Finnmark 2018 - videot

Kameralla kalastaessa reissutkin jatkuu pidempään. Meri ja tunturimaisemissa sekä niiden tunnelmissa saa jatkaa matkaansa vielä kotiin palattuaan. Mitä reissuilta tuli saaliiksi, selviää vasta kun kaikki kuvamateriaali on käyty läpi. Tämän reissun materiaalien läpikäynti kesti kolme päivää.  Ja vaikka siinä on oma  vaivansa, on se kuitenkin innostavaa ja mielenkiintoista.

Mitään sykähdyttäviä videoita reissusta ei syntynyt. Muutamia mielestäni loisto kuvia kylläkin. Vaikka mitään unohtumattoman hienoja videoita siis ei ole luvassa, niin paljon näistä on silti oppimista. Siksi ne onkin syytä käydä läpi tähän ainakin itselle, että jatkossa onnituisi tekemään entistä parempaa vedenalaiskuvaa.


Meri

Meren haasteellisuus oli tiedossa. Merivedet on niitä vesiä, joissa treenaamaan on päässyt vähiten. Tämä taisi olla kolmas reissu merelle kuvaamisharrastuksen parissa. Ja treeniä tarvitaan lisää. Niin paljon se poikkeaa kirkkaiden sisävesien kuvauksista.

Sää oli tuulen puolesta loistava. Meri oli lähes peilityyni. Se luonnollisestikin helpottaa videon tekoa, kun keinuminen ei tee kameraan liikettä. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Se on hieman kaksijakoinen juttu. Toisaalta aurinkoisella kelillä valoa riittää myös syvemmälle. Toisaalta kirkas aurinko aiheuttaa valoitukseen ongelmia, sumentaa kuvaa tullessaan väärästä suunnasta ja valon taittumisen ennakointi on itselle ainakin vaikeaa.

Kuvattiin noin 10-25 metrin syvyyksistä. Valoa riitti kyllä aina tuonne 25 metriin saakka, sen puute ei ollut ongelma. Niin kirkkaita nämä vedet on. Mutta kun meressä mennään tuonne 5-10 metriin ja siitä syvemmälle, taittaa vesi tulevan valon sellaiseksi, että kuvista häviää värit. Kaikki näyttää tasaisesti saman väriseltä. Luultavasti kirkas aurinkoinen keli vielä pahensi tätä ongelmaa. Kaikki näytti vihreältä massalta ja suurimmalla osalla kuvamateriaalista ei tehnyt yhtään mitään. Siitä oli vaikea erottaa mitään.

Kameran telineenä käytin Aquacamdiver telinettä, jonka saa narulla laskettua haluttuun syvyyteen

Ratkaisuksi tähän on kameroihin laitettavat erilaiset suodattimet, jotka korjaa valon taittumista. Niitä on erinlaisia eri syvyyksiin, erilaisiin vesiin ja olosuhteisiin. Kai se on niitäkin vaan opeteltava käyttämään, joitakin itseltä jo löytyy. Mutta osaako valita oikean filtterin oikeisiin olosuhteisiin on eri asia.

Videolle laitoin musiikinkin, koska äänimaailma oli niin vaihteleva. Pahoittelut siitä.

Omana toiveena oli kuvata matalasta tavoitellen merikissaa ja pallasta. Charterini oli kuitenkin syvänmeren kalastaja, tottunut pyytämään turskaa ja seitä. Eikä hänellä tuntunut olevat tietoa kissa ja pallaspaikoista. Lähellä oli kuitenkin matalampaa kallio ja kivikkorantaa josta toivoin kissaa etsittävän, simpukoita siellä olisi kissoille varmasti. Mutta kuski ei uskaltautunut ajamaan riittävän lähelle rantaa ajaa. Veneen alle jäi aina vähintään 20 metriä vettä. Itse olisin kuskina lähtenyt 5 metristä liikkeelle. Mutta onhan noilla jyrkillä kaliorannoilla riskinsäkin liikkua matalassa.

Loivalla hiekkarannalla päästiin sentään vähän matalampaan, noin 10 metriin. Täältä toivoin löytäväni kampeloita, jopa pallasta. Ja yksi lätyskä kuviin saatiinkin, ilmeisesti nuori pikkupallas.

Rautujärvi

Ekana päivänä kävin myös rautujärvellä. Täällä piti käydä jo jäiden aikaan, jolloin raudun tavoittaminen voisi olla jopa helpompaa, mutta se jäi viime keväältä tekemättä.

Oletin, että rautujen kuvaan saaminen rannalta käsin olisi hankalaa ja oletus osoittautui oikeaksi. Nieriää oli järvessä kyllä paljon, ne pintoivat lämpimässä kesäillassa paljon, mutta pääosin melko kaukana rannasta. Uistinkaan ei aivan sinne saakka lentänyt. Matalammat rantavedet olivat varmasti lämmenneet jo yli raudun sietokyvyn ja ne mieluummin uiskentelivat syvemmän vedenpäällä noin 100 metriä rannasta.

Valitsin liikumispuoleksi järvestä rannan, jossa oli joki, toivoen että rautuja olisi rannempana happirikkaammassa jokisuussa. Joesta tulisi järveen myös kylmempää vettä. Valitettavasti joki suu oli kuitenkin muiden kalastajien puolesta miehitetty. Toiselta puolelta järveä olisi ehkä löytynyt syvempääkin rantaa, mutta en alkanut sykyilemään vaan kuvasin siltä puolelta minkä olin valinnut.

Kolmipiikkejä rannassa oli runsaasti. Uteliaita kaloja, niistä muutama tuli kokoajan katsomaan kameraa ja peittämään näkymän. Vaikka toista tuntia niitä kuvasin, niin aina joku oli kameran edessä niin ettei mielestäni kunnon kuvia edes tullut.

Vein kamerat kahlaamalla niin kauas kuin kahlaamalla pääsin. Telineenä oli pohjateline, Aquacambase. Eli ne olivat noin metrin syvyisessä vedessä. Jos ne olisi saatu 2-3 metrin veteen, uskon että raudut olisi löytyneet. No löytyi ne nytkin, pari isompaa rautua menee kolmipiikkien taustalla videolla, mutta kameran lähellä ne eivät käy näyttäytymässä. Kuvista kalan kuitenkin jo tunnistaa rauduksi.

Lisäksi kuvasin järveen laskevassa purossa pieniä rautuja, joita puro suorastaan kuhisi.

Majapaikan isäntä sanoi, että järveen ei tarvinnut kalastuslupaa. Siinä oli niin paljon kääpiöitynyttä  kalaa, että se oli vapautettu kalastusluvasta siinä toivossa, että kalastajat pyytäisivät pikkurautua pois ja kalat pääsisivät kasvamaan isommiksi. Mietin, että syököhän se iso rautu pieniä lajitovereitaan? Jos syö, niin tehokkaampaa voisi olla rauhoittaa isot raudut ja antaa niiden hoitaa harvennus?

Jälkimmäisessä videossa näkyy pidempää videota paremmin, kuinka herkkiä kalat ovat säikkymään rannalla tapahtuvaa liikettä. Ensin pikkunieriät uiskentelevat purossa rauhassa. Kun rannalla liikkuva kalastaja alkaa lähestyä niitä, menevät ne ensin tiiviiseen parveen, alkavat liikua levottamasti ja lopulta sykyilevät ympäri joen penkkaa. Tuon nähtyään ymmärtää miksi joenrantaan on syytä hiipiä.

Järveltä poislähtiessä kuvasin vielä ajomatkan maisemia. Huonokuntoiselta pikkutieltä en kuvannut, sinä piti keskittyä ajamiseen, mutta "päätien" mutkia ja kivisiä maisemia alla ikuistettuna.

Lohet pysyivät lähes kokonaan piilossa

Jokielämää kuvasin Komagelvalla ja lyhyesti Neidenillä. Täälläkin kirkas aurinko heikensi näkyvyyttä, mutta muutamia hyviä kuvia kaloista sentään tuli. Joilla oli sama ongelma kuin järvellä. Sää oli niin lämmin, että isommat kalat lymysivät jokien syvimmissä montuissa. Uskon kyllä, että paikansin lohien lymymontut. Niihin en kameran kanssa vaan ylettynyt. Yöllä ne ehkä nousivat niistä matalampaan, mutta vaikka silloin olisi kameroissa virtaa ollutkin, oli virta kuvaajasta jo loppunut.

Jatkoa ajatellen. Jos haluaa varmemmin saada lohet kuviin, voisi aikaisempi kesä olla parempi. Kun vedet todennäköisesti ei ole vielä näin lämpimät. Ja tarvitaan siihen aina hieman sitä tuuriakin.

Taimenia ja smoltteja kuvissa näkyi paljon. Etenkin kuvat niistä onnistuivat hyvin.

Neidenillä pysähdyin noin 20 minuutin kuvauksee levähdyspaikalle, jossa Neiden menee isona koskena tien ali. Tiesin, että siinä on takuuvarmasti lohia lepäämässä kovien kuohujen alla olevissa montuissa. Mutta eihän niihin monttuihin tässäkään päässyt käsiksi. Koitin niitä lähestyä kahlaamalla, mutta rohkeus ei riittänyt mennä ihan montun reunalle. Jos siinä liukastuu koskeen, niin ei tarvitse enää itse kotiin ajella. Jätin kameraan ylemmäs. Kamera ei kuvaa monttuun vaan montun yli. Pari isoa lohta siinä käy näyttäytymässä, mutta hieman kaukana.

Muutenkaan en tykkää kuvata kovassa koskessa. Kameran saa kyllä Aquacambase telineellä pysymään kivien välissä kovissakin kuohuissa, mutta ilmakuplat heikentävät näkyvyyttä ratkaisevasti. Varsinkin auringon kanssa näkyvyys menee kirkkaassakin vedessä olemattomaksi.

Tässä oli reissun videot. Kuvia olen lisäillyt pääasiassa instagramtililleni; aquacamtools.

Calgary - Vancouver Island 2018

Vietettiin pari viikkoa kesäkuussa 2018 Kanadassa. Meno oli Amsterdamin kautta Calgaryyn, jossa olimme kolme yötä ja josta jatkettiin matkaa lentäen Vancouveriin. Kalastusvälineitäkin kuljettelin vähän matkatavaroissani, vaikka jo mukaan pakkaamani vapaputken jätinkin viimehetken päätöksellä kotiin. Syy päätökseen oli se, että jokien paras lohiaika ei ollut tähän aikaan vuodesta eikä takuuta jokikalastukseen ollut. Siksi pelkästä vapaputkesta matkatavarana 160 euron summa tuntui isolta, jos niillä ei olisi paikanpäällä käyttöä. Sensijaan kuvausvälineitä varasin mukaan ja sovin etukäteen yhden luonto-oppaan kanssa päiväretkesä joelle. Etukäteen sovitusti hän piti täysin varmana, että steelheadit nousevat jo jokiin ja pääsemme kuvaamaan niitä.

Ekat kolmepäivää siis vietettiin Calgaryssä kaupunkia ja lähiympäristöä ihmetellen. Calgaryn alue on preeriaa jossa maasto kumpuilee ja näkyvyyttä riittää. Itse kaupunki on 1,2 miljoonan asukkaan kaupunki, joka kasvaa Kanadan kaupungeista tällä hetkellä nopeiten.

Kaupungin läpi virtaa Bow River, upea virta, joka saa alkunsa Kalliovuorillta. Se laskee Calgaryn läpi, on kokonaispituudenltaa liki 600 km. Alempana Bow River yhdistyy Nelson Riveriin joka taas laskee Hudsonin lahteen. Muitakin jokia näihin mahtaviin virtoihin yhtyy ja niiden yhteispituus onkin reilut 2500 kilometriä.

Bow River on Calgaryn miljoonakaupungissa säilytetty mukavasti luonnontilaisen oloisena. Se virtaa pääasiassa puistojen ympäröimänä syvässä joenuomassa. Siitä ei ole tehty kaupunginkohdalla luonnotonta ränniä, niinkuin meillä monesti kaupungeissa on tapana. Korkeat joentörmät vähentää tulvariskiä, mutta joki myös tulvii ajoittain kaduille ja on aiheuttanut Calgaryssä myös mittavia tuhoja, viimeksi vuonna 2013, jolloin jouduttiin tulvien tieltä evakoimaan 75 000 ihmistä.

Bow Riveristä ja sen sivujoista kalastetaan ainakin taimenta. Suosituimpia perhokohteita löytyy ylempää Kalliovuorten alueelta, mutta näkyi kaupunginkin alueella joku perhokalastaja.

Kävimme yhtenä päivänä noin tunnin ajomatkan päässä olevassa Canmoressa. Canmore sijaitsee saman Bow Riverin varrella Kalliovuorten katveessa. Nätti pikkukapupunki, jonka ympäristössä olisi kiva viettää aikaa pidempäänkin ja tutustua alueen luontoon. Koko Kalliovuorten alueella tutkittavaa riittäisi hyvin yhdeksi ainakin ihmiselämäksi.

Lyhyt video Calgarystä

ja toinen Canmoresta.

Vancouver

Muutaman päivän Calgaryssä oleilun jälkeen lennettiin mantereen länsilaidalle Vancouveriin. Välimatkaa Calgaryllä ja Vancouverilla on noin 1000 km ja lento kestää reilun tunnin. Jos aikaa olisi enempi, voisi matkan taittaa myös autolla, jolloin näkisi maan tasosta valtaisat Kalliovuoret.

Vancouverin virallinen asukasluku on noin 600 000 asukasta.  Kaupunkiin on kuitenkin kasvanut kiinni naapuri "kunnat" ja koko Suur-Vancouverin alueella asustaa ihmisiä noin 2,2 miljoonaa. Ja enemmän se suurkaupungin oloinen onkin kuin Calgary. 

Vancouverissa vietettiin yksi yö. Yön nukuttuamme vuokrattiin kaupungista auto ja suunnattiin kohti Vancouverin saarta. Saarelle pääsee parista kohtaa lähteviltä lautoilla. Lautoilla siirtymiseen kannattaa varata aikaa, mekin jonotettiin mennessä lauttaan reilu 4 tuntia yli 30 asteen helteessä. Samalla myös päätettiin, että poistutaan saarelta  päivää suunniteltua aikaisemmin varmistaaksemme ehtimisen paluulennolle. 

Lauttamatka kestää saarelle noin 2 tuntia. Lautalta löytyy useita ravintoloita ja nätillä kelillä kannelta on hyvä katsella maisemia. Näyttäytyipä menomatkalla yksi valaskin matkustajien iloksi.

Vancouver - Vancouver Island

Vancouver Island

Vancouverin saarella on pituutta 460 km ja leveyttä 50-150 km. Saari on erityisesti luontomatkailijoiden suosiossa, mutta mitään erämaatunnelmaa sinne saapuessa ei heti kohtaa. Saarella asustaa 750 000 ihmistä ja turisteja lienee aina toinen mokoma. Asukkaista noin puolet asuu pääkaupungisssa Victoriassa. Saaren itärannikolla kulkee moottoritiet, joita pitkin paikasta toiseen pääsee siirtymään joutuisasti. Itärannikko on melko tiheään asutettua. Saaren poikkimenevät tiet sensijaan ovat hitaampia. Vuoristosta ja laajoilta metsäalueilta löytää myös luonnonrauhaa. Lähialueen saaret voisivat olla myös tutustumisen arvoisia ja syrjäisiä  kohteita.

Me saavuttiin lautalla Nanaimoon, josta matkaa majapaikkaamme oli noin 30 km. Majapaikasta tehtiin päiväretkiä eripuolille saarta lähes joka päivä. Vain juhannusaattona rauhoituttiin hotellin alueelle.

Alueen metsät olivat pysäyttävä näky.  Kun meillä kotisuomessa on tottunut, että metsät on maksimissaan ihmisiän ikäisiä, niin täällä metsissä eleli jopa 800 vuotta vanhoja puita. Metsät olivat saaneet olla luonnontilassa  puiden elinajan (mitä nyt kaatuneita puita oli kulkuväylien kohdalta katkottu) ja näissä vanhoissa metsissä olikin aivan omanlainen vaikuttava tunnelmansa. Puut olivat myös massiivisen kokoisia, tuplasti pidempiä kuin mihin itse on tottunut ja ympäruysmitaltaan monin kertaisia.

Puu metsäpolun varrella. Ympärillä muutama kaatunut puu, jotka on sahattu kulkureittien tieltä mutta jätetty kuitenkin jatkamaan kiertoaan metsän pohjalle.

Metsikköä ja pikkuinen kanto

Joet

Haaveissa oli kuvata lohia alueen joissa. Tiedossa oli, ettei kyseinen aika olisi lohien nousin kannalta paras mahdollinen, mutta ainahan niistä jotain kuvattavaa löytyy. Koska Vancouverin saarella asustaa ihmisiä melkoisen paljon ja turisteja pyörii toinen mokoma, voisi kuvitella, että myös lohijoet ovat täynnä kalamiehiä. Näin tuskin pääsee kuitenkaan käymään edes kovimman sesongin aikaan kaupunkien lähialueita lukuunottamatta, koska lohijokia saarella on liki 150 kpl ja osa kohteista vaikeasti tavoitettavissa. Eli on paikkoja mistä valita. Kalasto joissa on huomattavasti monipuolisempi kuin Atlantiin laskevilla lohijoilla. Jokiin vaeltaa tyynenmeren lohia, joita on  viisi erinlaista, punalohi, koiralohi, hopealohi, kyttyrälohi ja kuningaslohi. Lisäksi niihin nousee merestä vaeltava kirjolohi, steelhead. Joissa elää myös omat jalokalakantansa, taimenet, kirjolohet ja nieriät. Osassa jokia siimanpäähän voi tavoitella myös useampi satakilopiseksi kasvavia sampia. Eli koettavaa riittää kalastajille. Paras lohisesonki joilla  on elo-lokakuussa. Sitä ennen lohia pyydetään pääasiassa mereltä uistelemalla

Olin siis varannut kalastusoppaan palveluja varmistaakseni nopean pääsyn hyville kalojen kuvauspaikoille. Majapaikastamme otin yhteyttä oppaaseen, joka ilmoittikin ettei ole löytänyt vielä steelheadeja, joita oli pitänyt 100% varmana. Vedet olivat joissa vähissä eikä nousukaloja vielä ollut. No tyhjän opastuksesta ei viitsi maksaa, joten lähdettiin käymään muutamalla joella omin päin. Pieniä lohenpoikasia löytyi ja muutama isompikin kala kameralle pyörähti. Mutta mitään massanousua ei ollut vielä käynnissä. Kaloista kuvaa alempana.

Merikohteet

Luontomatkailijoille on tarjolla monenlaista merisafaria ympäri saarta. Chartereilla pääsee katsomaan valaita, hylkeitä, merileijonia, lintuja tai kalastelemaan. Chartereiden tarjoajia on varmaankin satoja. Koska jokiopastus peruuntui, aloin kyselemään mahdollisuutta päästä merelle kuvaamaan vedenalaista maailmaa. Olin yhteydessä pelkästään Campbell Riverin ja Uclueletin kalastussafareita tarjoaviin chartereihin, joita löysin jo pari kymmentä. Safarien hinnat olivat alkaen 3 tunnista ja 500 Kanadan dollarista (350 euroa) ylöspäin. Viimetingassa varattuna pääosa chartereista tuntui olevan varattuja. Lohen uistelu mereltä oli kiivaimmillaan ja charttereilla oli kova kysyntä. Tuli mieleen, että olisipa meillä suomessakin lohijoet siinä kunnossa missä ne vielä 100 vuotta sitten olivat. Niiden ympärille olisi voinut rakentaa aivan vastaavaa matkailubisnestä....

Sain kuitenkin varattua yhden charterin toiselta puolelta saarta Uclueletistä reissun toiseksi viimeiselle päivälle. Matkaa sinne majapaikastamme ei ollut kuin 150 km, mutta vuoristotiestä johtuen ajoaikaa oli noin kolmisen tuntia. Reitti on  näkemisen arvoinen, sillä autolla pääsee ylittämään korkean vuoriston jyrkkiä ja mutkaisia teitä. Tien vierellä kulkee ainakin pari eri lohijokea. Lohen nousukin oli alkanut ja se myös näkyi, kun alkuperäisasukkaat pyysivät verkoilla lohia joesta ja möivät niitä lukuisissa kohdissa tien varrella. Pysähdyimme yhden sillan kohdalle josta koitin hetken kuvata  lohia. Sillalta näki missä kohti lohhet pyörivät ja koitin viedä kamerat niiden lähelle. Virtauksesta ja syvyydestä johtuen en kuitenkaan päässyt ihan parhaalle paikalle vaan jouduin jättämään kamerat ylemmäs. Muutama lohi näkyy siinä hieman kauempaa, mutta aivan lähelle en tuolla lyhyellä pysähdykellä kohdettani päässyt. Ja aikaa ei ollut kuvata tällä kertaa enempää, koska chartteri oli varattu eikä se voinut odottaa.

Alussa Campbell River ja lopussa pätkä joelta, jonne hetkeksi pysähdyttiin matkalla meriretkelle. Lopun kalat ilmeisesti hopealohia.

 Valkopäämerikotkia oli enemmän kuin lokkeja. Kotkat hakivat myös kalojen perkeitä aivan veneiden vierestä.

 Ihan kovimman kuohun alle ei kameraa päässyt laittamaan ja lohet jäi vähän kauaksi kamerasta.

Pikku lohi

Uclueletin satamasta lähdettiin Tyynelle merelle. Heti sataman alkupäässä venettä seurailivat hylkeet, ne olivat selvästi tottuneet saamaan herkkupaloja veneistä. Päivä oli hieman tuulinen, noin 7 m / s, joten ihan avomerelle ei lähdetty, Veneen keinuminen näkyisi heti kuvauksissa. 

Chartteri tarjosi ennenkaikkea kalastuspalveluja ja niinpä mekin aloitettiin lohen uistelulla. Uisteltiin noin puolituntia, jonka jälkeen pyysin, että jospa alettaisiin kuvaamaan. Kuvailimme saaren suojassa pienellä alueella aikamme, kuviin tuli lähinnä rockfish nimistä turskakalaa. Kuvatessamme ympärillä pyörivät uistelijat saivat ihan veneemme vierestä useammankin lohen.

Videolla ravut on kuvattu rantavedessä ja kalat 10-15 metrissä. Valo kirkkaissa vesissä riittää hyvin melkoisen syvälle ilman apuvaloja.

Rokkikala

 Naapuri vene nappasi lohen.

Nälkäinen veneen seuraaja

Koko reissu oli vasta pintaraapaisu Vancouver Islandin tarjoamiin mahdollisuuksiin. Tännekin tekisi mieli palata ja ehkäpä joskus elo-syyskuussa, jolloin pääsisi vielä enemmän ihmettelemään lohennousua. Myös merellä käynti tyynemmällä kelillä olisi ollut elämys, koska kauempaa olisi voinut tavoittaa kattavammin merikaloja ja valaita. Ehkäpä toisella kertaa sitten.

Paluumatkalle löhdettiin siis päivää aikaisemmin ja yövyttiin vielä lentokentän lähellä. Siitä alkoikin maraton matkustusmatka Pariisin kautta Helsinkiin josta edelleen junalla Joensuuhun. Ehkä liian pitkä huikonen yhteen kyytiin kun matkustustunteja tuli yhteenpötköön yli 24 h. 

Itsepyydetyn kalan kilohinta

Tiedotusvälineissä  oli taas kirvonnut keskustelut lohen kilohinnasta. Kummasta jää enemmän euroja yhteiskunnalle, jos lohen pyytää ammattikalastaja vai jos se tuotteistetaan matkailutuotteeksi? Mielestäni tässä ei ole mitään epäselvää, matkailun tulot ovat moninkertaiset.  Kalastusmatkailussa kohde laji (tässätapauksessa lohi)  määrittää matkakohteen ja rahaa kuluu matkustamiseen, palveluihin, ruokaan ja tietenkin myös itse kalastukseen. Alueellisesti tällä voisi olla suomessa nykyistä huomattavasti suurempi merkitys.

Valitettavasti harvassa paikassa,  varsinkin lohikalojen tilanne on sillä tasolla, että niistä voitaisiin tehdä matkailun vetonaulaa. Usein yhdeksi syylliseksi huonoista kalakannoista on nostettu ammattikalastajat, usein syyttä. Kaikki suomalaiset eivät kalasta harrastuksena ja kaikilla on oikeus saada ravinnokseen kotimaista tuoretta kalaa. Kalastus on kohdistettava kestäviin kalakantoihin ja menetelmiin, joissa sivusaaliina saatavien uhanalaisten kalojen saanti on minimoitu. Ammattikalastajistakin iso osa osaa toimia vastuullisesti. Minulla on ollut kunnia olla useaan otteeseen sisävesillä vastuullisten ammattikalastajien matkassa talvinuotalla sekä verkoilla ja homma on toiminut hyvin.


Kuinka kalakannoista hyötyä enemmän matkailun kautta? Jos kalakannat saataisiin autettua hyvälle tasolle ja vesistöt muutettua takaisin lisääntymiskelpoisiksi, olisi kalastusmatkailusta mahdollista tehdä suomeen merkittävä pisnes.  Suomi on hyvin tavoitettava maa kalastuksesta kiinnostuneille. Jos vapavälinein pyydetyn lohen kilohinnaksi matkailutuloina saataisiin vaikkapa 500 euroa, olisi se melkoisen paljon enemmän, kuin ruuaksi pyydetyn lohen hinta. Jos lohi vielä lisääntyisi luontaisesti, eikä sen istuttamisiin tarvisisi käyttää euroja. Kalastusmatkailusta olisi mahdollista kasvattaa nykyistä miljoonia isompi bisnes ympäri suomen. Pahiten työttömyydestä kärsiville alueille, itä- ja pohjoissuomeen kalastusmatkailun kehittämiseen kannattaisi erityisesti satsata. Näillä alueilla on myös monet entiset padotut lohijoet.

Kalastusmatkailua ei kannata keskittää pelkästään lohikalakantoihin, ei varsinkaan tilanteessa jossa kalakannat eivät kestä kalastusta.  Monet kalastusmatkailijat ovat kiinnostuneita hauen  kalastuksesta suomessa. Haukea meillä riittää ja kalastuskohteita on tuhansia. Itse törmäsin muutama vuosi sitten ruotsin lapissa ranskalaisiin hauenperhokalastajiin, jotka olivat tulleen pyytämään nimenomaan haukea. Mukanaan heillä oli viikonajan kalastusopas, joka kuljetti heitä hotellilta päiväreissuille eri hauenkalastuspaikkoihin. Uskoisin että näin hauenkin kilohintaa saataisiin tuotteistettuna kasvatettua satoihin euroihin, kun ammattikalastaja saa siitä nykyään pari euroa / kilo, myyntihinta kaupassa kuluttajalle on siinä 12-15 euroa / filekilo.

Televisiokeskustelussa heinäkuussa oli vapaa-ajankalastajien puolesta esitetty, että lohen kilohinta voisi vapaa-ajan kalastajien kohdalla olla 2000 euron luokkaa.  Maa-ja metsätalousministeriön edustaja arvoi kilohinnan pysyvän suurinpiirtein samana, kuin ammattikalastajillakin, eli noin kymmenessä eurossa. Itse ajattelin selvittää omalta kohdaltani, paljonko punalihainen minulle maksaa. En selvitä lohen hintaa, vaan raudun ja taimenen,  joita lähden pyytämään pohjois-suomeen. Hintaan lasken kaikki kulut, joita  reissun aikana syntyy ja joista euroja matkanvarrelle jätän. Jokaisen huoltoasemalta ostetun kahvikupinkin lasken hintaan mukaan, koska taimen ja rautu ovat minut tälle matkalle ohjanneet, muutoin oisin nauttinut kahvini jossain muualla. Hinta ei anna vastausta, paljonko kalan hinnaksi keskimäärin vapaa-ajan kalastuksessa tulee. Uskon, että hintani muodostuu keskimääräistä halvemmaksi, koska emme käytä opaspalveluja emmekä yövy tasokkaissa lomakohteissa. Tosin, edullisemminkin reissun voisi tehdä.

Reissuun lähdemme perheelläni, eli 2 aikuista ja 1 lapsi.

AJO POHJOISEEN
 Reissuun lähtö Joensuusta,  ajo Kainuun kautta kohti Rovaniemeä. Jo Kainuussa mielen valtaa haikeus. Ylitämme ensimmäiset vanhat merilohen kutujoet. Matkan varrelle pohjoisempaa näitä tulee vielä useita, mutta kaikki on tuhottu. Mikä valtava luonnonvara suomessa onkaan ollut vielä 1900 luvun puolessa välissä. Lohijokia siellä täällä. Suomessa on ollut 35 lohijokea, nykyään lohijoiksi voidaan laskea enää neljä. Se vetää väkisinkin mielen haikeaksi. Mikä vetonaula lohi olisikaan, jos se saataisiin palautettua edes puoleen entisistä joista!

Pakosta vaan miettii,  kuinka kosket valjastaneet yritykset voivat toimia niin itsekkäästi ja suhtautua muuhun kuin omaan etuunsa niin välinpitämättömästi. Vähät luontoarvoista, vähät lajien kuolemista, kunhan saadaan turbiineihin ja tehtaisiin vettä!  Rahaa on patorakennelmiin, tekoaltaisiin, mutta ei pieneen sivuuomaan tai kalaportaisiin, joista kalat pääsisivät liikkumaan. Luontoarvoa ei kunnoiteta, annetaan ennemmin kaksikymmentätuhatta vuotta joessa eläneiden lajien kuolla sukupuuttoon.....näin on jo valitettavan monessa joessa käynyt. Ehkä tilanne on muuttumassa ja  ja useampi lohijoki palautetaan vielä kalojen vaellusreitiksi. Esimerkiksi Kemijoen patojen ohitustiet toisivat lohen moneen jokeen ympäri Lappia ja näissä joissa on vapaita koskia lohen kutupuuhiin.....

Mutta kalan kilohinnastahan minä olin höpöttämässä..... loppuillasta saavuimme Tankavaaraan, taakse oli jäänyt noin 800 km. Majoituimme kullanhuuhdontapaikkojen läheisyyteen leirintäalueelle, saunoimme ja nukuimme makoisat yöunet. Aamulla testasimme vielä kullanhuuhdontaa. Tämäkin olisi jäänyt tekemättä jos emme olisi lähteneet kalojen perään pohjoiseen.

Ekan leiripaikan poro

Kullanhuuhdontaa. Jotain hippuja sieltä löytyi, kultakuume ei iskenyt.

IVALOJOKI
Seuraavana päivänä jatkoimme matkaa kohti Ivaloa ja Ivalojokea. Ivalojoen rantatörmältä olimme varanneet kolmeksi päiväksi pienen mökin, jota pidimme tukikohtanamme. Ivalojokeen nousee isoakin taimenta ja lisäksi joessa on vahva harjuskanta. Suositummat kalastuskohteet olivat mökiltämme jonkin matka ylävirtaan ja niitä hallinnoi Metsähallitus. Mökkimme sijaitsi Törmäsen osakaskunnan alueella ja sinne saimme luvat pienten tiedustelujen jälkeen paikallisen osakaskunnan jäseneltä. Näillä alueilla kalaturistit kalastavat vähemmän....

Maisema mökin törmältä Ivalo-joelle

Mökin kohdalla joki oli rauhallisesti virtaava. Muutama kilometri mökistä ylöspäin  sijaitsivat ensimmäiset kosket. Kalaa näytti olevan  jo mökinkin kohdalla, mutta ensimmäisenä iltana suuntasin koskelle. Koskelta saaliiksi tuli lukematon määrä  pieniä harjuksia ja taimenia. Yhtään mitallista en tavoittanut eikä niitstä tullut edes havaintoja. Hieno koski jokatapauksessa.

Koskella

Toisena päivänä suunnattiin lähialueen pienvesille, lammille ja järville,  joilla riittää lapin läänilupa. Lapin lääniluvallahan saa kalastaa suurimmassa osassa järviä ja lampia, kaikki virtavedet ovat erillislupa-alueita.

Aloiimme kalastuksen Pasasjärvestä. Saaliina 1 alamittainen rautu. Päiväaikaan kala ei tuntunut olevan innokkaalla ottituulella. Jokatapauksessa komea järvi, joka varmasti kätki syvyyksiinsä paljon lohikalaa. Tänne voisi palata toisenkin kerran. Järven yläpuolella oli Pasaslompolot, jossa kävimme kahvinkeitossa. Kalat näyttäytyivät tyyntyvässä illassa, mutta vieheisiin ne eivät ottaneet. Jotakin isompaa jalokalaa pinnassa kuitenkin näytti käyvän.

 Pasasjärven ympäristössä oli paljon siirtolohkareita.

Kahvinkeitossa Pasaslompoloilla.

Heitin muun perheen mökille ja palasin vielä lompololle, nyt toiselle puolelle lompoloa. Täällä ranta olikin matalampi, eikö lämpimänä kesänä ehkä niin hyvä jalokalalle. Ensimmäisellä heitolla kuitenkin heti tärppi ja karkuutus. Jotenkin tutuntuntuinen, ettei vaan olisi hauki? Toinen hetto ja taas tärppi, mutta ei tarttumista. Viimein kala tarttuikin ja sain sen ylös ja haukihan se! Irrottelin hauen lipastani ja laskin hyvävoimaisena takaisin syömään pikkutaimenia.....

Lähdin pois matalasta rannasta ja kokeilin matkalta vielä pari muuta lomparetta. Kauniita paikkoja, kalat vaan olivat kateissa joten palasin puoliltaöin mökille.

Mökillä saapastelin vielä Ivalojoen rantaan ja heittelin perhoa kohtuu hyvin tuloksin. Alkuun joka heitolla oli harjus kiinni. Suurin osa pieniä, mutta muutama mitallinenkin, joten seuraavalle päivälle saatiin kalaruokatarpeet.....mutta ei vielä punalihaista.

Viimeinen päivä Ivalojoen mökillä. Aurinkoista ja kuumaa, päivä meni makoillessa ja rannalla palloa potkiessa.Illan olin päättänyt kalastaa mökin kohdalla. Saaliiksi illan aikana tuli muutamia harjuksia ja puoliltaöin lopetin kalastuksen. Alkoi vuorokauden mittainen viikoittainen rauhoitusaika.

Voissa paistettuaharria, puikulaperunaa ja rieskoja.

NITSIIN
Pääkohteena oli Inarinjärven kupeessa oleva Nitsijärvi. Järvellä saa kalastaa yhdellä vavalla hankittuaan lääniluvan. Inarista ostin lisäksi yhden lisävapaluvan 10 e vuorokausihintaan.

Nitsijärvellä majoituimme leirintäauemökkiin. Vuokrattavia leirintäaluemökkejä paikassa oli vain kolme, varsin rauhallinen paikka siis. Tullessamme kaksi muuta mökkiä olivat varattuja, toisessa mökissä oli uistelijoita Oulusta ja toisessa jo parinkymmenen vuoden ajan Nitsissä käynyt konkari perheineen. Kalan syönti oli kuulemma ollut heikkoa, lieneekö syynä ollut helteiset kelit.

Ensimmäinen ilta uisteltiin lähialueella, saaliina uistellessa alamittainen taimen ja perhostellessa pari pikku harjusta.

Toisena päivänä pistäydyttiin päivällä Norjan puolella. Tavoitteena oli saaada kuningasrapuja, joita joskus 10 v sitten sieltä narrattiin. Nitsistä sain mukaani palan kalaverkkoa, josta tein rapupyydyksen virveliin. Verkkohässäkkä kalasyötillä höystettynä merenpohjaan ja odottelenmaan rapuja........mutta ei onnistunut tämäkään homma. Pari rapua kyllä sotki itsensä verkkoon, mutta ne karkasivat nostettaessa. Sen sijaan verkkoon sotkeutui kolme kampelaa, jotka olisivat olleet hyviä savukaloja......mutta tälläkertaa ne saivat jatkaa kasvua. Savupönttään oli tavoitteena saada taimenta tai rautua.

Maukas kampela sai jatkaa elämäänsä jäämeressä

Illaksi takaisin Nitsille josta uistellen muutamia mittaharjuksia ja alamittaisia taimenia.

Lounaalla Nitsijärven saaressa.

Viimeisen päivän illaksi vuokrasin mökiltä veneen 15 hv moottorilla, tavoitteena päästä katsomaan järveä myös hieman kauempaa. Venesatamassa juteltiin muiden kanssa vielä heikosta kalansyönnistä. Siika oli  verkkoon jo liikkuneet, mutta Nitsin siiat eivät kuulemma ota uistimeen....

Ajelin veneellä muutaman kilometrin päähän ison selän edustalle ja aloitin  uistelun salmesta kohti syviä vesiä. Selempänä oli Taimensaaret nimiset luodot, joiden kupeesta uistelin ja niillä kohdin vapa  taipui ensimmäisen kerran. Kelasin kalaa venettäkohti ja jo muutaman metrin päästä arvuuttelin itsekseni, että sehän taitaa olla siika. Varovasti kelasin kalan veneen vierelle ja koppasin haaviin. Vai ei Nitsin siika syö uistinta !

Uistelin noin tunnin matkan selän toisella puolella oleville saarille, matkan aikana sain ja vapautin yhden noin 40 cm taimenen. Rantauduin ja heittelin saarissa.....ei saalista. Lähdin uistelemaan takaisin päin.

Merikortista olin merkannut uistelukohteekseni jyrkän penkan saarien välissä, jonka kohdalla vapa taipuikin. Kelasin kalan veneen vierelle ja totesin sen jo veteen rauduksi. "Ainakin lähellä mittakalaa näyttää olevan", ajattelin ja saman aikaan toisen vavan jarru rääkäisi. Otin raudun haaviin ja annoin toisen toisen kelan rauhassa antaa löysiä sen päässä olevalle kalalle. Mittasin raudun ja olihan se juuri mitallinen eli 45 cm.

Viimein pääsin toiseen vapaan käsiksi. Terhakka taistelija osoittautui veneen vierellä taimeneksi  ja lähellä mittaa näyttäisi olevan tämänkin.. Haaviin ja veneeseen, mittaus........47 cm, alamitta Inarissa on 50. Viipymättä laskin täpläkyljen  takaisin veteen ja jatkoin  uistelua.

Kyseistä ottipaikkaa olisi voinut jäädä kalastelemaan enemmänkjn, mutta jatkoin kotirantaa kohti. Matkalta mukaan tuli vielä yksi 40 cmharjus, jonka jälkeen hurautin veneellä vesisateessa leiripaikallemme.

Kolme lajia laillisen mittaisia lohikaloja yhdellä reissulla. Neljännenkin lajin mitta oli kolmesta sentistä kiinni!


Perkasin kalat ja laitoin savustumaan. Mieli olisi tehnyt vielä yrittämään taimenta, olihan noita tuolla ja vielä söivätkin, mutta järki puhui toista. Miksi lähteä kalaa kiusaamaan, onhan minulla tuossa ruokakalat. ja seuraavana päivänä on ajettava taas 500 km.  Ei viitsisi pyytää kaloja ja antaa niiden pilaantua autossa.. Niinpä saunoin ja katselin haikeana järvelle jonne olisi tehnyt mieli mennä....

Kaloja ei tule ottaa yli oman tarpeen.  Itse en tunne olevani ns C&R- kalastaja, se vaan ei ole minun juttu, vaikka suurimman osan kaloistani vapautankin. Pääsääntöisesti tavoitteenani on tavalla tai toisella hyödyntää tavoittelemani kalat, jos hyödynnettävää on riittävästi niin lopetan kalastuksen. Varsinkin lämpimän veden aikaan iso osa isommista vapautettavista kaloista menehtyy, joten mielestäni oli viisaampaa itse pysytellä saunan lämmössä ja palata järvelle toisella kertaa kun kaloille on  tarvetta.  Tämä on minun filosofiaani kalastukseen liittyen, en tarkoita kritiikiksi C&R kalastajille. Moni vastuullinen C&R kalastaja ei lämpimän veden aikaan lähdekkään tavoittelemaan lohikaloja.

 Kolmen lohikalan suora, rautu, harjus, siika....

Kolmikko savustettuna.

Saunomista, kolmen savukalan illallinen, viiniä ja aamulla kohti etelää.

Kotimatkalla olimme vielä pariyötä Kuusamossa, josta saaliiksi ahvenia.

Niin, ja paljonko se kalan kilohinta olikaan? Reissussa meitä oli siis koko perhe, eli 2 aikuista ja yksi lapsi. Kaiki kalastivat, minä eniten. Matkan kustannukset alla, jotka huomioitava kalan kilohintaa laskettaessa::
- polttoaineet 280 e (2711 km )
- kalastusvälineet 130 e ( Ivalossa hyvä kalastusliike ennen keskustaa! )
- päivittäistavarat 560 €
- ravintola-, grilli ja huoltoasemaruokailut 115e
- majoitukset ( 8 yötä), venevuokra 525 e
-  palvelut ( kullanhuuhdonta ja kylpylä) 60 e
- kartat 35 e
- kalaluvat 68 e
YHTEENSÄ 1773 euroa

Raudun paino oli 760 g. Eli kilohinnaksi pyöreälle kalalle tulee 2332,89 euroa. Kaupasta en tuolla hinnalla ostaisi, mutta näin saalistettuna hintansa arvoinen yksilö! Koska vaan uusiksi silläkin riskillä, että jää ilman saalista.

Niin, kannattaisko laittaa ne joet kuntoon, jos tällaisia höpelöitä löytyy useampiakin?

Loman alkajaisiksi Pieliselle

Kesäloma alkoi viikkoa ennen juhannusta ja perinteisesti juhannus oli tarkoitus viettää mökillä Pielisellä. Tällä kertaa olimme vuokranneet perheen kanssa mökin kahdeksi viikoksi Hatunselän puolelta, josta olisi hyvä tehdä kalastuksen näkökulmasta täsmäiskuja lähialueille.  Usko kalantuloon oli kova, ainakin minä uhosin perheelleni, että tuon kahden viikonaikana syötäisiin kalaa ja kaupasta ostettaisiin lähinnä lisukkeita.

Ensimmäiset kerrat Pielisen ja Joensuun väli, aina Viekijärvelle saakka tuli kuljettua pikkupoikana isän kanssa jo 80-luvulla. Sen jälkeen se onkin kuulunut lähes jokakesäiseen ohjelmaan. Matka lähtee siis Pyhäselältä ja kulkee Pielisjokea, entistä saimaanlohen lisääntymisjokea pitkin Pieliselle. Aika matkaan kului 80 luvulla 5 hv moottorilla pari päivää, nyt Pielinen saavutetaan noin 3-4 tunnissa, jos matkalle ei jää kalastelemaan.

Ensimmäinen sulku on Joensuun koskien kohdalla. Tätä nykyä on kuljettava kanavan kautta, koska siltaremonttien vuoksi toista väylää, joka menee kosken läpi, ei voi ajaa. Tämän Joensuun kosken jälkeen koko matkalla ei oikeastaan ainuttakaan koskea ja joka kerta se saa minut surulliseksi.

Saimaanlohen pääkutupaikkana iät ja ajat toiminut Pielisjoki on  aika perusteellisesti raiskattu. Kosket on rakennettu, jokiuoma ruopattu. Takaisin entiseen loistoonsa sitä ei saa. Vain vanhoista kirjoista, kuten Pielisjoen Lohensoutajat, voimme lukea mitä elämyksiä joki onkaan ennen vanhaan tuottanut. Isoja harjuksia,  taimenta ja mikä on ollut merkityksellisintä, komeita saimaanlohia. Lopullinen kuolinisku karjalan maakuntakalan kutupaikolle tehtiin vasta 70-luvulla, kun vuosikymmenen vaihteessa rakennettiin alimmainen pato ja Kuurnan voimalaitos.

Jokea pitkin ajellessa näkee yhä vanhoja kosken rantoja. Jo ennen joen rakentamista monia koskia kiertämään on rakennettu kanavia, jotta liikkuminen jokea pitkin on mahdollistunut. Kanavat ovat paikoillaan vieläkin.

Mutta onko niin, ettei tälle entiselle lohijoelle ole enää mitään tehtävissä? Sitä olen monesti ajellessani miettinyt. Pielisjoen yläpuolella Alakoitajoella on tehty kunnostustöitä, ja Alakoitajoenkin joenrakentamisesta huolimatta lohella on siellä nyt lisääntymismahdollisuudet. Kunhan lohet vain pääsisivät Pielisjoen patojen ohi.....

Pielisjoen koskia ei ole luultavasti palautettavissa. Ehkä joku Utrankosi voisi olla mahdollinen palauttaa, jos Utran kanavaan rakennettaisiin sulut ja vesi ohjattaisiin vanhaan koskiuomaan. Utrasta ylöspäin mentäessä  koskia ei kovasta virrasta huolimatta todennäköisesti Pielisjokeen enää saada. Tärkeää olisikin saada mahdollisimman pian ohitustiet patojen yli, että kaloille mahdollistuisi nousu Alakoitajoen kutupaikoille. Tällä hetkellähän kaloja kuljetetaan emokalapyynnin yhteydessä autolla Alakoitajokeen. Hyvä sekin, että luonnon lisääntymistä näin saadaan tapahtumaan, mutta  lohiportaiden avulla lohet nousisivat sinne itsestään ja asustaisivat koko Pielisjoen matkalla. Eikähän emokaloja pyytämällä kuljetettavaksi saada kaikkia nousuhaluisia kaloja,  eikä niiden kuskaaminen ole pitkässä juoksussa taloudellistakaan.

Miettinyt olen myös, onko kaikki Pielisjoekeen laskevat purot ja ojat mahdollisia kutupaikkoja ainakin taimenelle? Taimenhan kutee lohta vähempivirtaisissa vesissäkin. Kuusojassa taimenta onkin, mutta varsinaiseen kutukäyttöön vaelluskalojen osalta sekin pääsisi vasta portaiden rakentamisen jälkeen. Onko Jukajoki vielä kunnostettavissa? Karttaa tutkimalla muutama muukin pikkujoki on silmään pistänyt. Olisiko niissä vielä potentiaalia?

Ja onpa mieleen tullut myös vanhat, kosket ohittaneiden kanavien uusi hyötykäyttö. Nythän niitä ei enää liikennöintitarkoituksiin tarvita,  kun pääuoma on ruopattu. Kanavissa kuitenkin virtaa vesi voimakkaasti....voisiko niistä kunnostaa kutupaikkoja? Tehdä kanavista luonnon jokien kaltaisia virta ja koskipaikkoja? Museovirastolla voi tähän olla oma kantansa ja muutenkin voi olla kuolleena syntynyt ajatus, mutta näitä sitä on Pielisjoella ajaessa miettinyt.

Kalastuksen olen viimevuosina jättänyt joella vähille, ei siellä tippalinssissä kehtaa pitkään seilata.

 

 Näitä patoja  on Pielisjoella kaksi, Kuurna valmistunut 1971, putousta 7 metriä sekä Kaltimo joka rakennettu aiemmin ja putousta siinä 10 metriä.

 

Sulussa.

 

 

 Vanhoja Kuurnankosken rantoja. Kallion takana toisella puolella on vanha Kuurnan kanava.

 

 

 Yksi monista kanavista, jotka rakennettu kiertämään koskia.

 

Pielisjoki jäi taakse. Reilun neljän tunnin veneilyn jälkeen aloitin uistelun Pielisellä Kolin edustalta. Tästä olen monena vuotena ruokakaloja saanut. Uistelun pääsin aloittamaan tyynessä säässä,  mutta pari tuntia uisteltuani tuuli alkoi yltyä, joten nostin vieheet ja ajelin mökille. Kyydissä kuitenkin pari mittakuhaa, joten loman alkajaisillaksi oli heti kalaruokaa tarjolla.