Pilkkisaaliista kalakeittoa

Taas tavallinen pilkkiviikonloppu. Ei kovin kummoista kalasaalista. Toisaalta hyvään kalaruokaan ei mitään Pietarin kalansaalista tarvitsekaan. Aika pienelläkin saalismäärällä saa kattilallisen maukasta kalakeittoa, kun käyttää makua antamassa reilusti kasviksia, eikä käytä ruuan valmistuksessa kovin isoa kattilaa.

Tuolta kauniista aurinkoisesta kevätkelistä tuli saaliiksi muutama paremman kokoinen ahven ja lisäksi pikkuahventa sekä särkiä. Isoimmista kaloista ei olisi yksistään tullut kuin äkäiseksi, joten  otin kaikki kalat käsittelyyn.

Railoja on tänä talvena taas Pyhäselällä monessa kohtaa. Tämä vielä kokoluokaltaan vaatimattomimmasta päästä.

Kirkkaana päivänä Pyhäselällä kulkiessa tuntee itsensä naparetkeilijäksi. Vastarantaa ei näy kun utu hävittää näkyvyyden.

Evästauolla saaressa.

Isommat ahvenet, joita oli 3 kpl, laittelin fileksi. Ruodot keittoaineksiksi. Isommista särjistä vetäsin suomut ja seläkeet irti, ja ruodot näistäkin liemiaineksiksi. Pienemmät ahvenet ja särjet  suolistin, huuhtaisin ja laitoin liemiaineksiksi. Makuahan noista pikkukaloista liemeen tulee kivasti. Eikä ole iso vaiva suolistaa ja napsia saksella pää pois. Suomustaakkaan ei tarvitse.

Kattilaan siis kalat, maustepippureita, valkopippureita, tillin varsia ja antaa kiehua vähintään puolituntia.Tämän jälkeen siivilöinti. Jos seassa on yhtään isompaa kalaa, niin ruodoista voi irrotella vielä lihoja keittotarpeiksi. Näistä pikkukaloista ei ollut irroteltavaa, mutta fileahventen selkäruodosta lähti vielä hyvät lihapalat keiton aineiksi.

Itse soppaan varasin nyt paljon kasviksia, kun kalaa ei ollut ruhtinaallisesti. Mutta kasviksista saadaan liemeen myös paljon makua.

oliiviöljyä
2 salottisipulia
1 keltasipuli
½ purjo
1 iso porkkana
1 iso peruna
1 lehtisellerin varsi
2 tomaattia
½ sitruunaa
1 suolakurkku
½ tillinippu
½ ruohosipulinippu
3 ahvenen fileet (ahvenet 200-300 g)
2 ahvenen mätipussit
6 särjen seläkkeet

Majoneesia

Hienonnetaan sipulit ja freesataan tilkassa öljyä. Lisätään kuutioidut porkkanat, varsisellerikuutiot ja kuutioitu peruna. Freesataan vielä hetki.
Lisätään kuutioidut tomaatit ja juuri keitetty särki-ahvenliemi. Kiehautetaan ja lisätään paloitellut kalat sekä suolakurkkukuutiot. Raaputtele ahventen mätipusseista mädit irti kalvoista ja lisää soppaan.
Keitellään pienellä tulella puolisen tuntia.
Lisää ja tarkista suola. Purista sekaan puolikkaan sitruunan mehu ja tarvittaessa valkopippuria. Lopuksi hienonna sekaan reilusti tilliä ruohosipulia.
Lisukkeeksi kaipasin lautaselle ranskankermaa tai smetanaa. Niitä ei kuitenkaan sattunut jääkaapissa olemaan niin käytin majoneesia. Hyvin pelasi sekin, antoi kivasti kirpeyttä soppaan.

Tästä sitä vaan vaatimattomasta pilkkisaaliista syötiin perheen kanssa kaksi ateriaa Ja useemmanki kerran olis maistunut, sen verran hyvää oli. Mutta jos lisää haluaa niin se on taas uhrattava aikaansa pilkkimiseen.

Löytääkö särki tiensä lautaselle?

Uutisten mukaan kotimaiset särkikalat ovat viimeinkin löytämässä tietään tavallisten ihmisten ruokapöytiin. Hyviä tuloksia on saatu hankkeiden avulla aikaan ainakin saaristomerellä ja asian tiimoilta on uutta hanketta  käynnistetty myös pohjois-savossa. Kuten tässä blogissanikin useassa kohtaa olen todennut, ovat särkikalat ruokakaloina monikäyttöisiä ja erinomaisen makuisia. Ne ovat olleet täysin aliarvostettuja ruokakaloja vuosikymmenten ajan ja tästä syystä uutisointi särkien hyötykäytöstä on tuntunut erityisen hyvältä.

Asia ei ole kuitenkaan uusi. Särkiä on yritetty saada kuluttajille vuosikymmenien ajan. On ollut hoitokalastus-, jalostus ja markkinointihankkeita, ennen Eu:n rahoituksiakin ja niiden tukemana. Aina homma vaan on tyssännyt johonkin. Usein ehkä juuri ihmisten asenteisiin.

Nyt asiassa on mielestäni lähdetty oikein liikkeelle, kun kaloja lukemani mukaan on  tarjoiltu koulujen ruokailuissa. Ennen jalosteiden viemistä kouluruokailuun on tuotekehitystä  täytynyt tehdä huolella, jotta koululaiset ottavat ruuan heti omakseen. Lapsissa on tulevaisuus, niin tässäkin asiassa. Kun vanhempien jäärien päätä ei saa millään  käännettyä särkikalojen erinomaisuudessa,  niin vakuutetaan ensin lapset. Lapsilla ei ole päähän pinttyneitä ennakkoluuloja, joita me vanhemmat valitettavasti kannamme mukanamme ja jotka ohjaavat kulutustottumuksiamme. Ehkäpä koulujen ruokailun avulla  saadaan tulevaisuuden kuluttajat ostamaan särkeä myös vähittäiskaupasta, viimeistään siinä vaiheessa, kun nykykoululaiset  10 vuoden päästä käyvät itse ruokaostoksilla.

Uutisoinnin pohjalta tilanne näyttää siis hyvältä. Toivon ja uskon, että tästä se lähtee. Pikkuhiljaa, ei kertarysäyksellä. Maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana ja särkikalojen arvostuksessa maailma muuttuu positiiviseen suuntaan. Matkalla on kuitenkin monta sudenkuoppaa, jotka toivottavasti on vanhoista särkien hyödyntämisyrityksistä nyt opittu. 



Asenteet särkeä kohtaan ovat syvällä. Särkikaloista puhutaan roskakaloina. Ruotoinen ja p****n makuinen kala. Moni tuomitsee kalan pelkän mielikuvan perusteella, vaikka ei ole sitä koskaan maistanutkaan. Asennemuutos lähtee meistä jokaisesta. Koko roskakalatermi olisi syytä hylätä. Emmehän me puhu roskavihanneksistakaan. Mikään elävä olento ei ole roska.

Se, joka kalasta tykkää, mutta väittää särkikalojen olevan huonoja ruokakaloja, voisi katsoa peiliin. Kyllähän parhaistakin raaka-aineista saa huonon aterian, kyse on paljon osaamisesta. Ja vielä enemmän asenteesta ja tietämättömyydestä. Kuinka särkeä tulee valmistaa ja käsitellä ja milloin se on parhaimmillaan? Asioista on otettava selvää, niin kuin raaka-aineiden kohdalla aina. Pitää tietää miten laittaa, miten käsitellä.  Jos ei osaa valmistusta, on helppo syyttää raaka-ainetta vaika vika olisi itsessä. Tieto on tärkeässä asemassa kumottaessa ennakkoluuloja.

´Särkien pyynti on myös ympäristöteko.Ylitiheät särkikalakannat rehevöittävät ja pilaavat vesiämme. Nämä vesistöjen kuormittajat olisi syytä pyytää tehokkain keinoin pois vesistä ja teettää eläinrehuksi tai lannoitteeksi.´Tällaista mielikuvaa viljellessä ei samainen raaka-aine tunnu ehkä kovin houkuttelevalta omalla ruokalautasella. Asiassa on totta se, että särkikalat nopeuttavat rehevöitymistä. Mutta kyllä tässäkin se pääsyyllinen löytyy rannalta, eli ihminen. Ihmisen vaikutuksesta rehevöityminen on useassa vesistössä saatu aikaan. Teollisuus, maatalous, hajakuormitus, metsätalous kuormittavat merkittävästi vesistöjä. Ihmiset ovat vaikuttaneet vesien virtaamiin rakentamalla vesiä ja asuinalueita. Näiden vaikutuksesta vesistöjen rehevöityminen on saatu hyvään vauhtiin. Rehevöityminen suosii särkikaloja, jotka taas omalta osaltaan kiihdyttävät rehevöitymistä. On hyvä, että särkiä pyydetään pois rehevistä vesistöistä myös rehevöitymisen vähentämiseksi. Tällä voidaan hidastaa rehevöitymistä. Mutta vielä tärkeämpää olisi puuttua rehevöitymisen käynnistäneisiin tekijöihin.

Vuosia sitten olin mukana yrityksessä, jonka kautta teimme kalatuotteita järvikaloista vähittäismyyntiin ja ravintoloille. Tuolloinkin särkikaloille olisi ollut kysyntää ja ihan kelpohintaan. Ongelmana oli se, ettei sisävesistä löytynyt särkikalojen ammattimaisia pyytäjiä niin, että tuotteen saatavuus olisi ollut varmaa. Miksi pyytäjiä ei löytynyt? Ongelmana varmastikin oli särkikaloista saatava hinta ja toisaalta tuolloinen kysynnän epäsäännöllisyys. En tiedä mitä hintaa särjestä nykyään maksetaan, mutta tuolloin pyöreä särki oli kilohinnaltaan kalastajalle noin 50 sentin arvoinen. Kuhan ja muikun pyytäminen lienee ollut siis jonkin verran kannattavampaa. Oleellista kalastajan toimeentulon kannalta  ei kuitenkaan oleyksin kalan kilohinta, vaan että keskimääräisestä saalismäärästä saadaan riittävä korvaus. Eli paljonko päivittäisestä saaliista jää keskimäärin viivan alle.

Särkeä ja särkikaloja yleensäkin on saanut edullisesti erilaisten hoitokalastushankkeiden kautta.  Hankkeiden päätavoitteena on ollut nimenomaan tiettyjen vesistöjen särkipopulaation pienentäminen ja sitä kautta vähentää vesistön rehevöitymistä. Saadut saaliit ovat olleet uskomattoman suuria. Saalista on hyödynnetty ruokakalan lisäksi mm eläinrehuksi. Ainakin jossain vaiheessa hankkeista saadut saaliit mielestäni vääristivät myös särkikalojen arvostusta ja markkina-arvoa. Kun hankkeet rahoittivat hoitokalastuksen, särki lähti pyynnistä eteenpäin pilkkahintaan, jopa ilmaiseksi. Ehkäpä hankkeiden byrokratia  jopa esti mahdollisuuden myydä hankerahoituksella pyydettyä kalaa? Tätä en osaa sanoa varmaksi. Joka tapauksessa tämä opetti ihmisiä siihen, että särki on arvoton kala. Sitähän saa ilmaiseksi.  Jos ihmisravinnoksi jalostettava raaka-aine saadaan jalostukseen ilmaiseksi hankkeen avulla, niin mistä raaka-ainetta saadaan hankkeen päätyttyä? Kun hanke loppuu ja kalastajan pitäisi saada siitä palkkansakin,  voiko raaka-aine muuttua yllättäen maksulliseksi? Miten kuluttaja reagoi jalostusketjun toisessa päässä, kun tuotteen hinta nousee? Ja mikä on ihmisten arvostus raaka-aineeseen, jota on aika-ajoin saatavilla ilmaiseksikin? Alla yksi linkki esimerkkiin Tuusulanjärveltä, josta uutisoitiin lehdessä 2015.

http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/243325-ilmaista-kalaa-suoraan-tuusulanjarvesta

Särkeä saadaan isoja määriä nuotalla, mutta hinnan tulisi olla sellainen, että myös katiska ja rysäpyynti olisivat kannattavia. Nuottaa ei voi käyttää joka paikassa, joten ns hoitopyynti olisi laajempaa, kun menetelmiä olisi käytössä useita. Särkien pyynnissä saalis koostuu eri särkikalojen lisäksi myös petokaloista. Jos tarkoituksena on ruuan lisäksi pitää huolta vesistöistä, olisi tärkeää että petokalat laskettaisiin pyynnissä takaisin. Ne ovat luonnon oma tapa pitää särkikalakantoja kurissa. Mutta sivusaaliina saaduista petokaloista taidetaan saada parempi hinta ja ne lähtevät myyntiin myös. Luonnon itsensä ei anneta huolehtia särkikalakannoista.

Hinta on siis yksi, joka vaikuttaa  kalan arvostukseen. Jos raaka-aine on halpaa tai ilmaista, ei tuotetta arvosteta. Hinnan on oltava kohderyhmälle sopiva, että se kaupallisessa mielessä toimii. Eli se ei saa olla liian kallis. Esimerkiksi koulujen ja kuntien keittiöissä ruoka-annosten hinnat ovat todella alhaiset. Niin alhaiset, että kotimaisella kalalla on vaikea päästä näille markkinoille. Särkikaloille on kuitenkin ilmeisesti kehitetty tuotantoprosesseja, joissa hinta pysyy vielä kohtuullisena. Näin ainakin uutisoinnin perusteella....

Kalan hinta muodostuu kalastajalle tulevasta hinnasta, jalostajalle ja jakelijalle tulevasta hinnasta sekä kaupalle ja ravintolalle tulevasta hinnasta. Tunnetusti työ on suomessa kallista.  Kalastajan tulee saaliillaan rahoittaa kalastusvälineet kuten nuotat, katiskat, veneet, moottorikelkat sekä mahdollisesti kalojen alkukäsittelytilat.Ja vielä palkkakin pitäisi tästä irrota. 50 sentin kilohinnalla se tarkoittaa useiden satojen kilojen suuruista päiväsaalista joka päivä.

Jalostusvaihe suomessa on kallista ja tämä estää pitkälti kalatuotteiden pääsyn kunnallisiin ruokapalveluihin. Kaikissa jalostusprosesseissa särkikalat on ainakin suolistettava, joka on pitkälti käsityötä. Perkaamiseen on koneita, mutta kalan koon vaihdellessa, niin kuin särkisaaliissa yleensä on, ei koneellinen perkuujälki ole sellaista, etteikö perkuuta tai ainakin viimeistelyä pitäsi vielä käsityönä tehdä. Perkaamisessa kalalta poistetaan sisälmykset, evät ja pää. Särkiä käsin peratessa ei tuntitahti ole kovin suuri. Näin ollen jo  tästä työvaiheesta tulee kaloille paljon kilohintaa. Suuremmat särkikalat, kuten lahnat taas ovat kustannustehokkaampia perata ja näissä voidaan päästä pienempiin työn kilokustannuksiin.

Edullisimmaksi särkikalatuotteeksi tulee kalamassat, joita varten riittää kalojen suolistaminen ja isojen kalojen osalta kalojen halkaisu. Tämän jälkeen kalat syötetään, edelleen käsin,  massakoneeseen. Kaloja ei kuitenkaan tarvitse tässä jalostusmenetelmässä suomustaa, joka vähentää työkuluja. Massa ei ole sama asia kuin jauheliha. Massassa kalasta irroitetaan liha puristamalla kalat eräänlaisen lävikkörummun läpi. Lopputuotetta käytetään kuitenkin samankaltaisiin tuotteisiin kuin kalan jauhelihaa, eli kalapulliin ja pihveihin. Rakenteeltaan se on kuitenkin erilainen.

Saanto massauksessa vaihtelee kalalajeittain. Vähäisen kokemukseni mukaan saanto kalasta on luokkaa 35-40%. Tärkeä massauksessa on, että kala on ehdottoman tuoretta. Massattu, puristettu kala lähtee pilantumaan nopeasti. Näin ollen saalista ei voi juurikaan varastoida etukäteen isompaa tuotantoerää varten.

No hoitokalastuksen saaliit ovat kuitenkin pääsääntöisesti isoja, joten varastointi ongelmaa ei yleisesti ottaen ole. Kalamassaa peratusta käsitellystä kalasta saadaan normilaitteilla kalankoosta riippuen 150-300 kg / h. Vaihe sitoo tuolla määrällä kaksi työntekijää. Tästäpä alkaa massankin kilohinta muodostua, kun siihen lisätään vielä palkkakulujen, vakuutusten ym lisäksi vielä tila-, pakkauskulut ja kate. Ilmeisesti tänäpäivänä massat on saatu kokonaisuutena niin edullisiksi, että niitä on mahdollista hyödyntää kunnallisessa ruokahuollossa. Ja se on todella hieno asia. Lehtien mukaan ensikesäksi myös vähittäismyyntiin on tulossa massasta tehtyjä järvikalatuotteita. Tiriseekö siis suomesuvessa kesällä 2017 lahnapihvit ! Toivottavasti, näin viimeiset uutiset antavat olettaa.

Joskus muinoin muistan tehneeni koe-erää järvikalamassasta. Kalat tulivat hoitokalastushankkeesta ja saalis oli sekalaista särkikalaa. Suurin osa saaliista oli särkeä, mutta seassa oli myös salakkaa, lahnaa, pasuria ja säynettä. Kaikki kalat laitettiin massakoneeseen ja niistä valmistettiin kalapihvejä. Keskustelimme tästä mahdollisesti tuotantoon tulevasta tuotteesta ja sen  kaupallisen pakkauksen aineosaluettelosta terveystarkastajan kanssa. Tuolloin terveystarkastaja oli sitä mieltä, että aineosaluettelosta on käytävä ilmi mitä kaikkia kalalajeja massaan on käytetty ja minkä verran minkäkin kalalajin osuus on. Tämä tuntui tuolloin mahdottomalta. Muutaman tuhannen kilon hoitokalastuserästä olisi tuolla tiedolla siis lajiteltava eri kalalajit erikseen (tyyliin: kalaa 80 % josta särkeä 80 % 5 % sorvaa, 5% salakkaa, 5 % lahnaa, 3 % pasuria 2% säynettä). Tämä  olisi lisännyt massan hintaa työkulujen osalta. Aikaa tästä on jo parikymmentä vuotta, toivottavasti tämä ei ole enää tätä päivää vaan massan voisi myydä särkikalamassana,  jossa yleisesti särkikalan osuus on vaikka 80%.

Massojen lisäksi edullisena särkikalatuotteena on lehtitietojen mukaan kokonaisena kypsennettyä särkeä. Samaan tyyliin kuin purkitetuissa täyssäilyke särjissä, kala pehmitetään ylipaineessa niin, että sen ruodot pehmenevät ravinnoksi kelpaavaan muotoon. Tähän jalostusasteeseen särjet on ensiksi suomustettava, johon on olemassa koneita. Tämän jälkeen perattava ja mahdollisesti vielä paloiteltava. Painohäviö tulee tässä menetelmässä suurimmalta osin kypsennyshävikkinä. Työkustannuksia tulee ehkä hieman enempi kuin massauksessa. Purkkisärkien kilohinta on suuri, koska purkittaminen on työkustannuksiltaan arvokasta.  Kunnallisiin keittiöihin tehtäessä pakkauskoot ovat suurempia kuin säilykepurkkikaloissa, joka on kustannustehokkaampaa. Työnkustannuksia tulee tähänkin merkittävästi, mutta ilmeisesti myös tässä kokonaishinta pystytään pitämään kohtuullisena. Toivottavasti nämäkin tuotteet leviää kokosuomeen sieltä saaristomeren alueelta ja pian !

Aiemmin tässä blogissani olen valmistanut särkiseläkkeitä. Eli irrottanut pyytämistäni särjistä veitsellä selkälihat. Selkälihaa voi käyttää fileen tapaan vaikka paistamiseen, keittoihin, kalamarinadeihin. Tämä työ on hidasta, mutta takuulla kaiken vaivannäön arvoista.

Särkiseläkkeiden teko on kannattavaa kotiolosuhteissa, maku palkitsee. Myyntiin tehtäessä olisi löydettävä kohderyhmä, joka osaa arvostaa tuotetta ja hyväksyy sen korkean hinnan.

Mikäli särkiseläkkeitä tehtäisiin kaupalliseen myyntiin, nousisi sen kilohinta varmasti ainakin kuhafileen tasolle. Kuhan lähtöhinta kalastajalta on merkittävästi kalliimpi, mutta kuhafilettä syntyy tuotannossa ainakin kymmenkertainen määrä särkiseläkkeeseen verrattuna. Uskon kuitenkin, että myös tälle tuotteelle erikoistuotteena olisi kysyntää. Näillä tuotteilla ei tavoitella tuotannossa samoja määriä kuin vaikkapa kalamassoilla. Mutta nämä voisivat olla hienoja gourmee annosten aineosia, tai niiden käyttötarkoitus ja kohderyhmä tulee olla suunniteltu oikeiksi. Asian tiedostava ihmiset osaavat näitä tuotteita arvostaa ja oikea hinta hienosta kalasta lisää sen arvostusta.

Tässä sardelleista kuva tavallisesta italialaisesta ruokakaupasta. Kuva voisi hintansa puolesta olla suomestakin samoista kaloista. Oikealla halvempi pakkausvaihtoehto kuumasaumatussa muovipakkauksessa jossa kilohinta kalalle jää satasen pintaan. Pakkaus halvempi ja pakkaaminen nopeampaa. Vasemmalla tyylikkäämpi lasipurkki, jossa kilohinta 124 euroa (purkista 50% kalaa). Hinta olisi vielä korkeampi jossakin turisteille suunnatussa matkamuistomyymälässä tai lentokentällä. Miksi me suomessa ei uskalleta hinnoitella kalojamme näin? Esim särjestä saa vastaavaa maustekalaa, ohje löytyy aiemmasta blogistani "Särjen käsittelyä elävänäkuvana". Emmekö arvosta riittävästi omia kalojamme vai emmekö arvosta työtämme? Edullisten tuotteiden rinnalle voi tehdä myös arvokkaampia tuotteita vaikkapa kuvan tuotteiden tapaan.

Särkikaloja kannattaisi myydö myös arvokkaina erikoistuotteina. Kohderyhmänä voisivat  toimia ravintolat tai vaikkapa  matkamuistomyymälät, joissa myydään ulkolaisille turisteille paikallisia erikoisuuksia. Määrät olisi pieniä mutta kate kohdallaan. Tuotteet vaativat paljon käsityötä, mutta ne täytyisi voida hinnoitella niiden vaatiman arvokkuuden mukaisesti. Joskus olen ihmetellyt, miksi Italialaiset voivat tehdä sardellista arvokkaita, tyylikkäitä kalajalosteita. Nätisti lasipurkkiin asetellut fileet voivat maksaa kilohinnaltaan lähemmäs 100 euroa. Samaa kalaa saa peltipurkissa edullisesti, mutta tällainen matkamuistopurkki, jossa kalaa on muutamia kymmeniä grammoja, nostaa tuotteen kilohinnan omiin luokkiinsa. Se ei ole määrällisesti iso tuote, mutta katteellisesti hyvä. Kotimaisista särkikaloista vastaaviin erikoisuuksiin tai vaikka ravintola-annosten koristeeksi sopisivat esimerkiksi salakkajalosteet, pikku-pasurit, mutu jne. Ongelmaksi tietysti tulee se, ettei erikoiskaloille ole ammattimaista pyyntiä.

Mutu kypsyy pienen kokonsa vuoksi ruotoineen syötäväksi vähällä vaivalla. Kotona kannattaa kokeilla. Kaupalliseen myyntiin mutua ei pyydetä ja jos pyydettäisiin, olisi selvitettävä pyynnin vaikutus mutukantoihin.

Minipasurit on työläitä perata ja pyytää, mutta toimivat ainakin kotikokilla.

Pienet pasurit sopivat raaka-aineiksi tai koristeluun, niinkuin monet muutkin pienet särkikalat.

SÄRKIEN MAKU
Vieroksutaanko särkikalojen makua?  Moni mökkiläinen on kokeillut särkeä ruokakalana ja todennut sen kelvottomaksi. Eikä syyttä. Kesällä lämpimänveden aikaan, jolloin pääasiassa lomaillessa onkea mökkijärvessä liotamme, särkikalojen liha ottaa vedestä usein virhemakua. Heinäkuisesta, rehevästä humuspitoisesta järvestä pyydetty särki ei takuulla ole mikään hieno makuelämys. Myös muut kalat kärsivät maussaan pitkistä hellejaksoista. Joskus olen ostanut kasvatettua kirjolohta, jossa on ollut erittäin voimakas samainen virhemaku kuin särjissäkin. Särkikaloihin tämä virhemaku tullee kuitenkin useimmin ja helpoiten. Kylmästä vedestä pyydetty särki on aivan erikala maultaan.

Tässä on yksi särkikaloihin liittyvä ongelma. Ensinnäkin virhemakuisia kaloja maistaneet eivät helposti mielipidettään maun suhteen muuta. Mutta ennen kaikea tämä on haaste kalastajille ja jalostajille. Millä varmistetaan, ettei virhemakuisia särkikaloja pääse jalostusprosessiin ja sitä kautta kuluttajan lautaselle saakka. Jos tuotteen laatu vaihtelee niin,  juoskus särkituotteet ovat hyviä ja joskus jäävät syömättä, niin kuluttajat hylkäävät pian koko kalan.

Varmintapa välttää tämä, on pyytää särkikalat kylmänveden aikaan. Tunnen jalostajia, jotka ottavat vain jään alta pyydettyä särkeä virhemaun välttääkseen. Kala on kyllä erinomaista myös jäidenlähdön jälkeen, mutta veden lämmetessä virhemaku tulee monien järviemme särkikaloissa voimakkaasti esille. Kuinka käy, kun vedet lämpiävät keväällä ja särkikalatilausta on tuhansia kiloja jalostusyrityksessä sisällä? Voidaanko välttää kiusaus välittää lämmenneestä vedestä pyydettyt särjet ja tarjota asiakkaalle ei oota?  Jos virhemakuista tavaraa päästetään muutama kerta markkinoille, niin luulenpa, ettei särkikauppa kohta enää käy. On ehdottoman tärkeää, että jokainen lenkki kalantoimituksessa pitää kiinni kalan laadusta, yksikin virhemakuisen kalan toimittaja pilaa koko kalan maineen.

SÄRKIKALAT MAAILMAN RUOKAPULAN PELASTAJINA
Pelastaako särkikalat maailman ruokapulalta ja varmistaa ihmiskunnan proteiinin saannin? Ainakin MTV3 uutisoi, että särkikalat tulevat haastamaan nyhtökauran. Mitä ihmettä? Miksi ruoka-aineiden välille  pitää saada tällaista kilpailua. Haastaako juustot leikkelemakkarat? Entä tomaatti kurkun? Mielestäni vaihtoehtojen kasvu proteiinipitoisten raaka-aineiden valikoimissa ei lisää raaka-aineiden välistä kilpailua. Kun ruokavalio on mahdollista koostaa erilaisista proteiinipitoisista raaka-aineista, niin nämä raaka-aineet tukevat toisiaan. Kuka haluaa syödä nyhtökauraa joka päivä ? Tai särkikalaa? Yhtenä päivänä viikosta  proteiinin tarve voidaan tyydyttää nyhtökauralla, toisena päivänä kalalla. Kolmantena ne voivat olla palkokasvikset ja yhtenä päivänä, jos joku sitä vielä käyttää, niin lihalla. Monipuolisuus on tässä se juttu ja eri vaihtoehdot tukevat tosiaan.


Särkikaloilla voi alueellisesti olla  iso merkitys ihmisen proteiinin lähteenä. Globaalisti se ei tule vaikuttamaan ihmiskunnan ravitsemukseen. Tähän taas nyhtökauralla on mahdollisuus. Meidän runsaat särkikalakannat ehtyvät kyllä hyvin nopeasti, jos niillä aletaan ravitsemaan tulevaisuudessa vaikkapa 2 miljardia ihmistä. Särkikannat eivät maailmaa pelasta,  vaikka tehtäisiin kaikista meidän järvistä reheviä särkikalakasvattamoja.  Ja toivottavasti ei tehdä.


Kun kaikki nämä asiat huomioidaan ja saadaan särki nyt ja jatkossa laadukkaana ja käyttötarkoitukseen oikean hintaisena kuluttajalle, voi särki hyvinkin olla yleinen ruokakala Suomessa hyvinkin pian. Kalaa ainakin on riittävästi, sen maku on mitä maittavin ja särkikaloissa on vaikka kuinka mahdollisuuksia.  Toivottavasti nyt viimein saadaan tämä vähänhyödynnetty raaka-aine  sille kuuluvaan arvostukseen meillä suomessa. Ja meille vapaa-ajankalastajille, me  ollaan etuoikeutetussa asemassa. Harrastuksemme kautta voimme saada näitä herkkuja lautasellemme tuoreena ja tietämällä mistä ne on pyydetty. Ei jätetä särkikaloja jäälle pilkkireissuilla vaan kannetaan ne kotiin ja laitetaan pannulle. Jos et ole koittanut niin  koita. Yllätyt positiivisesti.

Mandariini Hauki

Mandariinit on halpoja uudenvuoden tienoilla. Tarjouksessa olevat mandariinit herätti mielenkiintoni, voisiko noita kokeilla kalan kanssa. Miksipä ei kun sitrushedelmistä sitruunaakin yleisesti laitetaan kalan päälle. Makeuttahan mandariinissa on enempi, mutta myös sitä tuttua kalalle sopivaa hapokkuutta.

Eli laitoin kotona viimeisiä haukifileitä sulamaan ja kävin hakemassa kaupasta pussillisen edullisia mandariineja. Kotiin oli syksyllä tullut hankittua mehulinko, eli irrotin mehun mandariinista mehulingolla.  Mehun saa talteen myös käyttämällä vaikka sitruspuristinta. Mehulingossa sekaan tulee enemmän myös hedelmälihaa, jota kastikkeessa saa olla myös.

Hauki on hyvä siivuttaa hieman kohmeisena, jolloin siivuista saa hyvin ohuita. Siivutus pyrstöstä päänsuuntaan, jolloin fileen ei tarvitse olla ruodotonta. Ruotoja ei kuitenkaan huomaa, koska ruodot leikkautuvat näin päin ohueksi siivuttaessa huomaamattoman pieniksi.

AINEKSET:
6-8 mandariinia ( noin 3 dl mehua)
n 1 rkl maissitärkkelystä
500 g haukifilettä
perunajauhoja
suola, valkopippurijauhe
½ kalaliemikuutio
½ punainen chilipaprika
1 hienonnettu salottisipuli
öljyä

• Freesaa hienonnettu sipuli. Lisää mandariinimehu, liemikuutio ja kiehauta. Suurusta maissitärkkelyksellä.
• Kuutioi chili ja lisää kastikkeen sekaan.
• Mausta haukisiivut suolalla ja pippurilla ja leivitä perunajauhoissa.
• Kuumenna pannu, lisää tilkka öljyä ja leivitetyt haukisiivut.
• Nostele hauet lautaselle tai vadille ja lisää kastiketta haukien päälle. Tarjoa lisäkkeenä vaikkapa jasmin riisiä.

En tiedä onko tällä ruualla mitään perinteitä missään. Voi hyvinkin olla, mutta en ole ennen tähän yhdistelmään törmännyt. Mutta hyvin maistui!

Uudenvuoden ruokana menetteli, kun ei nakkejakaan ollut tarjolla.
 

Haukea, simpukoita ja muita jouluisia makuja

Joulun lähestyessä tuli viikonloppuna taas tarve tehdä pilkkireissulle eväät. Vaikka en niin kovin jouluihminen olekaan, ajattelin väsätä ruuaksi jotakin jouluisen makuista, pikkujoulupilkki hengessä.
Pakastimesta löytyi kesällä pakastettua haukifilettä.  No haukihan sopii joulukalaksi hyvin, eikös se presidenttikin saa lahjaksi joka vuosi jouluhauen. Lisäksi piti hommata  kaupasta erilaisia kasviksia, mausteita sekä sinisimpukoita.

Keittoainekset. Vain simpukat puuttuu kuvasta.

Sinisimpukoiden tilalle kävisi varmasti hyvin valikoidut kotimaiset järvisimpukat. Niitä vaan ei ole myynnissä ja jään alta sukelteleminen on aika kylmää ja vaarallista puuhaa. Mikään simpukka asiantuntija en ole, mutta kuitenkin joskus olen  niitä keitellyt. 2006 tuli tehtyä puolenkymmentä koe-erää simpukka keitoksia silloisen Joensuun yliopiston järvisimpukoiden hyödyntämishankkeeseen. Resurssia tuolloin ei ollut riittävästi, että olisi saanut kartoitettua millaiset simpukat loppujen lopuksi meiltä luonnosta soveltuvat parhaiten ihmisravinnoksi. Koekeittoja ehdittiin tekemään muistaakseni 2-3 päivänä. Joka tapauksessa jotakin suuntia nuokin muutama keittokerrat antoivat. Ensinnäkin, eri vesistöjen simpukoissa oli huomattavia eroja. Parhaat simpukat olivat kirkasvetisissä vesissä, joissa simpukat elivät hiekkaisemmassa pohjassa. Simpukoiden ikä ja koko olivat ratkaisevassa asemassa. Meillähän järvisimpukka kasvaa melkoisen suureksi ja noissa koe-keitoissa täysikasvuisista isojärvisimpukoista tehdyt keitokset eivät onnistuneet. Simpukat olivat sitkeitä ja tunkkaisen makuisia. Mutta ehkä niistäkin olisi useammalla koekeitolla saanut parempia. Samoin simpukan onnistumiseen vaikuttaa simpukkalajike. Meillä järvissä elelee puolenkymmentä simpukkalajia..

Sumputtamisella oli myös iso merkitys. Simpukoita pidettiin puhtaassa hapetetussa vedessä jopa kaksi viikkoa, että ne puhdistivat suolensa ja maku raikastui. Myös vuodenajalla tuntui olevan merkitystä. Parhaimmat keitokset tehtiin kevään simpukoista

Parhaimmat maistuvat järvisimpukat saatiin kirkasvetisestä järvestä sukelletuista 2 vuotiaista simpukoista. Se olivat kutakuinkin sinisimpukoiden kokoisia. Simpukan kasvu vaihtelee vielä vesistökohtaisesti, saman kokoiset simpukat esim. Höytiäisessä olivat jo 3 vuoden ikäisiä.

Ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan järvisimpukoita ruuan laitossa, kunhan jäät taas lähtevät. Perinteisillä sinisimpukkaresepteillä pääsee alkuun. Suosittelen kokeilemaan noita sinisimpukan kokoisia melkoisen pieniä simpukoita ja jättämään isot vielä järveen. Noilla ainakin itse onnistuin parhaiten. Sumputus onnistunee vaikka akvaarion hapetuslaitteen avulla vesiastiassa, jonka vettä vaihtaa vielä päivittäin. Sumputusta ainakin viikon ajan. Mahdollisesti sumputus onnistuu perinteisessä sumpussakin kirkasvetisessä lähdepohjaisessa lammessa. Kunhan simpukat eivät pääse pohjan kanssa kosketuksiin, koska sieltä ne saavat lisää ruokaa ja suolisto ei näin puhdistu.

Monenlaista proteiinin lähdettä meillä olisi suomessakin hyödynnettävissä. Simpukoiden lisäksi vesissämme elää myös katkoja, joista isoimmat alkavat hyvinkin olla pienen katkaravun kokoisia. Näin meillä voisi hyvinkin valmistaa omista raaka-aineista vaikka Frutti Di Mare pizzaa, johon voitaisiin käyttää järvisimpukkaa, purkitettua haukea ja järvikatkaa. Tällöin tämän ruispohjaisen pizzan nimi Frutti di Lagoksi...... Järvikatkoja en ole koskaan testannut, enkä todellisuudessa tiedä olisiko se hyödynnettävissä. Onko isojen katkojen kannat edes sellaisia, että niitä voisi hyvällä omallatunnolla pyytää. Tätä isoa katkaa esiintyy vain joissakin syvimmissä sisävesissämme. Itse en näitä ole edes koskaan nähnyt. Pientä järvikatkaa olen joskus tavannut tiettyjen järvien pilkkiahventen suussa ja vatsassa. Tai ainakin olen katkoiksi nämä äyriäiset tulkinnut.  Nämäkin ahvenet ovat järjestään tulleet syvältä. Näitä pieniä äyriäisiä pääsee näkemään esimerkiksi Kuoringan syvänteistä pilkittyjen ahventen suusta.

Simpukoiden osalta on hyvä myös muistaa, että kaikki simpukat eivät ole suomessa hyödynnettävissä. Joessa elävät vuollejokisimpukka ja jokihelmipsimpukka ovat rauhoitettuja. Ainakin jokihelmisimpukka eli raakku  on myös kärsijänä jokien rakentamisessa ja vaelluskalojen heikosta tilasta. Kuten muutkin simpukat, raakku elelee toukkavaiheen kalojen kiduksissa. Raakun isäntäkaloiksi kelpaavat vain lohi ja taimen. Kun lohi ja taimenkannat eivät voi hyvin, kärsii tästä myös raakku. Kiitos jokien perkaamisen ja patojen rakentamisen.

Varmin tapa välttää rauhoitettujen simpukoiden ottaminen ruuaksi, on pyytää simpukat järvestä. Järvien simpukat eivät ole rauhoitettuja ja niiden kannat vaikuttavat paikkapaikoin erittäin suurilta. Sitä, olisiko niistä  kuitenkaan vaikkapa ammattimaisesti hyödynnettäväksi, en osaa sanoa. Simpukat ovat erittäin tärkeä osa vesistöjen ekosysteemiä ja jos niitä alettaisiin pyytämään isommissa määrin voisi sillä ehkä olla vaikutusta veden laadun heikkenemiseen. Yksi järvisimpukka suodattaa ja puhdistaa vettä noin 40 litraa vuorokaudessa.

Mutta nyt siis käytin sopassa sinisimpukoita, joita saa tuoreena markettiemme kalatiskeiltä. Ruuaksi laitettavan simpukan tulee olla rikkoontumaton ja elävä. Elävä simpukka sulkeutuu tiukasti kiinni. Jos simpukka on auki eikä pestessäkään sulkeudu, voi siihen ripsauttaa vähän suolaa. Jos simpukka ei silloinkaan sulkeudu, on se kuollut ja se on viskattava pois.

Jouluinen hauki-simpukkakeitto

 

Liemi:

1,5 l kalalientä (itse tehtyä )

2 tl kokonaista kardemummaa

2 kanelitankoa

20 kokonaista neilikkaa

n 20 g pala inkivääriä

 

- keitetään mausteista maku irti noin 20 minuuttia

 

400 g haukifilettä

3 tomaattia

3 porkkanaa

1 purjon vihreät osat

2 salottisipulia

1 varsisellerin varsi

1 keltasipuli

1 l vesi

1,5 l maustettu kalaliemi

1 kg sinisimpukoita

lehtipersiljaa

ruohosipulia

1 sitruuna

Suikaloi kasvikset ja haukifile.
Freesaa sipulit ja porkkanat. Lisää loput kasvikset ja vesi sekä haukikuutiot. Kiehauta.
Lisää kiehuva  maustettu kalaliemi. Keitä varovasti kiehuen 15 minuuttia. Lisää pestyt simpukat ja keitä vielä 5 minuuttia. Purista sekaan yhden sitruunan mehu.
Silppua päälle tuoretta ruohosipulia ja lehtipersiljaa.

Tästä eväästä riittää noin 10 hengelle. Keitossa käytetyt mausteet sopii varovasti käytettynä suomalaiseen makuun ja tuo meille makuna varmasti ensimmäisenä mieleen joulun. Nämä mausteet kalaruuassa eivät kuitenkaan ole ihan tavattomia. Esimerkiksi Aasian suunnalla käytetään joissakin kalaruuissa näitäkin mausteita. Mutta tämä ei kuitenkaan ole mikään aasialainen perinne ruoka. Perinteisempään tapaan simpukoita valmistettaessa nuo mausteet  kannattaa jättää pois.

Tuskin mikään saa aikaan niin voimakasta joulumieltä, kuin jouluinen hauki-simpukkakeitto. Elävät simpukat lisättiin soppaan vasta nuotiolla. Pakkaseen mentäessä pitää varmistaa ettei elävät simpukat jäädy, eli ne kannattaa pakata huolellisesti kylmälaukkuun.
 

Onkimadot hukassa

Lähdettiin taas viettämään juhannusta Kolin seudulle. Lähtötohinassa unohdimme  käydä Joensuussa onkimato ostoksilla. Voisi hyvin kuvitella, että mitäpä tuosta, kyllähän maalta matoja löytyy. Mutta se ei ole aivan niin yksinkertaista. Eilen illalla vielä kaivettiin maata lähialueilta, saaliina yksi onkimato. Sillä ei vielä pitkälle pötkitä, kun haaveissa olisi päästä narraamaan pohja-ongella ahvenia karikoiden laitamilta.

Tämä ongelma ei todellakaan ole uusi. Useana kesänä on kylällä kierrelty kyselemässä, mistä matoja mahdollisesti voisi ostaa. Elävästi mieleeni tulee noin viiden vuoden takainen tapahtuma, kun meidät ohjattiin matojen perässä erään maatalon pihaan, jonka pellolta kuulemma matoja voi käydä kaivamassa. Talon isäntä antoi meille lapion ja opasti hyvälle matopaikalle heinäpeltonsa laitaan, josta aloitimme kaivamisen. Sää oli helteinen, maa kuiva ja olo juhannuksen jälkeen väsynyt. EI mikään optimitilanne madonkaivuuhommiin siis. Noin puolituntia rehkittyämme alkoi tuntua, ettei se onginta olekaan hyvä idea.  Yhtään matoa ei ollut löytynyt ja niinpä koitin hiestä märkänä palauttaa lapion huomaamattomasti  takaisin talon seinustalle. Mutta kuinkas kävikään, talon kulmalla isäntä tuli vastaan ja kysyi heti, että ”löytyikös matoja”. Tilanteen kerrottuani isäntä päätti lähteä avuksi ja tokaisi vielä että ”kyllä me matoja löydetään”.

Niinpä isäntä käynnisti traktorin, johon  oli kiinnitettynä  kaivuri ja ajoi ”hyvälle” matopaikalleen. Alkoi pellon kääntäminen kaivurilla. Isäntä nosti pellosta isoja savi-multalohkareita, joita minun sitten helteessä piti hajottaa pienemmäksi lapiolta. Tilanne oli saanut aivan liian isot mittasuhteet. Tuntui että madon kaivuun sijasta olin joutunut peltotöihin.

 Jonkin aikaa peltoa käännettyämme se viimein löytyi. Yhden multakokkareen sisältä löytyi mato ja isäntä sammutti voitonriemuisena traktorinsa. Kiittelin, että eiköhän me tällä pärjätä. Matomäärä ei ollut lähellekään sitä mitä olisin alkutilanteessa toivonut, mutta nyt näyttelin tyytyväistä ja olin lähtevinäni ongelle. Todellisuudessa mieli halasi jo saunan lämmitykseen…

 Tuon tapahtuman jälkeen olen kysellyt joka vuosi Kolin kaupoista onkimatoja, mutta ei. Matokauppa ei näytä täällä kiinnostavan. Jotain kuusenkerkkäsiirappia on kyllä useammassakin turistipisteessä myynnissä, mutta ei matoja. Kuusenkerkkäsiirappi on varmasti hyvää ja se sopii hyvin Kolin valikoimiin, mutta uskallan väittää, että niin tekisivät onkimadotkin.

Mietitäänpä vaikka kuinka monesti olen elämäni aikana ostanut tuota hyvää kuusenkerkkäsiirappia? Tasan kaksi kertaa. Luulen, että se on yli keskivertosuomalaisen. Kuinka monesti ostan matoja? Noin 5-10 purkkia vuodessa. En koe olevani matojen suurkuluttaja, toiset kalamiehet varmasti ostaa niitä monin kertaisesti, mutta varmasti on paljon myös niitä jotka eivät osta niitä ollenkaan. Voisi kuitenkin leikitellä ajatuksella, että kalastavista suomalaisista jokainen harrastaja ostaisi 2 purkkia matoja / vuosi. Suomessa kalastuksen harrastuksekseen on ilmoittanut 1,6 miljoonaa henkilöä (Luken tilasto 2015). Matopurkin hinta kokemukseni mukaan on keskimäärin 5 euroa, eli tällä laskuopilla kyseessä maansisäisesti on liikevaihdoltaan 16 miljoonan euron bisnes.

Ja kuinka monen aloittelevan harrastajan uusi harrastus tyssääkään juuri siihen, että mökkilomalla ollessa ei kyläkaupasta löydy onkimatoja ja lähimmän matopaikan pellon kääntötyöt tappavat viimeisetkin onkihalut. Eli kasvupotentiaalia harrastajamäärissä on kun tehdään aloittaminen entistäkin helpommaksi.

Matoja suomalaisten lisäksi ostaisivat varmasti myös maahan tulevat kalastusmatkailijat. Kalastusmatkailijoiden lisäksi niitä ostaisivat varmasti myös kymmenet tuhannet muut maahan luonto- ja mökkilomalle tulevat. Ja mikäpä estäisi lähtemästä matobisneksellä myös vientimarkkinoilla. Eli vain taivas on rajana matokaupassa.

 Iso osa tämän hetken matobisneksestä on ulkomaisissa käsissä. Itsekin ostan usein mm hollantilaisia matoja. En tiedä onko tietotaito ulkomailla matojen kasvatuksessa parempi kuin suomessa, mutta joka tapauksessa arvostan matojen kasvattajia, ei ole sekään ihan yksinkertaista puuhaa. Tai koitappa saada pellosta keräämäsi madot elämään purkissa kuukausia, yleensä ne kuolevat jo muutamissa päivissä. Tuotekehittelyn tulos tämänkin, joka on varmaankin keskittynyt matolajikkeisiin, pakkauksiin ja purkkiin laitettavaan ”multa ainekseen”, jotka vaikuttavat matojen elinikään.

Kotimaisiakin  madon kasvattajiakin on ja hyviä matoja heiltäkin saanut. Näitä ei vaan ole monessa paikkaa saatavilla. Myös maakunnasta Kiteeltä löytyy matojen kasvattaja, onnea ja menestystä sinne suuntaan!

Matokaupan markkina-asema suomessa pitäisi ottaa suomalaisiin käsiin. Jos meillä siihen tietotaitoa on, niin miksipä maksetaan onkimadoista ulkomaille? Tietenkin matojen säilyvyysominaisuudet tulee olla samalla tasolla kuin ulkomaalaisilla, mutta myös muita markkinointitempauksia tulee miettiä.  Iso osa onkijoista kaivaa edelleen matonsa, mutta uskon vahvasti, että madoissa on eroja, kuten viineissä. Tämä vanha sanonta ( noin tunnin vanha tätä kirjoittaessani) pitää varmasti paikkansa. Takuulla kalat syövät toisia matoja ennemmin kuin toisia. Markkinoinnissa voisi hyödyntää vaikkapa; Kenen madoilla voitettiin mikäkin onkikisa? Millä madoilla saatiin ennätyslahna ja kuinka nämä madot pelastivat  lomaviikon Lapissa? Madoille tulee saada meriittejä ja tarinat, silloin ne myyvät.

 Mutta palataanpa Kolille. Kiinnostaako bisneksen teko? Tule Kolille matoyrittäjäksi! Matopurkki maksaa Joensuussa yleensä sen 5 euroa. Kolilla siihen voisi laittaa vielä Kolin lisää, koska tuskin kukaan lähtee matoja Joensuusta asti hakemaan.  En ole varmasti ainut mökkiläinen, joka niitä onkimatoja kesän aikana täällä kaipailee. Osa mökkiläisistä ei edes tiedä tarvitsevansa matoja, vaan se tulee kertoa heille.  Kun tarjontaa olisi, niin olisi ostajiakin. Mökkejä Kolin alueella kuitenkin on satoja, kyllä tässä on bisneksen paikka.

Matokauppa tulisi tehdä vielä niin  näkyväksi, ettei niitä  tarvitse joka kioskista käydä kyselemässä. Tienvarteen isot mainokset, missä kerrotaan  mistä matoja voi ostaa! Munkkikahvien sijaan tien laidassa voisi olla isot mainoslakanat ” UNOHTUIKO ONKIMADOT, KURVAA MATOKAUPOILLE”. Näin matoja  kävisi ostamassa moni mökille tulija, myös ne joilla ne ei ole edes päällimmäisenä mielessä.

 Madon myynnin yhteyteen kannattaisi tietysti varata myyntiin myös onkivapoja ja muita välineitä. Matoja ja onkivehkeitä myymään tulisi hommata  asiansa osaavat konsulentit; naisten kukkaron nyörit aukeaa parhaiten kun myymässä olisi joku atleettinen Mr Mato 2016  ja miesten päitä kääntämässä voisi olla Mato Missi,  jotka olemuksellaan saisivat  madot myytyä kenelle tahansa. Samalla tietysti kannattaisi kalastusvälineiden lisäksi myydä myös fileerausveitset, perkuusakset, kylmälaukut, savustuspurut, savustimet, salaattitarpeet jne. Bisneksellä olisi edellytyksiä kasvaa vaikka kuinka suureksi.

 Ja kun homma saataisiin kunnolla käyntiin, voitaisiin Kolilla pitää suomen ensimmäiset Matomarkkinat! Tapahtuma jossa onkimiehiä tulisi pitkienkin matkojen takaa valitsemaan onkimatojaan ja tilaisuudessa matojen kasvattajat voisivat tutustua toisiinsa ja verkostoitua. Tapahtumassa vertailtaisiin eri kasvattajien matojen ominaisuuksia ja saavutuksia sekä  valittaisiin maailman paras madonkasvattaja! Samoina päivinä voisi Ukko-Kolilla pitää asiantuntujaluentoja, jossa maailman huippu matobiologit ja muut asiantuntijat kertoisivat viimehetken tietojaan matotalouteen liittyen. Hotellin aulassa pääsisi pelaamaan Worms peliä ja myös Nokian kännyköissä ollut matopeli saisi aivan uutta nostetta. Tapahtuma voisi huipentua rokkikonserttiin, jossa lavalle nousisi Mato Valtonen.

 Kolin alueen työttömyysaste lähtisi laskuun ja pikkuhiljaa koko suomi olisi nousussa. Matojen voimalla!

 Nämä nyt haavekuvina, palataanpa tähän päivään ja maanpinnalle. Totuus on, että matoja Kolilta ei taaskaan löytynyt.  Tänään matoja S-marketilta kysyessäni sain vastauksen, että ” Taunolla on matoja, mutta ei tiedetä missä Tauno on”. No se ei paljon lohduta. Jos Taunolla on matoja, niin toivottavasti Tauno on mennyt lääkäriin. Ja kun matokuuri on otettu niin ne petokalat kannattaa jatkossa  kypsentää huolella…. Mitäkö söin tänään? Mitäpä se sulle kuuluu, mutta en ainakaan ahventa.

Tämä kuva on lavastettu, eikä liity millään tavalla jutun tapahtumiin.

Matti Pasanen

(kirjoittaja ei ole minkään sortin matoasiantuntija, joten kirjoituksessa voi olla asiavirheitä)

Ei pöllömpi kalastuspäivä Paiholassa

Syksyllä 2015 alettiin miettimään, kuinka kalastuksen voimalla voisimme olla auttamassa maahamme tulevia turvapaikanhakijoita. Niinpä ryhdyimme Lesnan Naputtajien ja muiden asiasta kiinnostuneiden vapaa-ajankalastajien kanssa järjestämään maahantuleville kalastusohjelmaa.. Tarkoitus on saattaa maahan tuleville tiedoksi suomalaisia kalastustapoja, kalastusta koskettavia sääntöjä, vastuullista kalastusta ja tietenkin, tarjota heille mahdollisuus tähän upeaan harrastukseen.

Ensimmäisellä tapaamiskerralla ongittiin noin kolmenkymmenen alle 10 v lapsen kanssa, ilman saalista. Mutta päivä oli silti onnistunut, lapsien into onkihommaan oli valtavaa. Se ilo minkä he kokivat, kun saivat pitää onkea kädessä tai kun saivat aikaan siimasotkuja, jäi mieleen ikuisesti.

Toinen tapaamiskertamme oli suunnattu aikuisille, yli 20v miehille , jotka ovat tällä hetkellä vastaanottokeskuksessa Paiholassa. Päivään heitä ilmoittautui noin 50.  Onginnan ohessa kävimme myös sääntöjä läpi, veimme viestiä mm kalastusluvista ja lohen rauhoituksesta.

Onkijoita levittäytyi pitkin rantoja usean sadanmetrin alueelle.

Paiholan tiesimme jo etukäteen hyväksi kalapaikaksi. Lokakuun loppu ei ole ehkä kaikista otollisinta onginta-aikaa, mutta kalaa tuli hyvin. Kaikki eivät saalista saaneet, mutta rannalle nousi ahventa, särkeä, seipiä, yksi kirjolohi ja yksi isohko säyne. Useita kirjolohia mato-ongista karkasi siiman pettäessä. Moneen varmasti iski tämän päivän jälkeen kalastusinnostus.

 Onkimiehille päivän kohokohtia.

Kalastajat ottivat kaikki, pienetkin kalat talteen ruuanvalmistusta varten, myös seipit ja särjet. Näytin malliksi, kuinka ahven nyljetään, miten säjestä tehdään seläkkeitä ja kuinka kalat suomustetaan ja avataan. Suurimmalle osalle perkaaminen omalla tavallaan taisi olla jo tuttua. Kirjolohen he halusivat kypsentää kokonaisena. Säyne suomustettiin ja avattiin selkäpuolelta irakilaisten toiveiden mukaan. Kännyköistä he näyttivät kuvia, kuinka selkäpuolelta avattu kala heillä loimutetaan kypsäksi avotulella. Itselle syntyi kipinä, että näiltä kavereilta täytyy oppia, kuinka kalaa valmistetaan irakilaisittain. Toivottavasti talvenmittaan pääsenkin antamaan tälle sivulle muutamia uusia kalaohjeita joissa on vahva irakilais vaikutus.


Reipasta ja innokasta kalaporukkaa. Osalla varustus oli heikko syksyiseen suomeen, kuten sandaalit ilman sukkia...mutta iso osa porukasta istui kolmetuntia uskollisesti ongella ja olisivat istuneet pidempäänkin, mutta keräsimme onget pois.

Päivän hienoin saalis oli kuitenkin komea säyne, Tässä Jouni avustaa.

Jos kiinnostaa tulla kalakaveritoimintaan mukaan, niin liityppä suljettuu fb ryhmäämme "Kalastusta maahanmuuttajille"

Kalastusseuran lapinreissu

Heinäkuussa kävimme Lesnan Naputtajien porukalla Inarin suunnalla kalassa. Ongelmia matkaan mahtui lähinnä veneenvuokraamisen aihauttamien sekaannusten vuoksi. Alla juttua vuokraamishässäkästä. Muuten reissu meni oikein kivasti. Tarkempi reissu rapska löytyy seuran sivuilta:

http://lesnannaputtajat.blogspot.fi/2015/07/naputtajien-kesareissu-2015.html

Ivalon Auto

Tämä kauppa kannattaa mielestäni kiertää kaukaa. Tai jos on pakko ajaa Ivalon läpi niin suosittelen lisäämään tämän kohdalla vauhtia. En kuitenkaan yllytä nopeusrajoitusten rikkomiseen. 

Tämä kappale on omistettu Ivalon autolle. Niin oleellinen vaikutus sillä oli reissuumme. Tähän kirjoittamamme asiakaspalvelukokemuksen perusteella kukin lukija voi tehdä omat johtopäätöksensä, kannattaako kyseisen yrityksen palveluja käyttää.

Meille oli siis vuokrattu lujitemuovivene Ivalon autosta 20 hp nelitahtimoottorilla ja vapatelineillä viikoksi hintaan 700 euroa. Maksu suoritettiin etukäteen. Veneen piti olla trailerilla ja niinhän se olikin. Ensimmäinen yllätys kuitenkin oli se, että traileri piti palauttaa veneen laskun jälkeen. No eipähän käydä ainakaan useammalla järvellä, tuumimme. Ja onneksi mökkimme ei ollut kuin 15 km päässä Ivalosta. Jos  mökille olisi ollut matkaa vaikkapa 100 km, niin olisi palauttaminen ollut ikävämpi yllätys.


Tankkasimme veneeseen 25 litran säiliön täyteen bensaa ja lisäksi varakanisterin. Lähdimme laskemaan venettä. Veimme veneen järveen ja aloimme starttaamaan konetta. Ei käynnisty. Soittelimme Ivalon autoon, jossa kerrottiin, että kyllä se eilen vielä toimi ihan hyvin. Starttailimme konetta oman aikamme, mutta ei edistystä. Kohta Ivalon autosta soitettiinkin, että älkää enää yrittäkö startata, siitä puuttuu osia ja huoltomies tulee laittamaan ne paikalleen kohta. Ainakin toista  tuntia uisteluaikaa oli tärvääntynyt, ja huoltomies tuli rantaan. Laittoi puuttuvat osat paikalleen ja johan se kone hyrähti käyntiin. Huokaisimme tässä vaiheessa vielä helpotuksesta. Kaksi naputtajaa lähti ajamaan venettä parin kilometrin päähän mökille, josta oli edelleen tarkoitus jatkaa kalalle.


Matka kestikin jonkin aikaa. Kone sammui kymmeniä kertoja tuon parinkilometrin aikana. Vene saatiin kylläkin mökille, mutta ei puhettakaan, että tuolla uskaltaisi lähteä Inarin isoille selille, eli taas soitto vuokraajalle, että kone ei toimi. Jonkun tunnin kuluttua liikkeestä tulikin huoltomies jälleen rassaamaan konetta. Mietimme jo, että eihän kone ole ollut kunnossa jos se aamulla vielä oli purettuna, kun  osa osista jäi siihen unohduksissa laittamatta. Vahvistusta epäilyillemme tuli siitä, kun koneen huoltaja soitti kuullemme pomolleen ja kertoi: " Minähän sanoin että tämä kone on paska, ei tämä toimi".


Huoltomies kävi mökillä illan aikana pariin otteeseen. Kävi koeajamassakin venettä, joka sammui keskelle järven selkää. Rantaan hän kylläkin sieltä vielä pääsi. Huoltomies lupasi tuoda tilalle uuden veneen. No tämä eka uistelupäivä oli jo pilalla, painelimme osa lähijärville kalastelemaan rannoilta, muutaman naputtajan jäädessä kämpälle.


Uusi vene tulikin illan aikana. Se ei vaan ihan vastannut tilaustamme. Lujitemuovin sijaan saimme puuveneen, jossa ei ollut vapatelineitä, ei kaiteita. Kaiken lisäksi vene vuoti. Eikä mitenkään tihkuttanut vettä, vaan sitä tuli laidoista ihan kunnolla. Ohjeeksi saimme, että pitäkää pilssi päällä kokoajan, ettei uppoa. Mitenhän paljon vuokraaja ajattelee asiakkaiden turvallisuutta. Vuokraa rikkinäisiä epävarmoja koneita ja vuotavia veneitä isolle tuuliherkälle järvelle.
Lisäksi ensimmäisen veneen mukana meiltä hävisi 25 litraa bensiiniä, joka ei koskaan palautunut.

Maksaisitko kuvan veneestä 700 euroa / viikko? Kaupan päälle sai vuokra-ajalle 2 kpl pelastusliivejä, sekä pienveneissä harvinaisemman juoksevan veden.

Pilssi pumppasi vettä pos veneestä jatkuvasti.

Heti mökille saavuttuani soitin jälleen veneen vuokraajalle. Ilmoitin, että emme ole tyytyväisiä tulleeseen veneeseen ja että vaadimme tilaustamme vastaavan veneen. Lisäksi sanoin, että olisi asiallista jos veneen vuokraaja edes pahoittelisi tapahtunutta. Pahoittelua ei kerjäämälläkään tullut, vaan siihen hän vastasi jämäkästi "Niin".

Vuokraaja ilmoitti, että vanha moottori korjataan aamulla ja saamme veneen iltapäivällä. Lisäksi hän ilmoitti, että ilmoittaa tarkemman veneensaamisajankohdan puoleenpäivään mennessä. Emme suostuneet veneen moottorin korjaamiseen, vaan sanoin, että haluamme uuden moottorin, tuolla rämällä emme isolle järvelle uskalla lähteä. Siitä huolimatta vuokraaja tärväsi seuraavan päivän koneen korjaamiseen. Pyysin vuokrajaa tuomaan veneen henkilökohtaisesti paikalle, että voimme neuvotella hyvityksestä. Tämä ei sopinut, koska hän oli kuulemma Rovaniemellä.....itse veikkailin ennen puhelua että eiköhän hän ole Helsingissä käymässä, väärinpä arvasin.....

Seuraava aamu koitti, mitään ei kuulunut, mitä nyt  puuveneestä automaatti pilssin ääni muutaman minuutin välein. Lähdimme kalastamaan Kaamasjoelle, muuten aika menisi vain istuessa ja odotellessa venettä.

Kello tuli 12:00 eikä puoleen päivään mennessä oltu ilmoitettu veneestä mitään, vaikka niin oli luvattu. Tuntui että tässä firmassa  syödään sanoja ihan urakalla. Laitoin viestiä joelta vuokraajalle, joka vastasikin, että saamme veneen seuraavana päivänä kymmenen maissa aamulla. V- käyrä nousi aika korkealle. Vai huomenna 10 maissa, tähänkään mennessä yksikään lupaus ei ole pitänyt paikkaansa. Ja nyt vene oli myöhässä jo yli vuorokauden. Ei edelleenkään edes pahoitteluja.

Laitoin asiasta viestiä muutamaan keskusteluryhmään Facebookiin, tiedottaakseni muitakin tapahtuneesta ja siksi, jos mahdollisesti löytäisimme uuden veneen. Jo tuossa vaiheessa olisimme muuten peruneet kaupan, mutta tiedossa ei vielä ollut mistä muualta voisimme veneen vuokrata. Ilmoitin vuokraajalle, että vaadimme hyvitystä veneestä jo nyt 500 euroa. Vuokraaja ilmoitti että hyvityksestä neuvotellaan sitten, kun palautamme veneen. Neuvotellaan sitten kun palautamme veneen, jota ei oltu vielä saatukaan ??!!!!! Meillä siinä vaiheessa neuvotteluja olisi olleet aika huonot pelikortit.

Tuli seuraava aamu ja kello 10 eikä taaskaan vuokraajasta kuulunut mitään. Päätimme porukassa, että perumme kaupan saimme uutta venettä tai emme. Käytetään vuokrarahat sitten vaikka kalastuslupien ostoihin ja käydään mahdollisesti jossain etempänäkin. Kaupanpurkamisen perusteet olivat kuitenkin mielestämme niin selvät, että emme nähneet syytä miksi emme saisi rahoja takaisin. Jossain vaiheessa vuokraajalta tuli  viesti että vene on kunnossa, haemmeko vai toimittaako hän sen mökille. Vene saataisiin siis 2,5 vrk jälkeenpäin aikaisemmasta suunnitelmasta, joten ilmoitin, että perumme kaupan. Uisteluajasta olimme menettäneet jo yli kolmanneksen alkuperäisestä suunnitelmasta.

Menimme liikkeeseen ja hakemaan omia rahojamme pois. Vuokraajan käytöksen koimme hyökkääväksi. Pahoitteluja ei tullut edelleenkään,  eikä niitä näköjään ollut odotettavissakaan. Sanoimme, että perumme kaupan ja vaadimme rahojamme takaisin. Se ei vuokraajalle käynyt. Vene oli trailerilla, jonka ihan piruuttamme tarkastimme. Trailerilla oli sovitunlainen vene, mutta pienemmällä moottorilla kuin mitä olimme vuokranneet. Eli taaskaan ei olisi mennyt niin kuin oli sovittu.

Yrittäjänehdotus oli että hän hyvittää 300 euroa ja otamme kyseisen veneen. Emme luonnollisestikaan suostuneet, mutta kunnon puheyhteyttä tähän henkilöön ei saatu. Kerroimme että olemme tulleet jopa 1000 km päästä tänne pitkään odotetulle uistelureissulle ja nyt saamme tällaista palvelua, vaadimme rahoja takaisin. "Tämmöistä sattuu" totesi vuokraaja ja jäi rahojensa kanssa ilmeisen tyytyväisenä punomaan juoniaan.

No nyt ei enää luonto antanut antaa periksi. Pitäköön rahansa, saamme ne ajallaan jotakin toista kautta. Facebook verkostot olivat tuottaneet tulosta ja parikin henkilöä oli ollut sitä kautta yhteydessä. Inarin Kalakenttä yrityksestä saimme loistavan uisteluveneen kaikilla herkuilla loppuajaksi. Ja mikä parasta, konekin toimi kuin unelma.

Hiukan jäi kuitenkin ihmetyttämään tämän Ivalon Auton toimintatapa. Mitä yritys luuli voittavansa, kun se ensin tarjoaa rikkinäisiä välineitä, ei suostu kaupanpurkuun vaan pitää yhdestä 700 eurosta kynsin hampain kiinni.  Eikä ikinä pysty tarjoamaan tilaustamme vastaavaa vuokravenettä. Onko tulovirrat todellakin niin vähissä, että asiakasta ei haluta palvella eikä täysin selvää kaupan purkua tehdä? Summan hän joutunee kuitenkin ennemmin tai myöhemmin maksamaan ja nyt siihen tulee todennäköisesti paljon muitakin kuluja.  Ja se kaikista suurin menetys on kuitenkin maineessa. Negatiiviset asiakaspalvelukokemukset kuuluvat pitkälle.  Tämä maine, joka tämänkin tapauksen takia tuli, tietää yritykselle menetyksiä tuloissa tulevaisuudessa moninkertaisen määrän siihen 700 euroon verrattuna, jonka hän perusteetta meiltä otti. Lisäksi tankkaamiamme bensoja ei koskaan palautettu.  Sitä voisi ehkä pitää jopa varkautena, vai onko se sitä koska tankkaaminen oli tehty yrityksen tankkiin?


Millaista tappiota tällainen palvelu tuottaa paikkakunnalle? Luultavasti isoja menetyksiä vuositasolla. Kyllä meilläkin oli välillä mieli maassa jo niin paljon, että emme enää ikinä olisi tulleet Inarin suuntaan. Meidänkin pieniporukka jätti tuonne kuntaan kokonaisuudessaan tuhansia euroja.Onneksi kuitenkin rehti vuokraaja ja hyvä vene löytyi, muuten olisi varmasti ollut elämäni viimeinen Inarin reissu. Ja  kun asiakkailta otetaan rahat perusteetta, on se tietenkin muusta matkaajien  kulutuksesta pois. Kyllä vuokrakulujen reilusti kasvaessa piti loppuloma elellä ns säästöliekillä eikä käyttää rahoja Ivalon palveluihin. Mutta saatiin me rahoille hieman jo vastinettakin. Oli koko episodi niin erikoinen ja ainut laatuinen että lopulta saimme koko asiakaspalvelutilanteelle monet naurut iltanuotiolla.

Kalaruokia vaihtelevasti saaliista

Pari ensimmäistä iltraa jouduttiin tyytymään makkaralinjalle. Tähän vaikutti jo sekin että venettä ei ollut käytössä ja innostus kalastukseen oli alamaissa. mutta tämän jälkeen ruokavalio olikin hyvin kalapainotteinen. Syötiin graavi- ja savuharjusta, savusiikaa, paistettua siikaa, savusiikapastaa, graavisiikaa, hiillostettua siikaa, kalakeittoa, paistettuja hauki-siika ja ahvensuikaleita ja viimeisen illan kruunasi ainut saaliiksi saatu mitallinen savutaimen.

Ensimmäisen aamun kahvit keiteltiin Rahajärven rannassa

Savuharjukset aloittivat reissun kalaruuat

Perinteinen siikasoppa

Reissussa graavattiin niin siikaa kuin harjusta. Kuvassa siikaa.

1 hakui, 1 ahven ja neljä siikaa paistettuna sipulin ja mausteiden kanssa.