Mato-onkireissun sivusaalis

Toukokuu on yleensä särkikalojen onginnan parasta aikaa. Kalat ovat aktiivisia ja kylmän veden kalat myös maultaan parhaita. Suuntasin Pielisjoen varteen ongelle paikkaan, josta olen jo aikaisemmassa blogissani kertonut salakanonginnasta.
Harmikseni haaveilemallani onkipaikalla istuskeli nuorisoa. Eivät kalastelleet, kunhan istuivat vedenäärellä. "No ongin vähän ylempää"- tuumin itsekseni ja lompsin muutaman metrin päähän nuorista..
Laitoin 12 koon koukkuun pari kärpäsen toukkaa ja viskasin onkilaitteen Jokeen. Muutama sekunti ja koho painui pinnan alle. Mutta nyt kiinni ei ollut salakka. Näin heti, että onkeen nappasi kirjolohi.
Haaviakaan en ollut rantaan varannut, mutta onneksi tällä kertaa puolisoni oli mukana. Huutelin hänelle, että toisi haavin rantaan autosta. Pidin kirreä 6 metrin vavalla virrassa ja muutaman minuutin jälkeen se olikin valmis haavittavaksi.  Nappasin kirjolohen rannalle ja kävelin se haavissa autolle päin nuorisoporukan ohitse. Ohi mennessä vielä sanoin, että johan tuota kotiin joutaakin. Olinhan ollut ongella varmaan alle 5 minuuttia. Nuoret kertoivat  kovasti kalastelleensa juuri tästä, mutta valittelivat etteivät ole oikein mitään saaneet. No toivottavasti innostuvat kuitenkin taas kalastelemaankin, kun näkivät,  että kalojakin joesta voi saada.

Pielisjoen mato-ongittu kirjolohi. Nätti yksilö, evät ovat ehjät ja teräväkärkiset. Usein altaassa kasvatettujen kalojen evät ovat pyöristyneet ja kuluneet, joka latistavat kalastuksen tunnelmaa. Ne kertovat kalan ahtaista kasvuolosuhteista. Pitempään virrassa ollessaan nuo vauriot kuitenkin korjaantuvat.

Mutta mikä sai minut kirjoittaman tästä aiheesta blogia? Ennen kaikkea  kirjolohi, joka herättää paljon keskustelua puolesta ja vastaan. Kirjolohihan on Tyynenmeren lohikaloja, joka poikkeuksia lukuun ottamatta ei lisäänny suomessa. Se on tuotu tänne alun perin kasvatettavaksi ruokakalaksi ja sitä se on edelleenkin mitä suuremmissa määrin. Näitä ovat kaupasta saatavat "broilerit",  jotka on optimoidulla ravinnolla saatu kasvamaan nopeasti teuraskuntoon. Maku ei tietenkään ole luonnonkalan veroinen, mutta yksi tapa tuottaa proteiinipitoista ja ihan maukastakin  ravintoa ihmisille.
Järviin, jokiin ja lampiin sitä istutetaan kalastajien iloksi, niin tai harmiksi. Riippuu keneltä sitä kysyy. Itse en ole koskaan ollut mitenkään intohimoinen kirjolohen kalastaja. Muistan, kun sain ensimmäiset kirjolohet Ruunaalta, miten pikkupoikana olin niistä innoissani. Olivathan ne kovassa virrassa kovia taistelijoita. Silloin Ruunalla tuli jonkin verran käytyä ja saatua ennen kaikkea taimenia.  Täytyy sanoa, että juuri kirjolohen takia paikasta meni minun kohdallani mielenkiinto.  Se vain tuntui jotenkin tylsältä, että tankkiauto tulee joenvarteen laskemaan kaloja jokeen sen takia että minä saan jallittaa niitä virvelillä. Samoinhan se auto tuo suurimman osan taimenistakin. Mutta kun kirjolohi  ei sinne luonnostaan kuulu. Siinä on hieman samaa  kuin jos metsästäjien iloksi istutettaisiin metsään broilereita, koska metsäkanalintukannat ovat vähäiset.

Mutta eihän asia tietenkään ihan noin yksinkertainen ole, kuin mitä itse typeryspäissäni olen ajatellut. Aika iso-osa meidän kalasaaliista on tällä hetkellä istutusten tulosta. Olisihan se hienoa pyytää pelkästään luonnonkalaa ja tuntea kuinka  minä puoliksi villi-ihminen  voisin elää pelkillä luonnon antimilla, kalastaa, metsästää, sienestää, marjastaa....mutta tämä idylli menee sirpaleiksi viimeistään, kun näkee tankkiauton laskevan pyyntikokoista kalaa pyydettäväksi, joskus suljetullekin alueelle.
Mutta näinhän se on toimittava, että lohikaloja riittää pyydettäväksi. Ja syyt ovat ihmisestä johtuvia, vesien rakentamisen ja muun vesistön pilaamisen myötä luontainen lisääntyminen on suurimmassa osassa vesistöjämme häiriintynyt niin, ettei luonnonkalaa ole tarjolla monessakaan paikkaa.
Koska lisääntyminen ei onnistu,  istutetaan  vesiimme luontaisesti esiintyviä kaloja, kuten meilläpäin taimenta ja järvilohta. Näiden lisääntymismahdollisuudet on pitkälti pilattu vesivoimalla ja muuten vesistöjä pilaamalla. Ja kun luonnossa ei poikastuotantoa enää ole, koitta ihmiset korvata näiden kalojen esiintymisen istuttamalla kasvatettuja poikasia vesistöihin. Poikasistutusten tulokset eivät kuitenkaan ole kovinkaan hyviä. Ja pyyntikokoisten lohien ja taimenten istuttaminen olisi taas kallista. Siinä ainakin joitakin syitä, miksi moneen paikkaan istutetaan juuri kirjolohta.

Kirjolohi kun ei lisäänny meillä luonnossa, niin siitä ei sen takia muodostu ekosysteemille isompaa uhkaa, toisinkuin esimerkiksi puronieriästä tai harmaanieriästä, joista lisääntyvinä vieraslajeina on tullut ongelma useassa paikkaa pohjolassa. Vesistöt, joissa taimen ja lohi kutevat luonnostaan, kirjolohen istuttamisesta voi olla haittaa. Olen kuullut väitettävän, että kirjolohi olisi agressiivisempi kotoisia lajeja kohtaan ja veisi näin niiltä  elintilaa ravintokilpailussa, tiedä sitten pitääkö paikkaansa. Toinen seikka mitä olen kuullut liittyy kirren kutupuuhiin. Vaikka se ei lisäänny meillä, se tekee kutukuoppia samoille sorakoille minne meidänkin lohikalat. Kirjolohen kutu ajoittuu keväälle, jolloin se voi omia kutukuoppia kaivaessaan tehdä tuhoja vaikkapa taimenen kehittyville mätimunille. Ehkäpä tämäkin mahdollista varsinkin,  jos vesistöjen kutusorakot ovat käyneet kovin pieniksi.
Kirjolohi  voisi toimia myös kalatautien ja loisten levittäjänä ja olla näin uhka kotoisille lajeillemme. Suomessa mitään ongelmaa tämän suhteen ei ole tainnut olla, eikä toivottavasti tule.  Muitakin syitä varmasti voi olla, ja aina kun vieraslajia istutetaan, tulisi selvittää, onko sen istuttaminen kyseiseen vesistönosaan järkevää. Monessa paikkaa kirjolohen istuttaminen on kuitenkin varmasti harmitonta.

Kirjolohen istuttamisessa on myös puolensa. Luonnon kaloista ei yksinkertaisesti vaan riitä elämyksiä meille kaikille aktiiviharrastajille. Harvalla meillä on etuoikeutta kalastaa luonnonlohikaloja suomesta ja monessa paikassa se ei ole edes järkevää. On järkevämpää kalastaa istutettavaa vieraslajia kuin kohdistaa kalastus uhanalaisiin lajeihin. Istutuskustannukset ovat myös edullisemmat verrattuna vaikkapa pyyntikokoisen taimenen istutukseen, joka taas näky suoraan lupahinnoissa. Kirjolohet antavat niitä kalastuselämyksiä ja toimivat varmasti innoittajana monen nuoren kalastusharrastuksen alkutaipaleella. Ja ruoka-kalanakin tuo luonnonvedessä pidemmän aikaa elänyt kirjolohi on paljon maittavampi kuin lähikaupan kassilohi.

Käsitykseni on muuttunut suopeampaan suuntaan kirjolohen suhteen. Sen istuttamista tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa. Tietenkin harkinnan mukaan, missä kaikissa vesissä sitä haluamme olevan. Itselle kirjolohi ei ole niin tavoittelemisen arvoinen kala, että sen mukaan valitsisin kalastuspaikkani. Ellen sitten lähde kalaan sen kotiseuduille, Alaskaan, Kanadaan tai vaikka Kamsatkaan. Enkä usko, että kirjolohi voi olla millään tapaa matkailun vetonaula missään kotimaassamme. Sen sijaan vaikka hauki kotoisena lajina voi sitä olla ja se voi houkutella oikein kohdennettuna turisteja tänne kaukaakin. Mutta paikallisille vapaa-ajankalastajille kirjolohi antaa kalastuselämyksiä lähellä kotia ympäri suomen.

Itse pyrin kalastelamaan suomessa kullekin vesistölle tyypillisiä kaloja, mitä ne missäkin sitten ovatkin. Niitä kaloja, jotka lisääntyy luontaisesti vaikka niistäkin varsinkin kuhaa on tuettu merkittävästi istutuksin. Silloin tällöin kotoisia kaloja pyytäessä koukkuun iskee kuitenkin tuo kirjolohi. Ja kyllä ne tärpit ovat kalan alkuperästä huolimatta sykähdyttäviä ja piristäviä hetkiä. Sitä ei voi kiistää.

Isompi kokoinen säyne on kotoisia alkuperäislajejamme. Sitä esiintyy lähes kokomaassa ja se lisääntyy luonnostaan. Vavanpäässä se on kova taistelija, urheilukalastajan unelmakaloja siis. Ruokakalanakin mitä maittavin, kun tietää mitä tekee. Kuvan 1,3 kiloinen napsahti mato-onkeen Pyhäselältä toukokuussa 2017.

Joka tapauksessa, on kirjolohen kalastuksessa suomessa paljon tekaistun kalastuksen makua. Jos miettii, että alienit katsoisivat maapallolle ulkoavaruudesta isolla kaukoputkella, niin kyllä ne varmasti hämmästelisivät tätäkin touhua. Lypsetään ja hedelmöitetään kirjolohen mäti, kasvatetaan niistä poikasia. Poikaset kasvatetaan altaissa pyyntikokoisiksi ja viedään autolla aidatulle kalastusalueelle "vapauteen", josta niitä sitten yritetään pyydystää takaisin. Ei kuullosta tolokun hommalta....Ei voi kuin haaveilla, että meidän kalat lisääntyisivät luonnossa niin hyvin, kuin ne ovat joskus lisääntyneet ja istutuksia ei tarvittaisi. Asian eteen olisi vielä jotain tehtävissä. Luonnontilaan ei enää päästä, mutta aina voidaan mennä parempaan suuntaan.

Maukas kala on kirjolohikin, varsinkin luonnon vedessä pidempään elänyt. Tähänkin piti vähän paistaa haukea kaveriksi. Keskellä raakaa suikaloitua , kevyesti suolattua kirjolohta italialaisella Kren- piparjuuritahnalla maustettuna. Lisukkeena etikkaista tuorekurkkua.

Helvetillisen kokoinen säyne!

Tuulinen ilta sotki taas suunnitelmat lähteä järvelle. Pärjäähän siellä myräkälläkin, mutta mukavuuden haluisena  laineiden keikutettavaksi ei nyt tehnyt mieli. Mutta kalaan oli päästävä. Sää oli ollut pari päivää lähellä hellelukemia, tainnut välillä ylittaakkin ne, joten ilma tuntui sopivalta säynekeliltä.

Säyne on yleinen saaliskala ympäri suomen. Talvella sitä tulee satunnaisesti pilkillä ja kesällä pikkusäyneitä tulee monesti särkien onginnan yhteydessä. Säyne kasvaa kuitenkin verrattain isoksi ja isompi säyne onkin mukava taistelija vavan päässä. Yli puolen kilon säyneet ottavat mielellään jo uistimeen ja perhoon.

Mutta mistä tavoitella näitä hieman kookkaampia yksilöitä? Pikkusäyneitä tuntuu olevan rehevissä lahdissa ja varmasti siellä uiskentelee myös niitä isompia. Virtapaikat, joet ja joskus pienemmätkin purot ovat myös hyviä isomman säyneen tavoittamispaikkoja. Itse olen parhaiten tavoittanut isompia säyneitä kauniina hellepäivinä ja hellepäivien iltoina järvistä kalliorannoilta ja karikoiden päältä. En tiedä tykkääkö säyne ottaa aurinkoa, mutta joskus karikkoja tarkkaillessa niiden päällä saattaa nähdä useita punaeväisiä kirkkaita köllyköitä lepäilemässä tai uimassa pienellä alueella edestakaisin kuin ruokaa etsien.

Niinpä päätin lähteä eräälle pienelle kirkasvetiselle järvelle, tai paremminkin lammelle tähän Joensuun lähelle, jossa tiesin säyneitä olevan hyvin. Keli oli vielä puoliaurinkoinen, tuuli kuljetteli pilviä taivaalla, mutta lammella tuuli ei juurikaan näkynyt. Lammenrantaa kohti kävellessä näin kuinka joku liike rikkoi vedenpinnan. Olisiko se sorsanpoikanen, koitin tihrustaa silmilläni saamatta selvää. Kävelin kohdetta lähemmäksi ja vedenpinnan rikkoja osoittautui säyneen seläksi. Ja itseasiassa niitä oli monta! Kirkkaassa vedessä, noin 30 cm syvyydessä näki hyvin, kuinka säyneparvi uiskenteli rantamatalikossa ruokaa etsien. Koitin mennä vielä lähemmäksi kaloja perhovapani kanssa, mutta matalassa uiskentelevat kalat ovat arkoja ja minut havaitessaan ne katsovat näkyvistäni. Kiersin lahdukkaa ja näin samanlaisia parveja siellätäällä.. Kalaa oli matalikolla paljon, perhoheittopaikat vaan olivat vähissä, jos ei veteen mennyt. Ja veteen menemällä olisi karkottanut kalat.

Kahlasin sen verran mitä vuotavat kahluuhousuni antoivat myöten ja jäin seisomaan paikalleni. Annoin ympäristön rauhoittua. Hetken päästä alkoi näkymään pintaelämää kaislikoiden laidoilla. Kun parvi liikkui matalassa kasvillisuuden seassa ,  sen kulkemista pystyi hyvin seuraamaan kasvien liikkeistä. Aivan matalaan mennessään säyneet tekivät veteen monta vanaa, kun selkäevää jäi pinnalle.

Yksi parvi näytti tulevan heittoetäisyyden päähän ja viskasin perhoni keskelle sitä. Samantien säyne oli kiinni ja rimpuili perhovapanipäässä hetken. Muut säyneet säikähtivät taistelevan lajitoverinsa perhoon tarttumista, loiskauttivat samaan aikaan vettä ilmaan ja pakenivat paikalta. Tämä säynekään ei pysynyt kiinni ja nyt parvi oli jälleen karannut.

Hetki odottelua ja taas havaitsin parvin heittoetäisyyden päässä. Tälläkertaa harvassa heinikossa. Heitin perhon parvin eteen ja taas, säyne oli kiinni samantien. Nostin perhovavan ylös, ja koitin ohjailla siimaa niin ettei se sotkeutuisi heiniin. Säyne tappeli voimakkaasti, mutta antautui lopulta haaviini. Ei se ollut suuren suuri, mutta päätin ottaa kalan kuitenkin mukaan ja selvitellä kotona, olisiko tämän veden kesäsäyne hyvä ruokakalaksi.

Haasteelliseksi tässä paikassa kalastuksen teki heinikko. Säyneet tuntuivat viihtyvän heinikossa, löysivät ilmeisesti sieltä ruokaa. Välillä perhon sai heinikossa säyneen eteen ja jonkun säyneen sain näin ylöskin. Usein perho tarttui heinikkoon kiinni ja sitä irti riuhtoessa parvi vaihtoi aina paikkaa.

Olin nähnyt vedessä huomattavasti isompiakin säyneitä, joten jatkoin perhoamista samaan tyyliin. Saaliiksi sain vielä kolme noin puolen kilon kalaa, jotka varovasti laskin takaisin omiensa seuraan. Lopulta perho jäi kiininni vesikasveihin, tapsi katkesi ja päätin lähteä kotiin. Sitä isoa pitää palata jallittamaan joku toinen ilta.



Tässä yksi rantaan lähestyminen.Valitettavasti kuvassa ei näy kalat, mutta tuikeista voi päätellä että kaloja on useita.Yksi iskee perhoonhoon ja irtoaa, jolloin perho lentää puuhun ja jääkin sinne.

Ja tässä yksi saamistani säyneistä. Valitettavasti nämä videon kuvakulmat eivät ole oikein kohdistettuja, kalan vapautuksessakin koitin näyttää kalaa kameralle, mutta kun ei osaa niin ei se näy..... 

Saalista

Kotona punnitsin säyneen ja yllätys oli melkoisen suuri, koska  kala olikin suorastaan helvetillisen hyvän kokoinen. Painoa kalalla nimittäin oli 666 g.

Säynettä kalastetaan yllättävän vähän. Se olisi loistava urheilukalastuksen kohde, onhan se yleinen koko maassa ja lisääntyy luonnossa merkittävissä määrin edelleen. Lisäksi se on kova taistelija ja sitä voi kalastaa nätissä helteisessäkin kesäsäässä. Kalastusksessa, jossa kalat näkee ennen niiden iskua on myös oma jännityksensä. Kaiken lisäksi se on vielä erinomaisen makuinen, joskin pienenä ruotoinen. Mutta kaloissahan on ruotoja, muuten ne ei pysyisi kasassa.

Ennenvanhaan säyne on ollut tärkeä ruokakala suomalaisille. Ainakin itäsuomessa sitä on syöty paljon ja kuulopuheiden mukaan se on ollut hyvin yleinen ja pidetty graavikala. Koska pienet säyneet ovat ruotoisia,  lähempänä kiloa olevat soveltuvat esimerkiksi filekaloiksi oikein hyvin. Jos kalat haluaa ruodotomiksi, kannattaa selkäliha leikata fileruuista pois ja käyttää selkä esim kalapulliin jauhettuna. Graavatessa voi käyttää myös pelkän ruodottoman osan fileestä, tai jos suolaa koko fileen, niin siivuttaa sen viistosti päähän päin. Näin ruodot katkeavat pienemmiksi eikä ne ainakaan minua häiritse syödessä.




SÄYNEEN KÄSITTELY

Suomustus särkikalojen tapaan on helppoa. Esim tiskialtaassa voiveitsellä pyyhkimällä.
Fileeraus normaaliin tapaan, kalan halkaisu, evien ja kylkiruotojen irroittaminen. Yläosan ruodot voi siis ottaa kuvan mallin mukaan pois ja ruoto osan vaikka pakastaa ja käyttää myöhemmin jauhettuna. Näin ruotojen määrä vähenee, kokonaan ruodoton säyne ei vielä tällaisenakaan ole.

Säynefileet, toisesta ruoto-osa poistettu.

File on kauniin punainen, suolattaessa punainen väri korostuu entisestään. Joskus luonnon taimen ei ole tätä punertavampi. Maku erinomainen. Kylmänveden säyne on maultaan poikkeuksetta hyvä. Parhaimman makuiset kesäsäyneet tulevat karuista ja kirkkaista vesistä. Humuspitoisissa ja rehevissä vesissä on riskinä että säyneeseen tulee särkikaloille tyypillinen mudan maku, jolloin niitä ei kehtaa ruuaksi laittaa.

GRAAVISÄYNETTÄ JA UUSIA PERUNOITA

Graavisäyne
1 kg säynefileitä
1 dl karkeaa merisuolaa
1 tl sokeria / file
mustapippurirouhetta, maustepippurirouhetta
- annetaan suolautua kylmässä yön yli. Eikä sitten mitään painoja päälle, suojaa kuivumiselta.
- huuhtaistaan nopeasti suolat pois fileen päältä.
- siivutetaan. Jos ruoto-osa mukana niin siivuta viistosti pyrstöstä pään suuntaan

Suolaamisen oppii ajan kanssa. 1-1,5 kg kokoisen kalan fileisiin  merisuolaa tarttuu pintaan sopiva määrä kun fileen painaa lihapuoli edellä karkeaan merisuolaan ja nostaa pois. Ylimääräinen suola ei fileeseen tartu. Ohuempien fileiden osalta suolaa tulee käyttää vähempi tai suolausaikaa tulee lyhentää. Sopiva yönyli suolausprosentti on noin 10%, eli kilolle noin 90g (noin desi) karkeaa merisuolaa. Kaikki suola ei yön yli suolauksessa imeydy, vaan osa huuhdellaan pois. Särkikaloista ei voi saada lapamatoa, eli kevytkin suolaus riittää.

Jos kalaa ei käytä heti suolautumisen jälkeen, kannattaa suola poistaa kalan pinnalta ja jättää jääkaappiin odottamaan käyttöä. Suolautumiseen vaikuttaa muutkin asiat, kuten aika. Mitä kylmempi, sitä hitaanpaa suolaantuminen on. Mutta ei mennä vaikeisiin asioihin, 10% suolaus ja 10-12 tuntia jääkaapissa noin +6 C= hyvä. Suolan voi vielä tarkistaa maistamalla ja jatkaa suolausaikaa jos se ei omastamielestä ole riittävä. Nämä ohjeet siis graavisuolaukseen.

Graavisäyne-cremefraiche
200 g graavisäynettä
1 rkl ruohosipulia
1 rkl tilliä
2-3 rkl ranskankermaa

Hienonna säyne pieniksi kuutioiksi, hienonna tilli ja ruohosipuli.Kun hienontaa filee, menevät jääneet ruodot niin pieniksi palasiksi, ettei niitä enää syödessä huomaa. Ruodottomasta kohdasta filettä voi leikata siivujakin koristeeksi.
Lisää ranskankermaa sen verran että saat massasta tasaisen ja se pysyy kasassa.
Tarjoa vaikkapa  uusien perunoiden lisukkeena tai levitteenä ruisleivälle.
Ja on muuten taas helppoa ja hyvää,  oikeesti!

Kauden evästä heinäkuussa