Finnmark 2018 - ensimmäinen täysi päivä

Ekalle päivälle matkaa tuli 1 150 km. Navigaattorin mukaan jäin lopullisesta määränpäästä vielä 150 km päähän. Mutta tässä on hyvä yöpyä. Ensimmäisen päivän matka kulki Kajaanin kautta Rovaniemelle, josta nousin raiskatun Kemijoen rantoja Sodankylän yläpuolelle saakka ja siitä edelleen kauniiseen Inariin. Inarissa olin iltapäivällä. Inarista matkaa perille on vielä kutakuinkin saman verran kuin Joensuusta Helsinkiin, joten päätin ajaa vielä lähemmäs kohdetta. Näin olisin ajoissa tiistaina lähellä pelipaikkoja. Yöksi saavuinkin Barentsinmeren rantaan johon pystytin teltan, hieman kalastelin, söin yöpalan ja aloin unille.

Ekan yön leiri. Telttaa ei jaksanut hyvin kauaksi autosta kantaa.

Ilta "tulilla" makkaran paistossa ennen unia.

Matkalla olin yrittänyt desinfioida kalastusvälineitä Norjaa varten Inarissa. Desinfiointipisteen pitäjä kuitenkin kertoi, että Suomesta tuotu desinfiointitodistus ei Norjassa kelpaa. Pitää siis etsiä illalla vielä densinfiointipiste rajan toiselta puolelta. 

Norjan puolella desinfiointii tarvitsisin mahdollisesti Norjan kruunuja ja niitähän en ollut vielä vaihtanut. Ensimmäistä pankkiautomaattia ei ole ennen ekaa yöpaikkaani, joten neljäs pysäytys oli tehtävä Nuorgamissa ja vaihdoin rahat ruokakaupan kassalla.  Tästä jatkoin matkaa Tanaan, josta löyty leirintäalue. Sieltä varmaan saa desinfioinnin ajattelin, kulkeehan lohijoki vieressä.

Ja niin saikin. Norjassa olen desinfioinut kalastusvälineet monta kertaa. Desinfiointeja on ollu monenlaisia, hutaistuja ja todella huolella tehtyjä. Esim viimekesänä kaikki kalastusvälineet upotettiin desinfiointiaineeseen ja kellosta katsottiin riittävä aika. Nyt olikin taas vuorossa toinen ääripää.

Desinfioija kysyi, onko kalastusvälineeni kuivat. Sanoin että on ja hän kirjoitti todistuksen ja veloitti 50 NOK. Ei edes tarkoistanut kalastusvälineitä. Ja jos näille ei suomalainen desinfiointi todistus kelpaa ni jo on perkele!

Kalastusvälineeni oli kuivat. Suurta osaa ei ole käytetty vuoteen ja jigivapaakin käytin viimeksi Pyhäselässä viikko sitten. Mutta silti. Näinkö Norjassa estetään lohiloisen leviäminen!

Ajelin desinfiointipaikasta vielä noin 30 km ja pistin leirin pystyyn tunturin rinteeseen. Perille leiripaikkaan vei huonokuntoinen sivutie, jota ajelin  päätieltä reilun kilometrin matkan. Teltan pystytin merenpuolelle, jossa tuuli piti ison osan ötököistä loitolla. Tunturien puolella noin kilometrin päässä oli järvi, josta olin alustavasti ajatellut kalastavani rautuja. No into ei enää yli 1000 km jälkeen ollut kova kalastukseen. Muutaman heiton kävin heittämässä, palasin iltapalalle ja aloin nukkumaan.

Aamulla herätys tuli klo 4:00 kun autrinko alkoi lämmittää telttaa. Kävin vielä järvellä, ei saalista ja jatkoin matkaa kohti Kiberiä.

FINNMARK

Alue jonne tulin kuuluu Norjan Finnamarkkiin eli manner norjan pohjoisimkpaan maakuntaan. Nimi tarkoittaa jotain matsäsuomalaisten aluetta. Suomalaiset saapuivat tälle alueelle Lapista ”siirtolaisina” tai nälkäpakolaisina joskus 1800 luvun alussa. He asuttivat useita alueita Finnmarkin alueelta ja elättivät itseään pääasiassa kalastamalla. Kansanryhmää nimitetään kveeneiksi ja sillä on norjassa virallinen vähemmistöasema. Monet paikannimerkin ovat suomalaisia, vaikka ne ovat kääntyneet myös norjaksi. Kautakeino, Kirkkoniemi (Kirkenes), Vesisaari (Vadsö), Vuoreija (Vardö) jne. Toisin kuin pohjois-ruotsissa, näillä alueilla ei niin hyvin enää suomenkielellä pärjää, kieli on vaihtunut ajankulussa Norjaan. Poikkeuksiakin on, kuten Pykeija, jossa suomenkieli kuulemma on säilynyt.

Alueella on useita lohijokia ja sisämassa toinen toistaan parempia jokia ja järviä. Luonto vaihtelee tunturi ja metsämaisemasta todella karuun kivikkomaastoon. Oma matkani kohdistuu alueelle, jossa pensaskasvustotkin alkavat olla harvassa karun ilmanalan vuoksi. Seutu on karua ja karuudessaan erityisen kaunista.

Finnmarkin maisemia. Vuoret täällä eivät ole niin jylhiä kuin etelemmässä Norjassa tai vaikka Tromsan alueella. Muistuttavat enemmän suomen tunturimaisemia.

Välillä maasto on todella karua niin sisämaassa kuin rannalla. Kivisessä maastossa ei ole paljoa edes jäkälää.

Sisävesikaloista täällä ei esiinny juuri muuta kuin nieriää, kymmenpiikkiä ja ehkä mutuja. Taimenta ja harjusta hieman etelämpänä. Merikaloja on laaja kirjo, toisin niitäkin lajimääräisestä vähemmän kuin etelämmässä, vaikkapa Lofooteilla. Tällä lueella esiintyy myös ympäristöogelmaksi asti muodostunutta kuningasrapua, joka on tulokaslajina päässyt valtaamaan isoja alueita merenpohjaa.

Nyt olin aikaisin liikkeellä., Kaupat, huoltoasemat ei olleet auki vaan jouduin vähän odottamaan niiden aukeamista. Mitä tekisin, olin majapaikkaan ilmoittanut saapuvani vasta 15:00 ja nyt kello ei ollut vielä seitsemää. Odottelin kauppojen aukeamisen saakka ja jatkoin kohti Kiberiä ( suomeksi Kiiperi)

Ajelin majapaikkaan ja ilokseni sainkin huoneeni heti käyttöön. Majapaikan olin löytänyt netistä,  kun etsin merisafareja. Olin tiedustellut safarin järjestäjältä huoneita alueelta ja hän ilmoitti, että hänellä on huone vapaana. Nyt yllätys oli suuri, kun tajusin, että majoituinkin hänen kotonaan. No pääseehän täällä suihkuun ja nukkumaan, kokemus tämäkin. 

Päivä oli tyyni ja kuuma, päästiin lähtemään merelle samantien. Ajeltiin ympäri merta ja kuvailin pääasiassa 20-30 metrin syvyyksistä. Puran kuvaukset vasta kotona ja lisäilen kuvat sitten näiden juttujen loppuun. Mutta pikaisesti vilkaistuna näytti, ettei kuvista paljoa saa selvää. Valo kyllä riittää, mutta valo taittaa näkymän niin sumuiseksi, ettei kuvista oikein saa selvää. Oppia tämäkin, pitäisi käyttää suodattimia. Tai mennä kuvailemaan pilvisellä säällä. Kokemus ehkä opettaa.

Kuva majapaikkani pihalta. Meri oli tyyni ja päivä helteinen.

Huoneen valloitettuani lähdettiin merelle. Videot ja  kuvat veden alta  tulee kotiin palattuani, jos sieltä löytyy jotain julkaisukelpoista

Kuvailtiin ja kalasteltiin muutama tunti. Saaliiksi tuli seitä ja turskaa. Meri oli tyyni ja helteinen. Palattiin satamaan ja painuin pikku palasen jälkeen päiväunille

Aikaisin kun lähtee liikkeelle, niin ehtii tehdä kaksikin retkeä päivässä. Tunnin päiväunien jälkeen jatkoin matkaa tunnin ajomatkan päässä olevalle rautujärvelle. Reitti kulkee läpi kuumaisen kivimaaston. Välillä on taloja, joissa on luonnon tekemiä kivipuutarhoja ja lopulta alue muuttuu asumattomaksi. Viimeinen tieosuus lähemmäksi järveä on huono, välillä eteneminen on noin 5 km tunnissa.  Auton sai jätettyä tienpäähän, josta järvelle oli matkaa noin 30 minuutin kävely.  Heti järven päästä olisi voinut kalastella, mutta kävelin järven puoleenväliin toisen 30 minuttia. Siinä lampeen laski joki. Pettymyksekseni Norjalaiset olivat miehittäneet jokisuun. Jäin näköetäisyydelle kalastelemaan mutta eivät he liikahtaneet siitä koko illan aikana.

Valtatiekin täällä on kapea, mutkainen ja kivien ympäröimä.

                                             

Rautujärvi näkyy jo. Järven nimi oli Syltevikvatnet. Kuviin ainakin taltioitui rautuja ja piikkejä. Se lisäilen kotiin palattuani kun olen käynyt kaiken materiaalin läpi.

Minulla oli hankittuna Finnmarkin sisävesikalastuslupa, mutta tälle järvelle sitä ei kuulemma tarvitse. Järvessä on ylitiheä rautukanta, jota olisi hyvä harventaa, että kalat kasvaisivat isommiksi. Näin kertoi majoittajani. No uiskenteli seassa isojakin, edellisenä päivänä suomalaisretkeilijät olivat saaneet paikasta parikin yli kilon nieriää.

Pintaelämää oli hyvin. Laitoin kameratkin veteen ja kalastelin.  Yksi hyvän kokoinen rautu oli hetken kiinni, mutta pääsi karkuun. Pari tuntia kalasteltuani lähdin valumaan takaisin autolle. Matkalta sain pari pikkurautua. Ehkä kalastusaikaa olisi kannattanut käyttää moneen muuhun paikkaan eikä odottaa jokisuun vapautumista. Kamerann taltioitui kuitenkin rautuja ja piikkejä, kotona sitten lopullisesti näkee, sainko kunnon saalista vai en.

Majapaikassa olin yhden aikaan yöllä, unille. Seuraavana päivänä olisi vuorossa lohijoki. Päätin olla vielä toisen yön kotimajoituksessa. Hintaa tällä on alle 450 NOK eli noin 50 e / yö. Lohijoki Komagelva kulkee lyhyen ajomatkan päässä. Ja kyllä tähän yällä väsyneenä on näppärä ajella nukkumaan.

Finnmark 2018 - lähtötunnelmissa

On 16.7.2018 klo 4:50. Istun aamukahvilla. Nämä aikaiset aamut on tulleet tänä kesänä jo tavaksi. Mutta nyt tässä aamussa on erityistä sähköä. Olen lähdössä kohti pohjoista.

Pohjosen tundravetää puoleensa minua joka kesä. Viimekesänä käytiin pohjoisessa ensin kaverin kanssa ja sitten perheen kanssa. Sama on toistunut joka vuosi jollakin kokoonpanolla. Ja silti siinä on joka kerta oma malttamaton odotuksen fiilis. Mutta nyt se on ihan erityinen. Nyt lähden ensimmäistä kertaa yksikseni.

Kaikki sai alkunsa viimeviikolla, kun sain omasta mielestäni loisto idean. Lähdettäisiin perheen kanssa Norjaan! Kenenkään muun mielestä se ei ollut niin loistelias idea kuin minusta. ”Mene yksinäsi” oli vastaus, joka ei ollut tarkoitettu mitenkään tylyksi vastaukseksi. Kyllä meiltä muutkin siellä viihtyy ja tykkäävät käydä, mutta nyt ei ollut oikea hetki.

Hetken yksin lähtemistä mietittyäni olin antanut kiehtovalle ajatukselle vallan. Yksin itseni kanssa,  tutkimusmatkalla pohjoiseen ja omaan itseen. Kyllä. Tällä kertaa en edes halua muita mukaani.

Arvoin matkaa muutaman kohteen välillä. Päädyin lähtemään Komagelvan ympäristöön Barentsin meren rannalle. Olen käynyt siellä noin 20 vuotta sitten ja nyt haluan käydä taas. Kohteessa on lohijoen lisäksi rautujärviä ja tietenkin tuo kirkas Barentsinmeri. Jos vaikka saisin toteutettua yhden kalastuspäivän merelle, yhden joelle ja yhden järvelle. Lisäksi kun reissun pituuteen lisää matkapäivät, niin reissulla alkaa olla pituutta about viikko. Houkuttelevaa. Joten ei muuta kuin tuumasta toimeen.

Tavoitteena reissulla on saada kuvattua vesiluontoa ja kalastaa merellä ja perhostella mantereella. Mutta tavoitteet saa muuttua jos siltä tuntuu. Mukaan on pakattu teltta, vaikka yövyn todennäköisesti pääosin  sisätiloissa. Tiedustelin jo Kibergistä venettä merelle ja samalle aikaa varailin sieltä yösijaksi huoneen retkeilymajasta. Jos tuulet ovat suotuisat niin merelle pitäisi päästä heti tiistaina.

Nyt ollaan vielä kotona. Kohta aamukahvi on juotu ja starttaan auton. Alustava suunnitelma reissuun on tehty, mutta kun yksin lähden niin minulla on vapaus tehdä ihan mitä lystää. Voin eka päivän ajaa kellon ympäri pysähtymättä perille saakka.  Tai voin jäädä halutessani Suomen puolelle perhostelemaan harreja. Jos haluankin jäädä Kajaanissa terassille viikoksi, voin tehdä sen. Katsotaan mitä mieleen tulee.

Päivittelen tätä blogia jatko-osilla reissun aikana jos huvittaa. Jos ei huvita niin olen päivittämättä. Mutta nyt kahvi on juotu ja seikkailu voi alkaa.

Aamuaurinko Vehkalahdessa.

Calgary - Vancouver Island 2018

Vietettiin pari viikkoa kesäkuussa 2018 Kanadassa. Meno oli Amsterdamin kautta Calgaryyn, jossa olimme kolme yötä ja josta jatkettiin matkaa lentäen Vancouveriin. Kalastusvälineitäkin kuljettelin vähän matkatavaroissani, vaikka jo mukaan pakkaamani vapaputken jätinkin viimehetken päätöksellä kotiin. Syy päätökseen oli se, että jokien paras lohiaika ei ollut tähän aikaan vuodesta eikä takuuta jokikalastukseen ollut. Siksi pelkästä vapaputkesta matkatavarana 160 euron summa tuntui isolta, jos niillä ei olisi paikanpäällä käyttöä. Sensijaan kuvausvälineitä varasin mukaan ja sovin etukäteen yhden luonto-oppaan kanssa päiväretkesä joelle. Etukäteen sovitusti hän piti täysin varmana, että steelheadit nousevat jo jokiin ja pääsemme kuvaamaan niitä.

Ekat kolmepäivää siis vietettiin Calgaryssä kaupunkia ja lähiympäristöä ihmetellen. Calgaryn alue on preeriaa jossa maasto kumpuilee ja näkyvyyttä riittää. Itse kaupunki on 1,2 miljoonan asukkaan kaupunki, joka kasvaa Kanadan kaupungeista tällä hetkellä nopeiten.

Kaupungin läpi virtaa Bow River, upea virta, joka saa alkunsa Kalliovuorillta. Se laskee Calgaryn läpi, on kokonaispituudenltaa liki 600 km. Alempana Bow River yhdistyy Nelson Riveriin joka taas laskee Hudsonin lahteen. Muitakin jokia näihin mahtaviin virtoihin yhtyy ja niiden yhteispituus onkin reilut 2500 kilometriä.

Bow River on Calgaryn miljoonakaupungissa säilytetty mukavasti luonnontilaisen oloisena. Se virtaa pääasiassa puistojen ympäröimänä syvässä joenuomassa. Siitä ei ole tehty kaupunginkohdalla luonnotonta ränniä, niinkuin meillä monesti kaupungeissa on tapana. Korkeat joentörmät vähentää tulvariskiä, mutta joki myös tulvii ajoittain kaduille ja on aiheuttanut Calgaryssä myös mittavia tuhoja, viimeksi vuonna 2013, jolloin jouduttiin tulvien tieltä evakoimaan 75 000 ihmistä.

Bow Riveristä ja sen sivujoista kalastetaan ainakin taimenta. Suosituimpia perhokohteita löytyy ylempää Kalliovuorten alueelta, mutta näkyi kaupunginkin alueella joku perhokalastaja.

Kävimme yhtenä päivänä noin tunnin ajomatkan päässä olevassa Canmoressa. Canmore sijaitsee saman Bow Riverin varrella Kalliovuorten katveessa. Nätti pikkukapupunki, jonka ympäristössä olisi kiva viettää aikaa pidempäänkin ja tutustua alueen luontoon. Koko Kalliovuorten alueella tutkittavaa riittäisi hyvin yhdeksi ainakin ihmiselämäksi.

Lyhyt video Calgarystä

ja toinen Canmoresta.

Vancouver

Muutaman päivän Calgaryssä oleilun jälkeen lennettiin mantereen länsilaidalle Vancouveriin. Välimatkaa Calgaryllä ja Vancouverilla on noin 1000 km ja lento kestää reilun tunnin. Jos aikaa olisi enempi, voisi matkan taittaa myös autolla, jolloin näkisi maan tasosta valtaisat Kalliovuoret.

Vancouverin virallinen asukasluku on noin 600 000 asukasta.  Kaupunkiin on kuitenkin kasvanut kiinni naapuri "kunnat" ja koko Suur-Vancouverin alueella asustaa ihmisiä noin 2,2 miljoonaa. Ja enemmän se suurkaupungin oloinen onkin kuin Calgary. 

Vancouverissa vietettiin yksi yö. Yön nukuttuamme vuokrattiin kaupungista auto ja suunnattiin kohti Vancouverin saarta. Saarelle pääsee parista kohtaa lähteviltä lautoilla. Lautoilla siirtymiseen kannattaa varata aikaa, mekin jonotettiin mennessä lauttaan reilu 4 tuntia yli 30 asteen helteessä. Samalla myös päätettiin, että poistutaan saarelta  päivää suunniteltua aikaisemmin varmistaaksemme ehtimisen paluulennolle. 

Lauttamatka kestää saarelle noin 2 tuntia. Lautalta löytyy useita ravintoloita ja nätillä kelillä kannelta on hyvä katsella maisemia. Näyttäytyipä menomatkalla yksi valaskin matkustajien iloksi.

Vancouver - Vancouver Island

Vancouver Island

Vancouverin saarella on pituutta 460 km ja leveyttä 50-150 km. Saari on erityisesti luontomatkailijoiden suosiossa, mutta mitään erämaatunnelmaa sinne saapuessa ei heti kohtaa. Saarella asustaa 750 000 ihmistä ja turisteja lienee aina toinen mokoma. Asukkaista noin puolet asuu pääkaupungisssa Victoriassa. Saaren itärannikolla kulkee moottoritiet, joita pitkin paikasta toiseen pääsee siirtymään joutuisasti. Itärannikko on melko tiheään asutettua. Saaren poikkimenevät tiet sensijaan ovat hitaampia. Vuoristosta ja laajoilta metsäalueilta löytää myös luonnonrauhaa. Lähialueen saaret voisivat olla myös tutustumisen arvoisia ja syrjäisiä  kohteita.

Me saavuttiin lautalla Nanaimoon, josta matkaa majapaikkaamme oli noin 30 km. Majapaikasta tehtiin päiväretkiä eripuolille saarta lähes joka päivä. Vain juhannusaattona rauhoituttiin hotellin alueelle.

Alueen metsät olivat pysäyttävä näky.  Kun meillä kotisuomessa on tottunut, että metsät on maksimissaan ihmisiän ikäisiä, niin täällä metsissä eleli jopa 800 vuotta vanhoja puita. Metsät olivat saaneet olla luonnontilassa  puiden elinajan (mitä nyt kaatuneita puita oli kulkuväylien kohdalta katkottu) ja näissä vanhoissa metsissä olikin aivan omanlainen vaikuttava tunnelmansa. Puut olivat myös massiivisen kokoisia, tuplasti pidempiä kuin mihin itse on tottunut ja ympäruysmitaltaan monin kertaisia.

Puu metsäpolun varrella. Ympärillä muutama kaatunut puu, jotka on sahattu kulkureittien tieltä mutta jätetty kuitenkin jatkamaan kiertoaan metsän pohjalle.

Metsikköä ja pikkuinen kanto

Joet

Haaveissa oli kuvata lohia alueen joissa. Tiedossa oli, ettei kyseinen aika olisi lohien nousin kannalta paras mahdollinen, mutta ainahan niistä jotain kuvattavaa löytyy. Koska Vancouverin saarella asustaa ihmisiä melkoisen paljon ja turisteja pyörii toinen mokoma, voisi kuvitella, että myös lohijoet ovat täynnä kalamiehiä. Näin tuskin pääsee kuitenkaan käymään edes kovimman sesongin aikaan kaupunkien lähialueita lukuunottamatta, koska lohijokia saarella on liki 150 kpl ja osa kohteista vaikeasti tavoitettavissa. Eli on paikkoja mistä valita. Kalasto joissa on huomattavasti monipuolisempi kuin Atlantiin laskevilla lohijoilla. Jokiin vaeltaa tyynenmeren lohia, joita on  viisi erinlaista, punalohi, koiralohi, hopealohi, kyttyrälohi ja kuningaslohi. Lisäksi niihin nousee merestä vaeltava kirjolohi, steelhead. Joissa elää myös omat jalokalakantansa, taimenet, kirjolohet ja nieriät. Osassa jokia siimanpäähän voi tavoitella myös useampi satakilopiseksi kasvavia sampia. Eli koettavaa riittää kalastajille. Paras lohisesonki joilla  on elo-lokakuussa. Sitä ennen lohia pyydetään pääasiassa mereltä uistelemalla

Olin siis varannut kalastusoppaan palveluja varmistaakseni nopean pääsyn hyville kalojen kuvauspaikoille. Majapaikastamme otin yhteyttä oppaaseen, joka ilmoittikin ettei ole löytänyt vielä steelheadeja, joita oli pitänyt 100% varmana. Vedet olivat joissa vähissä eikä nousukaloja vielä ollut. No tyhjän opastuksesta ei viitsi maksaa, joten lähdettiin käymään muutamalla joella omin päin. Pieniä lohenpoikasia löytyi ja muutama isompikin kala kameralle pyörähti. Mutta mitään massanousua ei ollut vielä käynnissä. Kaloista kuvaa alempana.

Merikohteet

Luontomatkailijoille on tarjolla monenlaista merisafaria ympäri saarta. Chartereilla pääsee katsomaan valaita, hylkeitä, merileijonia, lintuja tai kalastelemaan. Chartereiden tarjoajia on varmaankin satoja. Koska jokiopastus peruuntui, aloin kyselemään mahdollisuutta päästä merelle kuvaamaan vedenalaista maailmaa. Olin yhteydessä pelkästään Campbell Riverin ja Uclueletin kalastussafareita tarjoaviin chartereihin, joita löysin jo pari kymmentä. Safarien hinnat olivat alkaen 3 tunnista ja 500 Kanadan dollarista (350 euroa) ylöspäin. Viimetingassa varattuna pääosa chartereista tuntui olevan varattuja. Lohen uistelu mereltä oli kiivaimmillaan ja charttereilla oli kova kysyntä. Tuli mieleen, että olisipa meillä suomessakin lohijoet siinä kunnossa missä ne vielä 100 vuotta sitten olivat. Niiden ympärille olisi voinut rakentaa aivan vastaavaa matkailubisnestä....

Sain kuitenkin varattua yhden charterin toiselta puolelta saarta Uclueletistä reissun toiseksi viimeiselle päivälle. Matkaa sinne majapaikastamme ei ollut kuin 150 km, mutta vuoristotiestä johtuen ajoaikaa oli noin kolmisen tuntia. Reitti on  näkemisen arvoinen, sillä autolla pääsee ylittämään korkean vuoriston jyrkkiä ja mutkaisia teitä. Tien vierellä kulkee ainakin pari eri lohijokea. Lohen nousukin oli alkanut ja se myös näkyi, kun alkuperäisasukkaat pyysivät verkoilla lohia joesta ja möivät niitä lukuisissa kohdissa tien varrella. Pysähdyimme yhden sillan kohdalle josta koitin hetken kuvata  lohia. Sillalta näki missä kohti lohhet pyörivät ja koitin viedä kamerat niiden lähelle. Virtauksesta ja syvyydestä johtuen en kuitenkaan päässyt ihan parhaalle paikalle vaan jouduin jättämään kamerat ylemmäs. Muutama lohi näkyy siinä hieman kauempaa, mutta aivan lähelle en tuolla lyhyellä pysähdykellä kohdettani päässyt. Ja aikaa ei ollut kuvata tällä kertaa enempää, koska chartteri oli varattu eikä se voinut odottaa.

Alussa Campbell River ja lopussa pätkä joelta, jonne hetkeksi pysähdyttiin matkalla meriretkelle. Lopun kalat ilmeisesti hopealohia.

 Valkopäämerikotkia oli enemmän kuin lokkeja. Kotkat hakivat myös kalojen perkeitä aivan veneiden vierestä.

 Ihan kovimman kuohun alle ei kameraa päässyt laittamaan ja lohet jäi vähän kauaksi kamerasta.

Pikku lohi

Uclueletin satamasta lähdettiin Tyynelle merelle. Heti sataman alkupäässä venettä seurailivat hylkeet, ne olivat selvästi tottuneet saamaan herkkupaloja veneistä. Päivä oli hieman tuulinen, noin 7 m / s, joten ihan avomerelle ei lähdetty, Veneen keinuminen näkyisi heti kuvauksissa. 

Chartteri tarjosi ennenkaikkea kalastuspalveluja ja niinpä mekin aloitettiin lohen uistelulla. Uisteltiin noin puolituntia, jonka jälkeen pyysin, että jospa alettaisiin kuvaamaan. Kuvailimme saaren suojassa pienellä alueella aikamme, kuviin tuli lähinnä rockfish nimistä turskakalaa. Kuvatessamme ympärillä pyörivät uistelijat saivat ihan veneemme vierestä useammankin lohen.

Videolla ravut on kuvattu rantavedessä ja kalat 10-15 metrissä. Valo kirkkaissa vesissä riittää hyvin melkoisen syvälle ilman apuvaloja.

Rokkikala

 Naapuri vene nappasi lohen.

Nälkäinen veneen seuraaja

Koko reissu oli vasta pintaraapaisu Vancouver Islandin tarjoamiin mahdollisuuksiin. Tännekin tekisi mieli palata ja ehkäpä joskus elo-syyskuussa, jolloin pääsisi vielä enemmän ihmettelemään lohennousua. Myös merellä käynti tyynemmällä kelillä olisi ollut elämys, koska kauempaa olisi voinut tavoittaa kattavammin merikaloja ja valaita. Ehkäpä toisella kertaa sitten.

Paluumatkalle löhdettiin siis päivää aikaisemmin ja yövyttiin vielä lentokentän lähellä. Siitä alkoikin maraton matkustusmatka Pariisin kautta Helsinkiin josta edelleen junalla Joensuuhun. Ehkä liian pitkä huikonen yhteen kyytiin kun matkustustunteja tuli yhteenpötköön yli 24 h. 

Veden alla kuvaamisen alkeet

Olen satunnaisesti kuvannut Gopro-kameralla veden alla muutaman vuoden ajan. Lopullisesti hurahdin kuvaamiseen 2017 kesällä, kun aloin kokeilemaan erilaisia itserakentamiani telineitä. Ne avasivat ihan uuden maailman koko vedenalaiseen kuvaamiseen Alkuun koitin kuvata eri kalalajeja niiden luontaisissa ympäristöissään. Se oli kuitenkin hyvin haastavaa ja samalla huomasin kuinka vedenalta voi kuvailla myös mitä hienompia maisemia.
Kesän aikana harjoittelin kuvaamista Pielisellä, Arjeplogin ja Lyngenin kirkkaissa vesissä sekä Pohjois-Karjalaisissa puuromaisissa vesissä. Tekniikat ja telineet kehittyivät. Opin pikkuhiljaa myös hitusen sitä, kuinka kaloja saa tavoitettua kameralla paremmin.
Eniten olen kuvannut videokuvaa. Videokuvassa mikään hetki ei jää huomaamatta. Videoiden läpikäynti kotona on mielenkiintoista puuhaa.  Usein "saaliin saanti" varmistuu vasta kotona videoita tarkastaessa. Videoiden katselun saa tehtyä ripeämmin, kun selaa videoita vaikkapa tuplanopeudella ja napsii sieltä talteen vain huippuhetket.


Videoista voi ottaa talteen myös still kuvia. Kameran FPS asetukset kannattaa olla melko suurilla mielestäni vähintään 60 FPS. Itse käytän yleensä 120 FPS


SUOMALAISET VEDET
Suomessa vesistöt ovat ojituksista ja muista ihmisen aiheuttamista valumista johtuen pääasiassa ruskeita ja humuspitoisia. Tämä aiheuttaa vedenalaiskuvaukseen omat haasteensa, mutta ei suinkaan tee sitä mahdottomaksi. Vedet ovat kirkkaampia aina tyynien jaksojen aikana sekä kylmän veden aikaan. Keskikesälläkin saa onnistuneita kuvia, kunhan pääsee riittävän lähelle kohdetta. Puolimetriä  kalasta on monesti  maksimietäisyys.

Vappuna kuvattu hauki Liperiläisessä lammessa. Vesi on hyvinkin kirkasta.

Lisäksi meiltä löytyy myös joitain kirkasvetisiä vesistöjä. Olipa vesistö kirkas tai humuspitoinen, on vedenalla yleensä päästävä lähelle kuvauskohdetta. Kaloja kuvatessa tämä on haasteellista ja luo lajiin oman jännityksensä. Kuvaamisesta  saa samanlaista saalistamisen elämyksiä kuin perinteisestäkin kalastuksesta. Perkaamaan pääsee molemmissa; perinteisesti kalastaessa se on suolistusta, kameralla kalastaessa editointia.


VÄLINEET

Vedenalta kuvaamista on harrastettu enemmän  sukelluspiireissä. Sukeltajille onkin markkinoilla erilaisia käsikahvoja ja selfie keppeljä vedenalle. Sukeltamisen lisäksi vedenalta  kuvaamista voi harrastaa myös kahlaamalla sekä rannalta ja veneestä käsin. Myös talvella avannosta kuvaaminen avaa ihan oman maailmansa.

Itse olen käyttänyt neljää erinlaista telineitä; käsi-, pohja-, sukeltavaa- sekä liikkuvaa telinettä. Olipa teline mikä tahansa, varmista aina kamera vielä narukiinnityksellä. Kameroiden muovikiinnitykset voivat murtua kolhuista, joita vedessä tulee pohjakosketuksissa ja muovi voi murtua myös väsyttyään. Eli olipa kamera kiinni pohjatelineessä, kelluvasa telineessä, sukeltavassa telineessä, monopodissa, veneen laidassa, kajakissa, haavissa jne, varmista jos mahdollista,  sen pysyminen mukana vielä narulla.

Kuvauskalustoa

Käsiteline - monopod

Ensimmäisenä käsitelineenä minulla oli  alkuun onkivapa. Silläkin sain kuvia otettua jäänalta ja avovedestä. Huonona puolena siinä oli onkivavan löysyys, hyviä puolia siinä ei ollut oikeastaan mitään.  Tällä hetkellä käytän käsitelineenä jäykkää teleskooppiputkea, jonka pituus on max 3 metriä. Sen  avulla yltää rannalta käsin moniin paikkoihin, eikä sen käyttö vaadi välttämättä kahlaamista, joka usein karkoittaa kalat. Kahlaamisen huonona puolena on myös pohjasta irtoava humus, joka äkkiä sotkee kuvattavan veden näkyvyyden.

Teleskoopin paras materiaalin on hiilikuitu. Se on jämäkkä ja kevyt. Huonona puolena sen hinta. Kolmen metrin kepistä saa maksaa satasia tai jopa yli tonnin, riippuen kuinka moneen osaan sen saa laitettua. Toinen hyvä materiaali on lasikuitu. Se on hieman hiilikuitua raskaampi ja myös usein myös taipuisampi, mutta kuitenkin riittävän tukeva. Lisäksi eri kuitumateriaaleissa on varmasti eroja, tämä kerrottu tässä hyvin yleistäen.

Kolmas mahdollinen materiaali on alumiini. Alumiini on eninten käytetty materiaali kuivalla maalla käytettävien kameroiden telineissä. Myös alumiini on melko kevyttä ja toimii jäykkyytensä puolesta makeissa vesissä.

Hiili- ja lasikuitu soveltuvat niin makeaan kuin suolaiseen veteen. Alumiini ei kestä suolaista vettä, eli sen käyttöä merivedessä ei suositella. Anodisointi parantaa kestävyyttä, mutta tiedusteltuani alumiinikeppejä niiden valmistajilta meressä kuvaamiseen ja he eivät suositelleet sen käyttöä merivedessä edes adonisoituna.

Eli jos kuvaat sekä makeassa että suolaisessa vedessä, valintasi on hiili- tai lasikuitu, jos kuvaat vain makeissa sisävesissä, myös alumiini on hyvä.

Kepillä kuvaaminen on kiinnostavaa. Siinä etsitään aktiivisesti kuvauskohteita. Kuvasta tulee usein hieman huojuvaa, pitkää keppiä on vaikea pitää ihan liikkumattomana. Mitä piudempi keppi, sitä herkemmin se heiluu.  Mutta hauskaa puuhaa kaikin puolin. Alla pelkästään kepillä kuvattua pätkää kun välineenä oli vielä onkivavan pätkä. Myös painotettu onkivavan kärki näkyy osassa kuvista.

Loginojalla kuvatussa pätkässä käytettiin 3 m monopodia. Vaikka purossa oli sateiden takia  pelloilta valunut hyvin sameaa vettä ja näkyvyys lähes nolla, tästä pätkästä näkee kuinka lähelle jo 3 m kepillä pääsee taimenia. Kirkkaamman veden aikaan tämä uusiksi.

Pohjateline- aquacambase

Tiettyjen kalojen kuvaaminen tuntui alkuun vaikealta. Perholla kalaa tuntui olevan välillä puuronaan, eli saalista tuli. Mutta kun kaloja koitti lähestyä kameralla, ei niistä näkynyt kuvissa kuin vilahduksia. Oli muutettava taktiikkaa. Kalastusharrastuksessa on oppinut tunnistamaan kalojen lepo- ja lymypaikkoja niin virtaavista kuin seisovistakin vesistä. Niinpä kehittelin kameratelinettä, jonka voi asettaa pohjaan odottamaan kalojen saapumista paikalle.

Ja näillä konsteilla kaloja alkoikin löytyä enemmän. Esimerkiksi koskessa kameran asettaminen kalojen lepopaikalle tuo kuvattavia kaloja paikalle melko nopeasti kameran laskemisen jälkeen. Telineen avulla kamera on tukevasti kiinni pohjassa ja kestää niin virran pyörteet ja aallokon heilumatta.

Pohjakameroihin on syytä aina kiinnittää naru niiden löytämisen helpottamiseksi ja vetää narun toinen pää rantaan. Itse kuvaan pääasiassa samaan aikaan kolmella kameralla. Kun niitä rannalta käsin laskee kivien väleihin, niin ilman narulla merkkaamista niiden sijaintia ei muista millään. Joskus, jos etäisyyttä kameroilla on enempi,  niin narulla merkatutkin kamerat etsityttää hetken.

Pohjateline on mielestäni antoisin teline. Pohjaa vasten olevalla telineellä saa vakainta kuvaa ja sitä kalat eivät kierrä yhtään. Jos minulla olisi mahdollisuus valita vain yksi teline kuvaamiseeni, valitsisin pohjaan asetettavan aquacambasen.

Tässä pohjatelineestä kuvattua pätkää:

Kelluva teline / aquacamferry

Kelluvateline on suunniteltu pinnan päältä ja pinnan tuntumasta kuvaamiseen. Telineeseen saa halutessaan kytkettyä kaksi kameraa; toisen pinnan päälle ja toisen pinnan alle. Näin voi kuvata kalojen liikkeitä niin pinnan alta kuin päältä ja kalastaessa pintakamera ottaa talteen myös kalastajan liikkeitä.

Tässäkin telineessä minulla on naruvarmistus kameralle. Kameran saa kiinnitettyä kaiken varalta telineen runkoon, siihen on narulla oma paikkansa. Yhtään kiinnikettä ei ole vielä mennyt rikki, mutta olen huoletta laskenut kamerat tässä telineessä kovaankin virtaan ja koskiin. Osumia kiviin on tullut, mutta tappioilta on vielä säästytty. Riskejä pitää ottaa, että saa hienoja kuvia.

Kameralla pääsee ottamaan kuvia mereltä myös rannasta käsin. Tällöin on etsittävä mereltä sopiva kohta, josta rantoihin tulevat aallot vetävät telinettä merelle päin. Näin telineellä pääsee telineellä niin etäs rannasta kuin narua riittää. Itse käytän 100 metrin narukelaa. Huomioi tätä käyttäessäsi, että naru on kelluvaa, ettei se sotkeudu pohjaan. Alla videon pätkä siitä, kuinka telineen voi rannalta laskea aaltojen vietäväksi. Jos aallot heiluttavat telinettä, ei video kuvasta tule kovin nauttittavaa katsottavaa. Sen sijaan voit napsia kuvia vedenalla olevista tapahtumista ja kaloista.

Tässä kuvaa mainitsemastani rannalta uittamisessa aallokossa rannalta käsin.

Sukeltava teline- Aquacamdiver
Aquacamdiver on sukeltava teline, jonka voi laskea vedenalle veneestä, laiturilta, jyrkältä rannalta tai avannosta. Olen kuvannut sillä  Norjassa enimmillään noin 10 metrin syvyydestä. Kirkkaissa vesissä kuvaaminen olisi mahdollista vieläkin syvempää näkyvyyden puolesta, mutta esim Gopro Session 5 kameralle ei luvata vedenpitävyyttä yli kymmeneen metrin syvyyteen. Sen sijaan jos siihen hankkii suojakotelon, on sille vedenpitävyyttä lisää. Perustkotelot ovat vesitiiviitä 30-40 metriin, mallista riippuen, mutta syvmepiinkin vesiin koteloita maailmalta löytyy, jos tarvetta sellaisiin on.

Veneestä käytettäessä on hyvä käyttää kaikuluotainta. Kun on paikantanut kaikuluotaimella kalat, niin kamera on helppo laskea kalojen syvyyteen. Ainakaan Norjassa kalat eivät häiriintyneet kamerasta vaan ennemminkin uteliaina kävivät katsomassa kameraa. Narulla laskettuna kamera rauhallisesti pyörii veden alla ja hakee kuvauskohteita. Syvemmältä kuvattaessa sen suuntaaminen ei usein olekaan tarpeen. Telineen avulla voi ikuistaa vaikkapa vertikaali jiggauksen tärppejä.

Diverin käyttö onnistuu myös talvella avannosta käsin, josta sen voi laskea seuraamaan vaikka pilkkimistä. Muutamaan metriin kameran suuntaaminen onnistuu melko hyvin. Suuntaamista helpottaa jäykkä naru tai kaksi tavallista narua, jotka kiinnitetään eripäihin narukiinnikettä. Näin kahdella narulla laskiessa kameran voi suunnata tarkimmin.  Jos pimeys vaivaa, voi telineeseen lisätä vesitiiviin lampun.

Alla olevassa videossa käytetty sekä kelluvaa telinettä, että sukeltavaa telinettä. Syvemmät kuvaukset kuvattu noin 10 metrissä. Kuvan laatu olisi parempi, jos käytössä olisi ollut suodatin (punainen). Nyt koko maisema on tasaisen vihreä, sellaiseksi merivesi taittaa valon.:

Tässä vähän pidempi, noin 6 min videon pätkä Diverin käytöstä jään alla.

Ja vielä diverin käyttöä pilkkiavannosta Valo on talvella heikko, jos lunta on yhtään jäällä. Lumenlähdettyä valoa riittää, välillä liikaakin.

MUITA APUVÄLINEITÄ

Rannalta kuvauskohdetta etsiessä ovat heijastusta vähentävät polaroid lasit tarpeen. Myös kahluusaappaat ovat tarpeelliset, niiden avulla pääsee usein ratkaisevat metrit lähemmäksi kohdetta. Kahlatessa pohjasta irtoava humus huonontaa usein näkyvyyttä. varsinkin virtavesissä se leviää hetkessä useita metrejä alavirtaan ja seisovassa vedessä taas voi huonontaa näkyvyyden kymmeniksi minuuteiksi. Kahlatessa on myös huomioitava, ettei saa aiheuttaa vahinkoa kaloille tai muulle luonnolle.  VAELLUSKALOJEN KUTUSORAKOILLE EI TULE MENNÄ KAHLAILEMAAN KALOJEN KUTUAIKANA EIKÄ SEN JÄLKEEN ! Tuolloin kuvaaminen on hoidettava rannalta, tai ainakin niin että telineet asetetaan veteen soraikkojen ulkopuolelta. Usein sorakoiden lähelle pääsee isompia kiviä pitkin kävellen tai niille ylettää laskea telineen rannalta. Rannalta telinettä laskiessa voi käyttää apuna myös 3 m monopodia. Muutenkin on luonnollisesti huomioitava kalojen kutupaikat, lintujen pesintä jne.

Tällä videolla näytetään kuinka kameran voi laskea veteen käyttämällä teleskooppi monopodia.

Action kameroihin on saatavilla erilaisia linssejä erilaisiin vesiin ja syvyyksiin. Nämä auttavat kuvan väritasapainossa, eivätkä ole kustannuksiltaan suuria. Linssit parantavat kuvanlaatua, kun osaa valita oikeanlaisen linssin vallitseviin vesi ja valo-olosuhteisiin. Niukalla valolla linssit ovat usein vain haitaksi ja niidenkin käyttö vaatii linssien käyttöön perehtymistä.

Kameroille on saatavilla erilaisia koteloita. Syvällä kuvattaessa on varmistettava kameran vedenpitävyys ja tarvittaessa hankittava sukelluskoteloita, jotka mahdollistaa kuvaamisen syvällä. Vedenpitävät kamerat ovat yleensä vesitiiviitä 10 metriin saakka. Jos kuvaamista tapahtuu tätä syvemmällä, on sukelluskotelo ehdoton valinta. Itse käytän matalassakin vedessä yleensä sukelluskoteloa. Kotelo suojaa kameraa kolhuilta ja kylmän veden aikaan se eristää kameraa ja lisää nöin merkittävästi akun kestoa.

Usein kameroiden peruspaketin mukana tulee muovikehykset, jotka eivät juurikaan suojaa kameraa. Nämä kuoret riittävät ihan hyvin perusrauhalliseen kuvaamiseen vedenalla. Jos kuvaa virtavesissä ja liikkuvalla telineellä, on riskinä että kamera osuu myös pohjaan ja kiviin. Tällöin on syytä käyttää joko syvempiin vesiin tarkoitettua koteloa suojaamaan kameraa tai vahvempaa metallikehikkoa, jota saa lisätarvikkeena.

Lamput mahdollistavat kuvaamisen myös pimeässä ja jäänalla. Vedenalaisissa kuvauksissa voi käyttää led lamppuja, joissa valoteho ei kauas riitä,  mutta lähelle kuvaamiseen se riittää aivan hyvin. Kameralla on joka tapauksessa päästävä lähelle kohdetta, joten valonkaan ei tarvitse näyttää kuin vajaan metrin valokeila. Jos vesi on kovin humuspitoinen, niin kuin meillä Suomessa valitettavan monet vedet ovat, ei valosta ole apua. Ennemminkin haittaa, kun valo heijastuu takaisin jokaisesta humushiukkasesta. Parhaiten valo siis valaisee kirkkaissa vesissä, joissa vielä vaalea ympäristö, esim hiekkapohja.

Tehokkaitakin lamppuja on olemassa, jotka kirkkaissa vesissä valaisevat kauas. Näitä halutessanne löytyy sukellusvarusteliikkeistä, hinta niillä lähtee noin 1 000 eurosta, kun lähelle valaisevat vesitiiviit ledin on vain kympeissä. Kamerassa on hyvä olla myös valon hajoittava lasi. Se vähentää kuvatessa valon "kovuutta" ja poistaa valokeilan selkeät rajat kuvista.

Tärkeä varuste on myös itse kamera. Itse en ole käyttänyt kuin GoPron kameroita, joissa on hyvät ominaisuudet, mutta hintaa myös montaa kilpailijaa enemmän. Uudemmat mallit Goprolla on 10 metriin saakka vesitiiviitä ilman sukelluskoteloa, mutta kotelo kannattaa silti hankkia. Hero Black malleissa on irroitettava akku, joten lisävirtaa saa mukaan kun ottaa vara-akun taskuun. Hero Sessionissa akku on kiinteä, mutta muuten tämäkin kamera on hyvä. Pienen kokonsa ansiosta sopii hyvin virtavesiin, jossa siihen kohdistuu vähemmän virran vastusta.

Muillakin valmistajilla on varmasti hyviä kameroita tarjolla. Ja hinnat huomattavasti huokeampia, noin satasella pääsee kameran omistajaksi. Kuvan resoluutio alkaa monella olla jo 1 K luokkaa, joka riittää ihan varmasti. Tärkeänä pitäisin, että FPS on vähintään 60, mielellään enemmän. Jos kuvaa kameralla, jossa FPS on 30, niin kalojen liikkeet näyttävät videoilla nykiviltä ja kuvaa hidastaessa nykiminen korostuu entisestään.

Kuvien editoinnissa pääsee alkuun vaikka ilmaisohjelmilla. Vaativampaan käyttöön sitten esim PhotoShop. Videokuvauksissa helpoin ja hyväkin väline editointiin alkuun on Ipadissa IMovie. Se on nopea oppia ja simppeli käyttää. Jos vaativampaa käyttöä haluaa, niin maksullisista ohjelmista  Adopen Elements on hyvä työkalu, mutta sen opetteleminen vaatii jo hieman perehtymistä.

Mutta tässäpä alkuun tietoa kuvaamisen aloittamisesta. Lisään tietoa sitä mukaa kun kokemus karttuu. Omia telineitä tulee pikkuhiljaa myyntiin verkkosivuilleni, mutta isompaa varastoa niistä ei ole. Kannattaa tiedustella, koska seuraavia eriä on valmistumassa ja varata omansa.

Yleensä kuvaamisessa tarvitsee eri telineitä. Alla haukikuvaa otettu 3 m monopodilla ja pohjateline aquacambasella....

...ja kesällä 2017 kuvatussa Kuusoja- trailerilla käytettiin monopodia, ferryä ja basea.

Kaikki kalat, muut vesieläimet ja myös vedenalaiset maisemat ovat hyvin kuvauksellisia. Kuvassa yksinäinen särki paistattelee kevätauringossa Jyrinjärvellä Ylämyllyllä.

www.aquacamtools.com

Kuore

Kuore on yksi kevään ensimmäisitä kutukaloista. Osa kuoreista kutee järvessä hieman myöhemmin keväällä, mutta suurina massoina kuoretta tulee sopiviin virtapaikkoihin ja koskiin heti veden lämmittyä riittävästi. Lippoajilta kuulemani tiedon mukaan veden lämmön tulee olla 5-6 astetta, että kuoretta alkaa tulla. Kiivain kutu kestää muutaman päivän, jolloin lippoamalla voi saada hyvinkin suuria saaliita.

Kuore on lohikala, jote meillä arvostetaan kovin vähän. Sisävesissä se on hyvin pienikokoinen ja mitä ilmeisemmin vähäinen arvostus johtuu juutri siitä. Moni mieltää, että sen perkaaminen on suuritöistä. Kuulemani mukaan osa ei edes perkaa näitä pikkukaloja, vaan paistaa ne suolineen ja nauttii se hyvillä mielin. Mahdollisesti suoli onkin tyhjä kutukaloilla, mutta itse en mitään kalaa syö suolineen. Lisäksi kuoreelta on katkaistava pää, sillä sen voimakas tuoksu tulee sen hajurauhasesta joka sijaitsee kalan niskassa. Pää on katkaistava vatsaevien kohdalta, jotta siitä päästään eroon. Tämäkin kuulemalla opittua, mutta pitänee paikkansa.

Joensuussa kuorte nousee massoittain jokeen vapun tienoilla. Ajankohta vaihetelee sen mukaan, missä vaiheessa kevät on. Tänä vuonna kuoretta alkoi nousta Ilosaaresta haavimiehille 9.5. ja sitä jatkunee noin 3-4 päivää. Ja kun kuore nousee,  sitä on helppo haavia mukaan. Tarvitsee vain tiheä havaksisen haavin ja ruokakalat on varmat.

Käytiin lippoamassa kuoretta Ilosaaresta 10.5. jo hyvissä ajoin ennen huippuhetkiä. Parhaiten kaloja saa hämärissä myöhemmin illalla joskus klo 21:00 eteenpäin. Me aloittelimme klo 17 ja äkkiä sankot täyttyi siinäkin.  Otettiin sen verran,  mille oli käyttöä ja lopeteltiin.

Tässä tunnelmia kuoreen pyynnistä


Mitä sitten kuoreella voi tehdä? Ensinnäkin se on mielettömän hieno ruokakala. Sen käsittely ei ole mielestäni työläs siihen nähden miten hieno ruokakala on kyseessä. Jos oman ruuan suurimpia nautintoja on sen ripeys ja nopeus valmistaa, niin kannattaa tyytyä einespitsoihin. Kuoreen perkaaminen ei ole muikun perkaamista kummempaa. Pienikokoisiahan ne ovat, mutta itse perkasin kyllä toistakiloa paistovalmiita kuoreita noin puolessa tunnissa. Ja sitten ei kun pannulle.

Koirille kuivasin perkaamattomia kuoreita miedolla lämmölklä kiertoilmauunissa. Kun antaa niiden kuivua ihan rapeiksi, ne säilyy huoneen lämmössä kuukausia. Ja koirat tykkää. Ja tykkäisin itsekkin. Joskus vuosia sitten perkasin, suolasin ja kuivasin niitä. Oli namia, kun oli olutta kyytipoikana.

Nyt leivitin kuoreet perunajauhoilla ja friteerasin 180 C öljyssä. Perunajauhot ei juuri ota friteerauksessa väriä, mutta kaloista tulee hyviä ja mukavan rapsakoita. Lisukkeeksi voi laittaa jonkun jogutrri tai majoneesikastikkeen vaikkapa.

Lisäksi laitoin pienen satsin kuoreita marinaadiin. Merisuolaa, maustepippuria,  sipulia, tilliä ja 1 sitruunan mehu, antaa marinoitua tunti-pari ja ei kun syömään. Nopea ja pirteä suolakala.

Osa taas lippoo kuoreita syöttikaloiksi. Onhan ne monen petokalankin herkku. Syöttinä käyttämällä niistä tykkää niin ahvenet, kuhat kuin lohikalatkin.

Alla vähän kuvia näistä höpötyksistä.

Peratut kuoreet huuhdeltuina ja valumassa. Kuoreissa olisi myös maukasta mätiä, mutta tälläkertaa en ryhtynyt ottamaan sitä talteen koska se oli jo niin juoksevaa.

Marinadi tekeytymässä. Pari kourallista kuoreita, merisuolaa arviolta 10% kalojen painosta, maustepippuria, sipulia, 1 sitruunan mehu, tilliä. Anna maustua muutama tunti ja syö semmoisenaan tai leivän päällä.

Koirille kuivatut kuoreet.

Kuoreet uppopaistossa

 Frittikuoreet

Gluteenittomat perunaohukaiset

Perunaohukaiset sopii hyvin kalan kaveriksi blinien tapaan tarjottuna ja ovat vieläpä melko vaivattomia tehdä. Alla väsäämäni ohje gluteenittomille perunaohukaisille ja muutama kalalisuke niille.

Ohukaiset

4 keltuaista
2 dl vaaleaa gluteenitonta jauhoseosta
2,5 dl maitoa
suolaa
6 jauhoista perunaa
4 valkuaista
voita paistamiseen

- Sekoita jauhot, keltuaiset ja maito, mausta suolalla. Jätä turpoamaan kylmiöön.
- Kuori ja keitä perunat, paseeraa perunat siivilän läpi ja anna jäähtyä. Lisää jäähtyneet paseerratut perunat taikinaan
- Vatkaa valkuaiset vaahdoksi juuri ennen paistamista. Lisää valmuaisvaahto taikinaan varovasti käännellen. Paista lettupannulla, käytä paistamiseen voita.

Lisukkeet

Mateenmätiä, marinoitua punasipulia ja smetanaa

2 hienonnettua punasipulia
½ dl punaviinietikkaa
1 dl vettä
sinapinsiemeniä
½ tl suolaa
3 rkl sokeria

Mateenmäriä 200 g

2 dl smetanaa

-hienonna sipuli, ryöppää sipuli, lisää suola ja sokeri. Lisää etikka jäähtyvään liemeen ja anna jäähtyä. Hapon avulla punasipulin värit voimistuvat, se saa pirteän maun ja säilyy marinaadissa käyttövalmiina vaikka viikkoja.

Savumuikkumousse
1 prk (400g ) savumuikkuja
2 dl maitoa
3 rkl maissijauhoa

- vaivaa muikut tasaiseksi massaksi tehosekottimella tai käsin kulhossa. Muutaman muikun voi jättää koristeluun ehjiksi.
- sekoita maissijauhot ja maito, kuumenna ja anna suurustua.
- yhdistä hienonnetut muikut ja maissijauhot

Graavisiika
150 g graavattua siikaa
1 rkl hienonnettua tuoretta ruohosipulia
mustapippuria
sitruunan mehua
oliiviöljyä

Sekoita ainekset

Siinä pikku iltapalaa. Lisukkeita piti tehdä muikusta ja siiasta kun mateen mäti ei olisi yksin riittänyt. Pitäs enempi onkia mateita.

Lihat talteen mateesta vaivattomasti

Ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa blogiini pari tekstiä. Aikaa edellisestä päivityksestä on vierähtänyt jo kuukausia.

Noin kuukausi sitten meillä oli mateen pilkki sesonki parhaimmillaan. Montaa kertaa en pilkillä käynyt, mutta mateen makuun kuitenkin päästiin. Madettahan pidetään perinteisesti keittokalana jossa se onkin hyvä. Mutta sitä kannattaa valmistaa muutenkin, kuten savustamalla, muhentamalla tai vaikka friteeraamalla. Mateen lihat voi ottaa talteen vetämällä kalan fileksi. Se poikeaa hieman perinteisten filekalojen leikkaamisesta ja painohäviötäkin tulee  melko paljon.

Jos tekee mateesta keittoa tai muhennosta, kannattaa made keittää nyljettynä kokonaisena varovasti. Liian voimakas keittäminen tekee lihan irrottamisesta hankalaa, ja ruotoja tahtoo väkisinkin jäädä lihojen sekaan. Kun made keitetään varovasti juuri ja juuri kypsäksi, pysyy se ehjänä ja lihat saa otettua nopeasti ja tarkasti talteen.

Käytännössä se tapahtuu niin, että nyljetty ja perattu made laitetaan kattilaan mausteiden kanssa. Lisätään vettä sen verran että kala juuri ja juuri peittyy. Kuumennetaan neste kiehumispisteeseen, mutta ei kiehuteta madetta vaan otetaan kattila kuumalta levyltä pois kun kiehumispiste on saavutettu. Laitetaan kansi päälle ja annetaan kalan kypsyä jäähtyvässä liemessä. Reilun kilon made kypsyy kannen alla noin 20 minuutissa. Jos keittelee usean kilon mateita, aikaa on lisättävä ja jätettävä levy vaikkapa 1 teholle.

Tämän jälkeen otetaan liemi tarteen, annetaan mateen hieman jäähtyä ja otetaan lihat talteen soppaa tai muhennosta varten.

Made hautumassa kaikessa rauhassa

Varovasti kypsennetyn mateen liha irtoaa ruodoista hyvin ja ruodot pysyvät ehjinä rungossa.

Kasvis-madesoppaan lisätään irroitetut mateen lihat.