Rupikonnia

Kalareissun ei tarvitse aina olla saaliin puolesta hyvä. Oikeastaan olen varmaan kasvanut siihen kokemuksen kautta. Kun saalista ei kummoisesti yleensä tule, on hullun revittävä riemu muualta. Ja kun tuolla luonnossa kulkee silmät ja korvat auki, niin kokemista riittää. Se kaikki mitä luonnossa ollessa havannoi, tuntee, kokee, näkee, niistä muodostuu koko kalastuksen kokonaisuus.


2017 kevät saapui suomeen myöhään. Tai ainakin myöhempään mihin viimevuosina olemme tottuneet. Nuoruudessa käytiin kyllä joinakin vuosina  pilkillä pitkälti toukokuun puolella. Nyt näitä vuosia vaan ei ole ollut ainakaan kymmeneen vuoteen. Talvi on lyhentynyt molemmista päistä. Jos ennen pääsi aloittamaan katkeamattoman pilkkikauden marraskuussa, saa nyt vielä vuodenvaihteessakin kulkea varovaisesti järvenjäällä. Tänäkin vuonna uutenavuotena ei voinut suositella jäille menoa vielä kenellekään. Itse kävin rantojen tuntumassa kairailemassa muutamia reikiä kuivapuku päällä. Keväällä taas pilkkikausi on viimevuodet loppunut hyvissä ajoin huhtikuun puolella. Mutta tämä vuosi oli poikkeus, itse päätin pilkkikauden vappuaattoon.


21.5. olin kuitenkin jo menossa ongelle, eräälle pikkulammelle. Edellisenä päivänä olin saanut viestiä, että Lieksan suunnalla pienemmillä vesillä oli vielä pilkkimiehen kantavat jäät. Minun onkipaikkani oli kuitenkin Joensuun korkeudella, mutta metsäteitä ajellessa monessa paikkaa oli lunta ja olipa yksi varjoisa lampi isolta osin vielä jäässä.


Vedet olivat siis kylmiä vielä. Se ei välttämättä tiedä hyvää kalojen aktiivisuudelle. Mielessäni olivat särjet, jotka tässä karussa lammessa ovat melkoisen kookkaita. Kasailin ongen ja aloin onkia. Kevät päivä oli aurinkoinen ja lämmin, kalat vaan loistivat poissaolollaan. Se sijaan rannan tuntumasta kuuluin rupikonnien ääntelyä. Aikani sitä kuuntelin ja lopulta laitoin ongen kasaan. Olkoon särjet rauhassa, voinhan viettää aikani muiden konnien seurassa.

Pinnan alla auringossa lekottelua

"Mitähän tuo ukko oikein meinaa?"

Rupikonnia oli siis tulleet kudulle. Napsin aluksi niistä kuvia järkkärillä, rupikonnista pinnalla ja vähän pinnan allakin. Rupikonna on niin peloton kaveri, että päätin  kuvailla niitä hieman vedenalta käsin action kameralla. Rupikonna ui, rupikonna pohjassa, rupikonna pinnalla. Nämä otukset saivat ajantajun hämärtymään ja viihdyin vain ottamalla kuvia niistä. Konnat eivät pahemmin kamerasta häiriintyneet. Kamera on kutakuinkin niiden kokoinen ja yksikin konnaherra ilmeisesti luuli kameraa tyttökonnaksi, koska se kiipesi kameran päälle ja takertui siihen kiinni. Valitettavasti nämä kuvat ei onnistuneet, koska kamera oli niin lähellä.

Tämän lammikon Herra.

Uintiesitys

Välivedessä lillumista

Pois lähtiessä kuulin vielä läheisestä ojasta sammakoiden kurnutusta. Koitin saada nekin kuvattua, mutta nämä veijarit olivat paljon arempia kuin sukulaisensa. Ojaa lähestyessä ne sukelsivat välittömästi, kaivautuivat pohjaan ja pysyttelivät siellä. No sammakoiden, viitasammakoiden, vesi- ja rupiliskojen vuoro tulee sitten toisella kertaa, ajattelin ja lähdin lompsuttelemaan autolle.


Eli jälleen kerran onnistunut kalareissu ilman ensimmäistäkään kontaktia kalaan. Saalista kuitenkin tuli, reilu 300 kuvaa rupikonnista :)

Vappukalaksi särkeä

Kerrankin pilkkikelit jatkuu meidänkin korkeuksilla niin pitkään kuin vanhoina hyvinä aikoina. Nyt näyttää siltä, että vielä vappunakin päästään pilkille. Viimeviikonloppuna tuli käytyä särkiä pilkkimässä Onkamolta ja Pyhäselältä. Onkamolla jotkut hurjat ajoivat vielä autolla ja kun vappuun on viikko, niin tuskin nuo jäät ihan kelvottomiksi ehtii mennä, etteikö ne pilikkimiestä kantaisi.

Pilkillä tarkenee. Pyhäselkä 22.4.2017

Kala oli viikonloppuna syönnillään. Särjet otin talteen ja perkasin jo jäällä. Onkamolta saatuihin särkiin otin hiilloksella jo väriä ja jatkoin niiden ruuaksi valmistusta sitten kotona.

Särkiä avannon laidalla
 

Ja samat perattuna

Osaan särjistä otin makua jo pilkkireissulla nuotiolla.

Aikaisemmassa blogissa on ohjeita marinoiduista särkien seläkkeistä. Ne sopisivat vappupöytään myös mainiosti. Nytkin isoimmista särjistä irroittelin seläkkeen ja laitoin pakkaseen. Kunhan seläkkeitä on riittävästi, laitan ne marinoitumaan.
Suurin osa särjistä oli semmoista 50-80 g painoisia. Ne suomustin, suolistin, napsin saksilla evät ja pään pois ja paloittelin vielä haarukkapaloiksi. Alla olevilla ohjeilla valmistin sitten öljysärkeä, jogurtti-tilli särkeä ja tomaattisärkeä. Kypsennys kotioloissa tapahtuu sähköuunissa tai leivinuunin jälkilämmöllä. Pienien särkien hauduttaminen niin, että ruoto pehmenee kunnolla vie uunissa aikaa ja siihen kannattaa varata aikaa riittävästi. Tämän kokoisilla särjillä haudutus vie 5-6 tuntia 120 asteessa. Itse särkien lämpötila kun ei liemessä nouse normaali ilmanpaineessa kuitenkaan yli 100 asteen. Jos olisi käytössä autoklaavi tai painekeittokaappi, saisi kypsytysajan laskettua 1-2 tuntiin.

Nämä reseptit toimii varmasti myöskin purkkikalalle. Itse en uunissa tehtyjä täyssäilykkeitä suosittele säilytettäväksi kovin pitkään, koska lämpökäsittely ei ole riittävä. Eli nämä eväät voidaan tehdä sellaisissa erissä, jotka tulee kohtuullisessa ajassa syötyä.

Hiilisärkiä öljyssä
200 g särkipaloja
suolaa
70 g öljyä

Paloittele peratut kalat haarukkapaloiksi ja hiillosta kevyesti nuotiolla. Nuotiolta saa hyvän hiillostetun kalan maun lisäksi napakoitettua särkeä niin, että se on öljyssä rakenteeltaan kiinteämpi.
Laita kalat pieneen uunivuokaan, lisää suola ja rypsiöljy ja hauduta uunissa kannella peitettynä 120 C 5-6 tuntia.

Särkeä jogurtti-tillikastikkeessa
300 g särkipaloja
2 dl vettä
2 dl valkoviinietikkaa
valkopippuri, maustepippuri
1 sipuli
1 pieni porkkana
suolaa
1,5 dl 10% jogurttia (turkkilainen / kreikkalainen)
tuoretta tilliä

Laita särjet öljyttyyn uunivuokaan, ripottele päälle suolaa.
Lisää etikka ja vesi sekä mausteet. Peitä vuoka kannella ja hauduta uunissa 4 tuntia. Lisää sipulisuikaleet ja porkkanapalat ja hauduta vielä tunti.
Ota 5 tunnin jälkeen vuoka uunista ja kaada ota liemi erilleen. Yhdistä liemi ja jogurtti. Hienonna sekaan tilliä. Kaada kastike särkien päälle.
Laita uuniin ilman kantta vielä 30 minuutiksi.

Tomaattisärki
300 g särkiä
70 g tomaattipyre
2,5 dl vesi
1 hienonnettu sipuli
suola, maustepippuri, valkopippuri, 1 tl sokeri

Asettele särkipalat voideltuun uunivuokaan. Mausta suolalla. Lisää kokonaiset pippurit ja hienonnettu sipuli.
Sekoita tomaattipyre, vesi ja sokeri. Kaada kalojen päälle. Laita kansi vuoan päälle.
Hauduta uunissa miedossa lämmössä noin 120 C 5-6 tuntia.

Uuniin menossa.

Särkeä tilli-jugurttikastikkeessa

 

Tomaattisäret

Öljyssä kypsytetyt nuotiosärjet

Mätirisotto

Kevään edetessä ahven saaliit paranee pilkkireissuilla.  Ahventen mätipussit ovat suurimmillaan ja usein mäti menee muiden perkuujätteiden kanssa jätteisiin. Olen joskus putsannut mätiä ja koittanut nautiskella sitä ahvenen ja mateen mädin tyyliin suolattuna sipulin ja smetanan kera. Ei toimi. Maku on mielestäni liian voimakas.

Keittoihin olen tässä aiemmissa ohjeissa mätiä laittanut. Nyt olin paistamassa saaliiksi saamiani ahvenia ja särkiä. Peratessa en raaskinut heittää isoja mätipusseja pois vaan päätin laittaa ne lisukkeeksi tekemäni risoton sekaan. ja toimii, antaa risottoon kivasti lisää makua ja ravintoarvoa.

Aterian ainekset

Ahvenen mätirisotto
1 hienonnettu sipuli
1 varsisellerin varsi
oliiviöljyä
6 dl kalalientä
3 dl risottoriisiä
1 dl kuivaa valkoviiniä
suola, valkopippuri
50g voita
4 ahvenen mätipussit ( parisatasia ahvenia)
tuoretta timjamia

Kuumenna kalaliemi pienessä kattilassa erikseen.
Kuumenna oliiviöljy kattilassa, freesaa sipuli- ja varsisellerikuutiot siinä hetki. Lisää riisi ja kuullota myös riisi.
Lisää valkoviini.
Lisää kiehuvaa kalalientä riisin sekaan kauhalla pienissä erissä. Annan liemen aina imeytä riisiin ja lisää uusi satsi kunnes kaikki kaikki neste on lisätty. Ensimmäisen liemen lisäyksen yhteydessä lisää myös mädit. Viillä mätipussi auki ja kaavi lusikalla mädit keitoksen sekaan. Lisää mausteet.
Lopuksi lisää sekaan timjamit. Joku tykkäisi laittaa risoton sekaan parmesaania, mutta nyt enen peitä mätiä parmesaanin maulla.
Tarjoa risotto heti paistettujen kalojen lisukkeena. Tässä annoksessa oli perunajauhoilla leivitettyjä ahvenfileitä ja särkiseläkkeitä.


Risottoa, ahventa, särkeä ja paistettua pinaattia.

Pilkkisaaliista kalakeittoa

Taas tavallinen pilkkiviikonloppu. Ei kovin kummoista kalasaalista. Toisaalta hyvään kalaruokaan ei mitään Pietarin kalansaalista tarvitsekaan. Aika pienelläkin saalismäärällä saa kattilallisen maukasta kalakeittoa, kun käyttää makua antamassa reilusti kasviksia, eikä käytä ruuan valmistuksessa kovin isoa kattilaa.

Tuolta kauniista aurinkoisesta kevätkelistä tuli saaliiksi muutama paremman kokoinen ahven ja lisäksi pikkuahventa sekä särkiä. Isoimmista kaloista ei olisi yksistään tullut kuin äkäiseksi, joten  otin kaikki kalat käsittelyyn.

Railoja on tänä talvena taas Pyhäselällä monessa kohtaa. Tämä vielä kokoluokaltaan vaatimattomimmasta päästä.

Kirkkaana päivänä Pyhäselällä kulkiessa tuntee itsensä naparetkeilijäksi. Vastarantaa ei näy kun utu hävittää näkyvyyden.

Evästauolla saaressa.

Isommat ahvenet, joita oli 3 kpl, laittelin fileksi. Ruodot keittoaineksiksi. Isommista särjistä vetäsin suomut ja seläkeet irti, ja ruodot näistäkin liemiaineksiksi. Pienemmät ahvenet ja särjet  suolistin, huuhtaisin ja laitoin liemiaineksiksi. Makuahan noista pikkukaloista liemeen tulee kivasti. Eikä ole iso vaiva suolistaa ja napsia saksella pää pois. Suomustaakkaan ei tarvitse.

Kattilaan siis kalat, maustepippureita, valkopippureita, tillin varsia ja antaa kiehua vähintään puolituntia.Tämän jälkeen siivilöinti. Jos seassa on yhtään isompaa kalaa, niin ruodoista voi irrotella vielä lihoja keittotarpeiksi. Näistä pikkukaloista ei ollut irroteltavaa, mutta fileahventen selkäruodosta lähti vielä hyvät lihapalat keiton aineiksi.

Itse soppaan varasin nyt paljon kasviksia, kun kalaa ei ollut ruhtinaallisesti. Mutta kasviksista saadaan liemeen myös paljon makua.

oliiviöljyä
2 salottisipulia
1 keltasipuli
½ purjo
1 iso porkkana
1 iso peruna
1 lehtisellerin varsi
2 tomaattia
½ sitruunaa
1 suolakurkku
½ tillinippu
½ ruohosipulinippu
3 ahvenen fileet (ahvenet 200-300 g)
2 ahvenen mätipussit
6 särjen seläkkeet

Majoneesia

Hienonnetaan sipulit ja freesataan tilkassa öljyä. Lisätään kuutioidut porkkanat, varsisellerikuutiot ja kuutioitu peruna. Freesataan vielä hetki.
Lisätään kuutioidut tomaatit ja juuri keitetty särki-ahvenliemi. Kiehautetaan ja lisätään paloitellut kalat sekä suolakurkkukuutiot. Raaputtele ahventen mätipusseista mädit irti kalvoista ja lisää soppaan.
Keitellään pienellä tulella puolisen tuntia.
Lisää ja tarkista suola. Purista sekaan puolikkaan sitruunan mehu ja tarvittaessa valkopippuria. Lopuksi hienonna sekaan reilusti tilliä ruohosipulia.
Lisukkeeksi kaipasin lautaselle ranskankermaa tai smetanaa. Niitä ei kuitenkaan sattunut jääkaapissa olemaan niin käytin majoneesia. Hyvin pelasi sekin, antoi kivasti kirpeyttä soppaan.

Tästä sitä vaan vaatimattomasta pilkkisaaliista syötiin perheen kanssa kaksi ateriaa Ja useemmanki kerran olis maistunut, sen verran hyvää oli. Mutta jos lisää haluaa niin se on taas uhrattava aikaansa pilkkimiseen.

Löytääkö särki tiensä lautaselle?

Uutisten mukaan kotimaiset särkikalat ovat viimeinkin löytämässä tietään tavallisten ihmisten ruokapöytiin. Hyviä tuloksia on saatu hankkeiden avulla aikaan ainakin saaristomerellä ja asian tiimoilta on uutta hanketta  käynnistetty myös pohjois-savossa. Kuten tässä blogissanikin useassa kohtaa olen todennut, ovat särkikalat ruokakaloina monikäyttöisiä ja erinomaisen makuisia. Ne ovat olleet täysin aliarvostettuja ruokakaloja vuosikymmenten ajan ja tästä syystä uutisointi särkien hyötykäytöstä on tuntunut erityisen hyvältä.

Asia ei ole kuitenkaan uusi. Särkiä on yritetty saada kuluttajille vuosikymmenien ajan. On ollut hoitokalastus-, jalostus ja markkinointihankkeita, ennen Eu:n rahoituksiakin ja niiden tukemana. Aina homma vaan on tyssännyt johonkin. Usein ehkä juuri ihmisten asenteisiin.

Nyt asiassa on mielestäni lähdetty oikein liikkeelle, kun kaloja lukemani mukaan on  tarjoiltu koulujen ruokailuissa. Ennen jalosteiden viemistä kouluruokailuun on tuotekehitystä  täytynyt tehdä huolella, jotta koululaiset ottavat ruuan heti omakseen. Lapsissa on tulevaisuus, niin tässäkin asiassa. Kun vanhempien jäärien päätä ei saa millään  käännettyä särkikalojen erinomaisuudessa,  niin vakuutetaan ensin lapset. Lapsilla ei ole päähän pinttyneitä ennakkoluuloja, joita me vanhemmat valitettavasti kannamme mukanamme ja jotka ohjaavat kulutustottumuksiamme. Ehkäpä koulujen ruokailun avulla  saadaan tulevaisuuden kuluttajat ostamaan särkeä myös vähittäiskaupasta, viimeistään siinä vaiheessa, kun nykykoululaiset  10 vuoden päästä käyvät itse ruokaostoksilla.

Uutisoinnin pohjalta tilanne näyttää siis hyvältä. Toivon ja uskon, että tästä se lähtee. Pikkuhiljaa, ei kertarysäyksellä. Maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana ja särkikalojen arvostuksessa maailma muuttuu positiiviseen suuntaan. Matkalla on kuitenkin monta sudenkuoppaa, jotka toivottavasti on vanhoista särkien hyödyntämisyrityksistä nyt opittu. 



Asenteet särkeä kohtaan ovat syvällä. Särkikaloista puhutaan roskakaloina. Ruotoinen ja p****n makuinen kala. Moni tuomitsee kalan pelkän mielikuvan perusteella, vaikka ei ole sitä koskaan maistanutkaan. Asennemuutos lähtee meistä jokaisesta. Koko roskakalatermi olisi syytä hylätä. Emmehän me puhu roskavihanneksistakaan. Mikään elävä olento ei ole roska.

Se, joka kalasta tykkää, mutta väittää särkikalojen olevan huonoja ruokakaloja, voisi katsoa peiliin. Kyllähän parhaistakin raaka-aineista saa huonon aterian, kyse on paljon osaamisesta. Ja vielä enemmän asenteesta ja tietämättömyydestä. Kuinka särkeä tulee valmistaa ja käsitellä ja milloin se on parhaimmillaan? Asioista on otettava selvää, niin kuin raaka-aineiden kohdalla aina. Pitää tietää miten laittaa, miten käsitellä.  Jos ei osaa valmistusta, on helppo syyttää raaka-ainetta vaika vika olisi itsessä. Tieto on tärkeässä asemassa kumottaessa ennakkoluuloja.

´Särkien pyynti on myös ympäristöteko.Ylitiheät särkikalakannat rehevöittävät ja pilaavat vesiämme. Nämä vesistöjen kuormittajat olisi syytä pyytää tehokkain keinoin pois vesistä ja teettää eläinrehuksi tai lannoitteeksi.´Tällaista mielikuvaa viljellessä ei samainen raaka-aine tunnu ehkä kovin houkuttelevalta omalla ruokalautasella. Asiassa on totta se, että särkikalat nopeuttavat rehevöitymistä. Mutta kyllä tässäkin se pääsyyllinen löytyy rannalta, eli ihminen. Ihmisen vaikutuksesta rehevöityminen on useassa vesistössä saatu aikaan. Teollisuus, maatalous, hajakuormitus, metsätalous kuormittavat merkittävästi vesistöjä. Ihmiset ovat vaikuttaneet vesien virtaamiin rakentamalla vesiä ja asuinalueita. Näiden vaikutuksesta vesistöjen rehevöityminen on saatu hyvään vauhtiin. Rehevöityminen suosii särkikaloja, jotka taas omalta osaltaan kiihdyttävät rehevöitymistä. On hyvä, että särkiä pyydetään pois rehevistä vesistöistä myös rehevöitymisen vähentämiseksi. Tällä voidaan hidastaa rehevöitymistä. Mutta vielä tärkeämpää olisi puuttua rehevöitymisen käynnistäneisiin tekijöihin.

Vuosia sitten olin mukana yrityksessä, jonka kautta teimme kalatuotteita järvikaloista vähittäismyyntiin ja ravintoloille. Tuolloinkin särkikaloille olisi ollut kysyntää ja ihan kelpohintaan. Ongelmana oli se, ettei sisävesistä löytynyt särkikalojen ammattimaisia pyytäjiä niin, että tuotteen saatavuus olisi ollut varmaa. Miksi pyytäjiä ei löytynyt? Ongelmana varmastikin oli särkikaloista saatava hinta ja toisaalta tuolloinen kysynnän epäsäännöllisyys. En tiedä mitä hintaa särjestä nykyään maksetaan, mutta tuolloin pyöreä särki oli kilohinnaltaan kalastajalle noin 50 sentin arvoinen. Kuhan ja muikun pyytäminen lienee ollut siis jonkin verran kannattavampaa. Oleellista kalastajan toimeentulon kannalta  ei kuitenkaan oleyksin kalan kilohinta, vaan että keskimääräisestä saalismäärästä saadaan riittävä korvaus. Eli paljonko päivittäisestä saaliista jää keskimäärin viivan alle.

Särkeä ja särkikaloja yleensäkin on saanut edullisesti erilaisten hoitokalastushankkeiden kautta.  Hankkeiden päätavoitteena on ollut nimenomaan tiettyjen vesistöjen särkipopulaation pienentäminen ja sitä kautta vähentää vesistön rehevöitymistä. Saadut saaliit ovat olleet uskomattoman suuria. Saalista on hyödynnetty ruokakalan lisäksi mm eläinrehuksi. Ainakin jossain vaiheessa hankkeista saadut saaliit mielestäni vääristivät myös särkikalojen arvostusta ja markkina-arvoa. Kun hankkeet rahoittivat hoitokalastuksen, särki lähti pyynnistä eteenpäin pilkkahintaan, jopa ilmaiseksi. Ehkäpä hankkeiden byrokratia  jopa esti mahdollisuuden myydä hankerahoituksella pyydettyä kalaa? Tätä en osaa sanoa varmaksi. Joka tapauksessa tämä opetti ihmisiä siihen, että särki on arvoton kala. Sitähän saa ilmaiseksi.  Jos ihmisravinnoksi jalostettava raaka-aine saadaan jalostukseen ilmaiseksi hankkeen avulla, niin mistä raaka-ainetta saadaan hankkeen päätyttyä? Kun hanke loppuu ja kalastajan pitäisi saada siitä palkkansakin,  voiko raaka-aine muuttua yllättäen maksulliseksi? Miten kuluttaja reagoi jalostusketjun toisessa päässä, kun tuotteen hinta nousee? Ja mikä on ihmisten arvostus raaka-aineeseen, jota on aika-ajoin saatavilla ilmaiseksikin? Alla yksi linkki esimerkkiin Tuusulanjärveltä, josta uutisoitiin lehdessä 2015.

http://www.keski-uusimaa.fi/artikkeli/243325-ilmaista-kalaa-suoraan-tuusulanjarvesta

Särkeä saadaan isoja määriä nuotalla, mutta hinnan tulisi olla sellainen, että myös katiska ja rysäpyynti olisivat kannattavia. Nuottaa ei voi käyttää joka paikassa, joten ns hoitopyynti olisi laajempaa, kun menetelmiä olisi käytössä useita. Särkien pyynnissä saalis koostuu eri särkikalojen lisäksi myös petokaloista. Jos tarkoituksena on ruuan lisäksi pitää huolta vesistöistä, olisi tärkeää että petokalat laskettaisiin pyynnissä takaisin. Ne ovat luonnon oma tapa pitää särkikalakantoja kurissa. Mutta sivusaaliina saaduista petokaloista taidetaan saada parempi hinta ja ne lähtevät myyntiin myös. Luonnon itsensä ei anneta huolehtia särkikalakannoista.

Hinta on siis yksi, joka vaikuttaa  kalan arvostukseen. Jos raaka-aine on halpaa tai ilmaista, ei tuotetta arvosteta. Hinnan on oltava kohderyhmälle sopiva, että se kaupallisessa mielessä toimii. Eli se ei saa olla liian kallis. Esimerkiksi koulujen ja kuntien keittiöissä ruoka-annosten hinnat ovat todella alhaiset. Niin alhaiset, että kotimaisella kalalla on vaikea päästä näille markkinoille. Särkikaloille on kuitenkin ilmeisesti kehitetty tuotantoprosesseja, joissa hinta pysyy vielä kohtuullisena. Näin ainakin uutisoinnin perusteella....

Kalan hinta muodostuu kalastajalle tulevasta hinnasta, jalostajalle ja jakelijalle tulevasta hinnasta sekä kaupalle ja ravintolalle tulevasta hinnasta. Tunnetusti työ on suomessa kallista.  Kalastajan tulee saaliillaan rahoittaa kalastusvälineet kuten nuotat, katiskat, veneet, moottorikelkat sekä mahdollisesti kalojen alkukäsittelytilat.Ja vielä palkkakin pitäisi tästä irrota. 50 sentin kilohinnalla se tarkoittaa useiden satojen kilojen suuruista päiväsaalista joka päivä.

Jalostusvaihe suomessa on kallista ja tämä estää pitkälti kalatuotteiden pääsyn kunnallisiin ruokapalveluihin. Kaikissa jalostusprosesseissa särkikalat on ainakin suolistettava, joka on pitkälti käsityötä. Perkaamiseen on koneita, mutta kalan koon vaihdellessa, niin kuin särkisaaliissa yleensä on, ei koneellinen perkuujälki ole sellaista, etteikö perkuuta tai ainakin viimeistelyä pitäsi vielä käsityönä tehdä. Perkaamisessa kalalta poistetaan sisälmykset, evät ja pää. Särkiä käsin peratessa ei tuntitahti ole kovin suuri. Näin ollen jo  tästä työvaiheesta tulee kaloille paljon kilohintaa. Suuremmat särkikalat, kuten lahnat taas ovat kustannustehokkaampia perata ja näissä voidaan päästä pienempiin työn kilokustannuksiin.

Edullisimmaksi särkikalatuotteeksi tulee kalamassat, joita varten riittää kalojen suolistaminen ja isojen kalojen osalta kalojen halkaisu. Tämän jälkeen kalat syötetään, edelleen käsin,  massakoneeseen. Kaloja ei kuitenkaan tarvitse tässä jalostusmenetelmässä suomustaa, joka vähentää työkuluja. Massa ei ole sama asia kuin jauheliha. Massassa kalasta irroitetaan liha puristamalla kalat eräänlaisen lävikkörummun läpi. Lopputuotetta käytetään kuitenkin samankaltaisiin tuotteisiin kuin kalan jauhelihaa, eli kalapulliin ja pihveihin. Rakenteeltaan se on kuitenkin erilainen.

Saanto massauksessa vaihtelee kalalajeittain. Vähäisen kokemukseni mukaan saanto kalasta on luokkaa 35-40%. Tärkeä massauksessa on, että kala on ehdottoman tuoretta. Massattu, puristettu kala lähtee pilantumaan nopeasti. Näin ollen saalista ei voi juurikaan varastoida etukäteen isompaa tuotantoerää varten.

No hoitokalastuksen saaliit ovat kuitenkin pääsääntöisesti isoja, joten varastointi ongelmaa ei yleisesti ottaen ole. Kalamassaa peratusta käsitellystä kalasta saadaan normilaitteilla kalankoosta riippuen 150-300 kg / h. Vaihe sitoo tuolla määrällä kaksi työntekijää. Tästäpä alkaa massankin kilohinta muodostua, kun siihen lisätään vielä palkkakulujen, vakuutusten ym lisäksi vielä tila-, pakkauskulut ja kate. Ilmeisesti tänäpäivänä massat on saatu kokonaisuutena niin edullisiksi, että niitä on mahdollista hyödyntää kunnallisessa ruokahuollossa. Ja se on todella hieno asia. Lehtien mukaan ensikesäksi myös vähittäismyyntiin on tulossa massasta tehtyjä järvikalatuotteita. Tiriseekö siis suomesuvessa kesällä 2017 lahnapihvit ! Toivottavasti, näin viimeiset uutiset antavat olettaa.

Joskus muinoin muistan tehneeni koe-erää järvikalamassasta. Kalat tulivat hoitokalastushankkeesta ja saalis oli sekalaista särkikalaa. Suurin osa saaliista oli särkeä, mutta seassa oli myös salakkaa, lahnaa, pasuria ja säynettä. Kaikki kalat laitettiin massakoneeseen ja niistä valmistettiin kalapihvejä. Keskustelimme tästä mahdollisesti tuotantoon tulevasta tuotteesta ja sen  kaupallisen pakkauksen aineosaluettelosta terveystarkastajan kanssa. Tuolloin terveystarkastaja oli sitä mieltä, että aineosaluettelosta on käytävä ilmi mitä kaikkia kalalajeja massaan on käytetty ja minkä verran minkäkin kalalajin osuus on. Tämä tuntui tuolloin mahdottomalta. Muutaman tuhannen kilon hoitokalastuserästä olisi tuolla tiedolla siis lajiteltava eri kalalajit erikseen (tyyliin: kalaa 80 % josta särkeä 80 % 5 % sorvaa, 5% salakkaa, 5 % lahnaa, 3 % pasuria 2% säynettä). Tämä  olisi lisännyt massan hintaa työkulujen osalta. Aikaa tästä on jo parikymmentä vuotta, toivottavasti tämä ei ole enää tätä päivää vaan massan voisi myydä särkikalamassana,  jossa yleisesti särkikalan osuus on vaikka 80%.

Massojen lisäksi edullisena särkikalatuotteena on lehtitietojen mukaan kokonaisena kypsennettyä särkeä. Samaan tyyliin kuin purkitetuissa täyssäilyke särjissä, kala pehmitetään ylipaineessa niin, että sen ruodot pehmenevät ravinnoksi kelpaavaan muotoon. Tähän jalostusasteeseen särjet on ensiksi suomustettava, johon on olemassa koneita. Tämän jälkeen perattava ja mahdollisesti vielä paloiteltava. Painohäviö tulee tässä menetelmässä suurimmalta osin kypsennyshävikkinä. Työkustannuksia tulee ehkä hieman enempi kuin massauksessa. Purkkisärkien kilohinta on suuri, koska purkittaminen on työkustannuksiltaan arvokasta.  Kunnallisiin keittiöihin tehtäessä pakkauskoot ovat suurempia kuin säilykepurkkikaloissa, joka on kustannustehokkaampaa. Työnkustannuksia tulee tähänkin merkittävästi, mutta ilmeisesti myös tässä kokonaishinta pystytään pitämään kohtuullisena. Toivottavasti nämäkin tuotteet leviää kokosuomeen sieltä saaristomeren alueelta ja pian !

Aiemmin tässä blogissani olen valmistanut särkiseläkkeitä. Eli irrottanut pyytämistäni särjistä veitsellä selkälihat. Selkälihaa voi käyttää fileen tapaan vaikka paistamiseen, keittoihin, kalamarinadeihin. Tämä työ on hidasta, mutta takuulla kaiken vaivannäön arvoista.

Särkiseläkkeiden teko on kannattavaa kotiolosuhteissa, maku palkitsee. Myyntiin tehtäessä olisi löydettävä kohderyhmä, joka osaa arvostaa tuotetta ja hyväksyy sen korkean hinnan.

Mikäli särkiseläkkeitä tehtäisiin kaupalliseen myyntiin, nousisi sen kilohinta varmasti ainakin kuhafileen tasolle. Kuhan lähtöhinta kalastajalta on merkittävästi kalliimpi, mutta kuhafilettä syntyy tuotannossa ainakin kymmenkertainen määrä särkiseläkkeeseen verrattuna. Uskon kuitenkin, että myös tälle tuotteelle erikoistuotteena olisi kysyntää. Näillä tuotteilla ei tavoitella tuotannossa samoja määriä kuin vaikkapa kalamassoilla. Mutta nämä voisivat olla hienoja gourmee annosten aineosia, tai niiden käyttötarkoitus ja kohderyhmä tulee olla suunniteltu oikeiksi. Asian tiedostava ihmiset osaavat näitä tuotteita arvostaa ja oikea hinta hienosta kalasta lisää sen arvostusta.

Tässä sardelleista kuva tavallisesta italialaisesta ruokakaupasta. Kuva voisi hintansa puolesta olla suomestakin samoista kaloista. Oikealla halvempi pakkausvaihtoehto kuumasaumatussa muovipakkauksessa jossa kilohinta kalalle jää satasen pintaan. Pakkaus halvempi ja pakkaaminen nopeampaa. Vasemmalla tyylikkäämpi lasipurkki, jossa kilohinta 124 euroa (purkista 50% kalaa). Hinta olisi vielä korkeampi jossakin turisteille suunnatussa matkamuistomyymälässä tai lentokentällä. Miksi me suomessa ei uskalleta hinnoitella kalojamme näin? Esim särjestä saa vastaavaa maustekalaa, ohje löytyy aiemmasta blogistani "Särjen käsittelyä elävänäkuvana". Emmekö arvosta riittävästi omia kalojamme vai emmekö arvosta työtämme? Edullisten tuotteiden rinnalle voi tehdä myös arvokkaampia tuotteita vaikkapa kuvan tuotteiden tapaan.

Särkikaloja kannattaisi myydö myös arvokkaina erikoistuotteina. Kohderyhmänä voisivat  toimia ravintolat tai vaikkapa  matkamuistomyymälät, joissa myydään ulkolaisille turisteille paikallisia erikoisuuksia. Määrät olisi pieniä mutta kate kohdallaan. Tuotteet vaativat paljon käsityötä, mutta ne täytyisi voida hinnoitella niiden vaatiman arvokkuuden mukaisesti. Joskus olen ihmetellyt, miksi Italialaiset voivat tehdä sardellista arvokkaita, tyylikkäitä kalajalosteita. Nätisti lasipurkkiin asetellut fileet voivat maksaa kilohinnaltaan lähemmäs 100 euroa. Samaa kalaa saa peltipurkissa edullisesti, mutta tällainen matkamuistopurkki, jossa kalaa on muutamia kymmeniä grammoja, nostaa tuotteen kilohinnan omiin luokkiinsa. Se ei ole määrällisesti iso tuote, mutta katteellisesti hyvä. Kotimaisista särkikaloista vastaaviin erikoisuuksiin tai vaikka ravintola-annosten koristeeksi sopisivat esimerkiksi salakkajalosteet, pikku-pasurit, mutu jne. Ongelmaksi tietysti tulee se, ettei erikoiskaloille ole ammattimaista pyyntiä.

Mutu kypsyy pienen kokonsa vuoksi ruotoineen syötäväksi vähällä vaivalla. Kotona kannattaa kokeilla. Kaupalliseen myyntiin mutua ei pyydetä ja jos pyydettäisiin, olisi selvitettävä pyynnin vaikutus mutukantoihin.

Minipasurit on työläitä perata ja pyytää, mutta toimivat ainakin kotikokilla.

Pienet pasurit sopivat raaka-aineiksi tai koristeluun, niinkuin monet muutkin pienet särkikalat.

SÄRKIEN MAKU
Vieroksutaanko särkikalojen makua?  Moni mökkiläinen on kokeillut särkeä ruokakalana ja todennut sen kelvottomaksi. Eikä syyttä. Kesällä lämpimänveden aikaan, jolloin pääasiassa lomaillessa onkea mökkijärvessä liotamme, särkikalojen liha ottaa vedestä usein virhemakua. Heinäkuisesta, rehevästä humuspitoisesta järvestä pyydetty särki ei takuulla ole mikään hieno makuelämys. Myös muut kalat kärsivät maussaan pitkistä hellejaksoista. Joskus olen ostanut kasvatettua kirjolohta, jossa on ollut erittäin voimakas samainen virhemaku kuin särjissäkin. Särkikaloihin tämä virhemaku tullee kuitenkin useimmin ja helpoiten. Kylmästä vedestä pyydetty särki on aivan erikala maultaan.

Tässä on yksi särkikaloihin liittyvä ongelma. Ensinnäkin virhemakuisia kaloja maistaneet eivät helposti mielipidettään maun suhteen muuta. Mutta ennen kaikea tämä on haaste kalastajille ja jalostajille. Millä varmistetaan, ettei virhemakuisia särkikaloja pääse jalostusprosessiin ja sitä kautta kuluttajan lautaselle saakka. Jos tuotteen laatu vaihtelee niin,  juoskus särkituotteet ovat hyviä ja joskus jäävät syömättä, niin kuluttajat hylkäävät pian koko kalan.

Varmintapa välttää tämä, on pyytää särkikalat kylmänveden aikaan. Tunnen jalostajia, jotka ottavat vain jään alta pyydettyä särkeä virhemaun välttääkseen. Kala on kyllä erinomaista myös jäidenlähdön jälkeen, mutta veden lämmetessä virhemaku tulee monien järviemme särkikaloissa voimakkaasti esille. Kuinka käy, kun vedet lämpiävät keväällä ja särkikalatilausta on tuhansia kiloja jalostusyrityksessä sisällä? Voidaanko välttää kiusaus välittää lämmenneestä vedestä pyydettyt särjet ja tarjota asiakkaalle ei oota?  Jos virhemakuista tavaraa päästetään muutama kerta markkinoille, niin luulenpa, ettei särkikauppa kohta enää käy. On ehdottoman tärkeää, että jokainen lenkki kalantoimituksessa pitää kiinni kalan laadusta, yksikin virhemakuisen kalan toimittaja pilaa koko kalan maineen.

SÄRKIKALAT MAAILMAN RUOKAPULAN PELASTAJINA
Pelastaako särkikalat maailman ruokapulalta ja varmistaa ihmiskunnan proteiinin saannin? Ainakin MTV3 uutisoi, että särkikalat tulevat haastamaan nyhtökauran. Mitä ihmettä? Miksi ruoka-aineiden välille  pitää saada tällaista kilpailua. Haastaako juustot leikkelemakkarat? Entä tomaatti kurkun? Mielestäni vaihtoehtojen kasvu proteiinipitoisten raaka-aineiden valikoimissa ei lisää raaka-aineiden välistä kilpailua. Kun ruokavalio on mahdollista koostaa erilaisista proteiinipitoisista raaka-aineista, niin nämä raaka-aineet tukevat toisiaan. Kuka haluaa syödä nyhtökauraa joka päivä ? Tai särkikalaa? Yhtenä päivänä viikosta  proteiinin tarve voidaan tyydyttää nyhtökauralla, toisena päivänä kalalla. Kolmantena ne voivat olla palkokasvikset ja yhtenä päivänä, jos joku sitä vielä käyttää, niin lihalla. Monipuolisuus on tässä se juttu ja eri vaihtoehdot tukevat tosiaan.


Särkikaloilla voi alueellisesti olla  iso merkitys ihmisen proteiinin lähteenä. Globaalisti se ei tule vaikuttamaan ihmiskunnan ravitsemukseen. Tähän taas nyhtökauralla on mahdollisuus. Meidän runsaat särkikalakannat ehtyvät kyllä hyvin nopeasti, jos niillä aletaan ravitsemaan tulevaisuudessa vaikkapa 2 miljardia ihmistä. Särkikannat eivät maailmaa pelasta,  vaikka tehtäisiin kaikista meidän järvistä reheviä särkikalakasvattamoja.  Ja toivottavasti ei tehdä.


Kun kaikki nämä asiat huomioidaan ja saadaan särki nyt ja jatkossa laadukkaana ja käyttötarkoitukseen oikean hintaisena kuluttajalle, voi särki hyvinkin olla yleinen ruokakala Suomessa hyvinkin pian. Kalaa ainakin on riittävästi, sen maku on mitä maittavin ja särkikaloissa on vaikka kuinka mahdollisuuksia.  Toivottavasti nyt viimein saadaan tämä vähänhyödynnetty raaka-aine  sille kuuluvaan arvostukseen meillä suomessa. Ja meille vapaa-ajankalastajille, me  ollaan etuoikeutetussa asemassa. Harrastuksemme kautta voimme saada näitä herkkuja lautasellemme tuoreena ja tietämällä mistä ne on pyydetty. Ei jätetä särkikaloja jäälle pilkkireissuilla vaan kannetaan ne kotiin ja laitetaan pannulle. Jos et ole koittanut niin  koita. Yllätyt positiivisesti.

Mandariini Hauki

Mandariinit on halpoja uudenvuoden tienoilla. Tarjouksessa olevat mandariinit herätti mielenkiintoni, voisiko noita kokeilla kalan kanssa. Miksipä ei kun sitrushedelmistä sitruunaakin yleisesti laitetaan kalan päälle. Makeuttahan mandariinissa on enempi, mutta myös sitä tuttua kalalle sopivaa hapokkuutta.

Eli laitoin kotona viimeisiä haukifileitä sulamaan ja kävin hakemassa kaupasta pussillisen edullisia mandariineja. Kotiin oli syksyllä tullut hankittua mehulinko, eli irrotin mehun mandariinista mehulingolla.  Mehun saa talteen myös käyttämällä vaikka sitruspuristinta. Mehulingossa sekaan tulee enemmän myös hedelmälihaa, jota kastikkeessa saa olla myös.

Hauki on hyvä siivuttaa hieman kohmeisena, jolloin siivuista saa hyvin ohuita. Siivutus pyrstöstä päänsuuntaan, jolloin fileen ei tarvitse olla ruodotonta. Ruotoja ei kuitenkaan huomaa, koska ruodot leikkautuvat näin päin ohueksi siivuttaessa huomaamattoman pieniksi.

AINEKSET:
6-8 mandariinia ( noin 3 dl mehua)
n 1 rkl maissitärkkelystä
500 g haukifilettä
perunajauhoja
suola, valkopippurijauhe
½ kalaliemikuutio
½ punainen chilipaprika
1 hienonnettu salottisipuli
öljyä

• Freesaa hienonnettu sipuli. Lisää mandariinimehu, liemikuutio ja kiehauta. Suurusta maissitärkkelyksellä.
• Kuutioi chili ja lisää kastikkeen sekaan.
• Mausta haukisiivut suolalla ja pippurilla ja leivitä perunajauhoissa.
• Kuumenna pannu, lisää tilkka öljyä ja leivitetyt haukisiivut.
• Nostele hauet lautaselle tai vadille ja lisää kastiketta haukien päälle. Tarjoa lisäkkeenä vaikkapa jasmin riisiä.

En tiedä onko tällä ruualla mitään perinteitä missään. Voi hyvinkin olla, mutta en ole ennen tähän yhdistelmään törmännyt. Mutta hyvin maistui!

Uudenvuoden ruokana menetteli, kun ei nakkejakaan ollut tarjolla.
 

Haukea, simpukoita ja muita jouluisia makuja

Joulun lähestyessä tuli viikonloppuna taas tarve tehdä pilkkireissulle eväät. Vaikka en niin kovin jouluihminen olekaan, ajattelin väsätä ruuaksi jotakin jouluisen makuista, pikkujoulupilkki hengessä.
Pakastimesta löytyi kesällä pakastettua haukifilettä.  No haukihan sopii joulukalaksi hyvin, eikös se presidenttikin saa lahjaksi joka vuosi jouluhauen. Lisäksi piti hommata  kaupasta erilaisia kasviksia, mausteita sekä sinisimpukoita.

Keittoainekset. Vain simpukat puuttuu kuvasta.

Sinisimpukoiden tilalle kävisi varmasti hyvin valikoidut kotimaiset järvisimpukat. Niitä vaan ei ole myynnissä ja jään alta sukelteleminen on aika kylmää ja vaarallista puuhaa. Mikään simpukka asiantuntija en ole, mutta kuitenkin joskus olen  niitä keitellyt. 2006 tuli tehtyä puolenkymmentä koe-erää simpukka keitoksia silloisen Joensuun yliopiston järvisimpukoiden hyödyntämishankkeeseen. Resurssia tuolloin ei ollut riittävästi, että olisi saanut kartoitettua millaiset simpukat loppujen lopuksi meiltä luonnosta soveltuvat parhaiten ihmisravinnoksi. Koekeittoja ehdittiin tekemään muistaakseni 2-3 päivänä. Joka tapauksessa jotakin suuntia nuokin muutama keittokerrat antoivat. Ensinnäkin, eri vesistöjen simpukoissa oli huomattavia eroja. Parhaat simpukat olivat kirkasvetisissä vesissä, joissa simpukat elivät hiekkaisemmassa pohjassa. Simpukoiden ikä ja koko olivat ratkaisevassa asemassa. Meillähän järvisimpukka kasvaa melkoisen suureksi ja noissa koe-keitoissa täysikasvuisista isojärvisimpukoista tehdyt keitokset eivät onnistuneet. Simpukat olivat sitkeitä ja tunkkaisen makuisia. Mutta ehkä niistäkin olisi useammalla koekeitolla saanut parempia. Samoin simpukan onnistumiseen vaikuttaa simpukkalajike. Meillä järvissä elelee puolenkymmentä simpukkalajia..

Sumputtamisella oli myös iso merkitys. Simpukoita pidettiin puhtaassa hapetetussa vedessä jopa kaksi viikkoa, että ne puhdistivat suolensa ja maku raikastui. Myös vuodenajalla tuntui olevan merkitystä. Parhaimmat keitokset tehtiin kevään simpukoista

Parhaimmat maistuvat järvisimpukat saatiin kirkasvetisestä järvestä sukelletuista 2 vuotiaista simpukoista. Se olivat kutakuinkin sinisimpukoiden kokoisia. Simpukan kasvu vaihtelee vielä vesistökohtaisesti, saman kokoiset simpukat esim. Höytiäisessä olivat jo 3 vuoden ikäisiä.

Ei muuta kuin rohkeasti kokeilemaan järvisimpukoita ruuan laitossa, kunhan jäät taas lähtevät. Perinteisillä sinisimpukkaresepteillä pääsee alkuun. Suosittelen kokeilemaan noita sinisimpukan kokoisia melkoisen pieniä simpukoita ja jättämään isot vielä järveen. Noilla ainakin itse onnistuin parhaiten. Sumputus onnistunee vaikka akvaarion hapetuslaitteen avulla vesiastiassa, jonka vettä vaihtaa vielä päivittäin. Sumputusta ainakin viikon ajan. Mahdollisesti sumputus onnistuu perinteisessä sumpussakin kirkasvetisessä lähdepohjaisessa lammessa. Kunhan simpukat eivät pääse pohjan kanssa kosketuksiin, koska sieltä ne saavat lisää ruokaa ja suolisto ei näin puhdistu.

Monenlaista proteiinin lähdettä meillä olisi suomessakin hyödynnettävissä. Simpukoiden lisäksi vesissämme elää myös katkoja, joista isoimmat alkavat hyvinkin olla pienen katkaravun kokoisia. Näin meillä voisi hyvinkin valmistaa omista raaka-aineista vaikka Frutti Di Mare pizzaa, johon voitaisiin käyttää järvisimpukkaa, purkitettua haukea ja järvikatkaa. Tällöin tämän ruispohjaisen pizzan nimi Frutti di Lagoksi...... Järvikatkoja en ole koskaan testannut, enkä todellisuudessa tiedä olisiko se hyödynnettävissä. Onko isojen katkojen kannat edes sellaisia, että niitä voisi hyvällä omallatunnolla pyytää. Tätä isoa katkaa esiintyy vain joissakin syvimmissä sisävesissämme. Itse en näitä ole edes koskaan nähnyt. Pientä järvikatkaa olen joskus tavannut tiettyjen järvien pilkkiahventen suussa ja vatsassa. Tai ainakin olen katkoiksi nämä äyriäiset tulkinnut.  Nämäkin ahvenet ovat järjestään tulleet syvältä. Näitä pieniä äyriäisiä pääsee näkemään esimerkiksi Kuoringan syvänteistä pilkittyjen ahventen suusta.

Simpukoiden osalta on hyvä myös muistaa, että kaikki simpukat eivät ole suomessa hyödynnettävissä. Joessa elävät vuollejokisimpukka ja jokihelmipsimpukka ovat rauhoitettuja. Ainakin jokihelmisimpukka eli raakku  on myös kärsijänä jokien rakentamisessa ja vaelluskalojen heikosta tilasta. Kuten muutkin simpukat, raakku elelee toukkavaiheen kalojen kiduksissa. Raakun isäntäkaloiksi kelpaavat vain lohi ja taimen. Kun lohi ja taimenkannat eivät voi hyvin, kärsii tästä myös raakku. Kiitos jokien perkaamisen ja patojen rakentamisen.

Varmin tapa välttää rauhoitettujen simpukoiden ottaminen ruuaksi, on pyytää simpukat järvestä. Järvien simpukat eivät ole rauhoitettuja ja niiden kannat vaikuttavat paikkapaikoin erittäin suurilta. Sitä, olisiko niistä  kuitenkaan vaikkapa ammattimaisesti hyödynnettäväksi, en osaa sanoa. Simpukat ovat erittäin tärkeä osa vesistöjen ekosysteemiä ja jos niitä alettaisiin pyytämään isommissa määrin voisi sillä ehkä olla vaikutusta veden laadun heikkenemiseen. Yksi järvisimpukka suodattaa ja puhdistaa vettä noin 40 litraa vuorokaudessa.

Mutta nyt siis käytin sopassa sinisimpukoita, joita saa tuoreena markettiemme kalatiskeiltä. Ruuaksi laitettavan simpukan tulee olla rikkoontumaton ja elävä. Elävä simpukka sulkeutuu tiukasti kiinni. Jos simpukka on auki eikä pestessäkään sulkeudu, voi siihen ripsauttaa vähän suolaa. Jos simpukka ei silloinkaan sulkeudu, on se kuollut ja se on viskattava pois.

Jouluinen hauki-simpukkakeitto

 

Liemi:

1,5 l kalalientä (itse tehtyä )

2 tl kokonaista kardemummaa

2 kanelitankoa

20 kokonaista neilikkaa

n 20 g pala inkivääriä

 

- keitetään mausteista maku irti noin 20 minuuttia

 

400 g haukifilettä

3 tomaattia

3 porkkanaa

1 purjon vihreät osat

2 salottisipulia

1 varsisellerin varsi

1 keltasipuli

1 l vesi

1,5 l maustettu kalaliemi

1 kg sinisimpukoita

lehtipersiljaa

ruohosipulia

1 sitruuna

Suikaloi kasvikset ja haukifile.
Freesaa sipulit ja porkkanat. Lisää loput kasvikset ja vesi sekä haukikuutiot. Kiehauta.
Lisää kiehuva  maustettu kalaliemi. Keitä varovasti kiehuen 15 minuuttia. Lisää pestyt simpukat ja keitä vielä 5 minuuttia. Purista sekaan yhden sitruunan mehu.
Silppua päälle tuoretta ruohosipulia ja lehtipersiljaa.

Tästä eväästä riittää noin 10 hengelle. Keitossa käytetyt mausteet sopii varovasti käytettynä suomalaiseen makuun ja tuo meille makuna varmasti ensimmäisenä mieleen joulun. Nämä mausteet kalaruuassa eivät kuitenkaan ole ihan tavattomia. Esimerkiksi Aasian suunnalla käytetään joissakin kalaruuissa näitäkin mausteita. Mutta tämä ei kuitenkaan ole mikään aasialainen perinne ruoka. Perinteisempään tapaan simpukoita valmistettaessa nuo mausteet  kannattaa jättää pois.

Tuskin mikään saa aikaan niin voimakasta joulumieltä, kuin jouluinen hauki-simpukkakeitto. Elävät simpukat lisättiin soppaan vasta nuotiolla. Pakkaseen mentäessä pitää varmistaa ettei elävät simpukat jäädy, eli ne kannattaa pakata huolellisesti kylmälaukkuun.