Finnmark 2018 - ensimmäinen täysi päivä

Ekalle päivälle matkaa tuli 1 150 km. Navigaattorin mukaan jäin lopullisesta määränpäästä vielä 150 km päähän. Mutta tässä on hyvä yöpyä. Ensimmäisen päivän matka kulki Kajaanin kautta Rovaniemelle, josta nousin raiskatun Kemijoen rantoja Sodankylän yläpuolelle saakka ja siitä edelleen kauniiseen Inariin. Inarissa olin iltapäivällä. Inarista matkaa perille on vielä kutakuinkin saman verran kuin Joensuusta Helsinkiin, joten päätin ajaa vielä lähemmäs kohdetta. Näin olisin ajoissa tiistaina lähellä pelipaikkoja. Yöksi saavuinkin Barentsinmeren rantaan johon pystytin teltan, hieman kalastelin, söin yöpalan ja aloin unille.

Ekan yön leiri. Telttaa ei jaksanut hyvin kauaksi autosta kantaa.

Ilta "tulilla" makkaran paistossa ennen unia.

Matkalla olin yrittänyt desinfioida kalastusvälineitä Norjaa varten Inarissa. Desinfiointipisteen pitäjä kuitenkin kertoi, että Suomesta tuotu desinfiointitodistus ei Norjassa kelpaa. Pitää siis etsiä illalla vielä densinfiointipiste rajan toiselta puolelta. 

Norjan puolella desinfiointii tarvitsisin mahdollisesti Norjan kruunuja ja niitähän en ollut vielä vaihtanut. Ensimmäistä pankkiautomaattia ei ole ennen ekaa yöpaikkaani, joten neljäs pysäytys oli tehtävä Nuorgamissa ja vaihdoin rahat ruokakaupan kassalla.  Tästä jatkoin matkaa Tanaan, josta löyty leirintäalue. Sieltä varmaan saa desinfioinnin ajattelin, kulkeehan lohijoki vieressä.

Ja niin saikin. Norjassa olen desinfioinut kalastusvälineet monta kertaa. Desinfiointeja on ollu monenlaisia, hutaistuja ja todella huolella tehtyjä. Esim viimekesänä kaikki kalastusvälineet upotettiin desinfiointiaineeseen ja kellosta katsottiin riittävä aika. Nyt olikin taas vuorossa toinen ääripää.

Desinfioija kysyi, onko kalastusvälineeni kuivat. Sanoin että on ja hän kirjoitti todistuksen ja veloitti 50 NOK. Ei edes tarkoistanut kalastusvälineitä. Ja jos näille ei suomalainen desinfiointi todistus kelpaa ni jo on perkele!

Kalastusvälineeni oli kuivat. Suurta osaa ei ole käytetty vuoteen ja jigivapaakin käytin viimeksi Pyhäselässä viikko sitten. Mutta silti. Näinkö Norjassa estetään lohiloisen leviäminen!

Ajelin desinfiointipaikasta vielä noin 30 km ja pistin leirin pystyyn tunturin rinteeseen. Perille leiripaikkaan vei huonokuntoinen sivutie, jota ajelin  päätieltä reilun kilometrin matkan. Teltan pystytin merenpuolelle, jossa tuuli piti ison osan ötököistä loitolla. Tunturien puolella noin kilometrin päässä oli järvi, josta olin alustavasti ajatellut kalastavani rautuja. No into ei enää yli 1000 km jälkeen ollut kova kalastukseen. Muutaman heiton kävin heittämässä, palasin iltapalalle ja aloin nukkumaan.

Aamulla herätys tuli klo 4:00 kun autrinko alkoi lämmittää telttaa. Kävin vielä järvellä, ei saalista ja jatkoin matkaa kohti Kiberiä.

FINNMARK

Alue jonne tulin kuuluu Norjan Finnamarkkiin eli manner norjan pohjoisimkpaan maakuntaan. Nimi tarkoittaa jotain matsäsuomalaisten aluetta. Suomalaiset saapuivat tälle alueelle Lapista ”siirtolaisina” tai nälkäpakolaisina joskus 1800 luvun alussa. He asuttivat useita alueita Finnmarkin alueelta ja elättivät itseään pääasiassa kalastamalla. Kansanryhmää nimitetään kveeneiksi ja sillä on norjassa virallinen vähemmistöasema. Monet paikannimerkin ovat suomalaisia, vaikka ne ovat kääntyneet myös norjaksi. Kautakeino, Kirkkoniemi (Kirkenes), Vesisaari (Vadsö), Vuoreija (Vardö) jne. Toisin kuin pohjois-ruotsissa, näillä alueilla ei niin hyvin enää suomenkielellä pärjää, kieli on vaihtunut ajankulussa Norjaan. Poikkeuksiakin on, kuten Pykeija, jossa suomenkieli kuulemma on säilynyt.

Alueella on useita lohijokia ja sisämassa toinen toistaan parempia jokia ja järviä. Luonto vaihtelee tunturi ja metsämaisemasta todella karuun kivikkomaastoon. Oma matkani kohdistuu alueelle, jossa pensaskasvustotkin alkavat olla harvassa karun ilmanalan vuoksi. Seutu on karua ja karuudessaan erityisen kaunista.

Finnmarkin maisemia. Vuoret täällä eivät ole niin jylhiä kuin etelemmässä Norjassa tai vaikka Tromsan alueella. Muistuttavat enemmän suomen tunturimaisemia.

Välillä maasto on todella karua niin sisämaassa kuin rannalla. Kivisessä maastossa ei ole paljoa edes jäkälää.

Sisävesikaloista täällä ei esiinny juuri muuta kuin nieriää, kymmenpiikkiä ja ehkä mutuja. Taimenta ja harjusta hieman etelämpänä. Merikaloja on laaja kirjo, toisin niitäkin lajimääräisestä vähemmän kuin etelämmässä, vaikkapa Lofooteilla. Tällä lueella esiintyy myös ympäristöogelmaksi asti muodostunutta kuningasrapua, joka on tulokaslajina päässyt valtaamaan isoja alueita merenpohjaa.

Nyt olin aikaisin liikkeellä., Kaupat, huoltoasemat ei olleet auki vaan jouduin vähän odottamaan niiden aukeamista. Mitä tekisin, olin majapaikkaan ilmoittanut saapuvani vasta 15:00 ja nyt kello ei ollut vielä seitsemää. Odottelin kauppojen aukeamisen saakka ja jatkoin kohti Kiberiä ( suomeksi Kiiperi)

Ajelin majapaikkaan ja ilokseni sainkin huoneeni heti käyttöön. Majapaikan olin löytänyt netistä,  kun etsin merisafareja. Olin tiedustellut safarin järjestäjältä huoneita alueelta ja hän ilmoitti, että hänellä on huone vapaana. Nyt yllätys oli suuri, kun tajusin, että majoituinkin hänen kotonaan. No pääseehän täällä suihkuun ja nukkumaan, kokemus tämäkin. 

Päivä oli tyyni ja kuuma, päästiin lähtemään merelle samantien. Ajeltiin ympäri merta ja kuvailin pääasiassa 20-30 metrin syvyyksistä. Puran kuvaukset vasta kotona ja lisäilen kuvat sitten näiden juttujen loppuun. Mutta pikaisesti vilkaistuna näytti, ettei kuvista paljoa saa selvää. Valo kyllä riittää, mutta valo taittaa näkymän niin sumuiseksi, ettei kuvista oikein saa selvää. Oppia tämäkin, pitäisi käyttää suodattimia. Tai mennä kuvailemaan pilvisellä säällä. Kokemus ehkä opettaa.

Kuva majapaikkani pihalta. Meri oli tyyni ja päivä helteinen.

Huoneen valloitettuani lähdettiin merelle. Videot ja  kuvat veden alta  tulee kotiin palattuani, jos sieltä löytyy jotain julkaisukelpoista

Kuvailtiin ja kalasteltiin muutama tunti. Saaliiksi tuli seitä ja turskaa. Meri oli tyyni ja helteinen. Palattiin satamaan ja painuin pikku palasen jälkeen päiväunille

Aikaisin kun lähtee liikkeelle, niin ehtii tehdä kaksikin retkeä päivässä. Tunnin päiväunien jälkeen jatkoin matkaa tunnin ajomatkan päässä olevalle rautujärvelle. Reitti kulkee läpi kuumaisen kivimaaston. Välillä on taloja, joissa on luonnon tekemiä kivipuutarhoja ja lopulta alue muuttuu asumattomaksi. Viimeinen tieosuus lähemmäksi järveä on huono, välillä eteneminen on noin 5 km tunnissa.  Auton sai jätettyä tienpäähän, josta järvelle oli matkaa noin 30 minuutin kävely.  Heti järven päästä olisi voinut kalastella, mutta kävelin järven puoleenväliin toisen 30 minuttia. Siinä lampeen laski joki. Pettymyksekseni Norjalaiset olivat miehittäneet jokisuun. Jäin näköetäisyydelle kalastelemaan mutta eivät he liikahtaneet siitä koko illan aikana.

Valtatiekin täällä on kapea, mutkainen ja kivien ympäröimä.

                                             

Rautujärvi näkyy jo. Järven nimi oli Syltevikvatnet. Kuviin ainakin taltioitui rautuja ja piikkejä. Se lisäilen kotiin palattuani kun olen käynyt kaiken materiaalin läpi.

Minulla oli hankittuna Finnmarkin sisävesikalastuslupa, mutta tälle järvelle sitä ei kuulemma tarvitse. Järvessä on ylitiheä rautukanta, jota olisi hyvä harventaa, että kalat kasvaisivat isommiksi. Näin kertoi majoittajani. No uiskenteli seassa isojakin, edellisenä päivänä suomalaisretkeilijät olivat saaneet paikasta parikin yli kilon nieriää.

Pintaelämää oli hyvin. Laitoin kameratkin veteen ja kalastelin.  Yksi hyvän kokoinen rautu oli hetken kiinni, mutta pääsi karkuun. Pari tuntia kalasteltuani lähdin valumaan takaisin autolle. Matkalta sain pari pikkurautua. Ehkä kalastusaikaa olisi kannattanut käyttää moneen muuhun paikkaan eikä odottaa jokisuun vapautumista. Kamerann taltioitui kuitenkin rautuja ja piikkejä, kotona sitten lopullisesti näkee, sainko kunnon saalista vai en.

Majapaikassa olin yhden aikaan yöllä, unille. Seuraavana päivänä olisi vuorossa lohijoki. Päätin olla vielä toisen yön kotimajoituksessa. Hintaa tällä on alle 450 NOK eli noin 50 e / yö. Lohijoki Komagelva kulkee lyhyen ajomatkan päässä. Ja kyllä tähän yällä väsyneenä on näppärä ajella nukkumaan.

Finnmark 2018 - lähtötunnelmissa

On 16.7.2018 klo 4:50. Istun aamukahvilla. Nämä aikaiset aamut on tulleet tänä kesänä jo tavaksi. Mutta nyt tässä aamussa on erityistä sähköä. Olen lähdössä kohti pohjoista.

Pohjosen tundravetää puoleensa minua joka kesä. Viimekesänä käytiin pohjoisessa ensin kaverin kanssa ja sitten perheen kanssa. Sama on toistunut joka vuosi jollakin kokoonpanolla. Ja silti siinä on joka kerta oma malttamaton odotuksen fiilis. Mutta nyt se on ihan erityinen. Nyt lähden ensimmäistä kertaa yksikseni.

Kaikki sai alkunsa viimeviikolla, kun sain omasta mielestäni loisto idean. Lähdettäisiin perheen kanssa Norjaan! Kenenkään muun mielestä se ei ollut niin loistelias idea kuin minusta. ”Mene yksinäsi” oli vastaus, joka ei ollut tarkoitettu mitenkään tylyksi vastaukseksi. Kyllä meiltä muutkin siellä viihtyy ja tykkäävät käydä, mutta nyt ei ollut oikea hetki.

Hetken yksin lähtemistä mietittyäni olin antanut kiehtovalle ajatukselle vallan. Yksin itseni kanssa,  tutkimusmatkalla pohjoiseen ja omaan itseen. Kyllä. Tällä kertaa en edes halua muita mukaani.

Arvoin matkaa muutaman kohteen välillä. Päädyin lähtemään Komagelvan ympäristöön Barentsin meren rannalle. Olen käynyt siellä noin 20 vuotta sitten ja nyt haluan käydä taas. Kohteessa on lohijoen lisäksi rautujärviä ja tietenkin tuo kirkas Barentsinmeri. Jos vaikka saisin toteutettua yhden kalastuspäivän merelle, yhden joelle ja yhden järvelle. Lisäksi kun reissun pituuteen lisää matkapäivät, niin reissulla alkaa olla pituutta about viikko. Houkuttelevaa. Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Tavoitteena reissulla on saada kuvattua vesiluontoa ja kalastaa merellä ja perhostella mantereella. Mutta tavoitteet saa muuttua jos siltä tuntuu. Mukaan on pakattu teltta, vaikka yövyn todennäköisesti pääosin  sisätiloissa. Tiedustelin jo Kibergistä venettä merelle ja samalle aikaa varailin sieltä yösijaksi huoneen retkeilymajasta. Jos tuulet ovat suotuisat niin merelle pitäisi päästä heti tiistaina.

Nyt ollaan vielä kotona. Kohta aamukahvi on juotu ja starttaan auton. Alustava suunnitelma reissuun on tehty, mutta kun yksin lähden niin minulla on vapaus tehdä ihan mitä lystää. Voin eka päivän ajaa kellon ympäri pysähtymättä perille saakka.  Tai voin jäädä halutessani Suomen puolelle perhostelemaan harreja. Jos haluankin jäädä Kajaanissa terassille viikoksi, voin tehdä sen. Katsotaan mitä mieleen tulee.

Päivittelen tätä blogia jatko-osilla reissun aikana jos huvittaa. Jos ei huvita niin olen päivittämättä. Mutta nyt kahvi on juotu ja seikkailu voi alkaa.

Aamuaurinko Vehkalahdessa.

Kameralla kalastamista

Kesän kalareissu oli takanapäin. Olin palannut pohjois-ruotsista muutama päivä sitten. Reissu oli taas kerran onnistunut taimenen ja harjuksen sisävesikalastusreissu. Siitä retkestä tarkemmin seuramme blogissa:

lesnannaputtajat.blogspot.fi

Lomaa oli kuitenkin vielä jäljellä ja pohjoiseen teki mieli niin minulla kuin myös muulla perheellä. Ruotsikin olisi napannut, mutta koska olin sieltä juuri palannut, päätimme suunnata Norjaan. Yhden yön olimme matkalla suomenpuolella ja toisena päivänä jatkoimme kohti Lyngeniä. Kalastuskohteita en tähän etukäteen katsonut. Norjassa merta riittää ja myös sisävesikohteita, näin ainakin kokemuksesta kuvittelin. Tällä reissulla  minua kiinnosti erityisesti kalojen kuvaaminen.
Saavuttiin toisen päivän iltana Skiboteniin, jossa majoituttiin aivan kylän tuntumassa olevalle leirintäalueelle mökkiin. Mökki oli tasokas niin kuin Norjassa yleensä. Leirintäalueen vierestä kulkee Skibotn-joki, entinen ja kai nykyinenkin lohijoki, miten sen nyt ottaa. Kalastus siinä kuitenkin on nyt kielletty. Kalastuskielto johtuu lohiloisesta, joka on koetellut kovin useita lohijokia Norjassa. Ja ihmisen takiahan se jokiin on levinnyt. Alkunsa loinen, eli gyrodactylus salaris lienee saanut Ruotsin lohista, joita on tuotu Norjaan kasvatettavaksi. Ruotsalaiset ja suomalaiset Itämeren lohet ovat vastustuskykyisiä kyseiselle loiselle, mutta Atlantin lohelle loinen on tappava. Tällä hetkellä loinen on pilannut useita lohijokia Tromssan maakunnan alueella. Se voi tuhota vielä monet norjalaisista lohijoista. Lohen viljely vuonoissa on hyvä kasvualusta loiselle ja uhka luonnonlohelle. Samainen loinen uhkaa siis myös suomen puolelle nousevaa Näätämön ja Tenon lohta. Tässä yksi syy olla ostamatta ja näin tukematta norjalaista kasvatettua lohta. Skibotnjokeen loinen tuli 90-luvulla. Tuolloin joen lohet myrkytettiin kuoliaaksi ensimmäisen kerran loisen leviämisen estämiseksi. Nyt kesällä 2015 joki on myrkytetty kolmannen kerran ja tämänhetkisellä rauhoituksella ilmeisesti odotetaan, että lohi taas palaisi jokeen. Toivon mukaan puhtaana. Nyt loisten kanssa on tapeltu kuitenkin jo 30 vuotta ja jokaisen myrkytyksen jälkeen myös loinen on palannut,  joten ei hyvältä näytä.
Loisesta johtuen kaikki kalastusvälineet, melontavälineet ym on norjaan tultaessa desinfioitava. Näin on ollut jo kauan, koska loinen voi kulkeutua myös suomesta veteen kosketuksissa olleissa välineissä Norjan lohijokiin. Joskus aikaisemmilla Norjan reissuilla desinfiointi on vaikuttanut vain rahastukselta. Muistan vuosia sitten, kuinka Kautakeinossa sain desinfiointitodistuksen kun paikallinen desinfioija hiukan suihkautteli desinfiointiainetta kalastusvälineitteni suuntaan. Tällä kertaa desinfiointi tehtiin asiallisesti. Kaikki kalastusvälineeni, kumpparit, haavit ym upotettiin desinfiointiaineeseen ja kellosta otettiin aikaa, että desinfiointi on riittävä. Aineessa liotettiin kalastusvälineitäni noin vartin verran. Desinfioinnin jälkeen välineet tulee vielä pestä huolella.

Uistimia ja perhoja desinfioitumassa. Myös kahluusaappaat, haavit, kelat ym on desinfioitava.

MERIKALASTUSTA
Skibottenista ajelimme Lyngenin, Koppangen nimiseen paikkaan, josta meille oli loppureissuksi majoituspaikka. Majapaikka oli käytännössä merenpäällä ja majapaikasta sai vuokrattua myös veneitä kalastusta varten.Norjassa on tullut käytyä aikaisempina vuosina kalalla niin sisämaassa kuin merellä lukuisia kertoja. Merikalastukseen innostuin eniten 2000 luvun ensimmäisellä kymmenyksellä. Merellä kalastaessa tapahtumia on mahdollista saada paljon ja ilman saalista ei voi jäädä, ellei sitten tavoittele jotain aivan erityistä. 
Sittemmin oma innostukseni Norjan merikalastuskohteita kohtaan on hiipunut. Kivaa se on edelleen niin kuin kalastus aina, mutta pahin polte tähän hommaan on hävinnyt ja suurin mielenkiinto omalla kohdallani on sisävesissä. Mutta ymmärrän kyllä täysin, että toisia merikalastus vetää puoleensa voimakkaimmin. Onhan siellä mahdollisuus ihan eri kokoluokan kaloihin kuin järvissä ja joissa..Majoituttuamme painelin innoissani heittelemään rantaan. Seitä tuli joka heitolla, pientä mutta seitä kumminkin. Ja jatkuvaan kalantuloon, siihen todellakin turtuu. 15 minuutin jälkeen kovin into pikkusein väsytykseen oli hävinnyt ja aloin virittelemään kameraa kalojen kuvaamista varten.
Miksi merikalastus ei enää sytytä niin kuin sisävesikalastus? Siihen ei varmasti yksiselitteistä vastausta ole. Jostain syystä vaan pidän enemmän jälkimmäisestä. En tavoittele harrastuksessani ennätyskaloja kovin aktiivisesti. Tietysti ison kalan saaminen on aina sykähdyttävä kokemus, mutta nautin pienten kalojen narraamisesta yhtälailla.  Pääasiassa pyydän kalaa syödäkseni, vapautan kalat joita en tarvitse. Mutta varsinkin sein osalta vapauttaminen on aika usein kyseenalaista, koska melko usein seit ovat kiinni uistimessa kyljestään ja silmistään. Osaa merikaloista tavoitellaan syvältä, vähintäänkin useamman kymmenen metrin syvyydestä painavilla juksilla. Näistäkin kaloista osa on vapautettava jo siitä syystä, että ne voivat olla alamittaisia. Paine tekee syvältä tuleville kaloille vaurioita, joista ne eivät enää selviä. Syvältä tulevalla kalalla on usein silmät pullistuneet ja sisäelimet suussa, kun sen saa pintaan. Syvältä kalastaminen ei sovi saalistaan arvostavalle. En tiedä millaista paineen vaihtelua merikalat sietävät. Sisävesissä olen kuulut suositeltavan, ettei takilalla pyydettäisi yli 10 metrin syvyyksistä. Mereltä voi pyytää myös matalasta, monet tavoiteltavista kalalajeista elävät myös matalikoilla. Matalikot kannattaa kartoittaa kartalta, niitä ei kovin tiheässä ole. Paikkapaikoin voi aivan rannantuntumassakin olla vielä 200 metriä vettä.Tällä reissulla kalastelimme ruokakalat rannalta käsin. Lisäksi kalastelimme yhtenä päivää muutaman tunnin  matalikkoja veneestä käsin, mutta vapautimme kaikki kalat. Venevuokra oli muuten kohtuullinen. Vene oli käytössämme noin 5 tuntia ja hintaa sille jäi 70 euroa, sisältäen bensat. Veneretkillä keskityin enemmän kuvaamiseen. Ajelin lintujen perässä ja kuvailin tapahtumia pinnan alta. Vene oli merikelpoinen reilu 5 m Buster 60 hv koneella, vanhalla plotterilla ja kaiulla varustettuna. Kaikuluotaimeksi olisin kuvaamisen kannalta kaivannut hieman parempaa versioita, mutta pääsihän tuolla kuvaamisvälineitä testaamaan.

Pyöriäisiä pyöri kyllä lähellä, mutta veden alta niitä en tällä kertaa päässyt kuvamaan

Lunneja uiskenteli merellä paljon

Kotkia kallionjyrkänteillä ja lentelemässä näkyi useita.

Merikotka veneen vierellä

SISÄVESIKALASTUS LYNGENILLÄ

Varasin Norjaan mukaan myös sisävesikalastusvälineet, desinfioin ne ja ostin Norjan valtion kalastuskortin. Kalastuskortin voi muuten maksaa netissä osoitteessa:

fiskeravgift.miljodirektoratet.no
Lupa pitää ostaa vuodeksi, valittavina on lupa itselle tai perheelle. Kyseinen lupa on valtion kalastuskortti, joka ei oikeuta kalastamaan vielä missään, mutta joka on oltava maksettuna ennen muiden lupien hankkimista. Lohijoille on  omat jokikohtaiset luvat ja muihin sisävesiin sitten isompia alueellisia lupia. Tromsasta Lyngenseidenistä kyselimme alueellisten sisävesilupien perään postista ja turisti-infosta. Kummassakaan niistä ei tiedetty mitään. Tämä johtunee siitä, että sisävesiä on täällä vähän ja valtaosa kalastajista tulee tänne merikalaan. Merikalastukseen lupia ei tarvita. Jos haluaa Norjaan sisävesikalastamaan, niin oman kokemukseni pohjalta suosittelen enemmin Finnmarkia.
Kyseltiin myös paikallisilta sisävesikalastuspaikoista. Lähivuorilla oli kolme lampea, joissa kolmessa kuulemma oli hyvin taimenta ja yhdessä rautua. Paikallisen mukaan niihin ei tarvinnut kuin valtion kortin. Hän painotti myös, että jos joku näkee meidät siellä kalalla, niin ei saa kertoa että kuulimme paikoista häneltä…..no en siis mennyt sinne, jäi epäilyttämään paikan luvallisuus.
Suosittu sisävesikohde alueella on  Jægervatnet niminen järvi, josta laskee lyhyt joki mereen. Se sijaitsi  Lyngenin niemen toisella puolella, noin tunnin ajomatkan päässä. Ajelimme sinne yhtenä päivänä tarkoituksena kalastaa lohta ja erityisesti merinieriää. Pysähdyttiin kalapaikalle, jossa koski ja virtaosuutta on ehkä 200 metriä. Kalastajia siinä oli parikymmentä ja kalaa näytti tulevan. 10 minuutin pysähtymisen aikana sain nähdä kuinka yksi perhomies tuli rannasta pois 4 merinieriä kanssa ja kuinka yksi väsytteli merinieriän. Paikka ei kuitenkaan ollut minua varten. Liikaa väkeä yhdelle pienelle virtapätkälle, joten sisävesikalastus sai tällä reissulla jäädä.

 KALOJEN KUVAAMINEN

Kaloja olen kuvannut jonkin verran ja kokoajan innostunut siitä enemmän. Nyt tämän reissun jälkeen innostus on kasvanut edelleen.Välineistä en tässä vaiheessa anna ohjeita, koska ne kehittyy nyt joka viikko. Kokoajan tulee mieleen paranneltavaa. Tältäkin reissulta jäi paljon kehittämis-ideoita, joilla saan kuvausta vakaammaksi ja paremmin ohjattavaksi. Neuvojen aika tulee siis ehkä myöhemmin, niin aloittelija tässä vielä on.
Kuvailua tein laitureilta, veneestä, ja jokisuistoista. Ja täytyy sanoa, että itselle kuvaamisessa on paljon samaa kuin kalastuksessa. Jos kuviin onnistuu kaloja saamaan, niin ne tuntuvat ihan täysin saaliilta. Mitään yksikertaisen helppoa kalojen saaminen kuviin ei aina ole. Samaa siinäkin kuin kalastuksesta, kohdekalan saamiseen kuviin täytyy käyttää aikaa. Sei ja turska nyt löytyi helposti monesta paikkaa, niin kuin ne löytyvät siimankin päähän. Turskat vaikuttivat jopa uteliailta kameraa kohtaan. Näiden lisäksi koitin kuvata merikissaa, joka tällä kertaa ei tullut kameran eteen. Siitä jää siis haastetta ensikertaan. Myös pyöriäisiä koitin kuvata useaan otteeseen. Joskus aiemmilla reissuilla ne ovat tulleet ihan veneen viereen. Olisi hienoa saada niistä kuvaa pinnan alta. Kaukana ne eivät olleet nytkään, lähimmillään noin 5 metrin päässä, mutta silloin kamera oli minulla kädessä, eikä vedessä niin kuin sen olisi pitänyt olla.
Viimeisenä päivänä kävin kuvaamassa yhtä jokisuistoa. Joensuisto oli matalaa hietikkoa, joten ajattelin sen olevan hyvä paikka kampelan kuvaamiselle. Kuvasin jokisuistoa parin kilometrin alueelta siltä täältä. Ja saalista tuli. Kävin kuvausmateriaalin läpi vasta kotiin palattuani ja mikä onnistumisen tunne tulikaan, kun kameran ohi ui komean kokoinen kampela. Kampelalajia siitä ei voi tunnistaa, mutta selkeä kampela joka tapauksessa. Kuvaaja voi saada saalista vielä vesiltä kotiin palattuaankin!
Samoja onnistumisen kokemuksia kuin kalastuksessa  voi saada myös kameran kanssa. Tämä kalastusmuoto sopii varmasti niillekin, ketkä miettivät kalastuksen eettisyyttä ja kaloille kalastuksen aiheuttamia kärsimyksiä. Tulevaisuuden eettisiä kalastusmuotoja?
Alla videokuvaa pinnan alta.