melko usein seit ovat kiinni uistimessa kyljestään ja silmistään. Osaa merikaloista tavoitellaan syvältä, vähintäänkin useamman kymmenen metrin syvyydestä painavilla juksilla. Näistäkin kaloista osa on vapautettava jo siitä syystä, että ne voivat olla alamittaisia. Paine tekee syvältä tuleville kaloille vaurioita, joista ne eivät enää selviä. Syvältä tulevalla kalalla on usein silmät pullistuneet ja sisäelimet suussa, kun sen saa pintaan. Syvältä kalastaminen ei sovi saalistaan arvostavalle. En tiedä millaista paineen vaihtelua merikalat sietävät. Sisävesissä olen kuulut suositeltavan, ettei takilalla pyydettäisi yli 10 metrin syvyyksistä. Mereltä voi pyytää myös matalasta, monet tavoiteltavista kalalajeista elävät myös matalikoilla. Matalikot kannattaa kartoittaa kartalta, niitä ei kovin tiheässä ole. Paikkapaikoin voi aivan rannantuntumassakin olla vielä 200 metriä vettä.Tällä reissulla kalastelimme ruokakalat rannalta käsin. Lisäksi kalastelimme yhtenä päivää muutaman tunnin  matalikkoja veneestä käsin, mutta vapautimme kaikki kalat. Venevuokra oli muuten kohtuullinen. Vene oli käytössämme noin 5 tuntia ja hintaa sille jäi 70 euroa, sisältäen bensat. Veneretkillä keskityin enemmän kuvaamiseen. Ajelin lintujen perässä ja kuvailin tapahtumia pinnan alta. Vene oli merikelpoinen reilu 5 m Buster 60 hv koneella, vanhalla plotterilla ja kaiulla varustettuna. Kaikuluotaimeksi olisin kuvaamisen kannalta kaivannut hieman parempaa versioita, mutta pääsihän tuolla kuvaamisvälineitä testaamaan.

Pyöriäisiä pyöri kyllä lähellä, mutta veden alta niitä en tällä kertaa päässyt kuvamaan

Lunneja uiskenteli merellä paljon

Kotkia kallionjyrkänteillä ja lentelemässä näkyi useita.

Merikotka veneen vierellä

SISÄVESIKALASTUS LYNGENILLÄ

Varasin Norjaan mukaan myös sisävesikalastusvälineet, desinfioin ne ja ostin Norjan valtion kalastuskortin. Kalastuskortin voi muuten maksaa netissä osoitteessa:

fiskeravgift.miljodirektoratet.no
Lupa pitää ostaa vuodeksi, valittavina on lupa itselle tai perheelle. Kyseinen lupa on valtion kalastuskortti, joka ei oikeuta kalastamaan vielä missään, mutta joka on oltava maksettuna ennen muiden lupien hankkimista. Lohijoille on  omat jokikohtaiset luvat ja muihin sisävesiin sitten isompia alueellisia lupia. Tromsasta Lyngenseidenistä kyselimme alueellisten sisävesilupien perään postista ja turisti-infosta. Kummassakaan niistä ei tiedetty mitään. Tämä johtunee siitä, että sisävesiä on täällä vähän ja valtaosa kalastajista tulee tänne merikalaan. Merikalastukseen lupia ei tarvita. Jos haluaa Norjaan sisävesikalastamaan, niin oman kokemukseni pohjalta suosittelen enemmin Finnmarkia.
Kyseltiin myös paikallisilta sisävesikalastuspaikoista. Lähivuorilla oli kolme lampea, joissa kolmessa kuulemma oli hyvin taimenta ja yhdessä rautua. Paikallisen mukaan niihin ei tarvinnut kuin valtion kortin. Hän painotti myös, että jos joku näkee meidät siellä kalalla, niin ei saa kertoa että kuulimme paikoista häneltä…..no en siis mennyt sinne, jäi epäilyttämään paikan luvallisuus.
Suosittu sisävesikohde alueella on  Jægervatnet niminen järvi, josta laskee lyhyt joki mereen. Se sijaitsi  Lyngenin niemen toisella puolella, noin tunnin ajomatkan päässä. Ajelimme sinne yhtenä päivänä tarkoituksena kalastaa lohta ja erityisesti merinieriää. Pysähdyttiin kalapaikalle, jossa koski ja virtaosuutta on ehkä 200 metriä. Kalastajia siinä oli parikymmentä ja kalaa näytti tulevan. 10 minuutin pysähtymisen aikana sain nähdä kuinka yksi perhomies tuli rannasta pois 4 merinieriä kanssa ja kuinka yksi väsytteli merinieriän. Paikka ei kuitenkaan ollut minua varten. Liikaa väkeä yhdelle pienelle virtapätkälle, joten sisävesikalastus sai tällä reissulla jäädä.

 KALOJEN KUVAAMINEN

Kaloja olen kuvannut jonkin verran ja kokoajan innostunut siitä enemmän. Nyt tämän reissun jälkeen innostus on kasvanut edelleen.Välineistä en tässä vaiheessa anna ohjeita, koska ne kehittyy nyt joka viikko. Kokoajan tulee mieleen paranneltavaa. Tältäkin reissulta jäi paljon kehittämis-ideoita, joilla saan kuvausta vakaammaksi ja paremmin ohjattavaksi. Neuvojen aika tulee siis ehkä myöhemmin, niin aloittelija tässä vielä on.
Kuvailua tein laitureilta, veneestä, ja jokisuistoista. Ja täytyy sanoa, että itselle kuvaamisessa on paljon samaa kuin kalastuksessa. Jos kuviin onnistuu kaloja saamaan, niin ne tuntuvat ihan täysin saaliilta. Mitään yksikertaisen helppoa kalojen saaminen kuviin ei aina ole. Samaa siinäkin kuin kalastuksesta, kohdekalan saamiseen kuviin täytyy käyttää aikaa. Sei ja turska nyt löytyi helposti monesta paikkaa, niin kuin ne löytyvät siimankin päähän. Turskat vaikuttivat jopa uteliailta kameraa kohtaan. Näiden lisäksi koitin kuvata merikissaa, joka tällä kertaa ei tullut kameran eteen. Siitä jää siis haastetta ensikertaan. Myös pyöriäisiä koitin kuvata useaan otteeseen. Joskus aiemmilla reissuilla ne ovat tulleet ihan veneen viereen. Olisi hienoa saada niistä kuvaa pinnan alta. Kaukana ne eivät olleet nytkään, lähimmillään noin 5 metrin päässä, mutta silloin kamera oli minulla kädessä, eikä vedessä niin kuin sen olisi pitänyt olla.
Viimeisenä päivänä kävin kuvaamassa yhtä jokisuistoa. Joensuisto oli matalaa hietikkoa, joten ajattelin sen olevan hyvä paikka kampelan kuvaamiselle. Kuvasin jokisuistoa parin kilometrin alueelta siltä täältä. Ja saalista tuli. Kävin kuvausmateriaalin läpi vasta kotiin palattuani ja mikä onnistumisen tunne tulikaan, kun kameran ohi ui komean kokoinen kampela. Kampelalajia siitä ei voi tunnistaa, mutta selkeä kampela joka tapauksessa. Kuvaaja voi saada saalista vielä vesiltä kotiin palattuaankin!
Samoja onnistumisen kokemuksia kuin kalastuksessa  voi saada myös kameran kanssa. Tämä kalastusmuoto sopii varmasti niillekin, ketkä miettivät kalastuksen eettisyyttä ja kaloille kalastuksen aiheuttamia kärsimyksiä. Tulevaisuuden eettisiä kalastusmuotoja?
Alla videokuvaa pinnan alta.