Alkukauden pilkkireissuja, soppaa ja burgereita

Niinhän siinä kesänjälkeen kävi, ettei puhtia  blogin kirjoitteluun löytynyt. Arki oli vienyt ajan, vapaa-ajat tuli sitten oltua vesillä tai metsässä. Kotona ollessa ei vaan ole saanut aikaiseksi kirjoittaa, ehkäpä töissä näpyttelyssä on saanut tarpeekseen.  Mutta matkaan on tarttunut joitakin valokuvia ja muistoja, joten ehtiihän nuo näin jälkikäteenkin tänne lisäillä.

Talvi tuntui tulevan aikaisin. Jo lokakuun puolella alkoi pakastaa niin, että veneet oli nostettava rannalle. Lokakuun 25. päivä pääsin ensimmäistä kertaa pilkille. Näin aikaisin talvi ei ole tullutkaan vuosiin. Ilo oli kuitenkin lyhytaikainen ja nämä jäät vielä lähtivät pois. Lopulliset pilkkijäät tämäntalven osalle pohjois-karjalaan saatiin vasta joulukuussa.

Ekalla pilkkireissulla kävimme kokeilemassa paria lampea Enon ja Kontiolahden rajamailla. Jäälle oli vaan päästävä pitkän tauon jälkeen, eikä jää enää heikkoa ollut. Reilu 10 cm kovaa teräsjäätä molemmilla lammilla. Pikkuahventa tuli joitakin kappaleita, mutta ennenkaikkea raitista ilmaa ja terapiaa sielulle. Ensimmäisen pilkkiviikonlopun jälkeen kelit lämpenivät ja muuttuivat sateisiksi. Vettä tuli taivaan täydeltä ja jäät lähtivät. Marraskuussa ei sitten pilkille päässytkään.

KAINUUSEEN ETSIMÄÄN PAREMPIA JÄITÄ
Joulukuun alussakin jäät olivat vielä niin heikot, että suuntasimme Kainuuseen viikonlopun viettoon. Sotkamossa, Vuokatin kupeessa olevalla Nuasjärvelle menimme jo toisena talvena peräkkäin, kun jäätilanne on kotikonnuilla niin huono. Kainuussakin talvi oli myöhässä, mutta jäätä kuitenkin reilut 10 cm.

Nuasjärvi kuuluu Oulujoen vesistöön. Käytännössä samaan järveen kuuluu muitakin järviä Sotkamon ympäristöstä, joiden välissä on virtaavia salmia. Alaspäin mennessä Nuasjärvi ja Rehja yhdistyvät jossain kohtaa ja näin sama vesistö yltää Sotkamosta Kajaaniin saakka. Kajaanin kohdalta järvet ovat ennen purkautuneet komeina koskina Kajaanijokeen, jonka kautta Oulujärveen ja siitä edelleen Oulujokea pitkin Pohjanlahteen. Tietenkin nämäkin kosket on valjastettu sähköntuotantoon. Patoamisesta huolimatta Kajaanin joessa lisääntyy edelleen taimen pienissä määrin.

Minä olin tullut kuitenkin  Nuasjärvelle tavoittelemaan pilkilläni lähinnä ahvenia. Alkutalvi ja ohut jää on pitänyt kalastusalueeni aina Nuasjrvellä hyvin rajallisina. Siitä tietää, että jäät eivät ole vielä kovin vahvat, kun mistään ei saa ostettua pilkkitoukkia. Niin kävi viimevuonna, kun täällä kävin ja sama virsi oli tälläkin kertaa. Mutta sitä varten on tasapainopilkit, joita itse pitäisi muutoinkin käyttää enemmän, kalojen keskikoko on niillä sen verran suurempi.

Vuosi sitten täällä kalastellessa jäällä oli vettä nilkkoihin asti. Tasuria heilutellessa tuli saaliiksi ihan kelpokokoisia ahvenia. Muistan hyvin, kun rantaanpäin kävellessä avannonlaidalta karanneita ahvenia uiskenteli jäänpäällä, enkä saanut niitä kiinni. Rannalle päästyäni varikset jatkoivat sitä ahventen saalistamista. Ja varisten tapaan saimme mekin illalla  nauttia ahvenateriaa.

Tällä kertaa ei vettä ollut jäällä, mutta keli oli melkoisen kostea. Tuuli oli kova ja taivaalta tuli vettä. Jostain syystä sinne pilkille vaan oli päästävä.. Kairailin muutaman reijän samoille paikkeille kuin vuosi sitten ja sain saaliiksi muutaman ahvenen ja pikku hauen. Soppakalat kuitenkin.

Nuasjärven saalista. Saa nähdä tulemmeko tänne vielä tulevinakin vuosina. Hieno järvi, johon olisi hienoa tutustua paremmin. Vuokatin suunnasta, Talvivaarasta, on kuitenkin suunnitteilla vetää tämän talven aikana jätevesiputki Nuasjärveen.  Asiantuntijat ovat vakuuttaneet, ettei siitä ole merkittävää ympäristöhaittaa, mutta tähän asti Talvivaaraan liittyvät vakuuttelut eivät ole pitäneet paikkaansa. Tuskin tämäkään. Purkuputken läpi kulkisi jätevettä vuodessa 7,5, miljoonaa kuutiota ja erilaisia suoloja 30 000 kg. Eri kivennäisaine luettelot ym ovat pitkät. Eikähän niistä tavallinen pilkkiukko paljoa ymmärrä, muuta kuin sen, että jos saan pilkkipaikkani valita, niin en sieltä ruokakalojani pyydä, minne moiset paskat lasketaan. Miten jätevedet tämän uhkan toteutuessaan vaikuttavat järven kalastoon ja muuhun eliöstöön?  Kuinka käy matkailun? Menettääkö mökkiläiset tonttiensa arvon? Tuhoutuuko alempana olevat viimeisetkin taimenkannat Kajaaninjoesta ? Millaiset on vaikutukset Oulujärvessä? Tai Oulujoessa, josta Ouluun tulee juomavesi....ravintoketjun päässä on ihminen, sairastuuko ihmiset? Se jää nähtäväksi. Mutta surulliseksi se vetää, miten tässä maassa pidetään huolta suurimmasta kansallisomaisuudestamme, puhtaasta luonnosta.


JOULUKUUN LOPUSSA KUUSAMOSSA


Joulun viettoon menimme perheen kanssa Kuusamoon. Mökkeilimme Oivanki-järven rannalla, johon myös pilkkiminen helpon tavoitettavuuden vuoksi keskittyi. Tarkoitus oli käydä muillakin pienvesillä, vaihtoehtoja oli vaikka kuinka paljon. Moneen paikkaan ei vaan päässyt aivan lähelle autolla ja lumessa muutaman, parinkaan kilometrin kahlaaminen ei innostanut. Minä tollo kun olin jättänyt eräsukset kotiin.  Lisäksi joulun aikaan vuorokausi on niin lyhyt, ettei siirtymiin olisi ollut aikaa kuin pimeässä.

Kuusamossa oli talven kovimmat pakkaset. Kokoajan mittari pysyi -20 C paremmalla  eli kylmemmällä puolella. Kova pakkanen tekee kuitenkin maisemista poikkeuksellisen kauniin ja siksi kovat pakkaskelit ovat mitä parhaimpia ulkoilukelejä. Kylmä on kuitenkin vain pukeutumiskysymys. Kovaa rehkimistä ja hengästymistä kovassa pakkasessa ei kannata harrastaa, mutta kevyt liikkuminen ja pilkkiminen onnistuu mitä parhaiten. Kokemus on aina parempi, jos kaloja ei tule kovin paljoa, etteivät sormet palellu, kun  käsissä voi pitää kokoajan lapasia. Tässä minä olen kehittynyt aika hyväksi, eivätkä kalat yleensä liiemmin kiusaa minua.

Välillä pakkanen painui aikana -34 C asteeseen asti, jolloin mökistä oli hyvä tehdä lyhyitä pilkki-iskuja järvelle ja ulkoilu reissuja Riisitunturiin. Koira nautti myös pilkkimisestä, eikä sitäkään näyttänyt pakkanen haittaavan.


Kalaa ei suuria määriä tullut, päästiin kuitenkin kalasopan makuun.

Jouluaattoaamu Oivangissa

 Ylä ja alapuolella kuvia Posion puolelta Riisitunturista

Oivanki

PILKKIKOHTEINA KOTIALUEEN PIENVEDET

Kotona taas vuoden vaihteen tieoilla. Pakkasta riitti täälläkin. Kiertelin koiran kanssa lähialueen pienvesiä, pikkujärviä ja lampia. Monesti reissut menivät enempi ulkoiluksi, hiihtelyksi ja koiran ulkoiluttamiseksi. Mutta sitä kalastus monesti on, luonnossa olemisesta nauttimista, saalis on sivuseikka. Joillakin reissuilla tein vain pari avantoa, muuten hiihtelin, tein tulet, valmistin sopat nuotiolla. En tiedä mikä siinä kiehtoo, mutta siitä vaan nauttii.

Hautajärven nuotiopaikalla kalasopan keitossa. 

 

Joillakin reissuilla löytyi pikkuahvenia, joita useimmin näissä pikkulammissa on monesti hyvinkin runsaasti. Mutta löytyipä paikkoja, joissa oli sitä vähän karkeampaakin ahventa.

 

Pilkkikaveri. Käytiin sitä Pyhäselälläkin.

BURGERIA JA FILETTÄ


Tänäkin talvena olen kuumentanut useat keitot tulilla maastossa. Tosiaankin vain kuumentanut, sillä talvikelissä keitto on syytä valmistella mahdollisimman valmiiksi jo kotona. Pakkasessa ei ole mielekästä alkaa valmistaman ruokaa ja tuotteiden jäätyminen voi myös pilata raaka-aineita. Kalan käsittely pakkasessa ei ole yhtä miellyttävä kokemus, kuin perkaminen lämpissä kotikeittiössä. Siksi tuon myös saaliini aina kotiin käsiteltäväksi ja valmistelen eväsruuat aiemmin pyytämistäni, yleensä pakastetuista kaloista. Tänä talvena ei ole jostain syystä tullut näitä keittoeväitä kuvattua. Lieneekö ollut niin kova nälkä, että kuvaaminen on unohtunut.....

Joskus kun tarmon puuska iskee, kannattaa pienetkin ahvenet vetää fileiksi. Hidasta ja työlästä hommaa, mutta kyllä palkitsee. Fileet voi sitten vaikkapa hiillosta tai paistaa. Kypsyvät nopeasti ja maistuvat niiin hyvälle.

 Jollakin reissulla satuin saamaan muutaman vähän paremman kokoisen ahvenen, mutta niiden lisäksi oli fileerattava pienetkin ahvenet, että ruokaa sai riittävästi. Maustaminen, ruosjauhoissa leivitys ja voissa paistaminen. Lisukkeeksi paistettua suppilovahveroa ja porkkana-sitruunapyreetä.

 

Jostain syystä tää kuva ei asetu oikeinpäin :)

HAUKIBURGERI


Hauki on murekekalana mitä parhain. Alla olevaan burgeriin pihvimassa on tehty seuraavasti:
noin 400 g haukifilettä
1 muna
1 g porkkanapyrettä (soseutettua porkkanaa, jäi edelliseltä päivältä lisukkeesta)
Tilliä
2 tl maissijauhoa
mustapippuria, suolaa
-jauha hauki kahteen kertaan. Lisää muut aineet ja sekoita tasaiseksi
- porkkana antaa massalle kivaa väriä. Tuossa porkkanamassassa oli vielä sitruunaa
- tuoreesta hauesta tehtäessä tärkkelyslisäystä ei tarvita. Pakastekalasta se ottaa nestettä kiinni.
- paistamiseen voita

Paahda ruisleivät ja kasaa hampurilainen haluamillasi täytteillä. Tässä  oli kasviksia ja turkkilaista jugurttia,  jossa mausteita ja tuoretta sipulia.

Arkisia haukiruokia

Ajattelin kirjoittaa kalajutun, mutta viimeisissä reissuissa ei ole paljoa kertomista. Ainut hyvä keikka oli ehdottomasti onkireissu, jossa sain  reissun tavoitelajin, suutarin saaliikseni. Mutta kyseinen  lampi on hyvin rehevä ja humuspitoinen, eikä sen kalat kelpaa lautaselleni. Suutari pitää rehevistä vesistä ja niinpä tämäkin yksilö sai  jatkaa elämäänsä siellä. Jostain  haluan tämänkin lajin vielä pyytää niin, että pääsen maistamaan sitä. Sitten ehkä sen kalastuksestakin enempi. Jokatapauksessa tämäkin kala on kookkaaksi kasvava laji ja hyvä taistelija. Loistava urheilukalastuksen kohde!

 Tämä ei ole hauki

 Mutta muilla viimeaikojen kalareissuilla ei ole juuri mainittavaa saalista tullut. Onkireissuilla muutama ahven, uistellessa pieniä haukia ja kuhia. Ei mukaanotettavaa, sellaista se kalastus välillä on minun kohdallani.

Onneksi aiemmin kesällä on tullut jotakin saalista enempi. Haukea, kuhaa ja ahventa, eli vähärasvaisia kaloja on hyvä pakastaa pikkumääriä pakkaseen silloin kun niitä tulee. Oikein pakastettuna ne eivät kärsi ja säilyvyyskin on hyvä. Ja takuulla ekologisempaa kuin moni kaupasta ostettu elintarvike. Mutta kuinka tehdään saaliin pakastaminen oikein ?

Ensinnäkin kalan tulee olla tuoretta ja kylmäketju ei ole saanut katketa. Veneessä pidän mukana jäitä tai reilusti kyylmäkalleja, joissa kalan pidän kesäläkin viileänä. Jäät ehkäisevät myös pinnan kuivumisen. Jos viilennystä ei ole, kalareissut loppuvat usein lyhyeen. Saatuani kalan suoritan tietenkin tainnutuksen ja verestyksen. Verien laskeminen lisää säilyvyyttä tuoreena ja pakasteena. Sittenpä kala kuljetetaan yleensä jäähdytettynä kotiin, käsittely heti illalla kotona tai viimeistään seuraavana aamuna, kun kala on yön yli ollut jääkaapissa. Kun kalalla on kuolinjäykkyys, se ei vielä  pilaannu. Jos kuolinjäykkyys pääsee veltostumaan, on laatu jo lähtenyt kärsimään, eikä kalaa kannata enää pakastaa.

Kuolinjäykän kalan vedän yleensä fileiksi. Hauesta osan laitan ruodottomaksi, osan sellaisenaan fileinä pakkaseen. Enemmän itse suosin perusfilettä, koska ruotojen hävittämiseen voi vaikuttaa myös valmistusmenetelmillä.

Sitten kalat ohuina kerroksina vakuumipussiin vakumointi ja pakastus alle -20 C. Mitä kylmempi sen laadukkaampaa ja paremmin säilyvää tulee. Vakuumikone kanattaa hankkia, jos haluaa laadukkaita pakasteita. Sekin on yksi tapa, jolla osoittaa arvostusta saalilleen. Pelkkään pussiin tai kelmuun käärityt kalat säilyvät pakkasessa ehkä kuukauden-kaksi, ja alkavat kuivua. Maku kärsii heti. Vakuumissa vähärasvaiset kalat kuten kuha, ahven, hauki, säilyvät hyvinä jopa 10 kk, tosin harvoin niitä itse tarvitsee kovin pitkään säilöä, kun ne tulee jo valmistettua ruuaksi. Rasvaisemmat kalat eivät säily kovin pitkään, koska rasva hapettuu pakkasessakin, mutta niitäpä en ole ruuaksi asti pitkään aikaan saanutkaan puhumattakaan pakkassaaliista.

Pussiin tussilla merkintä mitä sisältää ja pakastuspäivämäärä, että osaa käyttää ensin vanhimmat pois....

No nyt ei ollut pakkasessa kuin haukea. Kokokesänä en ole ahvenia pakkaseen asti pyytänyt eikä siellä kuhiakaan ole tainnut ehtiä olla kuin muutama.. Alle laitoin pari haukireseptiä, haukireseptejä tulee jatkossa varmasti rutkasti lisää. Onhan hauki monikäyttöisimpiä kalojamme, elle juuri se monikäyttöisin.

PAISTETTUA HAUKEA JA KASVIKSIA

600g pakastettua haukifilettä

pala (200g) keltaista kesäkurpitsaa

voita ja öljyä paistamiseen

2 kevätsipulia

suolaa

mustapippuria

tilliä

• Tähän voisi tietysti käyttää enemmänkin kasviksia ja vähentää haukea. Mutta eipä jääkaapista nyt löytynyt muuta, niin tehtiin sitten näin.
• Tässä haukifileessä siis on y-ruoto tallessa. Otetaan hauki pakkasesta sulamaan ja annetaan sulaa kohmeiseksi. Näin siitä saadaan siivutettua ohuen ohuita siivuja..
• Hauki siivutetaan pyrstöstä päähänpäin niin ohuiksi siivuiksi kuin vain kasassa kestää. Näin leikatessa Y-ruodot menevät pieniksi murusiksi eikä niitä enää syödessä huomaa.
• Kasvikset suikaloidaan. Kuumennetaan rasvat pannulla ja lisätään ohuet kalaviipaleet pannuun. paistetaan molemmin puolin ruskeiksi, maustetaan suolalla ja pippurilla.. Siirretään syrjään ja paistetaan toinen pannullinen kalaa jne jne.
• Kun viimeinen pannullinen kaloja on paistettu, lisätään päälle kasvikset ja freesataan hetki kalojen kanssa. Lisätään loput kalat samalle pannulle, sekoitellaan varovasti. Lopuksi hienonnetaan tilli päälle.
• Helppooa, nopeaa ja hyvää.

Haukea ja kesäkurpitsaa

HAUKIBOLOGNESE

Jauhetussa hauessa y-ruoto ei myöskään haittaa. Ruodot jäävät lihamyllyyn. Näitä jauhetun hauen sovelluksia tulee vielä useita. Joskus olen maistattanut tätä henkilöillä jotka eivät kalasta olevinaan tykkää. Yleinen kommentti on, että eihän tämä maistu yhtään kalalle! Entä sitten? Pitäisikö naudasta tehdyn bolognesen maistua lehmälle? Ei, mausteitta ja myös  kasviksia lisätään ruokiin antamaan makua, ja toisissa ruuissa ne maut ovat hallitsevia.

Hauen jauheliha on sellaisenaan hyvin mauton. Ihan niinkuin vaikka maustamaton possun jauheliha tai broilerinjauheliha. Makua saadaan muokattua mieleiseksi sitten kasviksilla ja mausteilla.

Ainekset eivät ole samat kuin oikeassa bolognesessa, mutta tämä kuitenkin muistuttaa sitä niin paljon että laitetaan nimeksi edelleen se bolognese.

400 g haukifilettä jauhettuna

1 kevätsipuli varsineen

½ punainen paprika

2 valkosipulin kynttä hienonnettuna

pari varsisellerin lehteä

2 porkkanaa kuutioina

2 dl tomaattipyreetä

3 dl vettä ( sen verran että on kastikemainen)

öljyä paistamiseen

suola, mustapippuri, oregano, basilika

• Lisätään jauhettu hauki kuumalle pannulle, jossa rasvaa. Paistetaan kypsäksi ihan niinkuin jauhelihakin.
• Lisätään paprika, porkkanat, sipuli ja valkosipuli ja paistetaan vielä hetki.
• Lisätään tomaattipyre, sekoitetaan tasaiseksi. Lisätään vesi, sekoitetaan. Vettä sen verran että kastikkeen paksuus on sopiva.
• Lisätään hienonnettu varsiselleri, yrtit ja mausteet. Annetaan hiljalleen kiehua kannen alla, saa hautua rauhassa pitempäänkin, jos antaa vaikka tunnin kiehua ni maku vaan paranee.
• Tarjotaan pastan kanssa tai voi käyttää vaikka bolognesepizzan täytteenä.
• Kasviksia ja mausteita reilusti, niistä tulee tämän ruuan maku ja hauki imee itseensä makua paljon.
• Veden määrä vaihtelee haudutusajan mukaan. Ja kun kasvikset kypsyvät sakenee myös kastike.

Maukas mutu

Kesä tuntui jatkuvan, vaikka loma olikin loppu. Heinäkuu oli vaihtunut elokuulle, mutta päivittäinen lämpötila oli  jatkuvasti 30 asteen tuntumassa, välillä yli välillä alle. Ukkoskuurot menivät voimakkaina ohi noin viikko sitten, silloinkin olin kalassa, onneksi rannalla. Komeaa katsottavaa., mutta kalastuksen ne sotkivat rannallakin aika totaalisesti. Piti hakeutua tuulen ja sateensuojaan. Onneksi oltiin kalassa kaupungilla ja katoksia säänsuojaksi löytyi.

Ukkoskuuro meni ohi ja kuhat olivat joesta kadonneet

Nyt helle oli jatkunut ilman ukkoskuuroja taas useita päiviä. Se voisi tietää sitä, että olisi mahdollisuudet kunnon ahven saaliiseen pohjaongella....Mutta mieli teki lähteä mudun pyyntiin. Tänäkesänä ei sitä oltu vielä tosissaan tavoiteltu, joten päätin kaverini kanssa tehdä täsmäiskun eräälle mutupurolle.

Mutu kuuluu särkikaloihin ja sitä esiintyy runsaasti niin järvissämme kuin puroissammekin. Järvistä se on onkivälinen vaikeasti tavoitettavissa, muiden lajien ehtiessä ensin syötin kimppuun. Mutta kirkasvetisissä kitupuroissa, joissa hapekas vesi juuri ja juuri lirisee kivien yli, on mutu pääkalalaji, elli peräti näiden purojen ainut asukki. Näistä paikoista sitä kannattaa tavoitella myös aktiivivälinein.

Ulkonäöltään mutu muistuttaa ehkä enempi pientä taimenta kuin perinteisiä särkikaloja. Ja maultaa....no siitä muutama sana alempana. Kooltaan mudut ovat pääasiassa sellaisia 5-9 cm mittaisia ja tietenkin pienempiäkin. Joukossa uiskentelee kuitenkin myös yli 10 cm vonkaleita, suomen ennätyksen ollessa tällähetkellä 12,3 cm ja vapavälinein pyydetty suomenennätys 11,9 cm.

Varustauduimme mudun ongintaan pienillä lirkkivavoilla. Monella purolla vavassa saa kuitenkin olla pituutta 30-40 cm, eli pelkät talvipilkkivavat eivät ole ne parhaat mahdolliset Koukkukokona ei kannata käyttää mielestäni mitään kaikista pienintä, koska se hidastaa koukun syötittämistä ja kalanirroitusta. Sellainen 24 koon koukku höystettynä pienellä madon palasella  toimi esimerkiksi tällä reissulla erittäin hyvin.

Ja sitten onkimaan kivien koloista ja hakojen  vierustoilta. Puroon katsottaessa voi olla, ettei kaloja havaitse ensimmäistäkään. Mutta kun veteen heittää  lirkkikoukun syötteineen, niin hetkessä sen ympärillä saattaa olla useita kymmeniä mutuja. Sieltä ne kuin tyhjästä ilmestyvät syötin ympärille.

Mutujen onkiminen on mukavaa puuhaa, niinkuin kalastus aina. Kauniita kaloja on mukava nostella ylös, saalista tulee joskus samaan tahtiin kuin pikkuahventa hyvästä avannosta talvella. Ja sen ison saaminen tuo tähänkin jännitystä. Mutu on niitä harvoja lajeja, joissa suomen ennätystä voi päästä ainakin lähelle senttimääräisesti suht helposti.

Mutupurolla ongittaessa tulee tutuksi erillainen vesiluonto. Karuissa kirkasvetisissä kitupuroissa on oma viehätyksensä. Myös niiden öttiäisissä. Joku sanoi ettei tänäkesänä ole itikoita, mutta minä taisin löytää minne ne kaikki ovat menneet!

Ongimme työpäivän päälle parituntisen mutuja, nautimme luonnon rauhasta, itikoiden ininästä ja hirven ääntelystä. Saaliiksi otin mukaan noin 50 mutua. Suurin yksilö tällä reissulla oli 11 cm ja painoa 12,1 g. Eli ei ihan suomenennätys, mutta oma ennätys kuitenkin. Mutuja tuntuu olevan loputtomasti tässäkin pikkupurossa. Mutta pienvesistöt ovat aina herkemmin haavoittuvia kuin isot vedet, joten kohtuus tässäkin pyynnissä.

 Siellä se puro kulkee, metsän keskellä

Purossa on koskipakkoja, suvantoja joissa kasvillisuutta. Ihan kuin isompi virta pienoiskoossa.

 Mutuja on hyvä säilöä kalastuksen aikana puronvarressa liikkuessa vaikkapa vesipulloon, jossa ne pysyvät hengissä.

 Saalista. Kaksi ylintä kokoluokkaa joita saaliista valtaosa. Kaksi alinta reissun suurimmat

Saalista kylmälaukun kannella. Kesähelteillä syytä ottaa mukaan välineet, joilla kalat saa kuljetettua kotiin kylminä. Minulla mukana oli pieni kylmälaukku ja kylmäkalleja, jotka jäähdyttivät saaliin.Helteellä pikkukalat pilaantuvat lämpimässä nopeasti.

RUOKAA MUDUSTA
Särkikalat eivät monestikaan kesällä ole maultaan parhaita mahdollisia. Kirkasvetisessä purossa uivat mudut eivät kuitenkaan ota puronvedestä makuvirheitä, järvimudusta minulla ei ole kokemusta. Kooltaan mudut ovat noin neulamuikun kokoisia, joten samoja reseptejä siihen voi käyttää; paistaa, friteerata, suolata jne. Suolistaminen kaloille on  tehtävä ja se on hieman työlästä. Itse leikkaan pienillä saksilla mudun pään pois ja mahan auki. Putsaan siis ihan kuin isommankin kalan. Ehkä juuri pienen kokonsa vuoksi suolistaminen muikunperkaustyyliin ei onnistu. Ateraille mutuja tulee varata 50 kpl / ruokailija, ellei sitten satu jostain löytämään erityisen suuria yksilöitä.

Sitten vaan suolaa, pippuria ja ruisjauhoja mutujen päälle. Leivitys ja paistaminen pannulla kauniin ruskeiksi ja rapeiksi. Kaveriksi salaattia ja majoneesi-ranskankerma-yrttidippiä (50:50 ja tilliä lisäksi vaikkapa). Näitä sattui nyt jääkaapista löytymään

Ja on muuten herkullinen kala. Erittäin pehmeän makuinen ja ruotokammoisille tiedoksi, ruotoa ei huomaa ollenkaan. Sanoisin, että vähintään yhtähyvää kuin pikkumuikku, mutta tämän lajin kohdalla samaan hintaan saa vielä onkimisen riemun.

Pienen satsin tein myös mutuja umpiopurkkiin. Eli mutuja, ripaus suolaa, sitruunaa ja öljyä. Kuumennus noin 95-98 C asteeseen ( ei saa kiehua), jossa niitä tulee pitää muutama tunti. Tästä siis ei tule täyssäilykettä, vaan tuote ainoastaan ns pastöroidaan. Näin valmistetut kalat tulee säilyttää jääkaapissa ja käyttää ruuaksi mieluiten viikon-parin sisällä, avattu purkki parissa päivässä. Kuitenkin maukasta syötävää vaikkapa leivänpäälle tai salaatteihin. Valitettavasti kauniin mudun ulkonäkö kärsii tässäkin valmistusmenetelmässä....

Sitruuna-öljyyn umpioituja mutuja uusien perunoiden kanssa.

Kuhan grillasin

Lämpiminä päivinä ei ole hirvinnyt mennä järvelle. Mittari lähentelee 30 astetta ja vesilläkin on minulle liian tukala. Mieluummin makaan viilennetyssä huoneessa tekemättä yhtään mitään. Illan saapuessa voi sitten herätä henkiin. Pari tuntia ennen auringon laskua on sopivan viileää ja jos hyvin käy, kuhakin syönnillään.

Ja sen verran kuha on tänäkesänä syönyt, että niitä ruuaksi asti on saanut pyytää. Alla ohjetta kesägrilliin:

KUHA
1 noin 45 cm kuha fileinä
1 dl sitruunamehua
3 dl rypsiöljyä
tuoretta timjamia, mustapippirirouhetta
- sekoita marinaadiainekset
- leikkaa fileet kahtia ja kaada marinoinbtiliemi päälle
- anna marinoitua yön yli jääkaapissa
- valita enin öljy pois ja grillaa miedolla lämmöllä molemmin puolin
ripottele grillatessa suola päälle

Lisäkkeet:
kanttarelleja
porkkanaa
kevätsipulia
- paistellan pannulla, suolaa ja pippuria niskaan

Piparjuuritahna
Pala piparjuurta raastettuna
2 tl ranskankermaa

Itsepyydetyn kalan kilohinta

Tiedotusvälineissä  oli taas kirvonnut keskustelut lohen kilohinnasta. Kummasta jää enemmän euroja yhteiskunnalle, jos lohen pyytää ammattikalastaja vai jos se tuotteistetaan matkailutuotteeksi? Mielestäni tässä ei ole mitään epäselvää, matkailun tulot ovat moninkertaiset.  Kalastusmatkailussa kohde laji (tässätapauksessa lohi)  määrittää matkakohteen ja rahaa kuluu matkustamiseen, palveluihin, ruokaan ja tietenkin myös itse kalastukseen. Alueellisesti tällä voisi olla suomessa nykyistä huomattavasti suurempi merkitys.

Valitettavasti harvassa paikassa,  varsinkin lohikalojen tilanne on sillä tasolla, että niistä voitaisiin tehdä matkailun vetonaulaa. Usein yhdeksi syylliseksi huonoista kalakannoista on nostettu ammattikalastajat, usein syyttä. Kaikki suomalaiset eivät kalasta harrastuksena ja kaikilla on oikeus saada ravinnokseen kotimaista tuoretta kalaa. Kalastus on kohdistettava kestäviin kalakantoihin ja menetelmiin, joissa sivusaaliina saatavien uhanalaisten kalojen saanti on minimoitu. Ammattikalastajistakin iso osa osaa toimia vastuullisesti. Minulla on ollut kunnia olla useaan otteeseen sisävesillä vastuullisten ammattikalastajien matkassa talvinuotalla sekä verkoilla ja homma on toiminut hyvin.


Kuinka kalakannoista hyötyä enemmän matkailun kautta? Jos kalakannat saataisiin autettua hyvälle tasolle ja vesistöt muutettua takaisin lisääntymiskelpoisiksi, olisi kalastusmatkailusta mahdollista tehdä suomeen merkittävä pisnes.  Suomi on hyvin tavoitettava maa kalastuksesta kiinnostuneille. Jos vapavälinein pyydetyn lohen kilohinnaksi matkailutuloina saataisiin vaikkapa 500 euroa, olisi se melkoisen paljon enemmän, kuin ruuaksi pyydetyn lohen hinta. Jos lohi vielä lisääntyisi luontaisesti, eikä sen istuttamisiin tarvisisi käyttää euroja. Kalastusmatkailusta olisi mahdollista kasvattaa nykyistä miljoonia isompi bisnes ympäri suomen. Pahiten työttömyydestä kärsiville alueille, itä- ja pohjoissuomeen kalastusmatkailun kehittämiseen kannattaisi erityisesti satsata. Näillä alueilla on myös monet entiset padotut lohijoet.

Kalastusmatkailua ei kannata keskittää pelkästään lohikalakantoihin, ei varsinkaan tilanteessa jossa kalakannat eivät kestä kalastusta.  Monet kalastusmatkailijat ovat kiinnostuneita hauen  kalastuksesta suomessa. Haukea meillä riittää ja kalastuskohteita on tuhansia. Itse törmäsin muutama vuosi sitten ruotsin lapissa ranskalaisiin hauenperhokalastajiin, jotka olivat tulleen pyytämään nimenomaan haukea. Mukanaan heillä oli viikonajan kalastusopas, joka kuljetti heitä hotellilta päiväreissuille eri hauenkalastuspaikkoihin. Uskoisin että näin hauenkin kilohintaa saataisiin tuotteistettuna kasvatettua satoihin euroihin, kun ammattikalastaja saa siitä nykyään pari euroa / kilo, myyntihinta kaupassa kuluttajalle on siinä 12-15 euroa / filekilo.

Televisiokeskustelussa heinäkuussa oli vapaa-ajankalastajien puolesta esitetty, että lohen kilohinta voisi vapaa-ajan kalastajien kohdalla olla 2000 euron luokkaa.  Maa-ja metsätalousministeriön edustaja arvoi kilohinnan pysyvän suurinpiirtein samana, kuin ammattikalastajillakin, eli noin kymmenessä eurossa. Itse ajattelin selvittää omalta kohdaltani, paljonko punalihainen minulle maksaa. En selvitä lohen hintaa, vaan raudun ja taimenen,  joita lähden pyytämään pohjois-suomeen. Hintaan lasken kaikki kulut, joita  reissun aikana syntyy ja joista euroja matkanvarrelle jätän. Jokaisen huoltoasemalta ostetun kahvikupinkin lasken hintaan mukaan, koska taimen ja rautu ovat minut tälle matkalle ohjanneet, muutoin oisin nauttinut kahvini jossain muualla. Hinta ei anna vastausta, paljonko kalan hinnaksi keskimäärin vapaa-ajan kalastuksessa tulee. Uskon, että hintani muodostuu keskimääräistä halvemmaksi, koska emme käytä opaspalveluja emmekä yövy tasokkaissa lomakohteissa. Tosin, edullisemminkin reissun voisi tehdä.

Reissuun lähdemme perheelläni, eli 2 aikuista ja 1 lapsi.

AJO POHJOISEEN
 Reissuun lähtö Joensuusta,  ajo Kainuun kautta kohti Rovaniemeä. Jo Kainuussa mielen valtaa haikeus. Ylitämme ensimmäiset vanhat merilohen kutujoet. Matkan varrelle pohjoisempaa näitä tulee vielä useita, mutta kaikki on tuhottu. Mikä valtava luonnonvara suomessa onkaan ollut vielä 1900 luvun puolessa välissä. Lohijokia siellä täällä. Suomessa on ollut 35 lohijokea, nykyään lohijoiksi voidaan laskea enää neljä. Se vetää väkisinkin mielen haikeaksi. Mikä vetonaula lohi olisikaan, jos se saataisiin palautettua edes puoleen entisistä joista!

Pakosta vaan miettii,  kuinka kosket valjastaneet yritykset voivat toimia niin itsekkäästi ja suhtautua muuhun kuin omaan etuunsa niin välinpitämättömästi. Vähät luontoarvoista, vähät lajien kuolemista, kunhan saadaan turbiineihin ja tehtaisiin vettä!  Rahaa on patorakennelmiin, tekoaltaisiin, mutta ei pieneen sivuuomaan tai kalaportaisiin, joista kalat pääsisivät liikkumaan. Luontoarvoa ei kunnoiteta, annetaan ennemmin kaksikymmentätuhatta vuotta joessa eläneiden lajien kuolla sukupuuttoon.....näin on jo valitettavan monessa joessa käynyt. Ehkä tilanne on muuttumassa ja  ja useampi lohijoki palautetaan vielä kalojen vaellusreitiksi. Esimerkiksi Kemijoen patojen ohitustiet toisivat lohen moneen jokeen ympäri Lappia ja näissä joissa on vapaita koskia lohen kutupuuhiin.....

Mutta kalan kilohinnastahan minä olin höpöttämässä..... loppuillasta saavuimme Tankavaaraan, taakse oli jäänyt noin 800 km. Majoituimme kullanhuuhdontapaikkojen läheisyyteen leirintäalueelle, saunoimme ja nukuimme makoisat yöunet. Aamulla testasimme vielä kullanhuuhdontaa. Tämäkin olisi jäänyt tekemättä jos emme olisi lähteneet kalojen perään pohjoiseen.

Ekan leiripaikan poro

Kullanhuuhdontaa. Jotain hippuja sieltä löytyi, kultakuume ei iskenyt.

IVALOJOKI
Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa kohti Ivaloa ja Ivalojokea. Ivalojoen rantatörmältä olimme varanneet kolmeksi päiväksi pienen mökin, jota pidimme tukikohtanamme. Ivalojokeen nousee isoakin taimenta ja lisäksi joessa on vahva harjuskanta. Suositummat kalastuskohteet olivat mökiltämme jonkin matka ylävirtaan ja niitä hallinnoi Metsähallitus. Mökkimme sijaitsi Törmäsen osakaskunnan alueella ja sinne saimme luvat pienten tiedustelujen jälkeen paikallisen osakaskunnan jäseneltä. Näillä alueilla kalaturistit kalastavat vähemmän....

Maisema mökin törmältä Ivalo-joelle

Mökin kohdalla joki oli rauhallisesti virtaava. Muutama kilometri mökistä ylöspäin  sijaitsivat ensimmäiset kosket. Kalaa näytti olevan  jo mökinkin kohdalla, mutta ensimmäisenä iltana suuntasin koskelle. Koskelta saaliiksi tuli lukematon määrä  pieniä harjuksia ja taimenia. Yhtään mitallista en tavoittanut eikä niitstä tullut edes havaintoja. Hieno koski jokatapauksessa.

Koskella

Toisena päivänä suunnattiin lähialueen pienvesille, lammille ja järville,  joilla riittää lapin läänilupa. Lapin lääniluvallahan saa kalastaa suurimmassa osassa järviä ja lampia, kaikki virtavedet ovat erillislupa-alueita.

Aloiimme kalastuksen Pasasjärvestä. Saaliina 1 alamittainen rautu. Päiväaikaan kala ei tuntunut olevan innokkaalla ottituulella. Jokatapauksessa komea järvi, joka varmasti kätki syvyyksiinsä paljon lohikalaa. Tänne voisi palata toisenkin kerran. Järven yläpuolella oli Pasaslompolot, jossa kävimme kahvinkeitossa. Kalat näyttäytyivät tyyntyvässä illassa, mutta vieheisiin ne eivät ottaneet. Jotakin isompaa jalokalaa pinnassa kuitenkin näytti käyvän.

 Pasasjärven ympäristössä oli paljon siirtolohkareita.

Kahvinkeitossa Pasaslompoloilla.

Heitin muun perheen mökille ja palasin vielä lompololle, nyt toiselle puolelle lompoloa. Täällä ranta olikin matalampi, eikö lämpimänä kesänä ehkä niin hyvä jalokalalle. Ensimmäisellä heitolla kuitenkin heti tärppi ja karkuutus. Jotenkin tutuntuntuinen, ettei vaan olisi hauki? Toinen hetto ja taas tärppi, mutta ei tarttumista. Viimein kala tarttuikin ja sain sen ylös ja haukihan se! Irrottelin hauen lipastani ja laskin hyvävoimaisena takaisin syömään pikkutaimenia.....

Lähdin pois matalasta rannasta ja kokeilin matkalta vielä pari muuta lomparetta. Kauniita paikkoja, kalat vaan olivat kateissa joten palasin puoliltaöin mökille.

Mökillä saapastelin vielä Ivalojoen rantaan ja heittelin perhoa kohtuu hyvin tuloksin. Alkuun joka heitolla oli harjus kiinni. Suurin osa pieniä, mutta muutama mitallinenkin, joten seuraavalle päivälle saatiin kalaruokatarpeet.....mutta ei vielä punalihaista.

Viimeinen päivä Ivalojoen mökillä. Aurinkoista ja kuumaa, päivä meni makoillessa ja rannalla palloa potkiessa.Illan olin päättänyt kalastaa mökin kohdalla. Saaliiksi illan aikana tuli muutamia harjuksia ja puoliltaöin lopetin kalastuksen. Alkoi vuorokauden mittainen viikoittainen rauhoitusaika.

Voissa paistettuaharria, puikulaperunaa ja rieskoja.

NITSIIN
Pääkohteena oli Inarinjärven kupeessa oleva Nitsijärvi. Järvellä saa kalastaa yhdellä vavalla hankittuaan lääniluvan. Inarista ostin lisäksi yhden lisävapaluvan 10 e vuorokausihintaan.

Nitsijärvellä majoituimme leirintäauemökkiin. Vuokrattavia leirintäaluemökkejä paikassa oli vain kolme, varsin rauhallinen paikka siis. Tullessamme kaksi muuta mökkiä olivat varattuja, toisessa mökissä oli uistelijoita Oulusta ja toisessa jo parinkymmenen vuoden ajan Nitsissä käynyt konkari perheineen. Kalan syönti oli kuulemma ollut heikkoa, lieneekö syynä ollut helteiset kelit.

Ensimmäinen ilta uisteltiin lähialueella, saaliina uistellessa alamittainen taimen ja perhostellessa pari pikku harjusta.

Toisena päivänä pistäydyttiin päivällä Norjan puolella. Tavoitteena oli saaada kuningasrapuja, joita joskus 10 v sitten sieltä narrattiin. Nitsistä sain mukaani palan kalaverkkoa, josta tein rapupyydyksen virveliin. Verkkohässäkkä kalasyötillä höystettynä merenpohjaan ja odottelenmaan rapuja........mutta ei onnistunut tämäkään homma. Pari rapua kyllä sotki itsensä verkkoon, mutta ne karkasivat nostettaessa. Sen sijaan verkkoon sotkeutui kolme kampelaa, jotka olisivat olleet hyviä savukaloja......mutta tälläkertaa ne saivat jatkaa kasvua. Savupönttään oli tavoitteena saada taimenta tai rautua.

Maukas kampela sai jatkaa elämäänsä jäämeressä

Illaksi takaisin Nitsille josta uistellen muutamia mittaharjuksia ja alamittaisia taimenia.

Lounaalla Nitsijärven saaressa.

Viimeisen päivän illaksi vuokrasin mökiltä veneen 15 hv moottorilla, tavoitteena päästä katsomaan järveä myös hieman kauempaa. Venesatamassa juteltiin muiden kanssa vielä heikosta kalansyönnistä. Siika oli  verkkoon jo liikkuneet, mutta Nitsin siiat eivät kuulemma ota uistimeen....

Ajelin veneellä muutaman kilometrin päähän ison selän edustalle ja aloitin  uistelun salmesta kohti syviä vesiä. Selempänä oli Taimensaaret nimiset luodot, joiden kupeesta uistelin ja niillä kohdin vapa  taipui ensimmäisen kerran. Kelasin kalaa venettäkohti ja jo muutaman metrin päästä arvuuttelin itsekseni, että sehän taitaa olla siika. Varovasti kelasin kalan veneen vierelle ja koppasin haaviin. Vai ei Nitsin siika syö uistinta !

Uistelin noin tunnin matkan selän toisella puolella oleville saarille, matkan aikana sain ja vapautin yhden noin 40 cm taimenen. Rantauduin ja heittelin saarissa.....ei saalista. Lähdin uistelemaan takaisin päin.

Merikortista olin merkannut uistelukohteekseni jyrkän penkan saarien välissä, jonka kohdalla vapa taipuikin. Kelasin kalan veneen vierelle ja totesin sen jo veteen rauduksi. "Ainakin lähellä mittakalaa näyttää olevan", ajattelin ja saman aikaan toisen vavan jarru rääkäisi. Otin raudun haaviin ja annoin toisen toisen kelan rauhassa antaa löysiä sen päässä olevalle kalalle. Mittasin raudun ja olihan se juuri mitallinen eli 45 cm.

Viimein pääsin toiseen vapaan käsiksi. Terhakka taistelija osoittautui veneen vierellä taimeneksi  ja lähellä mittaa näyttäisi olevan tämänkin.. Haaviin ja veneeseen, mittaus........47 cm, alamitta Inarissa on 50. Viipymättä laskin täpläkyljen  takaisin veteen ja jatkoin  uistelua.

Kyseistä ottipaikkaa olisi voinut jäädä kalastelemaan enemmänkjn, mutta jatkoin kotirantaa kohti. Matkalta mukaan tuli vielä yksi 40 cmharjus, jonka jälkeen hurautin veneellä vesisateessa leiripaikallemme.

Kolme lajia laillisen mittaisia lohikaloja yhdellä reissulla. Neljännenkin lajin mitta oli kolmesta sentistä kiinni!


Perkasin kalat ja laitoin savustumaan. Mieli olisi tehnyt vielä yrittämään taimenta, olihan noita tuolla ja vielä söivätkin, mutta järki puhui toista. Miksi lähteä kalaa kiusaamaan, onhan minulla tuossa ruokakalat. ja seuraavana päivänä on ajettava taas 500 km.  Ei viitsisi pyytää kaloja ja antaa niiden pilaantua autossa.. Niinpä saunoin ja katselin haikeana järvelle jonne olisi tehnyt mieli mennä....

Kaloja ei tule ottaa yli oman tarpeen.  Itse en tunne olevani ns C&R- kalastaja, se vaan ei ole minun juttu, vaikka suurimman osan kaloistani vapautankin. Pääsääntöisesti tavoitteenani on tavalla tai toisella hyödyntää tavoittelemani kalat, jos hyödynnettävää on riittävästi niin lopetan kalastuksen. Varsinkin lämpimän veden aikaan iso osa isommista vapautettavista kaloista menehtyy, joten mielestäni oli viisaampaa itse pysytellä saunan lämmössä ja palata järvelle toisella kertaa kun kaloille on  tarvetta.  Tämä on minun filosofiaani kalastukseen liittyen, en tarkoita kritiikiksi C&R kalastajille. Moni vastuullinen C&R kalastaja ei lämpimän veden aikaan lähdekkään tavoittelemaan lohikaloja.

 Kolmen lohikalan suora, rautu, harjus, siika....

Kolmikko savustettuna.

Saunomista, kolmen savukalan illallinen, viiniä ja aamulla kohti etelää.

Kotimatkalla olimme vielä pariyötä Kuusamossa, josta saaliiksi ahvenia.

Niin, ja paljonko se kalan kilohinta olikaan? Reissussa meitä oli siis koko perhe, eli 2 aikuista ja yksi lapsi. Kaiki kalastivat, minä eniten. Matkan kustannukset alla, jotka huomioitava kalan kilohintaa laskettaessa::
- polttoaineet 280 e (2711 km )
- kalastusvälineet 130 e ( Ivalossa hyvä kalastusliike ennen keskustaa! )
- päivittäistavarat 560 €
- ravintola-, grilli ja huoltoasemaruokailut 115e
- majoitukset ( 8 yötä), venevuokra 525 e
-  palvelut ( kullanhuuhdonta ja kylpylä) 60 e
- kartat 35 e
- kalaluvat 68 e
YHTEENSÄ 1773 euroa

Raudun paino oli 760 g. Eli kilohinnaksi pyöreälle kalalle tulee 2332,89 euroa. Kaupasta en tuolla hinnalla ostaisi, mutta näin saalistettuna hintansa arvoinen yksilö! Koska vaan uusiksi silläkin riskillä, että jää ilman saalista.

Niin, kannattaisko laittaa ne joet kuntoon, jos tällaisia höpelöitä löytyy useampiakin?

Pakkasesta evästä tyhjänpyytäjälle

Kesälomaa oli vietetty jo reilu kolmeviikkoa. Viikonlopun jälkeen olisi taas työviikko edessä, mutta sen jälkeen loma jatkuisi vielä ja suuntana lappi. Nyt kuitenkin viimeisen lomaviikonlauantai illan ajatteln viettää Pyhäselällä. Ajelin venesatamaan, keli oli hieman tuulinen mutta lämmin. Etelätuuli puhalti noin 4m/s. Ajelin veneellä napaluodon taakse, tavoitteena lähinnä kuhat. Reilu tunti uistelua, eikä pienintäkään havaintoa kaloista. Liekkö loman päättyminenkin vaikuttanut asiaan, mutta en jaksanut uistella pidempään. Nostin vavat ja ajelin rantaan.

Sunnuntaille oli kuitenkin ruokaa tehtävä. Onneksi pakkasessa oli vielä haukea, jota otin sulamaan seuraavaa päivää varten. Arki läheni ja oli aika tehdä hyvää perus arkiruokaa. Makaronilaatikon ohje on varmasti kaikille tuttu. Laitetaan se kuitenkin tähän.



Makaronilaatikko
500 g hauen jauhelihaa
1 sipuli
Mustapippuria, suolaa
Oreganoa tai basilikaa
300 g makarooneja
5dl maitoa
2 munaa
100 g emmental juustoraastetta

Valmistus perinteisen liha-makaronilaatikon.tapaan. Ensin jauha hauki kertaalleen, lisää kuumalle pannulle, jossa rasvaa. Paista hetki ja lisää hienonnettu sipuli. Paista vielä hetki ja mausta. Keitä samaan aikaan 300 g makarooneja ja yhdistä valutetut makaronit jauhehauen kanssa. Sekoita munamaito ja  yhdistä kaikki uunivuoassa. Kypsennä 200 C uunissa eka puolisen tuntia, lisää juustoraaste ja jatka kysytystä vielä 30 minuuttia.

Helvetillisen kokoinen säyne!

Tuulinen ilta sotki taas suunnitelmat lähteä järvelle. Pärjäähän siellä myräkälläkin, mutta mukavuuden haluisena  laineiden keikutettavaksi ei nyt tehnyt mieli. Mutta kalaan oli päästävä. Sää oli ollut pari päivää lähellä hellelukemia, tainnut välillä ylittaakkin ne, joten ilma tuntui sopivalta säynekeliltä.

Säyne on yleinen saaliskala ympäri suomen. Talvella sitä tulee satunnaisesti pilkillä ja kesällä pikkusäyneitä tulee monesti särkien onginnan yhteydessä. Säyne kasvaa kuitenkin verrattain isoksi ja isompi säyne onkin mukava taistelija vavan päässä. Yli puolen kilon säyneet ottavat mielellään jo uistimeen ja perhoon.

Mutta mistä tavoitella näitä hieman kookkaampia yksilöitä? Pikkusäyneitä tuntuu olevan rehevissä lahdissa ja varmasti siellä uiskentelee myös niitä isompia. Virtapaikat, joet ja joskus pienemmätkin purot ovat myös hyviä isomman säyneen tavoittamispaikkoja. Itse olen parhaiten tavoittanut isompia säyneitä kauniina hellepäivinä ja hellepäivien iltoina järvistä kalliorannoilta ja karikoiden päältä. En tiedä tykkääkö säyne ottaa aurinkoa, mutta joskus karikkoja tarkkaillessa niiden päällä saattaa nähdä useita punaeväisiä kirkkaita köllyköitä lepäilemässä tai uimassa pienellä alueella edestakaisin kuin ruokaa etsien.

Niinpä päätin lähteä eräälle pienelle kirkasvetiselle järvelle, tai paremminkin lammelle tähän Joensuun lähelle, jossa tiesin säyneitä olevan hyvin. Keli oli vielä puoliaurinkoinen, tuuli kuljetteli pilviä taivaalla, mutta lammella tuuli ei juurikaan näkynyt. Lammenrantaa kohti kävellessä näin kuinka joku liike rikkoi vedenpinnan. Olisiko se sorsanpoikanen, koitin tihrustaa silmilläni saamatta selvää. Kävelin kohdetta lähemmäksi ja vedenpinnan rikkoja osoittautui säyneen seläksi. Ja itseasiassa niitä oli monta! Kirkkaassa vedessä, noin 30 cm syvyydessä näki hyvin, kuinka säyneparvi uiskenteli rantamatalikossa ruokaa etsien. Koitin mennä vielä lähemmäksi kaloja perhovapani kanssa, mutta matalassa uiskentelevat kalat ovat arkoja ja minut havaitessaan ne katsovat näkyvistäni. Kiersin lahdukkaa ja näin samanlaisia parveja siellätäällä.. Kalaa oli matalikolla paljon, perhoheittopaikat vaan olivat vähissä, jos ei veteen mennyt. Ja veteen menemällä olisi karkottanut kalat.

Kahlasin sen verran mitä vuotavat kahluuhousuni antoivat myöten ja jäin seisomaan paikalleni. Annoin ympäristön rauhoittua. Hetken päästä alkoi näkymään pintaelämää kaislikoiden laidoilla. Kun parvi liikkui matalassa kasvillisuuden seassa ,  sen kulkemista pystyi hyvin seuraamaan kasvien liikkeistä. Aivan matalaan mennessään säyneet tekivät veteen monta vanaa, kun selkäevää jäi pinnalle.

Yksi parvi näytti tulevan heittoetäisyyden päähän ja viskasin perhoni keskelle sitä. Samantien säyne oli kiinni ja rimpuili perhovapanipäässä hetken. Muut säyneet säikähtivät taistelevan lajitoverinsa perhoon tarttumista, loiskauttivat samaan aikaan vettä ilmaan ja pakenivat paikalta. Tämä säynekään ei pysynyt kiinni ja nyt parvi oli jälleen karannut.

Hetki odottelua ja taas havaitsin parvin heittoetäisyyden päässä. Tälläkertaa harvassa heinikossa. Heitin perhon parvin eteen ja taas, säyne oli kiinni samantien. Nostin perhovavan ylös, ja koitin ohjailla siimaa niin ettei se sotkeutuisi heiniin. Säyne tappeli voimakkaasti, mutta antautui lopulta haaviini. Ei se ollut suuren suuri, mutta päätin ottaa kalan kuitenkin mukaan ja selvitellä kotona, olisiko tämän veden kesäsäyne hyvä ruokakalaksi.

Haasteelliseksi tässä paikassa kalastuksen teki heinikko. Säyneet tuntuivat viihtyvän heinikossa, löysivät ilmeisesti sieltä ruokaa. Välillä perhon sai heinikossa säyneen eteen ja jonkun säyneen sain näin ylöskin. Usein perho tarttui heinikkoon kiinni ja sitä irti riuhtoessa parvi vaihtoi aina paikkaa.

Olin nähnyt vedessä huomattavasti isompiakin säyneitä, joten jatkoin perhoamista samaan tyyliin. Saaliiksi sain vielä kolme noin puolen kilon kalaa, jotka varovasti laskin takaisin omiensa seuraan. Lopulta perho jäi kiininni vesikasveihin, tapsi katkesi ja päätin lähteä kotiin. Sitä isoa pitää palata jallittamaan joku toinen ilta.



Tässä yksi rantaan lähestyminen.Valitettavasti kuvassa ei näy kalat, mutta tuikeista voi päätellä että kaloja on useita.Yksi iskee perhoonhoon ja irtoaa, jolloin perho lentää puuhun ja jääkin sinne.

Ja tässä yksi saamistani säyneistä. Valitettavasti nämä videon kuvakulmat eivät ole oikein kohdistettuja, kalan vapautuksessakin koitin näyttää kalaa kameralle, mutta kun ei osaa niin ei se näy..... 

Saalista

Kotona punnitsin säyneen ja yllätys oli melkoisen suuri, koska  kala olikin suorastaan helvetillisen hyvän kokoinen. Painoa kalalla nimittäin oli 666 g.

Säynettä kalastetaan yllättävän vähän. Se olisi loistava urheilukalastuksen kohde, onhan se yleinen koko maassa ja lisääntyy luonnossa merkittävissä määrin edelleen. Lisäksi se on kova taistelija ja sitä voi kalastaa nätissä helteisessäkin kesäsäässä. Kalastusksessa, jossa kalat näkee ennen niiden iskua on myös oma jännityksensä. Kaiken lisäksi se on vielä erinomaisen makuinen, joskin pienenä ruotoinen. Mutta kaloissahan on ruotoja, muuten ne ei pysyisi kasassa.

Ennenvanhaan säyne on ollut tärkeä ruokakala suomalaisille. Ainakin itäsuomessa sitä on syöty paljon ja kuulopuheiden mukaan se on ollut hyvin yleinen ja pidetty graavikala. Koska pienet säyneet ovat ruotoisia,  lähempänä kiloa olevat soveltuvat esimerkiksi filekaloiksi oikein hyvin. Jos kalat haluaa ruodotomiksi, kannattaa selkäliha leikata fileruuista pois ja käyttää selkä esim kalapulliin jauhettuna. Graavatessa voi käyttää myös pelkän ruodottoman osan fileestä, tai jos suolaa koko fileen, niin siivuttaa sen viistosti päähän päin. Näin ruodot katkeavat pienemmiksi eikä ne ainakaan minua häiritse syödessä.




SÄYNEEN KÄSITTELY

Suomustus särkikalojen tapaan on helppoa. Esim tiskialtaassa voiveitsellä pyyhkimällä.
Fileeraus normaaliin tapaan, kalan halkaisu, evien ja kylkiruotojen irroittaminen. Yläosan ruodot voi siis ottaa kuvan mallin mukaan pois ja ruoto osan vaikka pakastaa ja käyttää myöhemmin jauhettuna. Näin ruotojen määrä vähenee, kokonaan ruodoton säyne ei vielä tällaisenakaan ole.

Säynefileet, toisesta ruoto-osa poistettu.

File on kauniin punainen, suolattaessa punainen väri korostuu entisestään. Joskus luonnon taimen ei ole tätä punertavampi. Maku erinomainen. Kylmänveden säyne on maultaan poikkeuksetta hyvä. Parhaimman makuiset kesäsäyneet tulevat karuista ja kirkkaista vesistä. Humuspitoisissa ja rehevissä vesissä on riskinä että säyneeseen tulee särkikaloille tyypillinen mudan maku, jolloin niitä ei kehtaa ruuaksi laittaa.

GRAAVISÄYNETTÄ JA UUSIA PERUNOITA

Graavisäyne
1 kg säynefileitä
1 dl karkeaa merisuolaa
1 tl sokeria / file
mustapippurirouhetta, maustepippurirouhetta
- annetaan suolautua kylmässä yön yli. Eikä sitten mitään painoja päälle, suojaa kuivumiselta.
- huuhtaistaan nopeasti suolat pois fileen päältä.
- siivutetaan. Jos ruoto-osa mukana niin siivuta viistosti pyrstöstä pään suuntaan

Suolaamisen oppii ajan kanssa. 1-1,5 kg kokoisen kalan fileisiin  merisuolaa tarttuu pintaan sopiva määrä kun fileen painaa lihapuoli edellä karkeaan merisuolaan ja nostaa pois. Ylimääräinen suola ei fileeseen tartu. Ohuempien fileiden osalta suolaa tulee käyttää vähempi tai suolausaikaa tulee lyhentää. Sopiva yönyli suolausprosentti on noin 10%, eli kilolle noin 90g (noin desi) karkeaa merisuolaa. Kaikki suola ei yön yli suolauksessa imeydy, vaan osa huuhdellaan pois. Särkikaloista ei voi saada lapamatoa, eli kevytkin suolaus riittää.

Jos kalaa ei käytä heti suolautumisen jälkeen, kannattaa suola poistaa kalan pinnalta ja jättää jääkaappiin odottamaan käyttöä. Suolautumiseen vaikuttaa muutkin asiat, kuten aika. Mitä kylmempi, sitä hitaanpaa suolaantuminen on. Mutta ei mennä vaikeisiin asioihin, 10% suolaus ja 10-12 tuntia jääkaapissa noin +6 C= hyvä. Suolan voi vielä tarkistaa maistamalla ja jatkaa suolausaikaa jos se ei omastamielestä ole riittävä. Nämä ohjeet siis graavisuolaukseen.

Graavisäyne-cremefraiche
200 g graavisäynettä
1 rkl ruohosipulia
1 rkl tilliä
2-3 rkl ranskankermaa

Hienonna säyne pieniksi kuutioiksi, hienonna tilli ja ruohosipuli.Kun hienontaa filee, menevät jääneet ruodot niin pieniksi palasiksi, ettei niitä enää syödessä huomaa. Ruodottomasta kohdasta filettä voi leikata siivujakin koristeeksi.
Lisää ranskankermaa sen verran että saat massasta tasaisen ja se pysyy kasassa.
Tarjoa vaikkapa  uusien perunoiden lisukkeena tai levitteenä ruisleivälle.
Ja on muuten taas helppoa ja hyvää,  oikeesti!

Kauden evästä heinäkuussa