Gluteenittomat perunaohukaiset

Perunaohukaiset sopii hyvin kalan kaveriksi blinien tapaan tarjottuna ja ovat vieläpä melko vaivattomia tehdä. Alla väsäämäni ohje gluteenittomille perunaohukaisille ja muutama kalalisuke niille.

Ohukaiset

4 keltuaista
2 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
2,5 dl maitoa
suolaa
6 jauhoista perunaa
4 valkuaista
voita paistamiseen

- Sekoita jauhot, keltuaiset ja maito, mausta suolalla. Jätä turpoamaan kylmiöön.
- Kuori ja keitä perunat, paseeraa perunat siivilän läpi ja anna jäähtyä. Lisää jäähtyneet paseerratut perunat taikinaan
- Vatkaa valkuaiset vaahdoksi juuri ennen paistamista. Lisää valmuaisvaahto taikinaan varovasti käännellen. Paista lettupannulla, käytä paistamiseen voita.

Lisukkeet

Mateenmätiä, marinoitua punasipulia ja smetanaa

2 hienonnettua punasipulia
½ dl punaviinietikkaa
1 dl vettä
sinapinsiemeniä
½ tl suolaa
3 rkl sokeria

Mateenmäriä 200 g

2 dl smetanaa

-hienonna sipuli, ryöppää sipuli, lisää suola ja sokeri. Lisää etikka jäähtyvään liemeen ja anna jäähtyä. Hapon avulla punasipulin värit voimistuvat, se saa pirteän maun ja säilyy marinaadissa käyttövalmiina vaikka viikkoja.

Savumuikkumousse
1 prk (400g ) savumuikkuja
2 dl maitoa
3 rkl maissijauhoa

- vaivaa muikut tasaiseksi massaksi tehosekottimella tai käsin kulhossa. Muutaman muikun voi jättää koristeluun ehjiksi.
- sekoita maissijauhot ja maito, kuumenna ja anna suurustua.
- yhdistä hienonnetut muikut ja maissijauhot

Graavisiika
150 g graavattua siikaa
1 rkl hienonnettua tuoretta ruohosipulia
mustapippuria
sitruunan mehua
oliiviöljyä

Sekoita ainekset

Siinä pikku iltapalaa. Lisukkeita piti tehdä muikusta ja siiasta kun mateen mäti ei olisi yksin riittänyt. Pitäs enempi onkia mateita.

Lihat talteen mateesta vaivattomasti

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa blogiini pari tekstiä. Aikaa edellisestä päivityksestä on vierähtänyt jo kuukausia.

Noin kuukausi sitten meillä oli mateen pilkki sesonki parhaimmillaan. Montaa kertaa en pilkillä käynyt, mutta mateen makuun kuitenkin päästiin. Madettahan pidetään perinteisesti keittokalana jossa se onkin hyvä. Mutta sitä kannattaa valmistaa muutenkin, kuten savustamalla, muhentamalla tai vaikka friteeraamalla. Mateen lihat voi ottaa talteen vetämällä kalan fileksi. Se poikeaa hieman perinteisten filekalojen leikkaamisesta ja painohäviötäkin tulee  melko paljon.

Jos tekee mateesta keittoa tai muhennosta, kannattaa made keittää nyljettynä kokonaisena varovasti. Liian voimakas keittäminen tekee lihan irrottamisesta hankalaa, ja ruotoja tahtoo väkisinkin jäädä lihojen sekaan. Kun made keitetään varovasti juuri ja juuri kypsäksi, pysyy se ehjänä ja lihat saa otettua nopeasti ja tarkasti talteen.

Käytännössä se tapahtuu niin, että nyljetty ja perattu made laitetaan kattilaan mausteiden kanssa. Lisätään vettä sen verran että kala juuri ja juuri peittyy. Kuumennetaan neste kiehumispisteeseen, mutta ei kiehuteta madetta vaan otetaan kattila kuumalta levyltä pois kun kiehumispiste on saavutettu. Laitetaan kansi päälle ja annetaan kalan kypsyä jäähtyvässä liemessä. Reilun kilon made kypsyy kannen alla noin 20 minuutissa. Jos keittelee usean kilon mateita, aikaa on lisättävä ja jätettävä levy vaikkapa 1 teholle.

Tämän jälkeen otetaan liemi tarteen, annetaan mateen hieman jäähtyä ja otetaan lihat talteen soppaa tai muhennosta varten.

Made hautumassa kaikessa rauhassa

Varovasti kypsennetyn mateen liha irtoaa ruodoista hyvin ja ruodot pysyvät ehjinä rungossa.

Kasvis-madesoppaan lisätään irroitetut mateen lihat.

Frittihauki (gluteeniton)

Kalastus on jäänyt syksyn aikana olemattomiin. Kesällä herännyt vedenalainen kuvaaminen on vienyt mukanaan. Vesien ääärellä on tullut käytyä, mutta mukaan ei ole enää tahtonut mahtua kalastusvälineitä. Ja kun kuvaamassa on niin eipä aika kalastamiseen riittäisikään. Samoja onnistumisen elämyksiä kaloista saa kuvaamallakin, mutta kalanmakuun kuvista ei pääse.

Sen verran mukaansa tempaavaa kuvaaminen on ollut, että siihen on tullut kehitettyä kolmea erillaista telinettä. Sopivia kun ei maailman markkinoilta ole löytynyt vaikka kuinka on etsinyt. Ja koska tarjonta on ollut heikkoa, niin kohtapa noita voi olla myytäväksikin asti, jos kysyntää on. Ensimmäisen myyntivalmiin prototyypin pitäisi valmistua tässä lokakuussa. Katsotaan johtaako se sitten ihan tuotantoon saakka.

No nyt edellisestä kalareissusta oli kulunut jo parikuukautta, jos viimeviikkoista puolentunnin jigitystä ei lasketa. Niin kauaa en ole varmaan koskaan ollut kalastamatta, tai korkeintaan joskus ihan ensimmäisinä elinvuosinani. Viimeksi kalastelin elokuun ekalla viikolla Saimaalla. Pyhäselällä, jossa venepaikkani on, olin viimeksi käynyt uistelemassa toukokuussa. Kovin on vähiin jäänyt kalareissut.

Nyt sää oli mitä leppoisin. Pilvinen, pientä tihkusadetta, mutta tuulta ei nimeksikään. Suuntasin veneellä napaluodon suuntaan, jossa aloitin uistelun.

Kaikuluotain piirsi kaloja 6-7 metriin. Laitoin takilalla yhden uistimen sinne ja muissa vavoissa pidin syvännevaappuja. Ne tosin  eivät ilman paikoitusta kuin muutamaan metriin. Hetken uisteltuani tuli takilaan ensimmäinen tärppi. Kelasin vieheen ylös ja sen mukana tuli pikkuinen alamittainen kuha. Näitäköhön ne tuolla kaikuluotaimessa ovat? Olisiko joukossa isopmpaa? Hetken pyörin penkassa 7-8 metrin verdessä, mutta mitallista kuhaa sieltä ei tullut. Kiersin veneellä vielä yhden matalikon kautta, josta mukaan sain syvännevaappuun napanneen parikilopisen hauen. No päästäänpä pitkästä aikaa hauen makuun.

Hauenkalastuksessakin yksikoukkuinen viehe on näppärä peli. Yksikoukkuinen viehe ei sotkeudu haaviin ja kalasta irroittaminenkin on joutuisaa. Jos kalan vapauttaa, ei yksikoukkuinen viehe myöskään vahingoita kalaa niin herkkään kuin kolmihaarakoukku. Suosittelen.

Kotona fileroin hauen ruodottomaksi. Ruotopalat vakumoin myöhempää käyttöä varten ja laitoin pakkaseen. Ruofottoman osan suikaloin marinointia ja friteerausta varten. Alla friteeratun hauen ohje. Voi tehdä yhtähyvin venhäjauhoista jos ei ole gluteenittomia jauhoja.

Friteerattu hauki 

Marinadi:

1 kpl parinkilon hauki ruodottomaksi fileroituna

1 dl sitruunan mehu

tilkka oliiviöljyä

suolaa, mustapippuria

Frittitaikina:

2,5 dl maitoa

2 mukaa + 1 keltuainen

1,5 dl gluteeniton jauhoseos (Sunnuntai)

1 vaahdotettu valkuainen

suolaa

Kalojen leivitykseen maissijauhoja

Rypisöljyä friteeraukseen noin 5 dl. 

Paprikakastike

½ keltainen paprika

½ punainen paprika

pala purjoa

½ dl maizenaa

2 dl kalalientä

1 dl kuohukermaa

suola, pippuri, persilja

• Suikaloi hauki ja laita marinoitumaan muiden marinadin aineosien kanssa jääkaappiin pariksi tunniksi. Kääntele välillä.
• Yhdistä maito, munat ja jauhoseos frittitaikinaan. Anna turvota. Vaahdota valkuainen ja lisää se taikinaan juuri ennen käyttöä.
• Valmista tässä välissä kastike, suikaloi kasvikset, freesaa niitä hetki ja lisää kalaliemi. Suurusta maizenalla. Lisää kerma ja keitä tasaiseksi. Mausta. 
• Vaahdota valkuainen ja lisää taikinaan
• Leivitä marinoituneet haukifilepalat maissijauhoissa, kääntele sen jälkeen frittitaikinassa ja nosta 180 C öljyyn kypsymään.
• Kun kalat ovat kauniin ruskeita, nosta reikäkauhalla lävikköön valumaan.
• Tarjoile välittömästä, kuohkea frittitaikina ei parane vitkuttelemalla.

Friteerattu hauki ja paprikakastike.

Rauhallinen syysilta Pyhäselällä 23.9.2017

Korvasieniä ja särkeä

Tässä yhtenä iltana nälissäni pengoin jääkaappia ja pakastinta. Ruokaostoksilla käynti oli jäänyt päivällä väliin ja oli valmistettava jotakin mitä kaapeista löytyy. Ja onneksi seiltä löytyikin kerrassaan mainioita raaka-aineita. Pakkasessa oli kevätjäiltä pilkttyjen särkien seläkkeitä. Alun perin sniistä oli tarkoitus tehdä maustekalaa, mutta se oli vaan jäänyt. Lisäksi pakkasessa oli keväältä myös korvasieni.

Jääkaapin tyhjennyksessä löytyi vielä pala halloumia ja turkkilaista jugurttia, eli johan näistä iltapala syntyy.

Korvasieniä ja särkeä

1 sipuli

200 g korvasieniä

oliiviöljyä

400 g särjen seläkkeitä

vehnäjauhoja / gluteeniton jauhoseos

pala Halloum-juustoa

voita

timjamia

mustapippuria

suolaa

Kastike:

1 dl Turkkilaista jugurttia

hienonnettua sipulia

suolakurkkua

- Hakataan korvasienet hienoksi ja heitetään kuumalle pannulle jossa oliiviöljyä.
- Hienonnetaan sipuli ja laitetaan sekaan.
- freesataan rauhassa, sienistä saa enin kosteus haihtua. Nostetaan freesatut sienet syrjään.
- Maustetaan särkiseläkkeet suolalla ja pippurilla, leivitetään.
-  Kuumennetaan voi pannulla ja lisätään leivitetyt särjet. Paloitellaan Halloumi ja lisätään se sekä sieni, sipuliseos takaisin pannulle.
- Käännellään varovasti kunnes kaikki saaneet kauniin värin.
- Maustetaan.
- Tehdään jugurtista, sipulista ja maustekurkusta vielä kastike.

Kameralla kalastamista

Kesän kalareissu oli takanapäin. Olin palannut pohjois-ruotsista muutama päivä sitten. Reissu oli taas kerran onnistunut taimenen ja harjuksen sisävesikalastusreissu. Siitä retkestä tarkemmin seuramme blogissa:

lesnannaputtajat.blogspot.fi

Lomaa oli kuitenkin vielä jäljellä ja pohjoiseen teki mieli niin minulla kuin myös muulla perheellä. Ruotsikin olisi napannut, mutta koska olin sieltä juuri palannut, päätimme suunnata Norjaan. Yhden yön olimme matkalla suomenpuolella ja toisena päivänä jatkoimme kohti Lyngeniä. Kalastuskohteita en tähän etukäteen katsonut. Norjassa merta riittää ja myös sisävesikohteita, näin ainakin kokemuksesta kuvittelin. Tällä reissulla  minua kiinnosti erityisesti kalojen kuvaaminen.
Saavuttiin toisen päivän iltana Skiboteniin, jossa majoituttiin aivan kylän tuntumassa olevalle leirintäalueelle mökkiin. Mökki oli tasokas niin kuin Norjassa yleensä. Leirintäalueen vierestä kulkee Skibotn-joki, entinen ja kai nykyinenkin lohijoki, miten sen nyt ottaa. Kalastus siinä kuitenkin on nyt kielletty. Kalastuskielto johtuu lohiloisesta, joka on koetellut kovin useita lohijokia Norjassa. Ja ihmisen takiahan se jokiin on levinnyt. Alkunsa loinen, eli gyrodactylus salaris lienee saanut Ruotsin lohista, joita on tuotu Norjaan kasvatettavaksi. Ruotsalaiset ja suomalaiset Itämeren lohet ovat vastustuskykyisiä kyseiselle loiselle, mutta Atlantin lohelle loinen on tappava. Tällä hetkellä loinen on pilannut useita lohijokia Tromssan maakunnan alueella. Se voi tuhota vielä monet norjalaisista lohijoista. Lohen viljely vuonoissa on hyvä kasvualusta loiselle ja uhka luonnonlohelle. Samainen loinen uhkaa siis myös suomen puolelle nousevaa Näätämön ja Tenon lohta. Tässä yksi syy olla ostamatta ja näin tukematta norjalaista kasvatettua lohta. Skibotnjokeen loinen tuli 90-luvulla. Tuolloin joen lohet myrkytettiin kuoliaaksi ensimmäisen kerran loisen leviämisen estämiseksi. Nyt kesällä 2015 joki on myrkytetty kolmannen kerran ja tämänhetkisellä rauhoituksella ilmeisesti odotetaan, että lohi taas palaisi jokeen. Toivon mukaan puhtaana. Nyt loisten kanssa on tapeltu kuitenkin jo 30 vuotta ja jokaisen myrkytyksen jälkeen myös loinen on palannut,  joten ei hyvältä näytä.
Loisesta johtuen kaikki kalastusvälineet, melontavälineet ym on norjaan tultaessa desinfioitava. Näin on ollut jo kauan, koska loinen voi kulkeutua myös suomesta veteen kosketuksissa olleissa välineissä Norjan lohijokiin. Joskus aikaisemmilla Norjan reissuilla desinfiointi on vaikuttanut vain rahastukselta. Muistan vuosia sitten, kuinka Kautakeinossa sain desinfiointitodistuksen kun paikallinen desinfioija hiukan suihkautteli desinfiointiainetta kalastusvälineitteni suuntaan. Tällä kertaa desinfiointi tehtiin asiallisesti. Kaikki kalastusvälineeni, kumpparit, haavit ym upotettiin desinfiointiaineeseen ja kellosta otettiin aikaa, että desinfiointi on riittävä. Aineessa liotettiin kalastusvälineitäni noin vartin verran. Desinfioinnin jälkeen välineet tulee vielä pestä huolella.

Uistimia ja perhoja desinfioitumassa. Myös kahluusaappaat, haavit, kelat ym on desinfioitava.

MERIKALASTUSTA
Skibottenista ajelimme Lyngenin, Koppangen nimiseen paikkaan, josta meille oli loppureissuksi majoituspaikka. Majapaikka oli käytännössä merenpäällä ja majapaikasta sai vuokrattua myös veneitä kalastusta varten.Norjassa on tullut käytyä aikaisempina vuosina kalalla niin sisämaassa kuin merellä lukuisia kertoja. Merikalastukseen innostuin eniten 2000 luvun ensimmäisellä kymmenyksellä. Merellä kalastaessa tapahtumia on mahdollista saada paljon ja ilman saalista ei voi jäädä, ellei sitten tavoittele jotain aivan erityistä. 
Sittemmin oma innostukseni Norjan merikalastuskohteita kohtaan on hiipunut. Kivaa se on edelleen niin kuin kalastus aina, mutta pahin polte tähän hommaan on hävinnyt ja suurin mielenkiinto omalla kohdallani on sisävesissä. Mutta ymmärrän kyllä täysin, että toisia merikalastus vetää puoleensa voimakkaimmin. Onhan siellä mahdollisuus ihan eri kokoluokan kaloihin kuin järvissä ja joissa..Majoituttuamme painelin innoissani heittelemään rantaan. Seitä tuli joka heitolla, pientä mutta seitä kumminkin. Ja jatkuvaan kalantuloon, siihen todellakin turtuu. 15 minuutin jälkeen kovin into pikkusein väsytykseen oli hävinnyt ja aloin virittelemään kameraa kalojen kuvaamista varten.
Miksi merikalastus ei enää sytytä niin kuin sisävesikalastus? Siihen ei varmasti yksiselitteistä vastausta ole. Jostain syystä vaan pidän enemmän jälkimmäisestä. En tavoittele harrastuksessani ennätyskaloja kovin aktiivisesti. Tietysti ison kalan saaminen on aina sykähdyttävä kokemus, mutta nautin pienten kalojen narraamisesta yhtälailla.  Pääasiassa pyydän kalaa syödäkseni, vapautan kalat joita en tarvitse. Mutta varsinkin sein osalta vapauttaminen on aika usein kyseenalaista, koska melko usein seit ovat kiinni uistimessa kyljestään ja silmistään. Osaa merikaloista tavoitellaan syvältä, vähintäänkin useamman kymmenen metrin syvyydestä painavilla juksilla. Näistäkin kaloista osa on vapautettava jo siitä syystä, että ne voivat olla alamittaisia. Paine tekee syvältä tuleville kaloille vaurioita, joista ne eivät enää selviä. Syvältä tulevalla kalalla on usein silmät pullistuneet ja sisäelimet suussa, kun sen saa pintaan. Syvältä kalastaminen ei sovi saalistaan arvostavalle. En tiedä millaista paineen vaihtelua merikalat sietävät. Sisävesissä olen kuulut suositeltavan, ettei takilalla pyydettäisi yli 10 metrin syvyyksistä. Mereltä voi pyytää myös matalasta, monet tavoiteltavista kalalajeista elävät myös matalikoilla. Matalikot kannattaa kartoittaa kartalta, niitä ei kovin tiheässä ole. Paikkapaikoin voi aivan rannantuntumassakin olla vielä 200 metriä vettä.Tällä reissulla kalastelimme ruokakalat rannalta käsin. Lisäksi kalastelimme yhtenä päivää muutaman tunnin  matalikkoja veneestä käsin, mutta vapautimme kaikki kalat. Venevuokra oli muuten kohtuullinen. Vene oli käytössämme noin 5 tuntia ja hintaa sille jäi 70 euroa, sisältäen bensat. Veneretkillä keskityin enemmän kuvaamiseen. Ajelin lintujen perässä ja kuvailin tapahtumia pinnan alta. Vene oli merikelpoinen reilu 5 m Buster 60 hv koneella, vanhalla plotterilla ja kaiulla varustettuna. Kaikuluotaimeksi olisin kuvaamisen kannalta kaivannut hieman parempaa versioita, mutta pääsihän tuolla kuvaamisvälineitä testaamaan.

Pyöriäisiä pyöri kyllä lähellä, mutta veden alta niitä en tällä kertaa päässyt kuvamaan

Lunneja uiskenteli merellä paljon

Kotkia kallionjyrkänteillä ja lentelemässä näkyi useita.

Merikotka veneen vierellä

SISÄVESIKALASTUS LYNGENILLÄ

Varasin Norjaan mukaan myös sisävesikalastusvälineet, desinfioin ne ja ostin Norjan valtion kalastuskortin. Kalastuskortin voi muuten maksaa netissä osoitteessa:

fiskeravgift.miljodirektoratet.no
Lupa pitää ostaa vuodeksi, valittavina on lupa itselle tai perheelle. Kyseinen lupa on valtion kalastuskortti, joka ei oikeuta kalastamaan vielä missään, mutta joka on oltava maksettuna ennen muiden lupien hankkimista. Lohijoille on  omat jokikohtaiset luvat ja muihin sisävesiin sitten isompia alueellisia lupia. Tromsasta Lyngenseidenistä kyselimme alueellisten sisävesilupien perään postista ja turisti-infosta. Kummassakaan niistä ei tiedetty mitään. Tämä johtunee siitä, että sisävesiä on täällä vähän ja valtaosa kalastajista tulee tänne merikalaan. Merikalastukseen lupia ei tarvita. Jos haluaa Norjaan sisävesikalastamaan, niin oman kokemukseni pohjalta suosittelen enemmin Finnmarkia.
Kyseltiin myös paikallisilta sisävesikalastuspaikoista. Lähivuorilla oli kolme lampea, joissa kolmessa kuulemma oli hyvin taimenta ja yhdessä rautua. Paikallisen mukaan niihin ei tarvinnut kuin valtion kortin. Hän painotti myös, että jos joku näkee meidät siellä kalalla, niin ei saa kertoa että kuulimme paikoista häneltä…..no en siis mennyt sinne, jäi epäilyttämään paikan luvallisuus.
Suosittu sisävesikohde alueella on  Jægervatnet niminen järvi, josta laskee lyhyt joki mereen. Se sijaitsi  Lyngenin niemen toisella puolella, noin tunnin ajomatkan päässä. Ajelimme sinne yhtenä päivänä tarkoituksena kalastaa lohta ja erityisesti merinieriää. Pysähdyttiin kalapaikalle, jossa koski ja virtaosuutta on ehkä 200 metriä. Kalastajia siinä oli parikymmentä ja kalaa näytti tulevan. 10 minuutin pysähtymisen aikana sain nähdä kuinka yksi perhomies tuli rannasta pois 4 merinieriä kanssa ja kuinka yksi väsytteli merinieriän. Paikka ei kuitenkaan ollut minua varten. Liikaa väkeä yhdelle pienelle virtapätkälle, joten sisävesikalastus sai tällä reissulla jäädä.

 KALOJEN KUVAAMINEN

Kaloja olen kuvannut jonkin verran ja kokoajan innostunut siitä enemmän. Nyt tämän reissun jälkeen innostus on kasvanut edelleen.Välineistä en tässä vaiheessa anna ohjeita, koska ne kehittyy nyt joka viikko. Kokoajan tulee mieleen paranneltavaa. Tältäkin reissulta jäi paljon kehittämis-ideoita, joilla saan kuvausta vakaammaksi ja paremmin ohjattavaksi. Neuvojen aika tulee siis ehkä myöhemmin, niin aloittelija tässä vielä on.
Kuvailua tein laitureilta, veneestä, ja jokisuistoista. Ja täytyy sanoa, että itselle kuvaamisessa on paljon samaa kuin kalastuksessa. Jos kuviin onnistuu kaloja saamaan, niin ne tuntuvat ihan täysin saaliilta. Mitään yksikertaisen helppoa kalojen saaminen kuviin ei aina ole. Samaa siinäkin kuin kalastuksesta, kohdekalan saamiseen kuviin täytyy käyttää aikaa. Sei ja turska nyt löytyi helposti monesta paikkaa, niin kuin ne löytyvät siimankin päähän. Turskat vaikuttivat jopa uteliailta kameraa kohtaan. Näiden lisäksi koitin kuvata merikissaa, joka tällä kertaa ei tullut kameran eteen. Siitä jää siis haastetta ensikertaan. Myös pyöriäisiä koitin kuvata useaan otteeseen. Joskus aiemmilla reissuilla ne ovat tulleet ihan veneen viereen. Olisi hienoa saada niistä kuvaa pinnan alta. Kaukana ne eivät olleet nytkään, lähimmillään noin 5 metrin päässä, mutta silloin kamera oli minulla kädessä, eikä vedessä niin kuin sen olisi pitänyt olla.
Viimeisenä päivänä kävin kuvaamassa yhtä jokisuistoa. Joensuisto oli matalaa hietikkoa, joten ajattelin sen olevan hyvä paikka kampelan kuvaamiselle. Kuvasin jokisuistoa parin kilometrin alueelta siltä täältä. Ja saalista tuli. Kävin kuvausmateriaalin läpi vasta kotiin palattuani ja mikä onnistumisen tunne tulikaan, kun kameran ohi ui komean kokoinen kampela. Kampelalajia siitä ei voi tunnistaa, mutta selkeä kampela joka tapauksessa. Kuvaaja voi saada saalista vielä vesiltä kotiin palattuaankin!
Samoja onnistumisen kokemuksia kuin kalastuksessa  voi saada myös kameran kanssa. Tämä kalastusmuoto sopii varmasti niillekin, ketkä miettivät kalastuksen eettisyyttä ja kaloille kalastuksen aiheuttamia kärsimyksiä. Tulevaisuuden eettisiä kalastusmuotoja?
Alla videokuvaa pinnan alta.

Mato-onkireissun sivusaalis

Toukokuu on yleensä särkikalojen onginnan parasta aikaa. Kalat ovat aktiivisia ja kylmän veden kalat myös maultaan parhaita. Suuntasin Pielisjoen varteen ongelle paikkaan, josta olen jo aikaisemmassa blogissani kertonut salakanonginnasta.
Harmikseni haaveilemallani onkipaikalla istuskeli nuorisoa. Eivät kalastelleet, kunhan istuivat vedenäärellä. "No ongin vähän ylempää"- tuumin itsekseni ja lompsin muutaman metrin päähän nuorista..
Laitoin 12 koon koukkuun pari kärpäsen toukkaa ja viskasin onkilaitteen Jokeen. Muutama sekunti ja koho painui pinnan alle. Mutta nyt kiinni ei ollut salakka. Näin heti, että onkeen nappasi kirjolohi.
Haaviakaan en ollut rantaan varannut, mutta onneksi tällä kertaa puolisoni oli mukana. Huutelin hänelle, että toisi haavin rantaan autosta. Pidin kirreä 6 metrin vavalla virrassa ja muutaman minuutin jälkeen se olikin valmis haavittavaksi.  Nappasin kirjolohen rannalle ja kävelin se haavissa autolle päin nuorisoporukan ohitse. Ohi mennessä vielä sanoin, että johan tuota kotiin joutaakin. Olinhan ollut ongella varmaan alle 5 minuuttia. Nuoret kertoivat  kovasti kalastelleensa juuri tästä, mutta valittelivat etteivät ole oikein mitään saaneet. No toivottavasti innostuvat kuitenkin taas kalastelemaankin, kun näkivät,  että kalojakin joesta voi saada.

Pielisjoen mato-ongittu kirjolohi. Nätti yksilö, evät ovat ehjät ja teräväkärkiset. Usein altaassa kasvatettujen kalojen evät ovat pyöristyneet ja kuluneet, joka latistavat kalastuksen tunnelmaa. Ne kertovat kalan ahtaista kasvuolosuhteista. Pitempään virrassa ollessaan nuo vauriot kuitenkin korjaantuvat.

Mutta mikä sai minut kirjoittaman tästä aiheesta blogia? Ennen kaikkea  kirjolohi, joka herättää paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Kirjolohihan on Tyynenmeren lohikaloja, joka poikkeuksia lukuun ottamatta ei lisäänny suomessa. Se on tuotu tänne alun perin kasvatettavaksi ruokakalaksi ja sitä se on edelleenkin mitä suuremmissa määrin. Näitä ovat kaupasta saatavat "broilerit",  jotka on optimoidulla ravinnolla saatu kasvamaan nopeasti teuraskuntoon. Maku ei tietenkään ole luonnonkalan veroinen, mutta yksi tapa tuottaa proteiinipitoista ja ihan maukastakin  ravintoa ihmisille.
Järviin, jokiin ja lampiin sitä istutetaan kalastajien iloksi, niin tai harmiksi. Riippuu keneltä sitä kysyy. Itse en ole koskaan ollut mitenkään intohimoinen kirjolohen kalastaja. Muistan, kun sain ensimmäiset kirjolohet Ruunaalta, miten pikkupoikana olin niistä innoissani. Olivathan ne kovassa virrassa kovia taistelijoita. Silloin Ruunalla tuli jonkin verran käytyä ja saatua ennen kaikkea taimenia.  Täytyy sanoa, että juuri kirjolohen takia paikasta meni minun kohdallani mielenkiinto.  Se vain tuntui jotenkin tylsältä, että tankkiauto tulee joenvarteen laskemaan kaloja jokeen sen takia että minä saan jallittaa niitä virvelillä. Samoinhan se auto tuo suurimman osan taimenistakin. Mutta kun kirjolohi  ei sinne luonnostaan kuulu. Siinä on hieman samaa  kuin jos metsästäjien iloksi istutettaisiin metsään broilereita, koska metsäkanalintukannat ovat vähäiset.

Mutta eihän asia tietenkään ihan noin yksinkertainen ole, kuin mitä itse typeryspäissäni olen ajatellut. Aika iso-osa meidän kalasaaliista on tällä hetkellä istutusten tulosta. Olisihan se hienoa pyytää pelkästään luonnonkalaa ja tuntea kuinka  minä puoliksi villi-ihminen  voisin elää pelkillä luonnon antimilla, kalastaa, metsästää, sienestää, marjastaa....mutta tämä idylli menee sirpaleiksi viimeistään, kun näkee tankkiauton laskevan pyyntikokoista kalaa pyydettäväksi, joskus suljetullekin alueelle.
Mutta näinhän se on toimittava, että lohikaloja riittää pyydettäväksi. Ja syyt ovat ihmisestä johtuvia, vesien rakentamisen ja muun vesistön pilaamisen myötä luontainen lisääntyminen on suurimmassa osassa vesistöjämme häiriintynyt niin, ettei luonnonkalaa ole tarjolla monessakaan paikkaa.
Koska lisääntyminen ei onnistu,  istutetaan  vesiimme luontaisesti esiintyviä kaloja, kuten meilläpäin taimenta ja järvilohta. Näiden lisääntymismahdollisuudet on pitkälti pilattu vesivoimalla ja muuten vesistöjä pilaamalla. Ja kun luonnossa ei poikastuotantoa enää ole, koitta ihmiset korvata näiden kalojen esiintymisen istuttamalla kasvatettuja poikasia vesistöihin. Poikasistutusten tulokset eivät kuitenkaan ole kovinkaan hyviä. Ja pyyntikokoisten lohien ja taimenten istuttaminen olisi taas kallista. Siinä ainakin joitakin syitä, miksi moneen paikkaan istutetaan juuri kirjolohta.

Kirjolohi kun ei lisäänny meillä luonnossa, niin siitä ei sen takia muodostu ekosysteemille isompaa uhkaa, toisinkuin esimerkiksi puronieriästä tai harmaanieriästä, joista lisääntyvinä vieraslajeina on tullut ongelma useassa paikkaa pohjolassa. Vesistöt, joissa taimen ja lohi kutevat luonnostaan, kirjolohen istuttamisesta voi olla haittaa. Olen kuullut väitettävän, että kirjolohi olisi agressiivisempi kotoisia lajeja kohtaan ja veisi näin niiltä  elintilaa ravintokilpailussa, tiedä sitten pitääkö paikkaansa. Toinen seikka mitä olen kuullut liittyy kirren kutupuuhiin. Vaikka se ei lisäänny meillä, se tekee kutukuoppia samoille sorakoille minne meidänkin lohikalat. Kirjolohen kutu ajoittuu keväälle, jolloin se voi omia kutukuoppia kaivaessaan tehdä tuhoja vaikkapa taimenen kehittyville mätimunille. Ehkäpä tämäkin mahdollista varsinkin,  jos vesistöjen kutusorakot ovat käyneet kovin pieniksi.
Kirjolohi  voisi toimia myös kalatautien ja loisten levittäjänä ja olla näin uhka kotoisille lajeillemme. Suomessa mitään ongelmaa tämän suhteen ei ole tainnut olla, eikä toivottavasti tule.  Muitakin syitä varmasti voi olla, ja aina kun vieraslajia istutetaan, tulisi selvittää, onko sen istuttaminen kyseiseen vesistönosaan järkevää. Monessa paikkaa kirjolohen istuttaminen on kuitenkin varmasti harmitonta.

Kirjolohen istuttamisessa on myös puolensa. Luonnon kaloista ei yksinkertaisesti vaan riitä elämyksiä meille kaikille aktiiviharrastajille. Harvalla meillä on etuoikeutta kalastaa luonnonlohikaloja suomesta ja monessa paikassa se ei ole edes järkevää. On järkevämpää kalastaa istutettavaa vieraslajia kuin kohdistaa kalastus uhanalaisiin lajeihin. Istutuskustannukset ovat myös edullisemmat verrattuna vaikkapa pyyntikokoisen taimenen istutukseen, joka taas näky suoraan lupahinnoissa. Kirjolohet antavat niitä kalastuselämyksiä ja toimivat varmasti innoittajana monen nuoren kalastusharrastuksen alkutaipaleella. Ja ruoka-kalanakin tuo luonnonvedessä pidemmän aikaa elänyt kirjolohi on paljon maittavampi kuin lähikaupan kassilohi.

Käsitykseni on muuttunut suopeampaan suuntaan kirjolohen suhteen. Sen istuttamista tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Tietenkin harkinnan mukaan, missä kaikissa vesissä sitä haluamme olevan. Itselle kirjolohi ei ole niin tavoittelemisen arvoinen kala, että sen mukaan valitsisin kalastuspaikkani. Ellen sitten lähde kalaan sen kotiseuduille, Alaskaan, Kanadaan tai vaikka Kamsatkaan. Enkä usko, että kirjolohi voi olla millään tapaa matkailun vetonaula missään kotimaassamme. Sen sijaan vaikka hauki kotoisena lajina voi sitä olla ja se voi houkutella oikein kohdennettuna turisteja tänne kaukaakin. Mutta paikallisille vapaa-ajankalastajille kirjolohi antaa kalastuselämyksiä lähellä kotia ympäri suomen.

Itse pyrin kalastelamaan suomessa kullekin vesistölle tyypillisiä kaloja, mitä ne missäkin sitten ovatkin. Niitä kaloja, jotka lisääntyy luontaisesti vaikka niistäkin varsinkin kuhaa on tuettu merkittävästi istutuksin. Silloin tällöin kotoisia kaloja pyytäessä koukkuun iskee kuitenkin tuo kirjolohi. Ja kyllä ne tärpit ovat kalan alkuperästä huolimatta sykähdyttäviä ja piristäviä hetkiä. Sitä ei voi kiistää.

Isompi kokoinen säyne on kotoisia alkuperäislajejamme. Sitä esiintyy lähes kokomaassa ja se lisääntyy luonnostaan. Vavanpäässä se on kova taistelija, urheilukalastajan unelmakaloja siis. Ruokakalanakin mitä maittavin, kun tietää mitä tekee. Kuvan 1,3 kiloinen napsahti mato-onkeen Pyhäselältä toukokuussa 2017.

Joka tapauksessa, on kirjolohen kalastuksessa suomessa paljon tekaistun kalastuksen makua. Jos miettii, että alienit katsoisivat maapallolle ulkoavaruudesta isolla kaukoputkella, niin kyllä ne varmasti hämmästelisivät tätäkin touhua. Lypsetään ja hedelmöitetään kirjolohen mäti, kasvatetaan niistä poikasia. Poikaset kasvatetaan altaissa pyyntikokoisiksi ja viedään autolla aidatulle kalastusalueelle "vapauteen", josta niitä sitten yritetään pyydystää takaisin. Ei kuullosta tolokun hommalta....Ei voi kuin haaveilla, että meidän kalat lisääntyisivät luonnossa niin hyvin, kuin ne ovat joskus lisääntyneet ja istutuksia ei tarvittaisi. Asian eteen olisi vielä jotain tehtävissä. Luonnontilaan ei enää päästä, mutta aina voidaan mennä parempaan suuntaan.

Maukas kala on kirjolohikin, varsinkin luonnon vedessä pidempään elänyt. Tähänkin piti vähän paistaa haukea kaveriksi. Keskellä raakaa suikaloitua , kevyesti suolattua kirjolohta italialaisella Kren- piparjuuritahnalla maustettuna. Lisukkeena etikkaista tuorekurkkua.

Rupikonnia

Kalareissun ei tarvitse aina olla saaliin puolesta hyvä. Oikeastaan olen varmaan kasvanut siihen kokemuksen kautta. Kun saalista ei kummoisesti yleensä tule, on hullun revittävä riemu muualta. Ja kun tuolla luonnossa kulkee silmät ja korvat auki, niin kokemista riittää. Se kaikki mitä luonnossa ollessa havannoi, tuntee, kokee, näkee, niistä muodostuu koko kalastuksen kokonaisuus.


2017 kevät saapui suomeen myöhään. Tai ainakin myöhempään mihin viimevuosina olemme tottuneet. Nuoruudessa käytiin kyllä joinakin vuosina  pilkillä pitkälti toukokuun puolella. Nyt näitä vuosia vaan ei ole ollut ainakaan kymmeneen vuoteen. Talvi on lyhentynyt molemmista päistä. Jos ennen pääsi aloittamaan katkeamattoman pilkkikauden marraskuussa, saa nyt vielä vuodenvaihteessakin kulkea varovaisesti järvenjäällä. Tänäkin vuonna uutenavuotena ei voinut suositella jäille menoa vielä kenellekään. Itse kävin rantojen tuntumassa kairailemassa muutamia reikiä kuivapuku päällä. Keväällä taas pilkkikausi on viimevuodet loppunut hyvissä ajoin huhtikuun puolella. Mutta tämä vuosi oli poikkeus, itse päätin pilkkikauden vappuaattoon.


21.5. olin kuitenkin jo menossa ongelle, eräälle pikkulammelle. Edellisenä päivänä olin saanut viestiä, että Lieksan suunnalla pienemmillä vesillä oli vielä pilkkimiehen kantavat jäät. Minun onkipaikkani oli kuitenkin Joensuun korkeudella, mutta metsäteitä ajellessa monessa paikkaa oli lunta ja olipa yksi varjoisa lampi isolta osin vielä jäässä.


Vedet olivat siis kylmiä vielä. Se ei välttämättä tiedä hyvää kalojen aktiivisuudelle. Mielessäni olivat särjet, jotka tässä karussa lammessa ovat melkoisen kookkaita. Kasailin ongen ja aloin onkia. Kevät päivä oli aurinkoinen ja lämmin, kalat vaan loistivat poissaolollaan. Se sijaan rannan tuntumasta kuuluin rupikonnien ääntelyä. Aikani sitä kuuntelin ja lopulta laitoin ongen kasaan. Olkoon särjet rauhassa, voinhan viettää aikani muiden konnien seurassa.

Pinnan alla auringossa lekottelua

"Mitähän tuo ukko oikein meinaa?"

Rupikonnia oli siis tulleet kudulle. Napsin aluksi niistä kuvia järkkärillä, rupikonnista pinnalla ja vähän pinnan allakin. Rupikonna on niin peloton kaveri, että päätin  kuvailla niitä hieman vedenalta käsin action kameralla. Rupikonna ui, rupikonna pohjassa, rupikonna pinnalla. Nämä otukset saivat ajantajun hämärtymään ja viihdyin vain ottamalla kuvia niistä. Konnat eivät pahemmin kamerasta häiriintyneet. Kamera on kutakuinkin niiden kokoinen ja yksikin konnaherra ilmeisesti luuli kameraa tyttökonnaksi, koska se kiipesi kameran päälle ja takertui siihen kiinni. Valitettavasti nämä kuvat ei onnistuneet, koska kamera oli niin lähellä.

Tämän lammikon Herra.

Uintiesitys

Välivedessä lillumista

Pois lähtiessä kuulin vielä läheisestä ojasta sammakoiden kurnutusta. Koitin saada nekin kuvattua, mutta nämä veijarit olivat paljon arempia kuin sukulaisensa. Ojaa lähestyessä ne sukelsivat välittömästi, kaivautuivat pohjaan ja pysyttelivät siellä. No sammakoiden, viitasammakoiden, vesi- ja rupiliskojen vuoro tulee sitten toisella kertaa, ajattelin ja lähdin lompsuttelemaan autolle.


Eli jälleen kerran onnistunut kalareissu ilman ensimmäistäkään kontaktia kalaan. Saalista kuitenkin tuli, reilu 300 kuvaa rupikonnista :)