Finnmark 2018 - videot

Kameralla kalastaessa reissutkin jatkuu pidempään. Meri ja tunturimaisemissa sekä niiden tunnelmissa saa jatkaa matkaansa vielä kotiin palattuaan. Mitä reissuilta tuli saaliiksi, selviää vasta kun kaikki kuvamateriaali on käyty läpi. Tämän reissun materiaalien läpikäynti kesti kolme päivää.  Ja vaikka siinä on oma  vaivansa, on se kuitenkin innostavaa ja mielenkiintoista.

Mitään sykähdyttäviä videoita reissusta ei syntynyt. Muutamia mielestäni loisto kuvia kylläkin. Vaikka mitään unohtumattoman hienoja videoita siis ei ole luvassa, niin paljon näistä on silti oppimista. Siksi ne onkin syytä käydä läpi tähän ainakin itselle, että jatkossa onnituisi tekemään entistä parempaa vedenalaiskuvaa.


Meri

Meren haasteellisuus oli tiedossa. Merivedet on niitä vesiä, joissa treenaamaan on päässyt vähiten. Tämä taisi olla kolmas reissu merelle kuvaamisharrastuksen parissa. Ja treeniä tarvitaan lisää. Niin paljon se poikkeaa kirkkaiden sisävesien kuvauksista.

Sää oli tuulen puolesta loistava. Meri oli lähes peilityyni. Se luonnollisestikin helpottaa videon tekoa, kun keinuminen ei tee kameraan liikettä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Se on hieman kaksijakoinen juttu. Toisaalta aurinkoisella kelillä valoa riittää myös syvemmälle. Toisaalta kirkas aurinko aiheuttaa valoitukseen ongelmia, sumentaa kuvaa tullessaan väärästä suunnasta ja valon taittumisen ennakointi on itselle ainakin vaikeaa.

Kuvattiin noin 10-25 metrin syvyyksistä. Valoa riitti kyllä aina tuonne 25 metriin saakka, sen puute ei ollut ongelma. Niin kirkkaita nämä vedet on. Mutta kun meressä mennään tuonne 5-10 metriin ja siitä syvemmälle, taittaa vesi tulevan valon sellaiseksi, että kuvista häviää värit. Kaikki näyttää tasaisesti saman väriseltä. Luultavasti kirkas aurinkoinen keli vielä pahensi tätä ongelmaa. Kaikki näytti vihreältä massalta ja suurimmalla osalla kuvamateriaalista ei tehnyt yhtään mitään. Siitä oli vaikea erottaa mitään.

Kameran telineenä käytin Aquacamdiver telinettä, jonka saa narulla laskettua haluttuun syvyyteen

Ratkaisuksi tähän on kameroihin laitettavat erilaiset suodattimet, jotka korjaa valon taittumista. Niitä on erinlaisia eri syvyyksiin, erilaisiin vesiin ja olosuhteisiin. Kai se on niitäkin vaan opeteltava käyttämään, joitakin itseltä jo löytyy. Mutta osaako valita oikean filtterin oikeisiin olosuhteisiin on eri asia.

Videolle laitoin musiikinkin, koska äänimaailma oli niin vaihteleva. Pahoittelut siitä.

Omana toiveena oli kuvata matalasta tavoitellen merikissaa ja pallasta. Charterini oli kuitenkin syvänmeren kalastaja, tottunut pyytämään turskaa ja seitä. Eikä hänellä tuntunut olevat tietoa kissa ja pallaspaikoista. Lähellä oli kuitenkin matalampaa kallio ja kivikkorantaa josta toivoin kissaa etsittävän, simpukoita siellä olisi kissoille varmasti. Mutta kuski ei uskaltautunut ajamaan riittävän lähelle rantaa ajaa. Veneen alle jäi aina vähintään 20 metriä vettä. Itse olisin kuskina lähtenyt 5 metristä liikkeelle. Mutta onhan noilla jyrkillä kaliorannoilla riskinsäkin liikkua matalassa.

Loivalla hiekkarannalla päästiin sentään vähän matalampaan, noin 10 metriin. Täältä toivoin löytäväni kampeloita, jopa pallasta. Ja yksi lätyskä kuviin saatiinkin, ilmeisesti nuori pikkupallas.

Rautujärvi

Ekana päivänä kävin myös rautujärvellä. Täällä piti käydä jo jäiden aikaan, jolloin raudun tavoittaminen voisi olla jopa helpompaa, mutta se jäi viime keväältä tekemättä.

Oletin, että rautujen kuvaan saaminen rannalta käsin olisi hankalaa ja oletus osoittautui oikeaksi. Nieriää oli järvessä kyllä paljon, ne pintoivat lämpimässä kesäillassa paljon, mutta pääosin melko kaukana rannasta. Uistinkaan ei aivan sinne saakka lentänyt. Matalammat rantavedet olivat varmasti lämmenneet jo yli raudun sietokyvyn ja ne mieluummin uiskentelivat syvemmän vedenpäällä noin 100 metriä rannasta.

Valitsin liikumispuoleksi järvestä rannan, jossa oli joki, toivoen että rautuja olisi rannempana happirikkaammassa jokisuussa. Joesta tulisi järveen myös kylmempää vettä. Valitettavasti joki suu oli kuitenkin muiden kalastajien puolesta miehitetty. Toiselta puolelta järveä olisi ehkä löytynyt syvempääkin rantaa, mutta en alkanut sykyilemään vaan kuvasin siltä puolelta minkä olin valinnut.

Kolmipiikkejä rannassa oli runsaasti. Uteliaita kaloja, niistä muutama tuli kokoajan katsomaan kameraa ja peittämään näkymän. Vaikka toista tuntia niitä kuvasin, niin aina joku oli kameran edessä niin ettei mielestäni kunnon kuvia edes tullut.

Vein kamerat kahlaamalla niin kauas kuin kahlaamalla pääsin. Telineenä oli pohjateline, Aquacambase. Eli ne olivat noin metrin syvyisessä vedessä. Jos ne olisi saatu 2-3 metrin veteen, uskon että raudut olisi löytyneet. No löytyi ne nytkin, pari isompaa rautua menee kolmipiikkien taustalla videolla, mutta kameran lähellä ne eivät käy näyttäytymässä. Kuvista kalan kuitenkin jo tunnistaa rauduksi.

Lisäksi kuvasin järveen laskevassa purossa pieniä rautuja, joita puro suorastaan kuhisi.

Majapaikan isäntä sanoi, että järveen ei tarvinnut kalastuslupaa. Siinä oli niin paljon kääpiöitynyttä  kalaa, että se oli vapautettu kalastusluvasta siinä toivossa, että kalastajat pyytäisivät pikkurautua pois ja kalat pääsisivät kasvamaan isommiksi. Mietin, että syököhän se iso rautu pieniä lajitovereitaan? Jos syö, niin tehokkaampaa voisi olla rauhoittaa isot raudut ja antaa niiden hoitaa harvennus?

Jälkimmäisessä videossa näkyy pidempää videota paremmin, kuinka herkkiä kalat ovat säikkymään rannalla tapahtuvaa liikettä. Ensin pikkunieriät uiskentelevat purossa rauhassa. Kun rannalla liikkuva kalastaja alkaa lähestyä niitä, menevät ne ensin tiiviiseen parveen, alkavat liikua levottamasti ja lopulta sykyilevät ympäri joen penkkaa. Tuon nähtyään ymmärtää miksi joenrantaan on syytä hiipiä.

Järveltä poislähtiessä kuvasin vielä ajomatkan maisemia. Huonokuntoiselta pikkutieltä en kuvannut, sinä piti keskittyä ajamiseen, mutta "päätien" mutkia ja kivisiä maisemia alla ikuistettuna.

Lohet pysyivät lähes kokonaan piilossa

Jokielämää kuvasin Komagelvalla ja lyhyesti Neidenillä. Täälläkin kirkas aurinko heikensi näkyvyyttä, mutta muutamia hyviä kuvia kaloista sentään tuli. Joilla oli sama ongelma kuin järvellä. Sää oli niin lämmin, että isommat kalat lymysivät jokien syvimmissä montuissa. Uskon kyllä, että paikansin lohien lymymontut. Niihin en kameran kanssa vaan ylettynyt. Yöllä ne ehkä nousivat niistä matalampaan, mutta vaikka silloin olisi kameroissa virtaa ollutkin, oli virta kuvaajasta jo loppunut.

Jatkoa ajatellen. Jos haluaa varmemmin saada lohet kuviin, voisi aikaisempi kesä olla parempi. Kun vedet todennäköisesti ei ole vielä näin lämpimät. Ja tarvitaan siihen aina hieman sitä tuuriakin.

Taimenia ja smoltteja kuvissa näkyi paljon. Etenkin kuvat niistä onnistuivat hyvin.

Neidenillä pysähdyin noin 20 minuutin kuvauksee levähdyspaikalle, jossa Neiden menee isona koskena tien ali. Tiesin, että siinä on takuuvarmasti lohia lepäämässä kovien kuohujen alla olevissa montuissa. Mutta eihän niihin monttuihin tässäkään päässyt käsiksi. Koitin niitä lähestyä kahlaamalla, mutta rohkeus ei riittänyt mennä ihan montun reunalle. Jos siinä liukastuu koskeen, niin ei tarvitse enää itse kotiin ajella. Jätin kameraan ylemmäs. Kamera ei kuvaa monttuun vaan montun yli. Pari isoa lohta siinä käy näyttäytymässä, mutta hieman kaukana.

Muutenkaan en tykkää kuvata kovassa koskessa. Kameran saa kyllä Aquacambase telineellä pysymään kivien välissä kovissakin kuohuissa, mutta ilmakuplat heikentävät näkyvyyttä ratkaisevasti. Varsinkin auringon kanssa näkyvyys menee kirkkaassakin vedessä olemattomaksi.

Tässä oli reissun videot. Kuvia olen lisäillyt pääasiassa instagramtililleni; aquacamtools.

Pilkkikaudelle jatkoa vappuviikolla

Jäät olivat lähteneet viikon sisällä Pyhäselästä, päivämäärä oli 29.4.2015. Taivaalta tuli kuitenkin vaakatasossa uutta lunta ja minä olin veneenlaskussa. Vene oli saatava vesille, vaikka mielessä olikin pilkkihommat. Seuraavana päivänä oli tarkoitus suunnata auton keula kohti Inaria.

Seuraavana päivänä töiden jälkeen lähdimme perheen kanssa viettämään vappuaattoa autoon. Matkaa Joensuusta lapin pilkkipaikoille on reilut 800 km, joten ihan työpäivän päälle sinne ei ehdi ajaa. Ensimmäiseksi yöksi ehdimme Kuusamoon, jossa kelit olivat huomattavasti talvisemmat. Lunta oli metsässä vielä hyvät kinokset ja jäätä, pitihän se käydä koekairaamassa, vielä ainakin 60 cm.

Tästä jatkoimme matkaa kohti pohjoista, jonne saavuimme sitten vappupäivänä. tavoitteena viikonaikana oli pilkkiä ainakin harjusta, mutta tällä kertaa kohdelaji jäi saamatta. Pilkkikohteina viikonaikana olivat Ukonjärvi (ei saalista), Rautujärvi, Tuulisjärvi, Rahajärvi, Naruskajärvi sekä muutama muukin pienempi järvi. Kohteet olivat maisemiltaan todella upeat ja vaikka saalis olikin vähäistä, viihtyi lämpimillä ja usein aurinkoisillakin kevät jäillä mitä mainioimmin. Maisemia tuli ihailtua niin jään päältä kuin jään altakin.

Saalis oli tosiaan vaatimaton. Jos tällä reissulla olisin laskenut kalan kilohintaa niin kuin kesällä samalle alueelle suuntautuneessa reissussani (aiempi blogi kesältä), olisi kalan kilohinta noussut tähtitieteellisiin summiin. Mutta sanotaan taas, että hintansa arvoista silti. Saalis koko viikolta oli parikymmentä mutua, pari ahventa, yksi rautu ja kaksi taimenta. Kalaruokia tällä reissulla ei nautittu, sensijaan tehtiin nälissämme  tuttavuutta Ivalolaiseen grilli-pizzeriaan....

Tunnelmia jään alalta.

 Melkoinen möllykkä. Ei varmasti taas kaukana suomen ennätyksestä. Mutta mittaamatta jäi.

 Ukonjärven luotoja. Viikonaikana tuli pilkittyä pääasiassa ihan matalasta, mutta siimanpäähän harjusta ei löytynyt. Kesällä sitten.

 Tuulisjärvi on suosittu raudun pilkkimispaikka. Mutta minun pilkit ei olleet rautujen suosiossa.

 Pieni rautu sentään.

Pari taimenta tuli peräkkäisiltä avannoilta puolen metrin vedestä viimeisenä päivänä. Täältä olisi voinut löytyä muutakin kalaa. Lämpötila jäällä oli +8 C ja jään päällä vetistä lumisohjoa. Ehkä harjus odotti vielä kirkkaita jäitä, joita tällä järvellä ei ollut? Molemmat taimenet pääsivät kuvaamisen jälkeen takaisin uimaan.

Itsepyydetyn kalan kilohinta

Tiedotusvälineissä  oli taas kirvonnut keskustelut lohen kilohinnasta. Kummasta jää enemmän euroja yhteiskunnalle, jos lohen pyytää ammattikalastaja vai jos se tuotteistetaan matkailutuotteeksi? Mielestäni tässä ei ole mitään epäselvää, matkailun tulot ovat moninkertaiset.  Kalastusmatkailussa kohde laji (tässätapauksessa lohi)  määrittää matkakohteen ja rahaa kuluu matkustamiseen, palveluihin, ruokaan ja tietenkin myös itse kalastukseen. Alueellisesti tällä voisi olla suomessa nykyistä huomattavasti suurempi merkitys.

Valitettavasti harvassa paikassa,  varsinkin lohikalojen tilanne on sillä tasolla, että niistä voitaisiin tehdä matkailun vetonaulaa. Usein yhdeksi syylliseksi huonoista kalakannoista on nostettu ammattikalastajat, usein syyttä. Kaikki suomalaiset eivät kalasta harrastuksena ja kaikilla on oikeus saada ravinnokseen kotimaista tuoretta kalaa. Kalastus on kohdistettava kestäviin kalakantoihin ja menetelmiin, joissa sivusaaliina saatavien uhanalaisten kalojen saanti on minimoitu. Ammattikalastajistakin iso osa osaa toimia vastuullisesti. Minulla on ollut kunnia olla useaan otteeseen sisävesillä vastuullisten ammattikalastajien matkassa talvinuotalla sekä verkoilla ja homma on toiminut hyvin.


Kuinka kalakannoista hyötyä enemmän matkailun kautta? Jos kalakannat saataisiin autettua hyvälle tasolle ja vesistöt muutettua takaisin lisääntymiskelpoisiksi, olisi kalastusmatkailusta mahdollista tehdä suomeen merkittävä pisnes.  Suomi on hyvin tavoitettava maa kalastuksesta kiinnostuneille. Jos vapavälinein pyydetyn lohen kilohinnaksi matkailutuloina saataisiin vaikkapa 500 euroa, olisi se melkoisen paljon enemmän, kuin ruuaksi pyydetyn lohen hinta. Jos lohi vielä lisääntyisi luontaisesti, eikä sen istuttamisiin tarvisisi käyttää euroja. Kalastusmatkailusta olisi mahdollista kasvattaa nykyistä miljoonia isompi bisnes ympäri suomen. Pahiten työttömyydestä kärsiville alueille, itä- ja pohjoissuomeen kalastusmatkailun kehittämiseen kannattaisi erityisesti satsata. Näillä alueilla on myös monet entiset padotut lohijoet.

Kalastusmatkailua ei kannata keskittää pelkästään lohikalakantoihin, ei varsinkaan tilanteessa jossa kalakannat eivät kestä kalastusta.  Monet kalastusmatkailijat ovat kiinnostuneita hauen  kalastuksesta suomessa. Haukea meillä riittää ja kalastuskohteita on tuhansia. Itse törmäsin muutama vuosi sitten ruotsin lapissa ranskalaisiin hauenperhokalastajiin, jotka olivat tulleen pyytämään nimenomaan haukea. Mukanaan heillä oli viikonajan kalastusopas, joka kuljetti heitä hotellilta päiväreissuille eri hauenkalastuspaikkoihin. Uskoisin että näin hauenkin kilohintaa saataisiin tuotteistettuna kasvatettua satoihin euroihin, kun ammattikalastaja saa siitä nykyään pari euroa / kilo, myyntihinta kaupassa kuluttajalle on siinä 12-15 euroa / filekilo.

Televisiokeskustelussa heinäkuussa oli vapaa-ajankalastajien puolesta esitetty, että lohen kilohinta voisi vapaa-ajan kalastajien kohdalla olla 2000 euron luokkaa.  Maa-ja metsätalousministeriön edustaja arvoi kilohinnan pysyvän suurinpiirtein samana, kuin ammattikalastajillakin, eli noin kymmenessä eurossa. Itse ajattelin selvittää omalta kohdaltani, paljonko punalihainen minulle maksaa. En selvitä lohen hintaa, vaan raudun ja taimenen,  joita lähden pyytämään pohjois-suomeen. Hintaan lasken kaikki kulut, joita  reissun aikana syntyy ja joista euroja matkanvarrelle jätän. Jokaisen huoltoasemalta ostetun kahvikupinkin lasken hintaan mukaan, koska taimen ja rautu ovat minut tälle matkalle ohjanneet, muutoin oisin nauttinut kahvini jossain muualla. Hinta ei anna vastausta, paljonko kalan hinnaksi keskimäärin vapaa-ajan kalastuksessa tulee. Uskon, että hintani muodostuu keskimääräistä halvemmaksi, koska emme käytä opaspalveluja emmekä yövy tasokkaissa lomakohteissa. Tosin, edullisemminkin reissun voisi tehdä.

Reissuun lähdemme perheelläni, eli 2 aikuista ja 1 lapsi.

AJO POHJOISEEN
 Reissuun lähtö Joensuusta,  ajo Kainuun kautta kohti Rovaniemeä. Jo Kainuussa mielen valtaa haikeus. Ylitämme ensimmäiset vanhat merilohen kutujoet. Matkan varrelle pohjoisempaa näitä tulee vielä useita, mutta kaikki on tuhottu. Mikä valtava luonnonvara suomessa onkaan ollut vielä 1900 luvun puolessa välissä. Lohijokia siellä täällä. Suomessa on ollut 35 lohijokea, nykyään lohijoiksi voidaan laskea enää neljä. Se vetää väkisinkin mielen haikeaksi. Mikä vetonaula lohi olisikaan, jos se saataisiin palautettua edes puoleen entisistä joista!

Pakosta vaan miettii,  kuinka kosket valjastaneet yritykset voivat toimia niin itsekkäästi ja suhtautua muuhun kuin omaan etuunsa niin välinpitämättömästi. Vähät luontoarvoista, vähät lajien kuolemista, kunhan saadaan turbiineihin ja tehtaisiin vettä!  Rahaa on patorakennelmiin, tekoaltaisiin, mutta ei pieneen sivuuomaan tai kalaportaisiin, joista kalat pääsisivät liikkumaan. Luontoarvoa ei kunnoiteta, annetaan ennemmin kaksikymmentätuhatta vuotta joessa eläneiden lajien kuolla sukupuuttoon.....näin on jo valitettavan monessa joessa käynyt. Ehkä tilanne on muuttumassa ja  ja useampi lohijoki palautetaan vielä kalojen vaellusreitiksi. Esimerkiksi Kemijoen patojen ohitustiet toisivat lohen moneen jokeen ympäri Lappia ja näissä joissa on vapaita koskia lohen kutupuuhiin.....

Mutta kalan kilohinnastahan minä olin höpöttämässä..... loppuillasta saavuimme Tankavaaraan, taakse oli jäänyt noin 800 km. Majoituimme kullanhuuhdontapaikkojen läheisyyteen leirintäalueelle, saunoimme ja nukuimme makoisat yöunet. Aamulla testasimme vielä kullanhuuhdontaa. Tämäkin olisi jäänyt tekemättä jos emme olisi lähteneet kalojen perään pohjoiseen.

Ekan leiripaikan poro

Kullanhuuhdontaa. Jotain hippuja sieltä löytyi, kultakuume ei iskenyt.

IVALOJOKI
Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa kohti Ivaloa ja Ivalojokea. Ivalojoen rantatörmältä olimme varanneet kolmeksi päiväksi pienen mökin, jota pidimme tukikohtanamme. Ivalojokeen nousee isoakin taimenta ja lisäksi joessa on vahva harjuskanta. Suositummat kalastuskohteet olivat mökiltämme jonkin matka ylävirtaan ja niitä hallinnoi Metsähallitus. Mökkimme sijaitsi Törmäsen osakaskunnan alueella ja sinne saimme luvat pienten tiedustelujen jälkeen paikallisen osakaskunnan jäseneltä. Näillä alueilla kalaturistit kalastavat vähemmän....

Maisema mökin törmältä Ivalo-joelle

Mökin kohdalla joki oli rauhallisesti virtaava. Muutama kilometri mökistä ylöspäin  sijaitsivat ensimmäiset kosket. Kalaa näytti olevan  jo mökinkin kohdalla, mutta ensimmäisenä iltana suuntasin koskelle. Koskelta saaliiksi tuli lukematon määrä  pieniä harjuksia ja taimenia. Yhtään mitallista en tavoittanut eikä niitstä tullut edes havaintoja. Hieno koski jokatapauksessa.

Koskella

Toisena päivänä suunnattiin lähialueen pienvesille, lammille ja järville,  joilla riittää lapin läänilupa. Lapin lääniluvallahan saa kalastaa suurimmassa osassa järviä ja lampia, kaikki virtavedet ovat erillislupa-alueita.

Aloiimme kalastuksen Pasasjärvestä. Saaliina 1 alamittainen rautu. Päiväaikaan kala ei tuntunut olevan innokkaalla ottituulella. Jokatapauksessa komea järvi, joka varmasti kätki syvyyksiinsä paljon lohikalaa. Tänne voisi palata toisenkin kerran. Järven yläpuolella oli Pasaslompolot, jossa kävimme kahvinkeitossa. Kalat näyttäytyivät tyyntyvässä illassa, mutta vieheisiin ne eivät ottaneet. Jotakin isompaa jalokalaa pinnassa kuitenkin näytti käyvän.

 Pasasjärven ympäristössä oli paljon siirtolohkareita.

Kahvinkeitossa Pasaslompoloilla.

Heitin muun perheen mökille ja palasin vielä lompololle, nyt toiselle puolelle lompoloa. Täällä ranta olikin matalampi, eikö lämpimänä kesänä ehkä niin hyvä jalokalalle. Ensimmäisellä heitolla kuitenkin heti tärppi ja karkuutus. Jotenkin tutuntuntuinen, ettei vaan olisi hauki? Toinen hetto ja taas tärppi, mutta ei tarttumista. Viimein kala tarttuikin ja sain sen ylös ja haukihan se! Irrottelin hauen lipastani ja laskin hyvävoimaisena takaisin syömään pikkutaimenia.....

Lähdin pois matalasta rannasta ja kokeilin matkalta vielä pari muuta lomparetta. Kauniita paikkoja, kalat vaan olivat kateissa joten palasin puoliltaöin mökille.

Mökillä saapastelin vielä Ivalojoen rantaan ja heittelin perhoa kohtuu hyvin tuloksin. Alkuun joka heitolla oli harjus kiinni. Suurin osa pieniä, mutta muutama mitallinenkin, joten seuraavalle päivälle saatiin kalaruokatarpeet.....mutta ei vielä punalihaista.

Viimeinen päivä Ivalojoen mökillä. Aurinkoista ja kuumaa, päivä meni makoillessa ja rannalla palloa potkiessa.Illan olin päättänyt kalastaa mökin kohdalla. Saaliiksi illan aikana tuli muutamia harjuksia ja puoliltaöin lopetin kalastuksen. Alkoi vuorokauden mittainen viikoittainen rauhoitusaika.

Voissa paistettuaharria, puikulaperunaa ja rieskoja.

NITSIIN
Pääkohteena oli Inarinjärven kupeessa oleva Nitsijärvi. Järvellä saa kalastaa yhdellä vavalla hankittuaan lääniluvan. Inarista ostin lisäksi yhden lisävapaluvan 10 e vuorokausihintaan.

Nitsijärvellä majoituimme leirintäauemökkiin. Vuokrattavia leirintäaluemökkejä paikassa oli vain kolme, varsin rauhallinen paikka siis. Tullessamme kaksi muuta mökkiä olivat varattuja, toisessa mökissä oli uistelijoita Oulusta ja toisessa jo parinkymmenen vuoden ajan Nitsissä käynyt konkari perheineen. Kalan syönti oli kuulemma ollut heikkoa, lieneekö syynä ollut helteiset kelit.

Ensimmäinen ilta uisteltiin lähialueella, saaliina uistellessa alamittainen taimen ja perhostellessa pari pikku harjusta.

Toisena päivänä pistäydyttiin päivällä Norjan puolella. Tavoitteena oli saaada kuningasrapuja, joita joskus 10 v sitten sieltä narrattiin. Nitsistä sain mukaani palan kalaverkkoa, josta tein rapupyydyksen virveliin. Verkkohässäkkä kalasyötillä höystettynä merenpohjaan ja odottelenmaan rapuja........mutta ei onnistunut tämäkään homma. Pari rapua kyllä sotki itsensä verkkoon, mutta ne karkasivat nostettaessa. Sen sijaan verkkoon sotkeutui kolme kampelaa, jotka olisivat olleet hyviä savukaloja......mutta tälläkertaa ne saivat jatkaa kasvua. Savupönttään oli tavoitteena saada taimenta tai rautua.

Maukas kampela sai jatkaa elämäänsä jäämeressä

Illaksi takaisin Nitsille josta uistellen muutamia mittaharjuksia ja alamittaisia taimenia.

Lounaalla Nitsijärven saaressa.

Viimeisen päivän illaksi vuokrasin mökiltä veneen 15 hv moottorilla, tavoitteena päästä katsomaan järveä myös hieman kauempaa. Venesatamassa juteltiin muiden kanssa vielä heikosta kalansyönnistä. Siika oli  verkkoon jo liikkuneet, mutta Nitsin siiat eivät kuulemma ota uistimeen....

Ajelin veneellä muutaman kilometrin päähän ison selän edustalle ja aloitin  uistelun salmesta kohti syviä vesiä. Selempänä oli Taimensaaret nimiset luodot, joiden kupeesta uistelin ja niillä kohdin vapa  taipui ensimmäisen kerran. Kelasin kalaa venettäkohti ja jo muutaman metrin päästä arvuuttelin itsekseni, että sehän taitaa olla siika. Varovasti kelasin kalan veneen vierelle ja koppasin haaviin. Vai ei Nitsin siika syö uistinta !

Uistelin noin tunnin matkan selän toisella puolella oleville saarille, matkan aikana sain ja vapautin yhden noin 40 cm taimenen. Rantauduin ja heittelin saarissa.....ei saalista. Lähdin uistelemaan takaisin päin.

Merikortista olin merkannut uistelukohteekseni jyrkän penkan saarien välissä, jonka kohdalla vapa taipuikin. Kelasin kalan veneen vierelle ja totesin sen jo veteen rauduksi. "Ainakin lähellä mittakalaa näyttää olevan", ajattelin ja saman aikaan toisen vavan jarru rääkäisi. Otin raudun haaviin ja annoin toisen toisen kelan rauhassa antaa löysiä sen päässä olevalle kalalle. Mittasin raudun ja olihan se juuri mitallinen eli 45 cm.

Viimein pääsin toiseen vapaan käsiksi. Terhakka taistelija osoittautui veneen vierellä taimeneksi  ja lähellä mittaa näyttäisi olevan tämänkin.. Haaviin ja veneeseen, mittaus........47 cm, alamitta Inarissa on 50. Viipymättä laskin täpläkyljen  takaisin veteen ja jatkoin  uistelua.

Kyseistä ottipaikkaa olisi voinut jäädä kalastelemaan enemmänkjn, mutta jatkoin kotirantaa kohti. Matkalta mukaan tuli vielä yksi 40 cmharjus, jonka jälkeen hurautin veneellä vesisateessa leiripaikallemme.

Kolme lajia laillisen mittaisia lohikaloja yhdellä reissulla. Neljännenkin lajin mitta oli kolmesta sentistä kiinni!


Perkasin kalat ja laitoin savustumaan. Mieli olisi tehnyt vielä yrittämään taimenta, olihan noita tuolla ja vielä söivätkin, mutta järki puhui toista. Miksi lähteä kalaa kiusaamaan, onhan minulla tuossa ruokakalat. ja seuraavana päivänä on ajettava taas 500 km.  Ei viitsisi pyytää kaloja ja antaa niiden pilaantua autossa.. Niinpä saunoin ja katselin haikeana järvelle jonne olisi tehnyt mieli mennä....

Kaloja ei tule ottaa yli oman tarpeen.  Itse en tunne olevani ns C&R- kalastaja, se vaan ei ole minun juttu, vaikka suurimman osan kaloistani vapautankin. Pääsääntöisesti tavoitteenani on tavalla tai toisella hyödyntää tavoittelemani kalat, jos hyödynnettävää on riittävästi niin lopetan kalastuksen. Varsinkin lämpimän veden aikaan iso osa isommista vapautettavista kaloista menehtyy, joten mielestäni oli viisaampaa itse pysytellä saunan lämmössä ja palata järvelle toisella kertaa kun kaloille on  tarvetta.  Tämä on minun filosofiaani kalastukseen liittyen, en tarkoita kritiikiksi C&R kalastajille. Moni vastuullinen C&R kalastaja ei lämpimän veden aikaan lähdekkään tavoittelemaan lohikaloja.

 Kolmen lohikalan suora, rautu, harjus, siika....

Kolmikko savustettuna.

Saunomista, kolmen savukalan illallinen, viiniä ja aamulla kohti etelää.

Kotimatkalla olimme vielä pariyötä Kuusamossa, josta saaliiksi ahvenia.

Niin, ja paljonko se kalan kilohinta olikaan? Reissussa meitä oli siis koko perhe, eli 2 aikuista ja yksi lapsi. Kaiki kalastivat, minä eniten. Matkan kustannukset alla, jotka huomioitava kalan kilohintaa laskettaessa::
- polttoaineet 280 e (2711 km )
- kalastusvälineet 130 e ( Ivalossa hyvä kalastusliike ennen keskustaa! )
- päivittäistavarat 560 €
- ravintola-, grilli ja huoltoasemaruokailut 115e
- majoitukset ( 8 yötä), venevuokra 525 e
-  palvelut ( kullanhuuhdonta ja kylpylä) 60 e
- kartat 35 e
- kalaluvat 68 e
YHTEENSÄ 1773 euroa

Raudun paino oli 760 g. Eli kilohinnaksi pyöreälle kalalle tulee 2332,89 euroa. Kaupasta en tuolla hinnalla ostaisi, mutta näin saalistettuna hintansa arvoinen yksilö! Koska vaan uusiksi silläkin riskillä, että jää ilman saalista.

Niin, kannattaisko laittaa ne joet kuntoon, jos tällaisia höpelöitä löytyy useampiakin?